Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

11.4.2013

Elä niinkuin kuolisit huomenna...

Lopeta mielen tarkkailu ja elä elämää nyt! (eli taas puhun aiempia opetuksiani vastaan, vai?)

Tämän kirjoituksen aiheen inspiraattorina toimi yksi valmennettavani, huikea nuorimies tai ainakin itseeni verrattuna nuori biologisen iän mittareilla. Olenhan jo hurjat 32v :) Henkisellä tasolla iällähän ei oikeasti ole mitään väliä. Tänään kuulin hänen suustaan myös sen, minkä olen itse kokenut todeksi viime vuosina: minussa on kuulemma lapsenomaista leikkisyyttä, joka ei katso ikää. Se on niin totta. Aikuisvuoteni elin pitkälle liian vakavasti (lue: suorittaen). Kun löysin syvemmän yhteyden aitoon itseeni, löysin myös sen sisäisen lapseni, joka on meissä kaikissa. Vapaushan on sitä, että voi tilanteen mukaan olla lapsi, aikuinen tai vaikka vanhus. Voi käyttää lapsen leikkisyyttä ja olla läsnä ja avoin elämälle koko ajan. Silti voi käyttää aikuisen järkeä ja vanhuksen viisautta ja kokemusta. Rajoittavaa elämästä tulee silloin, kun kiellämme jonkun osan itseämme, aitoa luontoamme. Liian monella sisäinen lapsi on vankilassa.

Tämänpäiväinen keskustelumme tämän miekkosen kanssa peilasi vahvasti omia nuoruuteni kokemuksia. Ja nuoruudella puhun nyt suurinpiirtein ajasta 18-25 vuotiaana, jolloin elin ajoittain melko villistikin. (myönnettäköön, että jo ikävuodesta 15 alkaen..). Tänä aikana en vähät välittänyt terveydestä, vaan kiinnostuksen kohteinani olivat lähinnä oma ulkonäkö, vastakkainen sukupuoli ja vähemmän terveelliset aktiviteetit eli biletys ja erilaisten kokemusten metsästys ei-niin-terveellisten nautintoaineiden siivittämänä. Parikymppisenä tosin arkeni muuttui huomattavasti tervehenkisemmäksi, mutta usein viikonloppuisin elin vielä tuolla tavalla.

Näin jälkeenpäin katsottuna elin "sitten kun" - elämää mielessäni seuraavan viikonlopun bilereissu kavereiden kanssa tai sitten myöhemmin esimerkiksi "parempi työpaikka" tai liikuntasuoritukset. Mutta vaikka sisällä oli ajoittainen tyhjyys, olin kuitenkin enimmäkseen ihan tyytyväinen elämääni. Odotukseni ja elämäntilanteeni kohtasivat; minulla oli niitä asioita elämässäni, mitä halusinkin ja minulla oli mahdollisuus tavoitella niitä asioita, joita halusin.

Tietenkään samat asiat, tavoitteet ja halut eivät palvele meitä ikuisuuteen. Joten 30-v:n kolkuttaessa ovelle, ja jo vuosia aiemmin, biletys oli alkanut maistua puulta. En kuitenkaan ollut löytänyt korviketta tuolle ajanvietolle, kunnes oli pakko. Sisäinen kriisi, joka ilmeni valtavana eksistentiaalisena tyhjyytenä, pakotti pysähtymään ja katsomaan itseä syvemmälle. Sittemmin henkinen puoleni avautui ja tajusin, että kaikki on tässä ja nyt aina, enkä tarvitse enää kokemuksen kokemusta - entisillä mittareilla ajateltuna - ollakseni tyytyväinen.

Vaikka nykyinen elämäni on jo monta vuotta ollut hyvin hyvin erilaista, kuin "nuoruusvuosieni" elämä, olen hyvin tietoinen siitä, että kaikilla kokemuksillani oli todella tärkeä tarkoitus enkä vaihtaisi hetkeäkään niistä pois. (no, ehkä muutaman hetken voisin vaihtaa..) Kaikenlaiset kokemukset ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut kokea hyvin erilaisia tunteita ja oppia, mistä asioista pidän ja mistä en pidä. Olen oppinut valtavasti itsetuntemusta ja itseluottamusta. Rohkenut mennä niitä epämukaviakin asioita kohti, joiden on tiennyt ehkä alitajuisesti kasvattavan. Välillä olen rämpinyt syvissäkin vesissä ja kärsinyt sydänsuruista ja epäonnistumisen tunteista. Eli ihan normisettejä.

