Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

12.5.2012

Lapset, koululaitos ja toivo

Jostain syystä synkroniteetti on alkanut viime aikoina taas toimia elämässäni pitkän tauon jälkeen: ihminen soittaa minulle juuri, kun olen soittamassa hänelle, tuon kaupasta jotain (spesiaalia), mitä avomieheni on myös ajatellut, luen asiasta, josta olen juuri aikeissa kirjoittaa...Nyt kun vauva-arjen alkuhaasteet ovat helpottaneet ja elämä normalisoitunut astetta täydempänä ja täydellisempänä kuin ennen, resursseja vapautuu enemmän omalle hyvinvoinnille, joka ilmenee mm. lisääntyneen kirjoittamisen muodossa.

Tällä kertaa aiheenani ovat lapset ja koululaitos. Tätä aihetta olen sivunnut aiemminkin ja nyt se jostain syystä haluaa taas nousta esiin - ja monesta suunnasta. Kuten tiedämme, koululaitos on aikansa elänyt ja kaipaisi kipeästi uudistusta. Koulussa opetettavat aineet aktivoivat vain lähinnä vasenta aivolohkoa ja saavat meidät näkemään maailman suppeasti, mekaanisesti ja erillisyyttä lisäävästi. Lisäksi opettajat kärsivät resurssipulasta ja stressistä. Jos opettajat eivät voi hyvin, miten he voivat opettaa, kannustaa ja innostaa oppilaita rakentamaan parempaa tulevaisuutta?

Kirsi Ranto on kirjoittanut hyvin aiheesta viimeisimmässä bloggauksessaan, jossa hän kertoo tapaamisesta erään perheen kanssa. Perheen monilahjakas ala-astetta käyvä tyttö käy terapiassa ja on nyt kertonut, kuinka hänen koulunsa opettajat maalailevat lähinnä synkkiä kuvia tulevaisuudesta. Kirsi kuvaa, kuinka nykypäivän lapset ovat paljon herkempiä kuin meidän ikäluokkamme lapset, eikä ole ihme, että heidän kokemukset kulminoituvat jopa koulumurhiin tai vähintäänkin ADHD-tapauksiksi.

Totean samoin kuin Kirsi, eli jos lapsella ei ole toivoa tulevaisuudesta, ei heillä varmasti ole motivaatiota käydä koulua tai ylipäänsä elää. Toivon luomista ei kuitenkaan tule laskea vain koululaitoksen varaan: itse näkisin, että koululaitosta vielä suurempi vastuu lapsista omilla vanhemmilla ja sieltä tulevalla kasvatuksella. En usko, että pelkät koulussa synkkänä koetut asiat saavat lapsen menemään terapiaan (ala-asteella), jos kasvatus kotona on kannustava, toivoa luova, avoin ja rehellinen. Lapsen luottamus elämää kohtaan rakennetaan ensimmäisten ikävuosien aikana ja siihen vaikuttavat olennaisesti se, kuinka turvalliseksi hän kokee elämän ja kuinka saa perustarpeensa tyydytetyksi, jotta voisi tavoitella seuraavia tarpeita ja kokea jatkuvaa merkitystä.

Kuten edellisessä varjopostauksessa totesin, koet maailman sellaisena, kuin sinä olet. Jos meillä ei ole toivoa, tuskin heijastamme sitä lapsimmekaan. Toivon puute kertoo yhteyden puutteesta alkulähteeseemme, aitoon itseemme. Tämä syvällä meissä oleva impulssi on yhtä jatkuvasti uutta luovan elämän kanssa. Elämää luodaan aina nyt ja menetetty toivo elää tulevaisuudessa ja on täten mielen illuusiota.

Jos kuitenkin puhutaan koululaitoksesta, minkälainen on sitten tietoinen, kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva koululaitos ja oppimisympäristö?


Ajattelin kirjoittaa aiheesta jo aiemmin, kun bongasin ystäväni Iidan blogista Tulevaisuuden koulu Nyt hyvän postauksen, jossa Iida on lainannut Pekka Pirhosen kirjaa "No agenda club - Elä väljästi". Kirjassa visioidaan sitä, kuinka meidän tulisi elää sekä "yes agenda" että "no agenda" -aikaa. Yes agenda tarkoittaa suunniteltua ajankäyttöä ja no agenda luonnollisesti ei-suunniteltua. Tämän "no agenda" -ajan lisääminen koulumaailmaan voisi mullistaa koko systeemin positiivisesti. Tässä lainausta Pirhosen visiosta:

"Koulut ovat tiukan agendan ja ahdistavan oppimiskilpailun pesiä. No Agenda -koulussa tavoitteena ei ole kova opiskelu, vaan luonteva oppiminen. Perinteisen "maanantaisin on aina kello kahdeksalta matikkaa" -tuntien lomassa on sopiva määrä No Agenda -tunteja, jolloin on tarjolla monenlaista opetusta ja oppilaat valitsevat itse, mihin osallistuvat. Voi mennä sparraamaan matikkaa tai kuvaamataidon tunnille tai nettiin englannin keskustelutunnille. Opettajan ja työvälineet ovat tarjolla, opiskella saa sitä, mihin tuntee juuri nyt eniten imua; sitähän ihminen on valmis oppimaan kaikkein nopeimmin ja helpoimmin. Yes Agenda -tunnit siis huolehtivat minimiopetuksen antamisesta kaikille ja No Agenda -tunnit antavat jokaiselle oppilaalle tilan käsitellä opittua väljemmin ja oppia itseään eniten kiehtovista aineista lisää. 

