Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

31.3.2012

Flussaoireisiin nopea apu

Meinasin eilen tulla kipeäksi piitkästä aikaa. Mahdollisia syitä on kaksi: tätä edeltävänä päivänä kävin ensimmäistä kertaa synnytyksestä läheisellä salilla treenaamassa kahvakuulilla ehkäpä hitusen liian kovan treenin, vaikka koitin kuunnella kehoa. Olin vain niin innoissani päästessäni irti kotiympäristöstä yksin hetkeksi aikaa. Meidän talosta on muuten jopa kolme kuntosalia 1,5 km säteellä.

Toinen mahdollinen syy on se, että nautin eilisaamuna hieman kahvia (iHerb, organic pikakahvi+reishi) myös ensimmäistä kertaa vuosiin. Hetken tämän päästä aivastelin useasti ja limaa irtosi kunnolla, vatsa alkoi kipuilla ja heikotti. Puhdistusreagtio, kenties. Entisessä elämässä olin kahvisieppo, jota ei pienet kahvinjälkeiset limat ja vikkelä suoli juurikaan herätelleet. Nyt kroppa on sen verran herkkä ja yhteydessä myös mieleen sen verran, että tajuaa pienestäkin viestistä, että ei kiitos.

Päätin ottaa c-vitamiinia, jota suositellaan aina flunssaoireiden alkaessa ja msm:ää, joka auttaisi lihaspalautumiseen. Olen päättänyt, että vähennän mainostamista täälä blogissa, mutta jos jokin vain toimii, niin siitä tietty haluan kertoa. Tässä aika toimiva yhdistelmä molempia, C:tä ja msm:ää ja vielä hyvänmakuinen! (muista, että kysessä on kuitenkin msm - ei mikään herkku)

Yksi ruokalusikallinen MSM+C -jauhetta sisältää n. 500mg puhdasta, Luomulaatuisesta Amla-marjasta uutettua luonnollista C-vitamiinia ja 7 grammaa MSM:ää. Limettimehujauhe tuo juuri sopivan maun juomaan, jotta sen voi käyttää aivan sellaisenaan.

Pahoinvointioireeni lähtivät hetken päästä juoman nauttimisesta. Tosin vielä illalla uusiuituivat, mutta nyt ei taas ole mitään. Flunssanalkua tai jotain, jokatapauksessa ainakin c:tä kannattaa nauttia. D. Wolfe totesi jossain pätkässä kipeäksi tulemisesta siten, että myös "raw foodeilla" flunssia eli puhdistumispätkiä voi tulla, mutta niistä toipuu nopeammin, päivässä ja parissa. Näin tapahtui itselläni ainakin viime syksyisen flunssan kanssa. Tätä edellinen flunssa olikin 3 v. sitten...

Olette myös ehkä huomanneet vasemmalla ylhäällä sivupalkissa uuden verkkokauppa Olivian - mainoksen. Olivianista saa laadukkaita tuotteita edulliseen hintaan hyvin pienillä toimituskuluilla. Olen testannut tuotteita ja hyviksi todennut. 



Tässä Jeren "kuntokeskus", vauvan puuhamatto, jossa riittää ihmeteltävää pitkäksi aikaa. Yllättäen myös kissat ottavat kaiken irti uusista vempeleistä :)

30.3.2012

Kaiken kehityksen perusta on rakkaus

Kuten olen kirjoitellut, tehtävämme täällä on kasvaa ihmisenä ja kehittää koko ihmislajia ja täten viedä koko evoluutiota eteenpäin ja toivottavasti rakentaa parempaa maailmaa. Jos emme ole valmiita kasvamaan, kohtaamaan todellista itseämme kohtaamme väistämättä aikamme negatiivisia ilmiöitä, jotka ilmenevät henkilökohtaisella tasolla niin henkisenä kuin fyysisenä pahoinvointina. Elämme ainutlaatuista aikaa, jossa meillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus löytää todellinen itsemme kaiken valheen alta.

Edellisessä postissa kirjoitin, että usein jonkinasteinen kriisi sysää ihmisen lähtemään matkalle kohti todellista itseään. Kriisin aikana joudumme vellomaan ikävissä tunteissa, mutta jos meillä on tarpeeksi kapasiteettia, voimme kyllästyttyämme ymmärtää, että emme olekaan se, mitä olemme koko elämämme luulleet olevamme. Emme voi olla tunteemme, ajatuksemme ja niiden kautta samaistamamme persoona, koska jos pystymme erottelemaan tunteen tai ajatuksen itsestämme, ne ovat objekteja eikä siis subjekti, aito minä - tietoinen tarkkailija. Tämä oivallus mullistaa kaiken ja muuttaa elämän, sitten kun se tulee.

