Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

23.3.2012

Kriiseistä uuteen nousuun!

"Uuteen nousuun" laulettiin meidänkin silloisen jengin popittamassa Pelimies-biisissä vuonna 2005. Uusi nousu tarkoitti tässä yhteydessä uutta känniä ja krapulan pakenemista. Tässä elämässä, jossa ei juurikaan yhtäläisyyksiä entiseen löydy, uusi nousu voisi tarkoittaa uutta kehitysvaihetta, jota usein edeltää jonkinasteinen kriisi.

Havahtuminen tai herääminen siihen, että on elänyt elämää mielensä eikä aidon minänsä tai sydämensä kautta voi tapahtua montaa eri reittiä. Omalla kohdallani sitä edesauttoivat ainakin vanhaan elämääni ja vanhoihin ajatusrakenteisiini turhautuminen sekä jonkinasteinen kriisi, liittyen teemaan "mikään ei tunnu miltään", joka tosin kesti vain hetken. Puhdas ravinto, blogin pitäminen (=kirjoittaminen) ja sen mukanaan tuomat uudet uskomukset auttoivat pääsemään kunnolla irti vanhasta. Sitten piti päästä myös näistä uusista uskomuksista irti, jotta pystyi jatkaa matkaa...Kirjoittaminen on kyllä edelleen eteenpäin vievää terapiaa.

Havahtumista ja heräämistä tapahtuu siis yleensä kriisien kautta. On onnettomuuksia, läheisten menetyksiä, totaalisia turhautumisia, burn outteja ja sairastumisia. Yksi melko yleinen kriisi on parisuhteessa tapahtuva ero. Tästä on muutamia esimerkkejä jo lähipiirissäni. Usein se on ollut naisosapuoli, joka on innostunut ravinnon ja kehon puhdistamisen kautta saadusta uudesta elämästä ja mies on jäänyt "jumittaan". Sitten kun on päästy eron tasolle, on mieskin alkanut havahtumaan ja "lähtemään matkalle". Muutama mies onkin sanonut jälkeenpäin, että "parasta, mitä minulle on tapahtunut on se, kun X jätti minut...". Elämän peli on sellainen (valitettavasti ehkä), että olemme sokeita tiettyyn pisteeseen asti. Opimme vasta kokemuksesta ja silloin voi olla jo liian myöhäistä pelastaa vanhaa. Tällöin olisikin vaihdettava autoa ja ajaa uudelle tielle katsomaan, mitä sillä on opetettavanaan.

Tuorein esimerkki "sitten kun" elämää eläneestä havahtujasta on serkkuni, kahden lapsen isä, joka on nyt ensimmäistä kertaa elämässään aikuisiällään sinkku. Havahtumiseen ei liity ravinto tms. tekijöitä, mutta on mielenkiintoista, kuinka yhtäkkiä puhumme lähes samaa kieltä :) Konsta terapio itseään (eli meitä kaikkia) uudessa Go Daddy Go - blogissa. Tutustu, jos komean miehen ajatuksenjuoksu resonoi :)

Toki eroja tapahtuu toisinkin päin eli mies jättää ja yhteen palaaminenkaan ei näyttäisi olevan mahdotonta...Yksi tuttavapariskunta ainakin palasi yhteen, mutta suhteen perusta on nyt totaalisen eri kuin aikaisemmin. Terkkuja itsensä tunnistaville :)

2 kommenttia:

  1. Siis todellakin, tunnistin itseni. Muutenkin luulen että meillä on PALJON yhteistä.. niin menneisyydessä kuin nykyäänkin :). Ja vielä nämä pienet tuhisevat pallerotkin ovat tainneet syntyä samoihin aikoihin. Kuinka vanha vauvanne nyt on? Meillä lahenee 5kk..:)

    Kasvimaan Kakara- Jonna

    VastaaPoista
  2. :) jep jep. Meidän Jere-vaavi on nyt kohta 11 viikkoa eli 2,5 kk- iso jytkäle jo :)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...