Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

15.3.2013

Pastöroitu unelma

Miljoonakatsojia keräävän Voice of Finlandin mainostauolla esitettiin vastikään mainos, joka sai kynäni sauhuamaan pitkästä aikaa. Mainos oli aivan liian pitkä, tunteisiin vetoava, syvälle ihmisten tajuntiin menevä ja aivan liian hienosti ja kalliisti toteutettu. Mainos kertoi pikkupojasta, jolla oli unelma jääkiekko-staraudesta. Kukas muu, kuin Teemu Selänne oli auttamassa poikaa unelman toteuttamisessa. Mukaan oli tempaistu vielä muutamia muita staroja vahvistamaan sanomaa. 

Eli mikä on se juttu, jonka avulla pienen unelma käy toteen? Mikä tie vie starauteen, menestykseen ja onneen? Mikä konkreettinen väline on se, jolla saamme supermiehen voimat ja valloitamme maailman?

Maito

Anteeksi mitä? Kyllä, kuulit aivan oikein.

Ja vieläkö näitä mainoksia oikeasti tulee? Ollaanko edelleen 90-luvulla?

Vieressäni istuvalle puoliskolleni mainoksen sanoma oli aikoinaan liiankin tuttua ja sen aivopesemät seuraukset ja vaikutukset tuntuvat hänen - nuorempana aktiivisesti jääkiekkoileen ja urheilumenestyksestä haaveilleen - kropassa edelleen päivittäisinä suolistovaivoina. Kyllä. Hän uskoi lapsuuden sankariaan ja nuoruuden idoliaan Teemu Selännettä, joka jo vuosia sitten totesi, että "Maito ei mene päähän, maito menee jalkoihin" joka viittasi siihen, kuinka nopeasti luistin luistaa maidon voimalla.


Usko oli niin suurta, että hän nautti päivittäin vähintään litran maitoa. Ei vain silloin tällöin vaan päivittäin, jopa reilun 10 vuoden ajan. Ei siinä mitään, jos satoja (ehkä jopa tuhansia) litroja nautittu maito olisi ollut aitoa ja alkuperäistä maitoa, joka on monelle ihmiselle jopa kohtalaisen sopivaa, mutta ei. Vatsaan on kaadettu litrakaupalla pastöroitua, homogenoitua, entsyymitöntä "maitoa" ja lisäksi muita maitotuotteita, joista on vielä poistettu luonnollinen rasva. Ei ihme, että ruoka ei enää sulanut.

Kävimme parin vuoden takaisella Intian visiitillä tapaamassa kolmea eri lääkäriä eri puolella maata ja he kaikki totesivat yksiselitteisesti miehen suolistovaivoihin viitaten: "Oletko kenties juonut paljon maitoa?". He tunsivat sen lukemalla hänen pulssiaan.

Maito ja siitä saadut seuraukset vaikuttavat hänen kropassaan edelleen, vaikka hän ei ole käytännössä juonut maitoa moneen vuoteen. Jos suolistoa ja sen kapasitettia on ärsytetty lukuisia vuosia, ei sen korjauskaan tapahdu hetkessä. Ja kyllä; bakteerikanta on mittausten mukaan kunnossa, vitamiinitasot ja rasvahapot myös. Jokin kuitenkin brakaa. Ja nuoruuden unelman toteutumattomuuskin on käyty läpi jo aikaa sitten. Elämäntehtävä olikin saada itsensä kuntoon (ja projekti siis jatkuu edelleen) ja sitten auttaa muita. Pitkällä jo ollaan, mutta matka jatkuu...

Mieheni tietää monia urheilevia, jotka ovat kokeneet vastaavaa. Ongelmia voi tulla myöhemmin, vaikka ne eivät heti näy. Pystyihän hänkin elämään ja peittämään oireensa hyvin pitkälle aikuisuuteen. Kuitenkin ne määrät, mitä jo lapsesta asti suositellaan nautittavan näitä epäluonnollisia maitotuotteita, ovat älyttömät. Tämänhetkisellä näkemyksellä en aio juottaa lapselleni pastöroitua ja pitkälle prosessoitua lehmänmaitoa. Annan hänelle mahdollisimman pitkään omaa maitoani, joka on täydellistä ja hänelle tarkoitettua. Hapanmaitotuotteita annamme jonkin verran, mutta virallisia suosituksia vähemmän. Ruokavalio on sama, kuin omamme. Onneksi tarjolla on kehon tulehdustilaa ja limaneritystä ei-lietsovia vaihtoehtoja, kuten Ruohonjuuresta saatava vuohen raakamaito ja tavallisista kaupoista löytyvä luomu riisi- tai kauramaito. Kalsiumia saamme paljon kasvikunnan tuotteista; siemenistä (mm. siemenmaidot, smoothiet ja kastikkeet) ja vihreistä lehdistä ja laadukkaista lisäravinteista. Kalsium ei muutenkaan ole top-listalla ravinteiden tärkeysjärjestyksessä näkemyksemme mukaan vaan enemmänkin sen loppupäässä.



Loppuun pieni lainaus "Uusi päivä" - kirjastani aihetta sivuten:

"Maitotuotteet ovat alunperin alkaalisia (emäksisöiviä), mutta monilta puuttuu maitoproteiinia pilkkova entsyymi, mikä aiheuttaa allergioita. Pastörointi muuttaa ruoan ominaisuuksia ja tuhoaa hyviä bakteereita. Kun vastasyntyneelle vasikalle annetaan emonsa maitoa pastöroituna, vasikka kuolee viimeistään kolmen viikon kuluttua!"

Ihminen kestokyky on aika vahva, mutta mitä jos saisimme heti alusta lähti sellaista ravintoa, joka on meille luontaista?

5 kommenttia:

  1. Ihan oikeasti mainos on upeasti tehty, vaikka maitoa mainostaakin. Teemuhan on aina ollut maitopoika:) Tuli ihan Disneyn ellut mieleen.

    VastaaPoista
  2. Tavallisten markettien riisi-ja kauramaidot sisältävät paljon muitakin aineita kuin sitä itse maitoa, ainakin ne joihin olen itse törmännyt.. Mm. sokeria..

    VastaaPoista
  3. Rice Dreamiin ei ole lisätty sokeria, ja se on hyvää. Kookosmaidolla ja -kermalla saa ruokiin ihanaa täyteläisyyttä. En olisi ikinä voinut kuvitella maidottoman elämän olevan näin helppoa ja hyvää :)

    VastaaPoista
  4. Jes, monissa luomuvaihtoehdoissa ei tosiaan ole mitään ylimääräistä. Ja kookosmaidot- ja kermat ovat täällä myös aktiivisessa käytössä. Silloin tällöin tuota vuohen raakamaitoa...

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...