Kapasiteetilla, valmiudella saada kyseinen oivallus tarkoitetetaan yhtälailla sitä, kuinka paljon ihminen rakastaa ja hyväksyy itsensä. Kun tervettä itserakkautta on tietty määrä, meillä on valmius saada yhteys universaaliin rakkauteen. Rakkauskin on loppupeleissä vain käsite ja tunne, joka tulee ja menee, mutta universaali rakkaus ei ole tunne. Se on rakennusmateriaalimme ja se on aina meissä, riippumatta ulkopuolisista olosuhteista tai tapahtumista. Se on vakaa, vaikka mielessä kuinka myrskyää. Se on erillisyyden loppumista. Se on rakkautta elämää ja kaikkea siinä olevaa (niin hyvää kuin huonoa) kohtaan. Kuinka paljon siis pystymme samaistamaan itsemme tuoksi universaaliksi rakkaudeksi kertoo sen, kuinka tietoisia ja vapaita olemme. Kaikki oikeastaan palaa aina tuohon rakkauteen. Rakkaus määrittelee, kuinka paljon arvostamme itseämme ja kehoamme: minkälaista ruokaa sille annamme, minkälaista virikettä annamme mielellemme, minkälaisessa seurassa olemme jne.



Monesti olen myös kirjoitellut sitä, että parisuhderakkautena koettu tunne on yleensä illuusio. Nyt siitä on kirjoitettu jo mainstreammediassa, hyvä niin. Tässä mtv3:n artikkelissa lainataan Havahtuminen-kirjaa ja kerrotaan, kuinka parisuhderakkaus on todellisuudessa yleensä itsekästä, tosin tiedostamatonta omien tarpeiden tyydyttämistä. Toisen ihmisen kautta pyrimme paikata sitä, mihin emme itsessämme (jälleen usein tiedostamatta) ole tyytyväisiä. Mikäli parisuhteessa olemisen motiivit kiinnostavat syvemmin, suosittelen lukemaan kyseisen artikkelin ajatuksella. Mihin oikeastaan olinkaan rakastunut?

Kun illuusiot alkaa murtua, usein ensimmäinen vaihe onkin itsensä (tai oman mielensä) syyttely siitä, kuinka k...pää on ollutkaan. Mieli saa kyytiä ehkä enemmän, kuin olisi tarpeen. Jossain vaiheessa, kun rakkaus jälleen kerran lisääntyy, voimme antaa anteeksi itsellemme ja nähdä asiat laajemmin: kaikki on mennyt juuri niinkuin on tarkoitettu, enkä olisi tietyllä hetkellä mitenkään osannut tehdä toisin. Toisinsanoen: tarvitsemme monen monia kokemuksia, jotta tajuamme, oppisimme, kehittyisimme, havahtuisimme ja heräisimme. Se on evoluutiota. Eikä elämä todellakaan ole vain ruusuilla tanssimista.

Kuten sivulauseessa mainitsin, rakkaus on perustana myös ruokavalinnoissamme. Kun pidämme kehoamme irrallisena itsestämme, annamme ohjelmoidun mielemme päättää, mitä polttoainetta sille annamme. Täytämme tyhjiä hetkiä ruoaksi sanomallamme aineella ja syömme paetaksemme tunteitamme. Suurin osa länsimaisesta ruoasta on täynnä kaloreita, mutta vain ehkä 20% ravinteita. Kun alamme arvostaa itseämme, haluamme antaa myös kehollemme sitä, mitä se aidosti tarvitsee. Tätä tarkoittaa se, että muutos lähtee sisältäkäsin. Ja kun ruokimme kehoamme oikein, rakkautemme itseämme ja koko maailmaa kohtaan lisääntyy eli universaali rakkaus alkaa toimia. Kun olemme valmiita, oikeat asiat alkavat tapahtua ja viedä eteenpäin.

Laatua perjantai-iltaan?

