Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

8.5.2012

Luopuminen

Olemme tyydyttäneet materialistisia tarpeitamme siihen pisteeseen, että uusi trendi on nyt luopuminen. Yhtä lailla, kun ravinnossa olisi ruoan mättämisen ja hetkellisten mielihyvien hakemisten sijaan oleellista keskittyä oleelliseen eli ruoan laatuun ja tiedostavaan syömiseen tulisi tämä ajattelumalli kohdistaa myös kaikkeen muuhun elämiseen.

Tuttavamme Joona L on kirjoittanut artikkelin minimalismista. Artikkelissa hän tuo esiin sen, että harjoittaa tai on alkanut harjoittaa itse kyseistä elämäntapaa. Joonalla on alle 100 tavaraa ja paikasta riippumaton "työ" tai enemmänkin elämäntapa. Olen itse törmännyt moniinkin itsensäkehittämis"guruihin", jotka puhuvat samoista jutuista. Mielessämme oleva sekamelska ja tiedostamaton toiminta heijastuu ulkomaailmaan turhana sälänä, riippuvuuksina, asioina, joita ei oikeasti haluaisi tehdä. Peitämme tyhjyyttä haalimalla lisää - oli se sitten ihmiskontakteja tai tavaraa.

Vapaus ja tila uudelle lisääntyy kuitenkin vain, kun luopuu ylimääräisestä. Kun sisällämme on tilaa, uusia ideoita ja ajatusrakenteita on mahdollista syntyä. Olin entisessä elämässäni täysin kiinni tietyissä uskomusrakenteissa ja elin "sitten kun" -elämää. Annettuani tilaa ja irtauduttuani vanhoista ajatusmalleista ja tunnekiinnikkeistä havahduin, että kaikki on tässä ja nyt. Aina. Ja kun tässä hetkessä antoi (ja antaa edelleen) tunteiden virrata vapaasti menemättä niiden mukaan uusi todellisuus ja luovuus alkoivat paljastaa itsensä. En olekaan ajatukseni ja tunteeni. Samalla havahduin, että en tarvitse tavaran tavaraa tai ihmisen ihmistä, jotta voisin olla onnellinen. Huomasin myös, että en tarvitse turvallista kotia tai parisuhdetta. Kaikkein vähiten näytin tarvitsevan 8-16 työtä ja perinteisiä elämisen malleja (mutta tämän olin tiennyt jo aiemminkin).

Mitä enemmän luopuu kaikenlaisista omistussuhteista, sitä enemmän elämä alkaa kuljettaa. Luopuminen sattuu hetken, mutta sen jälkeen koittaa helppous ja vapaus. Monelle suurimmat kiinnikkeet liittyvät juuri työntekoon ja taloudelliseen pärjäämiseen. Sen jälkeen, kun itse päätin ryhtyä yrittäjäksi ja tekemään sitä, mitä todella halusin elämä on näyttänyt selvän suunnan myös työnteon- tai tekemättömyyden suhteen. Mielenkiintoisia projekteja on tarjolla niin paljon, kuin haluaisi tehdä. Tässäkin on kuitenkin kyse luopumisesta ja olennaiseen keskittymisestä: Olen kuullut monesta suunnasta, että vaikka kuinka hyvien asioiden parissa nyt toimitaan, voi siinäkin mennä "överiksi" ja lähteä mielen (tai rahan) matkaan uskotellen itselleen, että toimii vapaasti.

Mitkä ovat niitä asioita, joihin haluat keskittyä elämässäsi? Onko se hyvinvointi? Onko se perhe? Ihmissuhteet? Vapaus? Palveleeko nykyinen elämätapasi sitä vai voisitko luopua jostain, jotta asiat olisivat paremmin? Tuntemattomaan hyppääminen on pelottavaa, mutta haluatko voittaa pelkosi vai jäädä elämään "ok" -elämää?

Asioista tarvitsee usein luopua konkreettisesti, jotta niistä vapautuu, mutta se ei ole välttämätöntä. Joskus riittää, että vain tiedostaa kiinnikkeensä ja luopuminen tapahtuu "mielessä". Tällöin asia on ylitetty ja sisällytetty, eikä enää rajoita elämääsi tai nostata tunteita.

Tietyt asiat nostattavat minussa edelleen tunteita ja päivä päivältä on hauska seurata, kuinka niistä irtautuu yhä enemmän ja enemmän. Jossain määrin opettelen edelleen, että en tarvitse muilta tulevaa arvostusta. Olen täydellinen silloin, kun vain olen ja sellaisena, kun vain olen. Kaikenlainen erityisyys ja erillisyys -jokaisella eri asioiden kautta on viimeinen verho, joka tulee vetää sivuun, jotta näkee todellisuuden suoraan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...