Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

17.8.2012

Irti kokemuksesta


Kun valaistut, kaikki kärsimys loppuu. Tämän olet varmaankin kuullut, mutta mitä se tarkoittaa? Tiivistetysti se tarkoittaa sitä, että olemme irti kaikesta kokemastamme. Vaikka mitä elämä tuo eteemme, pystymme näkemään tilanteet ja tapahtumat itsemme ulkopuolelta. Tunteet ja ajatuksetkaan eivät enää ole omiamme. Ne ovat kokemuksia, jotka ovat hetken aikaa tietoisuudessamme ja sitten häipyvät, that´s it.

On suuri harha ajatella tai luulla, että valaistumisen jälkeen elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä se onkin, mutta yhtä lailla tanssimme ajoittain hyvinkin piikkisissä ruusupuskissa. On helppoa olla täysin samaistunut mieleensä ja täysin irti mielestä. Välimuoto on pahin, koska siinä jojoilemme ees taas tietoisen ja tiedostamattoman välillä. Koska olemme usein saaneet kokemuksia - lyhyitä tai pidempiä - läsnäolon tilasta eli siitä, jossa unohdamme itsemme, lähdemme ajoittain mielen harhakuvan mukaan eli tavoittelemaan tuota tilaa. Emme ymmärrä, että olemme siinä tilassa koko ajan ja juurikin se usko tai samaistuminen siihen, että emme ole siinä luo sen kärsimyksen ja tiedostamattomuuden.

Varmin keino "edetä" kehityksessä tai sanotaan nyt sitten valaistua on se, että unohtaa itsensä. Jatkuva oman tilan analysointi, muiden tilojen analysointi ja omien ajatusten ja tunteiden tarkkailu suurentaa egon kuplaa. Varsinkaan meditoidessa tai yleensä kaikessa elämässä ei kannata jäädä analysoimaan "mitäköhän tuo tunne tai ajatus nyt tarkoitti". Jos keskitymme mieleemme, se vahvistuu ja uskomme entistä enemmän sen tarinoita. Free from experience.

Valaistumisen jälkeen elämässä on kyllä tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, mutta ne ovat aina objekteja. Hetkittäin voimme vielä samaistua mieleen, mutta ajan kanssa välimatka aidon minämme ja mielemme välillä on niin suuri, että irti oleminen on varsin helppoa. Tämä tietenkin vaatii ihmisen aitoa halua. Se vaatii äärimmäistä uskoa ja luottamusta, nöyrtymistä ja rohkeutta. Se on jonkin aikaa jatkuvaa valintaa totuuden ja valheen välillä. Valheessa on helppo elää, etenkin stressitilantessa. Toisaalta on helppo olla (tai kuvitella olevansa) valaistunut flow:n hetkellä. Prosessi onneksi opettaa ja tuo eteemme tarvittavat opit.

Valaistuessa koko elämä muuttuu. Ehkä suurin merkki asiasta on se, kun et enää epäröi asiassa kuin asiassa tai varmistele elämää. Valaistuminen on sitä, kun luovutat oman valtasi jollekkin suuremmalle. Jollekkin, joka tietää paljon paremmin kuin sinä. Se suurempi näyttää tietä ja johdattaa sinut asioiden luokse. Asioiden, joita et aiemmin olisi uskonut tekevän. Ihmisten, joita et olisi uskonut kohtaavasi. Se suurempi kaappaa sinut kuin aalto ja karsii kaiken turhan elämästäsi. Mitä vähemmän sinulla on, sen paremmin oleellisen pystyy näkemään.

Miltä tuntuu olla ilman pelkoja ja epävarmuutta? Mitä on, kun luopuu tarpeesta hallita omaa elämäänsä? Mitä on eläminen silloin, kun ei tarvitse tavoitella onnellisuutta, parempaa elämää, iloa, ekstaasia tai rauhaa? Miltä tuntuu ottaa kaikki vastaan, mitä elämä tuo? Miltä tuntuu sanoa jatkuvasti kyllä tässä hetkessä elämiselle? Miltä tuntuu olla ei mitään ja samalla kaikki?

Ei miltään. Hurjimmalta ikinä! Erittäin luonnolliselta. Mitä ennen ajattelinkaan...

Monet monet ihmiset elävät täällä tavoittelemassa parempia omia tunteita ja kokemuksia. Suurin osa heidän ajastaan ja energiastaan menee siihen. Todellinen "Ikuinen rauha" sijaitsee kokijan ja kokemuksen välissä. Ensimmäinen askel heräämiseen onkin erotella kokemukset ja kokija toisistaan. Subjekti ja objekti. Lopeta kokemusten omiminen. Lopeta ajatuksiin uskominen. Tunteet eivät merkitse mitään!

Kiitos.

2 kommenttia:

  1. Suosittelen sulle kirjaa Henkisen materialismin ylittäminen - Ghögyam Trungpa. (Basam books)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen sulle kirjaa Henkisen materialismin ylittäminen - Ghögyam Trungpa. (Basam books)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...