Uusi dokumentti "Hungry for change" ei kerro vain ravinnosta, vaan kokonaisvaltaisesta muutoksesta, mitä on mahdollista kokea, kun alamme saada kehoyhteyttämme takaisin. Mainostan asiaa vähän myöhään, mutta kyseinen dokkari on katsottavissa vielä huomiseen asti maksutta - laatua perjantai iltaan siis! Toinen, ehkä vielä parempi dokkari on jo lähes kymmenen vuoden takainen ei-ravintoonl liittyvä "What the Bleep do we know", joka käsittelee sitä, kuinka luomme todellisuutemme itse.

23.3.2012

Kriiseistä uuteen nousuun!

"Uuteen nousuun" laulettiin meidänkin silloisen jengin popittamassa Pelimies-biisissä vuonna 2005. Uusi nousu tarkoitti tässä yhteydessä uutta känniä ja krapulan pakenemista. Tässä elämässä, jossa ei juurikaan yhtäläisyyksiä entiseen löydy, uusi nousu voisi tarkoittaa uutta kehitysvaihetta, jota usein edeltää jonkinasteinen kriisi.

Havahtuminen tai herääminen siihen, että on elänyt elämää mielensä eikä aidon minänsä tai sydämensä kautta voi tapahtua montaa eri reittiä. Omalla kohdallani sitä edesauttoivat ainakin vanhaan elämääni ja vanhoihin ajatusrakenteisiini turhautuminen sekä jonkinasteinen kriisi, liittyen teemaan "mikään ei tunnu miltään", joka tosin kesti vain hetken. Puhdas ravinto, blogin pitäminen (=kirjoittaminen) ja sen mukanaan tuomat uudet uskomukset auttoivat pääsemään kunnolla irti vanhasta. Sitten piti päästä myös näistä uusista uskomuksista irti, jotta pystyi jatkaa matkaa...Kirjoittaminen on kyllä edelleen eteenpäin vievää terapiaa.

Havahtumista ja heräämistä tapahtuu siis yleensä kriisien kautta. On onnettomuuksia, läheisten menetyksiä, totaalisia turhautumisia, burn outteja ja sairastumisia. Yksi melko yleinen kriisi on parisuhteessa tapahtuva ero. Tästä on muutamia esimerkkejä jo lähipiirissäni. Usein se on ollut naisosapuoli, joka on innostunut ravinnon ja kehon puhdistamisen kautta saadusta uudesta elämästä ja mies on jäänyt "jumittaan". Sitten kun on päästy eron tasolle, on mieskin alkanut havahtumaan ja "lähtemään matkalle". Muutama mies onkin sanonut jälkeenpäin, että "parasta, mitä minulle on tapahtunut on se, kun X jätti minut...". Elämän peli on sellainen (valitettavasti ehkä), että olemme sokeita tiettyyn pisteeseen asti. Opimme vasta kokemuksesta ja silloin voi olla jo liian myöhäistä pelastaa vanhaa. Tällöin olisikin vaihdettava autoa ja ajaa uudelle tielle katsomaan, mitä sillä on opetettavanaan.

Tuorein esimerkki "sitten kun" elämää eläneestä havahtujasta on serkkuni, kahden lapsen isä, joka on nyt ensimmäistä kertaa elämässään aikuisiällään sinkku. Havahtumiseen ei liity ravinto tms. tekijöitä, mutta on mielenkiintoista, kuinka yhtäkkiä puhumme lähes samaa kieltä :) Konsta terapio itseään (eli meitä kaikkia) uudessa Go Daddy Go - blogissa. Tutustu, jos komean miehen ajatuksenjuoksu resonoi :)

Toki eroja tapahtuu toisinkin päin eli mies jättää ja yhteen palaaminenkaan ei näyttäisi olevan mahdotonta...Yksi tuttavapariskunta ainakin palasi yhteen, mutta suhteen perusta on nyt totaalisen eri kuin aikaisemmin. Terkkuja itsensä tunnistaville :)

Hullu juttu eilen

Olli Posti veti kyllä eilen propsit kotiin väittelemällä terveysviranomaisen kanssa kesällä kuvatussa Hullu juttu -sarjassa. Hyvää viihdettä, pakko myöntää. Toinen "luomuhippi" eli minä itse kommentoin myös pitkästä aikaa kyseisessä pätkässä pari lausetta liittyen luomuun ja virallisten suositusten kyseenalaistamiseen.