Ihmisen psyyke rakentuu niin, että kohtaamme elämässämme tiettyjä kehitysvaiheita, jotka pitää käydä läpi, jotta menemme eteenpäin ja kasvamme. Tätä voisi verrata vaikka lapsen motoriseen kehitykseen, jossa esiintyy aika ajoin tiettyjä herkkyyskausia, jolloin lapsella on suurempi mahdollisuus omaksua jokin tietty taito. Mielen kehitys menee eteenpäin siten, että jossain vaiheessa "kapinoimme" omaksumaamme arvomaailmaa vastaan omaksumalla uusia arvoja ja toimintatapoja, jotka ovat usein jopa vastakkaisiakin entisiin. Tästä esimerkkinä lapsen kapina vanhempiaan vastaan jo uhmaiässä, mutta myös teini-iässä. Sama kapinointi jatkuu myös aikuisiällä, hieman erilaisessa ja sivistyneemmässä muodossa. Se ilmentyy ristiriitaisina tunteina, kyllästymisenä ja turhautumisena vanhaan. Uuteen ja tuntemattomaan ei ole vain niin helppo hypätä kuin nuorena.

Tämä liittyy myös valmennettavaani (joita on tällä hetkellä hurjat 1 kpl resurssien puutteen vuoksi). Nyt vähän reilut 20-vuotias mies oli jo ennen 20-vuotta lukenut Tollet ja omaksunut "foodi-ajatusmaailman". Päällisin puolin varmasti näyttää siltä, että elämässä asiat ovat enemmän kuin kunnossa, mutta sisäisessä maailmassa on ristiriita ja tyhjyys. Olisi halua bilettää ja "sekoilla" - elää elämää, niinkuin viimeistä päivää. Ei tarvitsisi miettiä terveyttä tai yleensä miettiä. Olimme molemmat sitä mieltä, että liiallinen mielen tarkkailu (joka oli opittu Tollelta) pitää elämän mielessä, kun elämä pitäisi elää tässä ja nyt FYYSISESSÄ maailmassa, kun puhutaan vielä nuoresta ihmisestä. 

Siispä. Liian aikaisin aloitettu henkinen pohdiskelu ja mielen tarkkailu ei siis mielestäni ole se, joka vie eteenpäin varsinkin, jos se ei tunnu vievän eteenpäin ja etenkin: jos se ei tuo elämään iloa! Nuorena tarvitsemme kokemuksia ja oppeja, jotka tulevan vain kokemalla ne usein kantapään kautta. Emme kehity mitenkään pelkästään sisäisessä maailmassa tunteitamme ja ajatuksiamme tarkkailemalla. Ei. Tunteista ja ajatuksista irtautuminen on mahdollista silloin, kun olemme rakentaneet mielemme tiettyyn pisteeseen, mikä taas edellyttää monia monia ajatuksia ja tunteita, jotka tulevat vain elämällä.

Jokainen on tietenkin yksilö ja tämä on tietynlainen yleistys nuoriin liittyen. Mutta luulen olevani oikeilla jäljillä. Nuoret blogini lukijat siis; eläkää (muualla kuin mielessänne)! Pitäkää bileitä ja tavatkaa toisianne tai yleensä ihmisiä. Tollea ehtii lukea kyllästymiseen asti sitten myöhemminkin :)

Tietenkään kaikki eivät tarvitse samanlaisia kokemuksia, kuin mitä itse olen käynyt läpi. Juuri nyt asiat, itsensä kehittämisen, työnteon ja viihteellisen ajanvieton voi tehdä paljon "ekologisemmin". Oman kokemuksen mukaan sosiaalisissa kontakteissa oppii ehkä eniten elämässä. Itse olen oppinut itsestäni ja elämästä etenkin erilaisissa sosiaalisissa työtilanteissa, mutta yhtälailla olen tarvinnut ystäviä, joilla on ollut samanhenkiset intressit kuin itselläni. Kiitos siis kaikille ystävilleni (etenkin "entisessä elämässä"). Ystäviä olemme edelleen. Yksin emme kehity.

