Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

1.7.2012

Kaoottisen täydellistä

Elämä on täydellistä joka hetki. Niinäkin hetkinä, kun se tuntuu täysin kaoottiselta; olet fyysisesti totaalisen loppu, psyyke on riekaleina ja henkinen kapasiteetti 0. Tuttua varmasti lapsiperheille. Tervetuloa kerhoon, tuoreet vanhemmat :) Oma elämä, bye bye.

Kävelin tänään ruokakauppaan poitsu kantorepussa etupuolella. Selässä oli reppu ostoksia varten. Aurinko porotti ja otin kengät pois. Paljasjaloin kävely on edelleen jotain, jolla yhteys kehoon ja luontoon palaa takuulla. Poitsu toi vielä ekstrapainoa, että sai kyllä kunnon vyöhyketerapiaa kivien päällä kävellessä.

Suojasin vauvaa auringolta huivin avulla. Hän on alkanut viihtymään kantorepussa vähän liiankin hyvin - toisinaan hänet pitää nukuttaa sinne, kun muuten ei suostu. Läheisyys, mitä tästä kuitenkin molemmat saamme on täydellistä.

Noin puolentoista kilsan lenkki toiseen lähikauppaamme Citymarkettiin on täydellinen matka, joka kulkee oman ala-asteeni sekä seurakunnan kerhon poikki. Maisemat ovat täysin samat kuin 25 vuotta sitten lukuunottamatta golfkenttää, joka on rakennettu matkan varrelle. Citymarketissa ilahduin, että kaupassa oli hyvin hiljaista. Jos ennen kauppareissuilla sai katsella rauhassa tuotteita niin nyt on pitänyt opetella suoriutua kauppareissuista ripeästi. Siispä avokadot, yrtit ja pähkinät matkaan ja kassalle. Edellisenä päivänä kumppanini oli käynyt samaisessa kaupassa ja bongannut puolikkaan kokonaisen hyllyrivin täynnä luomutuotteita, kuten kookosvettä, luomusuklaita- ja karkkeja, teetä, keksejä ja perinteisempiä pastoja, öljyjä, mausteita ym. Olen melkoisen ylpeä toisesta uudesta lähikaupastani Turtolan citymarketista - raakamaitoa myyvän Prisman ohella.

10 minuutin kauppareissusta selvitty ja poika herää kassalla. Ulos kepeästi kävellen, siellä repussahan on kiva matkustaa, eikö? Kitinä alkaa, kun pääsemme kaupan pihasta pois. Haluun pois täältä!! No, ei muuta kuin poitsu syliin ja kotiin päin. Aurinko porottaa suoraan selkääni ja kohta alkaa olla jo kuumat paikat. Hauis on kovilla, kun lähes 9 kilon "kahvakuula" venkoilee sylissä. Hetki kantorepussa ja taas kitinää. Viimeinen ylämäki ja voiton puolella ollaan kotimme läheisessä leikkipuistossa. Kotiin saavuttuamme en pääse hetkeen suihkuun (niinkuin entisessä elämässä), vaan vauva vaatii edelleen huomiota. Kuumana päivänä on kiva opetella vaipattomuutta - seurauksena tietenkin pissat päälle. No, tällä kertaa hyvin pienet sellaiset. Isä on saanut jo parit "rusketusraidat".

Tämä reissu ei edes ollut mitenkään kaoottinen. Paljon kaoottisempia hetkiä olemme kyllä kokeneet - tai mikä nyt on kaoottista, se on aina mielen tulkintaa. Mitä ikinä koko ajan tapahtuukin, on se sisimmissä tarkasteltuna täydellisintä ikinä. Aina ja iänkaikkisesti. Se, minkä tässä elämäntilanteessa näkee päivä päivältä hyvin konkreettisesti on se, että kaikki muuttuu koko ajan hurjaa vauhtia. Päivät menevät nopeammin kuin ikinä. Ihan äsken pikkuinen vielä nukkui suurimman osan päivästä. Nyt hän hädin tuskin nukkuu lainkaan päivisin, kirkuu, kierii ympäri hoitopöydällä, hädin tuskin pysyy sylissä ja maistelee avokadoa, joka on usein kaikkialla muualla kuin suussa.

Kävin kaupassa ostamassa muutamia unohtuneita juttuja huomista varten. Jääkaappi on nyt täynnä herkkuja, mm. pari raakakakkua ja suklaata, cashewkastiketta ja salaattia. Huomenna meille tulee ammattikuvaaja ottamaan kuvia syksyllä ilmestyvään kirjaani. Kirjan nimi on edelleen "Uusi päivä" ja se kertoo kokemastani muutoksesta luonnollisen ravinnon avulla. Uusi elämä tosiaankin koitti tuolloin, kun kirjan ekan version väsäsin reilu pari vuotta sitten. Nyt elän oikeastaan jo "Uusi päivä 2:sta", josta kuulemma saan myös kunnian kirjoittaa toisen kirjani. Nämä terveiset tulivat juuri kustantamostani, kiitos vaan <3 Kirjoittaminen tuntuu luonnolliselta ja siltä, mitä kaikkein eniten juuri nyt haluan tehdä. Mahtavaa, kun saa kerätä rauhassa kokemuksia vauva-arjesta ja vielä jakaa niitä.