Veikkaisin, että vastaavia väitelmiä tulee vielä monia eri medioissa. Aluksi pitää mennä eri suuntausten suhteen ääripäihin, jopa kaaoksen partaalle, jotta löydämme sen kultaisen ja toimivan keskitien, jonka sitten suuremmat massat pystyvät omaksumaan. Näin evoluutio menee eteenpäin sisäisten arvojen ja tietoisuuden muuttuessa yksilö kerrallaan. Kaikkia meitä tarvitaan - myös nihkeitä tieteilijöitä.

Katso Hullu juttu tästä

21.3.2012

Hyvinvoinnin tavoittelusta

Yhteisömme chatissa keskusteltiin eilen hyvinvoinnin käsitteestä. Foorumillemme on perustettu viime aikoina uusi ketju "Kohtaa käsitteesi", jonka avulla pyrimme purkamaan tiettyihin asioihin ja sanoihin liittyviä mielleyhtymiä ja pääsemään niistä irti.

Hyvinvointi luonnollisesti kiinnostaa itseäni, koska kirjoitan pääosin siihen liittyvistä jutuista. Mitä hyvinvointi siis mielestäni tarkoittaa? Ei pahoinvointia? Sitä, että on fyysisesti terve? Hyvä kroppa/kunto? Hyvät tulot? Henkisesti hyvä olo? Kehon hyvinvointi, mielen hyvinvointi, kokonaisvaltainen hyvinvointi?

Foorumilla oli kommentoitu, että eläimet eivät tiedä hyvinvoinnista mitään. Niin, nehän vain elävät ja ottavat vastaan sen, mitä elämä tuo. Sama koskee eristyksissä olleita heimoja. Hyvinvointi on siis kulttuurimme, etenkin muutaman sata vuotta vanhan modernin maailmankuvamme tuoma käsite, joka on syvälle iskostettuna meidän mielissä.

Mikä tahansa termi, jolla on vastapari piirtää rajan. Pienestä pitäen meille opetetaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Sittemmin opimme erottaa kauniin ja ruman, ilon ja surun, onnistumisen ja epäonnistumisen. Kun emme enää osaa elää hetkessä, alamme tavoitella hyvinvointia, miten jokainen sen käsittääkin. Yleensä aluksi ulkoisten asioiden kautta. Sitten kun meillä on omilla mittareillamme ulkoiset asiat kunnossa (esim. hyvä työ, parisuhde, auto, ulkonäkö, täydellinen terveys tms) herätään siihen, että emme olekaan onnellisia. Jotain puuttuu...

Jos tavoittelemme jotain, emme hyväksy tätä hetkeä sellaisenaan. Ja silloin emme voi olla onnellisia. Emme voi olla tietoisia ja kohdata elämää "raakana". Piirrämme rajoja siihen, mitä olemme nyt ja mitä meiltä puuttuu. Kiinnitymme aikaan. Ratkaisu ei pidemmän päälle ole myöskään se, että käännymme vain sisäänpäin etsimään uutta totuutta henkisestä minästämme. Tosin se taitaa olla välttämätön vaihe, jotta pääsemme irti vanhasta, "materiaali-minästä".

Jossain vaiheessa elämää ei enää tarvitse erottaa sisäistä ja ulkoista maailmaa, vaan kaikki on yhtä. Tietyt asiat, sanat, käsitteet eivät nostata enää mitään tunteita, kuten menestys, ulkonäkö, raha, ravinto... :) Kaikki on omilla paikoillaan ja ymmärrämme, että ainoastaan mielemme luo tarinaa, jossa monenmoisilla käsitteillä on ollut oma roolinsa. Tämä aika, jolloin määritimme itseämme eri asioiden kautta on ollut tärkeä, koska se on vahvistanut identiteettiämme niin pahassa, mutta myös hyvässä. Mitä enemmän tiedämme, mitä emme ole, sitä enemmän tiedämme, kuka oikeasti olemme.

Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi oikeasti on? Se on todellisuudessa sitä, että meillä ei ole mitään. Koska silloin, kun meillä ei ole mitään (tai me emme ole mitään) olemme kaikki. Kun luomme suhteita itsestämme eri käsitteisiin, emme ole läsnä vaan yritämme olla jotain muuta, mitä juuri nyt olemme. Kun hyväksymme elämän sellaisenaan kun se joka hetki ilmenee, se elää kauttamme vapaasti. Tälläisina hetkinä pystymme kuuntelemaan kehoamme aidosti. Tälläisina hetkinä voimme erottaa mielemme luomat tarinat todellisuudesta. Tälläisina hetkinä pystymme vapauttaa piilossakin olevat tunnemöykyt. Tälläiset hetket vievät meitä parhaiten eteenpäin. Ei se, että pyrimme olemaan enemmän ja enemmän.