Yes Agenda -kokeet mittaavat määrätietoista oppimista pakollisen opetussuunnitelman puitteissa, No Agenda -kokeet taas mittaavat sitä, mitä kukin oppilas on sen lisäksi halunnut oppia, oma-aloitteisesti. Kokonaisarvosanat muodostuvat näiden yhteisvaikutuksesta. Luovat oppilaat, jotka ovat päämäärätietoisesti huolehtineet pakollisesta osasta ja sen lisäksi löytäneet jotakin itselleen tärkeää opiskeltavaa, saavat parhaat arvosanat. Tällaista päämäärätietoista luovuuttahan työelämässäkin tarvitaan, ei pelkästään pakolliset jutut hoitavia robotteja. Tiedollisen oppimisen rinnalla koulussa opitaan sosiaalisia taitoja, myötätuntoa ja toisen ihmisen tukemista. Tiedollisen Agendan rinnalla on siis inhimillinen agenda, jota voi kutsua Hyväksi Agendaksi. Väsyneille ja turhautuneille on Hyvän Agendan kouluissa hiljentymishuone ja meditaatio-opastus saatavilla; ahdistuneille löytyy aina kärsivällinen kuuntelija ja myötäeläjä. Torkkuhuoneessa voi ottaa nokoset, ruokalasta saa välipalaa, jos aamiainen on jäänyt aamulla väliin. Mitä tahansa tatvitaankin, koulupäiviin jätetty tyhjä tila antaa sille tilaa tulla esiin ja tulla käsitellyksi. Oppimiseen saadaan valtava tehon lisäys, mutta ennen kaikkea ahdistuksen määtä romahtaa. Väljyys koulunkäynnissä vie kiusaamiselta tilan. Saman se tekee työpaikallakin, kiusaaminenhan ei rajoitu kouluihin. "

Toivoa siis on heti, kun yhteytemme itseemme ja tietoisuuden lähteeseen palautuu. Kun yhteys palautuu ja laajentuu uudet rakenteet syntyvät. Jonkinverran on jo hahmotteilla ja vain ilmentymistään odottamassa - myös koululaitokseen liittyen. Tällä hetkellähän meillä on onneksi (edes) kokonaisvaltaisempaa oppimista tukevat Steinerkoulut- ja päiväkodit.  Tarvitaan vain kriittinen massa, jotta muutos tapahtuu joka sektorilla tai edes yhdellä. 

Itsekin haluaisin olla luomassa jotain lasten/nuorten tai vauvojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Juuri nyt en kuitenkaan tiedä tarkalleen, mitä se olisi. Luotan elämään ja siihen, että se vie minut oikeiden asioiden, ihmisten ja projektien ääreen heti, kun aika on oikea. 

Ps. Olemme viime aikoina kuulleet useampia vauvauutisia tuttavapiiristämme. Haluavatko vauvat tulla juuri nyt tänne vai ollaanko oltu hieman varomattomia "luomu"ehkäisyn kanssa ;)? Vaikka kaikki tapahtuu varmasti lopulta juuri niinkuin pitää, kannustan vauvaa harkitseville harkitsemaan tarkkaan asiaa omalla kohdallaan...se (vauva) ei ole tie onneen vaan se tie onneen on siinä, kun löydämme itsemme. 


3 kommenttia:

  1. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa_koulu

    Yksi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  2. Kipuilevista "kauhukakaroista" puhutaan joskus myös termeillä indigo/kristallilapset.

    Se ei mene minulla jakeluun, että miten sellaiset "korkean energian" lapset voisivat tehdä vaikka koulumurhia.

    Rakkaus kun on korkeinta energiaa ja se ei voi tehdä kenellekään pahaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti. Ainakin koulua yritetään kehittää. Tässä jostakin projektista, ehkä heille voisi antaa lisäideaa, palautetta tai tehdä oma projekti:
    http://www.peda.net/veraja/ylojarvi/yhteispeli/koulutus1
    http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/inhimillinen-tekija-kurittomat-kakarat
    http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/fi/innet/ehdokkaille/Kampman_160208.pdf
    http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/weblehti/fi/juttuarkisto/artikkelit.php?we_objectID=1435
    http://www.mentalhealthpromotion.net/?i=promenpol.fi.toolkit.569

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...