Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

5.2.2013

Vaikutusmahdollisuuksia...

Uutispimentolainen elämäntapani johtaa väistämättä siihen, että olen välillä ihan pihalla, mitä maailmalla tai Suomessa tapahtuu. Olen kuitenkin huomannut, että en tarvitse 99,9%:a siitä tiedosta, mitä uutisissa tulee tai mitä lehdissä lukee. Päinvastoin. Olen paljon tehokkaampi, kun keskityn vain oleelliseen; niin oman kuin ympäristöni hyvinvointiin ja asioihin, joihin VOIN vaikuttaa. Entisessä elämässäni koin usein suurta turhautumista, kun koitin mielessäni pohtia, miten voisin muuttaa ympäristöäni ja vaikuttaa enemmän asioihin. Sitten lopetin yrittämisen ja opin kuuntelemaan itseäni, aitoa itseäni. Toisinsanoen opin olemaan läsnä hetkessä ja täten myös kehon aitojen viestien kuuntelu mahdollistui. Sitten kaikki tapahtuikin itsestään. Elämä alkoi viemään ja edelleen se vie helposti oikeiden asioiden äärelle. Tämä siis kun on läsnä. Kiire ja tyytymättömyys ja tarve muuttaa ulkoisia olosuhteita ovat läsnäolon vastakohtia. Tiedän, että vauva-arjessa läsnäolo ja kiireettömyys eivät ole niitä helpoimpia toteutettavia asioita. Ne ovat kuitenkin mahdollisia ihan kaikille, jos vain tarpeeksi haluaa.

Joskus käsiini osuu kuitenkin joku lehti, jossa on asiaa, joka innostaa kirjoittamaan ja tällä kertaa se oli Aamulehden sunnuntailiite vanhemmillani. Lehdessä kerrottiin kansalaisaloitteista ja mahdollisuudesta, että jokainen voi tehdä aloitteen, joka tarpeeksi kannatusta saadessaan päätyy eduskunnan lakialoitteeksi. Kansalaisaloite.fi - sivulta:

"1.3.2012 alkaen Suomessa on käytössä uusi valtiollisen tason vaikuttamiskeino, kansalaisaloite. Se antaa kansalaisille mahdollisuuden saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Uuden järjestelmän yleisenä tavoitteena on edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen.

Maaliskuun alusta voimaantulleen perustuslain uuden säännöksen mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi."

Palvelussa voit kannattaa aloitetta ja itse löysin lehden vinkkaamana ainakin yhden, jolle annoin ääneni:

ENERGIAJUOMAT K16 - Kansalaisaloite energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille

Toinen aloite, josta hieman myöhästyin (mennyt siis ohi monetkin asiat viime vuonna) on laki turkistarhauksen kieltämiseksi. Tämä aloite onkin saanut jo 70 000 ääntä ja se luovutettiin hiljan eduskunnan käsittelyyn. Hieno juttu!

Toinen tapa, miten voi vaikuttaa on allekirjoittaa adressi adressit.com - palvelussa. Seuraava adressi on tuttavani Lassin alullepanema ja koskee Tampereen seudulla asuvia:

Bussi 1 €. Aloite joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämiseksi

Allekirjoitin! Autottomuus ja bussilla matkustaminen on täydellistä ja helppoa. Itse pääsen vaunujen ja vauvan kanssa toistaiseksi maksutta, mutta lisää etuja bussimatkailuun kyllä kaivattaisiin. Asumme tällä hetkellä vilkasliikenteisen tien lähellä ja voi sitä yksinautoilevien määrää. Voin kumppanini kanssa todeta lämpimästi, että autottomuus vähentää huimasti stressiä ja bussissa matkustaessa saa tarvittavia pysähdyshetkiä päivään.

Vaikutamme jokaisella valinnallamme niin omaan kuin ympäristön hyvinvointiin. Joskus hetkelliset valintamme voivat tuntua esimerkiksi kalliilta, valitessamme esimerkiksi jonkin hifimmän hyvinvointituotteen. Joskus hetkelliset valintamme voivat tuntua myös työläältä - kuten useiden kauppakassien kantaminen kaupasta kävellen. Itse ainakin mietin aina valintojen kokonaishyötyä. Tai mietin ja mietin, kun en paljoa mieti :) Jos tekemiseni tai valintani ovat hyväksi niin minulle kuin suuremmalle hyvälle, niin se on silloin hyvä juttu. How simple is that!

Ja loppuun Tampere-hehkutusta...

Eräs tuttavamme vinkkasi Turkuun suunnitteilla olevasta mahdollisesti meitä kiinnostavasta yhteisöstä, mutta ei meitä kovin helposti täältä Tampereen suunnalta liikuteta poispäin. Tämä varsinkin nyt, kun keskustassa kävelee. Uusi erittäin tyylikäs ja tilava Ruohonjuuri (kuvassa) seisoo YLPEÄNÄ keskustorin kupeessa ja kävelykadulla ei voi olla huomaamatta toista luomuaittaa, Punnitse ja säästää. Näiden väliin mahtuu vielä Runsaudensarvi! Puhumattakaan Kauppahallin uudehkosta luomusalaattibaarista, joissa poikkeamme harva se kerta, kun kaupungilla käymme - viimeksi tänään vauvaluennon jälkeen. Nam nam. Kuten huomaamme, uusi (ruoka/terveys/kulutus)kulttuuri on käsissämme ja me jokainen rakennamme sitä pala palalta, askel askeleelta ja annamme sen, mitä kauttamme on tarkoitus antaa.



Ps. Jos kaipaat selkeytystä elämäntehtävääsi tai kaipaisit tukea läsnäolevan elämän pariin niin suosittelen lämpimästi valmennuksiamme! Koska silloin, kun toteutamme elämäntehtäväämme, kehokin hoitaa itsensä automaattisesti kuntoon. 

Läsnäolo=Kehon kuuntelu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...