Kirjan teko ei ole itselleni vain äärimmäisen kasvattava vain myös yllättävän vaativa prosessi. Ulkoisesti vaativaa siten, että rakenne ja kuvat on saatava toimivaan pakettiin laadusta tinkimättä ja pieniä lisäyksiä tuntuisi tulevan ikuisuuksiin asti. Stopin tekeminen viime hetken päivityksille ei todellakaan ole helppoa!

Se, mitä minulle tapahtuu sisäisesti on kuitenkin paljon oleellisempaa. Olen kohdannut kirjaa viimeistellessäni itsessäni niitä asioita, mitä olen elämältä pyytänyt ja ollut valmis kohtaamaan. Ne eivät ole olleet kivoja - kaikkea muuta. Siinä hetkessä ne (tunteet) ovat tuntuneet lähes ylitsepääsemättömiltä ja luovuttaminen kirjaprojektin suhteen on ollut mielessä ainakin kymmenen kertaa. Uskon vakaasti, että meille silmänsä (ja sydämensä) avanneille annetaan eteen ne oppikoulut, joissa on mahdollisuus kasvaa ja kohdata omat kehitysalueensa. Itse projetktilla ei sinänsä ole väliä, eikä se välttämättä ole "se juttu".

Se, mitä loppujen lopuksi kaiken pelon, varjojen, uskomusten ja ohjelmointien alla olen, on kuitenkin paljon suurempaa. Niin minulla kuin meillä kaikilla. Lähes kaikki taitavatkin pelätä eniten sitä, kuinka suurenmoisia olemme eli ns. valovarjoja. Ensin pitää olla vahvuutta kohdata omat pimeät puolensa ja heikkoutensa, jotta uskaltaa kohdata oman valonsa.

Luottamusta elämään!
H




4 kommenttia:

  1. Itse oon niin vaunuihminen :D Voin vain ihailla, miten jotkut kantavat vauvojaan liinassa/repussa/missä vaan. Itselläni on kyllä hyvät syytkin, etten ketään ole kantanut: niskat menee jumiin > tulee päänsärkyä (olipa miten ergonomiset kantojutut tahansa), itselläni on aina niin paljon kantamista kassissa jo ennestäänkin plus vauvan jutut, kauppaostoksia EN saisi tuotua, talvella meillä on niin liukasta että kantaminen olisi jo ihan riskijuttu, ja kotona en saanut esim. tiskikonetta millään täytettyä kun vauva oli liinassa/repussa. Helpommin meni, kun pitelin vauvaa toisessa kädessä/kainalossa/lantiota vasten. Ja sitten kun on kiukutteleva taapero jossain mukana ja pahimmassa tapauksessa vielä hoidossa oleva koira niin ei kiitos kantoliinaa/reppua ulos! ;)

    Onnea sulle tulevalle kirjallesi! On ollut mielenkiintoista seurata "matkaasi". :)

    Mikä on muuten kustantamosi? Milloin kirja ilmestyy? Pitääkin sitten hankkia se!

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus ja ihana kuva! <3 Superpaljon Onnea ja Enkeleitä kirjoitusprojektiin, siitä tulee Upea! <3 Halihalit!

    VastaaPoista
  3. kte: Jees, molemmissa on puolensa, kyllä mekin vaunuja käytetään repun lisäksi, usein on molemmat mukana lenkillä. Joo, eihän se reppu kovin kätevä ole, jos haluaa jotain tehdä enemmän, se on todettu. Jotain pienimuotoista tavaroiden järjestystä, mutta ei kovin paljon liikettä vaativia hommia.

    Kirja ilmestyy näillä näkymin syyskuun puolessavälissä, infoilen täällä, kun se varmistuu. Basam booksin Viisas elämä - sarjaan on tulossa.

    Kirsi: <3 Kiitos!!!!! Samoin

    VastaaPoista
  4. Meillä oli myös kantoreppu kovassa käytössä. Minusta on kuva kun ketään marjoja 3 kuisen esikoiseni kanssa ;) se oli myös korvaamaton niinä öinä kun vauvat olivat nuhaisia eivätkä pystyneet nukkumaan kuin pystyasennossa. Siinä sitten yön tunteina käppäili ympäriinsä vauvan nukkuessa :) Vauva aika oli rankkaa, meidän lapset on syntynyt vuoden välein, niin huh huh! Mutta niinkuin kirjoitit, aika menee liiankin nopeasti. Nyt lapset ovat jo koululaisia ja harjoittelemme yksin oloa.

    Luopumisen tuskaa hetkittäin, pieninä paloina kun lapset kasvaa. Vauva aikaa ei saa takaisin, mutta muistona ne säilyy.

    Onnea vauvasta ja kirjasta :)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...