Kun hyväksyy ja antaa elämän olla sellaisenaan ilman, että määrittelee joitain asioita hyviksi, huonoksi jne niin silloin kaikki on automaattisesti hyvää (ja helppoa). Se on hyvinvointia. Mutta se on edelleen vain termi :)

Ja kyllä, kyseinen käsite, kokonaisvaltainen hyvinvointi, jolle myös tässä annettiin yksi tulkinta, aukeaa itselleni jatkuvasti yhä laajemmin ja pystyy ymmärtämään osa-totuuksia entistä paremmin.

16.3.2012

Facebook-paussin ajatuksia..

Päätimme viettää pitkästä pitkästä aikaa Heikin kanssa kaksi päivää offline eli täysin ilman nettiä, facebookia sekä muuta yleistä mieltämme aktivoivaa stimulanttia eli meidän tapauksessa kaikenlaista ravintoon liittyvää materiaalia. Vaikka aika kuulostaa lyhyeltä, vaikutus meidän tapauksessamme oli sanoinkuvaamaton. Kauan kauan sitten postasin lukijoilleni samaisesta haasteesta, joka hetken päästä taisi jäädä myös itseltäni unholaan - tunnustan. Riippuvuuksista irtautuminen ei nimittäin ole kovin helppoa. Yhtä helppoa taitaa olla tv-addiktilta jättää päivän tv-annos pois, kahvijuopolta poistaa kahvi tai liikunta-addiktilta olla liikkumatta.

Synnytyksen jälkeen läsnäoloa ja tietoisuutta on saanut opetella pitkälle vauvan kanssa eri toimissa ja jos muutama minuutti jostain päivästä on jäänyt aikaa meditaatiolle, on silmät alkaneet lupsua kiinni väsymyksestä. Kun huomio kohdistuu pitkän aikaa jatkuvasti ulospäin, se kohdistuu sinne helposti koko ajan. Tästä esimerkkinä lähes koko aikuiselämäni, jolloin en osannut vain "olla". Nyt pitkän läsnäolo- ja hetkessäelämisen kauden jälkeen olemme huomanneet saman: tyhjän hetken tullen, jopa ruokaillessa on ollut helppo napata kännykkä ja selailla facebookkia - yleensä turhia statuspäivityksiä ja linkkejä, joista mieli saa hetkellistä tyydytystä. Sen pidempiaikainen vaikutus on kuitenkin se, että ne jäävät mieleen tai alitajuntaan pyörimään ja mieli kuormittuu turhilla asioilla ja tietoisuus todellisesta itsestä menee yhä kauemmaksi.

Facebookiton elämä tuntui pitkästä aikaa elämältä. Löysimme olennaisen ja tajusimme, mitä olennainen eli oleminen läsnä hetkessä on. Kiire, aika ja ikävät "pitäis" tunteet katosivat täysin. Löysimme myös toisemme ja aidon vuorovaikutuksen. Olimme addiktoituneet uudestaan - itse elämään :) Tätä haastetta olisimme voineet jatkaa mielellään pidempäänkin ja ainakin itse päätin, että pidän jatkossa useamman netittömän päivän - mahdollisesti jopa irtisanon netin puhelimestani, koska sinne on niin helppo mennä "pakoon" elämää. Luulen, että en ole ainoa. Jokainen tietää itse, missä menee raja siinä, onko jokin toiminta enää oikeasti kehittävää. Pieni epämukavuuden tunne silloin tällöin paisuu paisumistaan, kunnes emme enää tiedosta sisäistä ääntämme. Elämme muiden elämää. Määritämme itsemme suhteessa muihin. Kilpailemme, vertailemme ja kadehdimme.

Netissä on paljon hyvää ja paljon huonoa. Muistakaamme elää elämäämme ihan oikeasti ja käyttää nettiä vain sitä tukemaan. Tänään klikkasin itseni jälleen Facebookkiin ja löysin Jutan hienon kirjoituksen syömishäiriöstä. Luin ja jaoin sen. Nyt ehkä kirjoitan tai katson hetken mahdollisesti joskus ilmentyvää kirjaani ja sitten sammutan koneen ja ihmettelen taas kuinka paljon aikaa ihmisellä voikin olla!

