Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

11.5.2012

Matkalla rajattomaksi

Kirjoittelin varjoista aiemmin tässä. Varjo on siis se osa meissä, jota emme tiedosta ja joka saa meidät täten näkemään todellisuuden suppeasti. Se on ns. pimeä puolemme, sokea piste ja se näyttäytyy epämukavien tunteiden muodossa aika ajoin. Varjon takia syytämme ympäristöä erilaisista asioista, kun todellinen syy on ainoastaan sisällämme. Jos esim. koemme vihaa väkivaltaisia tekoja tekeviä ihmisiä kohtaan ja syyllistämme heitä, peitämme tosiasiassa omaa varjoamme - sitä pimeää puolta meissä, joka on yhtälailla täynnä vihaa ja väkivaltaa. Jos meitä ärsyttää toisen päättämättömyys, laiskuus, saamattomuus, kitsaus, tukahdetettu viha - meitä tosiasiassa ärsyttää tiedät varmaan mikä.

Kätkemme varjomme viimeiseen asti, koska olemme tottuneet joskus aikoinamme selvitymään elämän eri tilanteista peittämällä sen - luomalla roolin esimerkisi "mukavan, kivan ja miellyttävän" ihmisen roolin. Peitämme ikävät tunteet, koska yhteiskunta painottaa pyrkimystä hyvyyteen ja kaiken ikävän pakenemista. Deepak Chopra sanoo kirjassaan "Varjominä" osuvasti, suurinpiirtein että "mitä mukavampi ihmisen ulkokuori, sitä suurempi varjo sisällä peitettynä"...

Vasta, kun tiedostamme varjomme ja hyväksymme ne, voimme olla ehyitä ja kokonaisia. Voimme olla vapaita näkemään maailman ilman mielen illuusioita ja rajoja. Tässä samaisesta Chopran kirjasta poimittuja väitteitä, jotka antavat suuntaa, oletko lähellä tietoisuutesi lähdettä:

- Olen löytänyt rauhan
- Sisäistä tasapainoasi ei voi horjuttaa
- Sinulla on itsetuntemusta
- Osoitat empatiaa tuomitsematta
- Näet itsesi osana kokonaisuutta
- Et ole maailmassa. Maailma on sinussa
- Tekosi toimivat luonnostaan hyväksesi
- Saat haluamasi helposti, ilman kitkaa ja ponnisteluja
- Voit tehdä voimakkaankin teon kuitenkaan samaistumatta siihen
- Et ole henkilökohtaisesti kiinnostunut lopputuloksesta
- Osaat antautua
- Jumalan todellisuus on näkyvissä kaikkialla
- Paras mahdollinen aika on tämä hetki

Elämä ja maailma on todellisuudessa rajaton. Vain piilossa olevat varjomme luovat erillisyyttä ja rajoja: on hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. Jos hyväksyisimme ikävätkin asiat sen sijaan, että kieltäisimme ne itsessämme rajat häviäisivät pikku hiljaa.

Seuraavassa taas väitteitä, jotka kertovat, että opittavaa vielä olisi:

- Kärsit kroonisesta kivusta. Sen sijaan, että menisit lääkäriin, otat lisää särkylääkkeitä
- Kuulet, että joku ei pidä sinusta. Löydät syitä olla pitämättä tästä henkilöstä
- Lapsesi on riidoissa toisen lapsen kanssa. Olet varma, että lapsesi on oikeassa
- Kuulet, että tuttu pariskunta on eroamassa. Valitset puolesi. 
- Evankelista tulee ovellesi saarnaamaan uutta uskontoa. Paiskaat oven kiinni, koska sinun Jumalasi on oikea.

Varjot nousevat esiin, kun meillä on tietty määrä itseluottamusta. Niitä ei voi mielen kautta pohtimalla löytää, vaan elämä tuo ne eteemme silloin, kun olemme valmiita. Mitä enemmän itseluottamusta- ja tuntemusta, sitä syvemmällä olevat varjot voivat nousta tietoisuuteen. Itse tulin tietoiseksi varjoistani vajaa pari vuotta sitten. Tätä ennen minulle annettiin pitkä maistiainen aidosta itsestäni, universaalista rakkaudesta, ylemmän mielen tunteista ja elämä oli "flowta". Tämä oli kuitenkin vasta alku henkiselle tielle. Mikäli haluat vapautua eteesi tuodaan tietyin väliajoin haasteita, jotka tulee käydä läpi - yleensä nöyrtymisen ja antautumisen kautta. Täten vapaus ja luottamus elämän virtaan lisääntyvät. Mikäli pakenet varjoasi, eteesi tulee lopulta aina samat ongelmat ja epämukavuus kasvaa kasvamistaan sisälläsi, vaikka hetkellisesti saatat tuntea "pikavoittoja".

Eräässä logoterapiaa käsittelevässä teoksessa tiivistettiin hyvin henkisyyden ydin: Se on sitä, että osaat nähdä itsesi ulkopuolelle yhtälailla kuin sitä, että osaat katsoa itseäsi - ulkopuolelta. Pelkkä henkisyys käsitteenä ei sano mitään, vaan vasta se, miten ihminen toimii ja ON kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Ihminen voi olla näennäisesti henkinen (tai luulla olevansa) ja omata silti paljon varjoja, joita peittää "henkisyyden" alle.

Varjoja on meillä kaikilla. Kun tiedostamme omat varjomme, voimme kasvattaa omat lapsemme siten, että heille muodostuu huomattavasti vähemmän varjoja, kuin meille. Ymmärtämällä elämän rajattomuuden eli sen, että meissä kaikissa on maailma pienoiskoossa; niin hyvää kuin pahaa ja että kaiken voi hyväksyä mielen kehitysprosessina ilman että lähtee toteuttamaan kaikkea siellä olevaa, on jo todella hyvällä vapauden tiellä. Chopran kirjassa sanottiin hyvin, että hyvä (kehitys) kulkee kuitenkin aina askeleen pahan edellä. Molempia kuitenkin tarvitaan, jotta elämä kehittyy.



Mikäli haluat lukea lisää varjoista ja haluat kehittää itsetuntemusta, suosittelen näitä kahta kirjaa ja opettajaa:

Ken Wilber: Rajaton viisaus
Deepak Chopra: Varjominä - löydä sisäinen voimasi


Lisää:
Top 10 signs your spiritual might be integral





1 kommentti:

  1. Tämä on tärkeää ja mielenkiintoista. Kiitos kirjavinkeistä, tutustun molempiin. Aihe ollut jollain lailla tapetilla omassa elämässä viime aikoina ja olenkin hiukan ihmetyksen tilassa näiden omien varjojeni (vaikken kaikkea tunnistakaan) ja muidenkin kanssa.

    Kuinka suhtautua kun sinulle tärkeä ihminen tiedostaen heittää varjonsa päällesi ja kertoo sen olevan rehellisyyttä? Tai mikä on empatian rooli tässä prosessissa kun nähdään ihminen kokonaisuutena, valona ja varjoina?

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...