Ja tämän tekstin otsikosta. Se koskee ihan kaikkia. Liian paljon varmistelemme elämää ja mietimme, että "sitten toteutan unelmani jne". Erinomainen muistutus siitä, elätkö unelmaasi juuri nyt on se, että elätkö niinkuin kuolisit huomenna. Voisitko tehdä juuri tänään jotain, minkä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi? Rajua, mutta elämä on.

Ps. Tähän tulisi kuva jostain teinibiletys-vuosistani, jos olisi helposti saatavilla. Ehkä joku kerta laitan:)

Pps. tästä miehestä kuullaan vielä ja paljon!




3 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa tekstiä, mutta täytyy sanoa, että mua on jo pitemmän aikaa hämmentänyt aika yleinen ajatus siitä, että nuoruutta pitäisi elää juuri tietyllä tavalla - eli bilettää, sekoilla ja oppia elämän totuuksia kantapään kautta. Aika usein kuulee sen tyyppisiä lausahduksia, että "kerranhan sitä vain nuoria ollaan", tai "en halua heittää nuoruutta hukkaan", joita en oikein suostu ymmärtämään - tuollainen ajatusmaailma on aivan yhtä ahdas kuin sekin, että kaikista pitäisi aikuistuttuaan elää perinteistä perhe-elämää. Hämmentävän moni ainakin minun tuttavapiirissäni tuntuu ajattelevan, että nuorena "kuuluu" bilettää yms., ja sitten joskus kolmekymppisenä "kuuluu" perustaa perhe ja rauhoittua. Miksi ihmeessä sen pitäisi mennä niin? Itse olen kohta 22-vuotias, enkä ole oikeastaan koskaan sekoillut, enkä juuri viihdy bileissä, mutta en kuitenkaan koe menettäneeni mitään - enkä todellakaan ainakaan vielä kadu sitä, etten ole sekoillut enemmän :) On monta aivan yhtä hyvää tapaa elää nuoruuttaan tai mitä tahansa muutakin ikävaihetta - kunhan tosiaan muistaa elää eikä vain haikailla mennyttä tai tulevaa.

    VastaaPoista
  2. You are so right! En tiedä, mikä on vallitseva yleinen ajatus, siitä miten pitäisi elää ja jonka nuoret nykyään poimivat. Kai se on hyvin yksilöllistä ja riippuu ihmisen persoonasta ja siitä kulttuurista, jossa hän elää (perhe, median vaikutus jne). Mutta totisen totta on se, että itseään pitää kuunnella ja olla rehellinen ja totuudellinen sille, mikä resonoi. Toisille se on enemmän "perinteinen" biletys, toisille jotain ihan muuta. Ei tosiaan kaikille sama, niinkuin yritin mainita, vaikka painotus olikin tässä tekstissä omilla kokemuksilla ja niiden jakamisella liittyen juuri tähän valmennettavaani ja hänen omaksumiin arvoihin, joista on tullut enemmänkin rajoite.

    Ja painotan, että tarkoitukseni ei ollut kannustaa mihinkään perinteiseen sekoiluun - päinvastoin. Kannustan siihen, että nauttii elämästä ja elää täysillä mitä ikinä se kullekkin tarkoittaa. Täysillä elo voi olla vaikka kotona "nysväämistä", jos se vain tuntuu hyvältä. Enkä usko, että tätä lukevat menevät heti alkoon ostamaan pussikaljaa ja lähtevät riehuun kaupungille. Lukijoissani on harvinaisen fiksuja nuoria (ja ihmisiä yleensä), kuten esimerkillisestä kommentistasi käy ilmi. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Eläminen tässä hetkessä on tärkeää!
    Olen itsekin kirjoittanyt joskus aiheesta "sit-kun:"
    http://www.yhdenlaistaelamaa.blogspot.fi/2012/05/sit-ku.html

    Mielenkiintoinen blogi sinulla. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...