10.3.2012

Kiitollisuus

Elämämme on muuttunut totaalisesti viimeisten kuukausien aikana rakkaan poikamme, Jere Nooa Viljamin ansiosta. Olemme kohdanneet sellaisia haaasteita - niin fyysisiä kuin henkisiä, joiden olemassaolosta emme olisi tienneet aikaisemmin. Jatkuva väsymys muuttaa parisuhdetta, vaikuttaa mieleen ja etenkin tunteisiin. Tunteet ovat olleet välillä kovasti pinnassa ja on vaatinut paljon tietoisuutta nähdä niiden taakse. Usein se on kuitenkin onnistunut, vaikka helppoa se ei ole. Helppoa olisi antaa periksi, syyttää toista, leikkiä marttyyriä ja miettiä, miten tilannetta voisi ulkoisten asioiden kautta muuttaa. Eli juurikin sitä, mitä olen tehnyt edellisissä suhteissani. Olemalla kuitenkin tietoinen siitä, ettei ole ajatukset/tunteet ja että ulkoiset asiat muuttuvat vain, kun muutumme itse sisältäkäsin vaatii jatkuvaa antautumista ja nöyrtymistä elämälle. Parisuhteen kannalta se tarkoittaa monesti sitä, että ymmärtää, että huono olo ei johdu toisesta vaan omasta sisäisestä epätasapainosta tai ristiriidasta niinkuin tässä hienossa artikkelissa kirjoitettiin.

Oma lapsi on varmasti suurin asia, joka aiheuttaa vanhemmissa pelon tunteita. Niistä irrallaan oleminen vaatii paljon harjoitusta. Pelot kohdistuvat yleensä aina tulevaan, esimerkiksi jos vauvalla ei ole kaikki hyvin, niin heti pelkää pahinta. Kun oivaltaa sen, että meillä on vain tämä hetki ja vaikka voimmekin tämän hetken kautta vaikuttaa tulevaan, on lopullinen voima silti elämällä ja suuremmalla voimalla kuin meillä. Kaikki tapahtuu, mitä on tarkoitettu, emmekä voi olla kontrollissa kaikesta. Sen, mitä kuitenkin voimme tehdä aina, on olla läsnä ja tehdä tässä hetkessä parhaamme.

Ihmisen peloista pahin, kuolema on ollut esillä niin tuoreella isällä kuin äidillä viime aikoina unissa ja teksteissä, mihin on "sattumalta" törmännyt. Elämä on hauras ja toisille annetaan rankkojakin kokemuksia. Jokainen voi varmaan allekirjoittaa, että rankinta elämässä on läheisten ihmisten menettäminen. Tämä mustikkatytön teksti oli koskettavaa luettavaa. Kiitos hänelle sen julkaisusta ja kyyneleistä, jotka auttoivat taas monia kasvattamaan uutta maata ja uusia taimia. Aidot, henkilökohtaiset kokemukset, niistä ja tunteista rehellisesti kertominen avaa meitä kaikkia aina syvemmältä tasolta. Sitä haluaisin itsekin tehdä ja rehellisenä oleminen niin muille kuin itselle onkin pyrkimys nro 1.

Toiseen kuolema-aiheeseen törmäsin eilen samaisen tekstin kommenttipalstalla. Tämän blogin pitäjä ei ilmeisesti selvinnyt synnytyksestä. Piti aiemmin sanoa, kuinka kiitollinen olen siitä, että selvisimme rankasta synnytykstä hengissä, vaikka välillä epätoivo iskikin. En tiedä selvisikö tuon naisen vauva hengissä, mutta jos selvisi, hänellä on varmasti tehtävänsä maan päällä.

Täällä ollaan siis entistä nöyrempiä ja kiitollisempia taas kaikesta, mitä elämä on meille antanut. Mikään ei ole itsestäänselvyys ja silloin, kun epätoivo iskee tai mieli pääsee hallintaan voi yrittää nähdä kaiken läpi. Arkiset kinastelun kohteet ja mielen tyytymättömyydet on kuitenkin aika pientä verrattuna siihen, mitä meillä on. Kiitos.

3.3.2012

Mikä kokonaisvaltainen hyvinvointi?

Jukka Harju selittää seuraavassa pätkässä hyvin ja ymmärrettävästi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin käsitettä auki ja kertoo mm. miten motivaatio ohjaa toimintaamme. (Meillä on kunnia saada Jukka poikamme toiseksi kummiksi).

Kiitos Teemulle hyvistä haastatteluista, joita löytyy lisää tästä: