Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

28.7.2011

Flow your life!

Blogini teema oli alkujaan kevyempi, kasvispainotteinen ruoka, jonka avulla voisi saada enemmän energiaa ja tasapainoa kehoon ja miksei myös mieleenkin. Hyvin nopeasti aloittamisen jälkeen, jokin koko elämäni lukossa ollut ovi avattiin ja löysin tien ihan uusien juttujen pariin, jotka ovat johdattaneet minua päivä päivältä oikeaan suuntaan - ei vain laajempaan ymmärrykseen ihmisen kehosta vaan myös laajempaan ymmärrykseen koko elämästä. Siitä, mikä on oikeasti oleellista ihan kaikessa. En tiedä, olisiko tietoisuuteni laajentava ovi avattu ilman kehollista stimulaatiota. Sitä tuskin voin ikinä tietää. Niin moni kuitenkin on löytänyt tien suurempien asioiden pariin ensin ruokavaliota puhdistamalla ja sitä kautta vanhoja (ravinto)uskomuksia kyseenalaistamalla, että edelleen kannatan ehdottomasti sen osa-alueen huomioimista, vaikka se ei itsessään ole "se juttu". Vaikka myös kirjoitukseni ravinnosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ovat viime aikoina vähentyneet, se ei silti tarkoita, etteikö ne edelleen kuuluisi osaksi elämääni. Ne ovat vain tippuneet omalle paikalleen. Ruokavalio ja muut elämäntapavalinnat tapahtuvat itsestään ilman, että niihin tarvisi tai haluaisi erityisesti keskittyä. Vapaa elämä koskien niin näitä ravintovalintoja kuin muitakin on se juttu. Ehdollistettu "puhdas elämäntapa" on jotain muuta kuin vapaata.

Näen ympärilläni joukon ihmisiä, jotka elävät samaa flowta, jota itse elin toissavuonna. Se on erittäin tarpeellinen vaihe, joten ENJOY IT! Tähän vaiheeseen kuuluu voimakkaasti vanhoista asioista, rutiineista ja ajatusmalleista irtautuminen, uusien innostuksen kohteiden löytäminen, hetkessä eläminen ja rakkauden voimistunut kokeminen ihan kaikkea kohtaan. Saamme vapaasti vihdoinkin tuntea aitoja tunteita ja olla aidompia itsejämme. Oikea aivolohko siirtyy hallitsevaksi ja jokainen päivä ja hetki on uusi ja ihme ja tulevaisuuden suunnittelu tuntuu naurettavalta. Kun vanha, ohjelmoitu mielemme tyhjenee tietoisuuteemme vapautuu uutta tilaa, jotta se jossain vaiheessa on jälleen valmis vastaanottamaan uutta tietoa. Ymmärryksemme laajentuu jatkuvasti, vaiheittain, vaikka toisaalta tuntuu, että ymmärrämme elämästä yhä vähemmän :) Jos samaistut näihin tuntomerkkeihin, niin onneksi olkoon. Elämme vapauttavia aikoja ja näistä ajoista on hyvä ottaa kaikki irti. En halua pilata iloa, mutta sanoisin, että flow ei kestä ikuisuuksiin, vaan se tulee muuttamaan muotoaan. Epämukavuuden tunteet ovat merkkejä siitä, että jotain kehitystä on taas tulossa. Sitä ennen, ota kaikki vastaan, elä, nauti, iloitse!

Sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat silloin, kun siitä on hyötyä niin omalle kehityksellesi kuin kokonaisuudelle. Siksi monet ovat päätyneet erilaisiin auttajahommiin, joissa toki levitämme hyvää tietoa ympäristöön, mutta ensisijassa opetamme edelleen itseämme. Kohtaamme haasteita ja jopa epämukavuusalueita ja luonnollisesti saamme yhä enemmän varmuutta siitä, mitä minä oikeasti haluan ja mikä minä oikeasti olen. Yksi viimeaikaisia esimerkkejä siitä, että flow ja aidompi minä on pistetty rohkeasti käytäntöön hyödyttäen kaikkea on ystäväni Linda ja hänen perustama pitopalvelu Böönä, joka tarjoaa parempaa ja puhtaampaa ruokaa. Tutustu hienoihin nettisivuihin ja tilaa laadukkaita ja huumorilla höystettyjä palveluita kesän ja muidenkin vuodenaikojen juhliin.




Tampereen suunnalla on kyllä aikas mukava ainakin toistaisesi vielä asua, nimittäin tänne  on tullut myös Shasan lisäksi toinen smoothiebaari! Jaakko Halmetoja jatkaa laatumeininkejään kyseisessä paikassa:


Siis...

Jos flow resonoi, ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä, paikoilla, asioilla, kuten kirjoituksillani pari vuotta sitten tai vielä parempi: Ystäväni Jutan blogi "Kaunis päivä tänään" kertoo kauneudesta, positiivisuudesta, onnellisuudesta ja tietenkin superterveyttä ja ravintoa unohtamatta. Seuraavat kuvat Jutan blogista:








27.7.2011

Monimutkaistuva maailmamme tarvitsee uusia ratkaisuja

Seuraavan artikkeli kertoo aikaamme kohtaavista muutoksista ja ihmisen mahdollisuuksista suhtautua muutosstressiin. Minkä tien/tavan sinä valitset? Artikkelin on kirjoittanut Evolutionary communityn/ Vapaus-akatemian perustaja Timo Nikkilä. 

Olemme eläneet viime vuosikymmenet yhä nopeammin ja kiihtyvämmin muuttuvassa maailmassa. Aika, joka ennen tarvittiin yhteiskunnallisten tai globaalien muutosten syntymiseen on supistunut vuosiin, kuukausiin ja jopa päiviin. Ja kiitos yhä nopeammin toimivan massamedian ja erityisesti Internetin, tiedämme niistä reaaliajassa. Meille ei jää enää aikaa sopeutua muutoksiin sillä luonnolliselle tavalla johon olemme tottuneet – rauhallisesti. Ei – nyt muutokset vyöryvät päällemme ja joudumme helposti tietotulvaan ja mielen kaaokseen, kun luontainen sopeutumiskykymme ei enää riitä niitä sulattamaan ja sisäistämään ja tekemään niistä ymmärrettäviä ja hallittuja. Elämme jatkuvassa muutosstressissä, niin yksilöllisellä, yhteisöllisellä, yhteiskunnallisella kuin globaalillakin tasolla.

Meillä on periaatteessa kolme tapaa ja vaihtoehtoa suhtautumisessamme tähän muutosstressiin: suljemme silmämme ja korvamme ja painamme päämme pensaaseen ja kiellämme näin tapahtuneet ja sulkeudumme omaan pieneen mikromaailmaamme
– suljemme maailman ulkopuolellemme ja keskitymme omaan elämäämme
koemme ja otamme itseemme nämä maailman muutokset ja muutosstressin, voimme pahoin ja koemme maailman tuskan ja kaaoksen omassa sisäisessä maailmassamme
– haluamme monesti auttaa ja osallistua tämän kaaoksen selvittämiseen, mutta emme löydä siihen keinoja ja aiheutamme itsellemme vain toivottomuutta ja voimattomuutta.

Kumpikaan näistä keinoista ei ratkaise muutosstressiä aiheuttavia ongelmiamme – vain sysäävät ne pois tietoisuudestamme ja mahdollisesti traumatisoivat meidät kieltämisen jatkuessa pitempään tai sitten kohtaamme ne ja voimme pahoin. Ja silloinkin kun haemme ratkaisuja, niin monesti pyrimme löytämään yksinkertaisia ja menneisyydessä toimineita ratkaisumalleja, mutta jotka eivät nyt toimi monimutkaistuneessa maailmassamme. Tämä yksinkertaisten ratkaisujen hakeminen näkyy hyvin niin kotimaisessa politiikassa kuin EU:n velkakriisin ratkaisuyrityksissä. Yksinkertaiset ”rajat kiinni ja jokainen hoitakoon omat asiansa” tai ”liiasta velasta aiheutunutta tulipaloa pitää sammuttaa lisäämällä velkaa, koska muita vaihtoehtoja ei ole” ratkaisumallit eivät tee muuta kuin antavat ehkä hetken lisäaikaa, mutta samanaikaisesti vain pahentavat itse ongelmaa ja kärjistävät sitä.

Mikä on siis se kolmas vaihtoehto – tapa ratkaista näitä monimutkaisia ja yhä nopeammin ja kiihtyvämmin kärjistyviä aikamme ongelmia? Vaihtoehto on se minkä jo Einstein on lähes kliseeksi muodostuneissa sanoissaan todennut – ”emme voi ratkaista ongelmia samalla ajattelulla ja tietoisuudelle, jolla ne ovat syntyneet”. Eli meidän on 3. löydettävä ratkaisuja menemällä eteenpäin – ei taaksepäin – ja kyettävä nostamaan tietoisuuttamme nykyistä korkeammalle tasolle. Korkeammalle tasolle meneminen edellyttää nyt pääsemistä ehdollistuneen mielemme ja kulttuurimme yläpuolelle – tilaan, jossa voimme nostaa nämä mielemme ja kulttuurimme luomat aikamme ongelmat kohteiksi tietoisuudessamme, jossa pääsemme irti omasta vakiintuneesta identiteetistämme ja kulttuuristamme, ja jossa meidän on mahdollista nähdä nämä ongelmamme suoraan ilman tiedostamattomia todellisuuden näkemisen esteitämme. Tämä on mahdollista kun oivallamme olevamme itse se tietoisuus, joka on vapaa kaikesta ja joka kaikkea tarkkailee. Kun voimme katsoa maailmaamme tästä mielen takaisesta läsnäolosta ja tietoisuudesta käsin, niin näemme näiden ongelmiemme takana olevat todelliset syyt. Voimme myös nähdä ns. kolmannen tien näiden ongelmien ratkaisemiseksi – aiempien ”aika hoitaa” ja ”ongelmat ratkaistaan niistä itsestään käsin” sijaan. Kolmas tie tarkoittaa sitä, että emme pyri ratkaisemaan näitä ongelmia niiden olemassa olevan todellisuuden sisällä vaan ylitämme tämän todellisuuskuplan ja vapaudumme etsimään ratkaisuja tämän yhden todellisuuden ja mahdollisuuksien maailman ulkopuolelta. Emme myöskään usko, että aika hoitaa ongelmamme. Ja kun valitsemme tämän kolmannen tien, niin elämä itse ja sitä eteenpäin vievä luovuus, paljastavat itsensä tässä uudessa mielen takaisessa läsnäolossa ja tietoisuudessa ja näyttävät meille tämän kolmannen tien mukaisen ratkaisun. Meidän tulee vain olla avoin tälle uudelle ratkaisulle, sen mahdollisuudelle, niin se avautuu meille. Ja kun se avautuu meille, niin meidän toimittava sen mukaisesti.

Käytännössä tämä kolmannen tien löytäminen edellyttää nykyisen todellisuuttamme määrittävien paradigmojen vaihtamista uusiin tähän kompleksisempaan maailmaamme paremmin soveltuviin paradigmoihin. Näitä paradigman muutoksia ovat mm.
kosmologisen paradigman muutos, jonka avulla näemme maailmankaikkeuden elävänä, jatkuvasti itseään uudistavana ja kehittävänä ja kvanttihyppäyksiin kykenevänä, ei kuolleena kohti lämpökuolemaa kohti kulkevana mekanistisena koneena, vaan elävänä organismina, jonka osallisia me kaikki olemme
maailmankuvamme, arvomaailmamme ja todellisuuskäsityksemme muutos, joka näkyy siirtyessämme mekanistisesta, materialistisesta ja deterministisestä todellisuuden näkemisestämme luonnolliseen, tietoiseen, vapaaseen ja itseään muuttamaan kykenevään evolutiiviseen ja integraaliseen todellisuuskäsitykseen ja
oman itsemme näkemisen paradigman muutokseen, joka tarkoittaa sitä, että oivallamme olevamme kaikesta tietoinen ja kaikkea tarkkaileva tietoisuus emmekä mielemme ajatukset ja tunteet tai kehomme – olemme tietoisuus, jossa kaikki on ja tapahtuu, emme tässä tietoisuuden kentässä olevat asiat ja kohteet eli mielemme objektit tai kehomme.

Nämä kolme paradigman muutosta toteutuessaan mahdollistavat sitten kaikkien muiden elämäämme, yhteiskuntiamme ja maailmanyhteisöämme määrittävien kulttuuristen järjestelmien paradigmojen muutokset, joita ovat mm. muutokset koulutuksessamme, terveydenhuollossamme, taloudessamme tai politiikassamme. Nämä muutokset sitten muuttavat maailmamme luoden uusia, vaihtoehtoisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia todellisuuksia ja järjestelmiä. Tiivistäen sanoen tarvitsemme todellisuuskäsitystämme määrittävien kosmologisen, maailmankuvallisen ja oman itsemme näkemisen paradigmojen muutokset, jotka avaavat meille tien uuteen ehdollistuneen mielemme ja kulttuurimme ylittävään tietoisuuteen, jonka kautta voimme tehdä myös nämä muut elämäämme määrittävät paradigmojen muutokset.

Ratkaisu aikamme monimutkaistuneeseen maailmaan ja sen ongelmien ratkaisemiseen löytyvät siis sisältämme ja todellisuuskäsityksestämme käsin. Ne eivät siis löydy suoraan näiden ongelmien ratkaisupyrkimyksistämme, vaan löytämällä ns. kolmas tie uusien paradigmojen luomien todellisuuksien kautta.
Kun toteutamme Einsteinin sanoihin sisältyvän totuuden ja löydämme aikamme ongelmien ratkaisemiseen tarvittavan niiden luomisen tason ylittävän tietoisuuden tason, niin ratkaisemme oman elämämme ja elämisen- ja muutosstressin aiheuttaman ahdistuksemme ja kaaoksen, luomme mahdollisuuden ns. kolmannen tien ratkaisujen löytymiseen ja saavutamme sisäisen ja ulkoisen maailmamme välille harmonian. Pystymme hyväksymään sen, että elämää ja maailmaamme ei tarvitse eikä edes pysty hallitsemaan, vaan ne voidaan ylittää ja saada hallintaan siirtymällä nykyisyyden ylittävälle uudelle todellisuuden ja vapauden kokemisen tietoisuuden tasolle.

Monimutkaistunutta maailmaa ei sen kriiseistä pelasta se, että turvaudumme menneisiin yksinkertaisiin ratkaisumalleihin tai kiellämme ongelmien olemassaolon, vaan nousemalla niiden ylitse uuteen luonnolliseen, vapaaseen ja tietoiseen todellisuuden näkemiseen ja kokemiseen eli uuteen elämän paradigmaan. Sen kautta löydämme tarvittavat kolmannen tien ratkaisut, jotka perustuvat aikamme ongelmien todellisten syiden ratkaisemiseen, ei vain niiden oireiden lyhytaikaiseen lievittämiseen. On aika mennä eteenpäin ja nyt siihen on lisäksi myös evolutiiviset edellytykset kun olemme jo saavuttaneet postmodernin maailmankuvan ja arvomaailman. Nämä toimivat ponnahduslautana eteenpäin kohti evolutiivista ja integraalista maailmankuvaa, todellisuutta ja tietoisuutta.

Aikamme ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta edellyttävät nykyisen tietoisuutemme tason ylittämistä. Haaste on kova, mutta mahdollinen.

22.7.2011

Ruokayliherkkyydet selville

Itse tehtävä Food Detective - testi on helppo tapa saada selville mahdolliset ruoka-aine yliherkkyydet. Sain kuulla testistä käydessäni Optimal Performancen luona juttusilla ja päätin olla yhteydessä tuotteen maahantuojaan. Sain testin ilmaiseksi (norm. 88€+postikulut), kun lupasin kirjoitella kokemuksiani blogissa. Ostin toisen testin lisäksi siskolleni ja tässäpä nyt olisi kokemuksiani kyseisestä testistä, jota suosittelen lämpimästi.



Pohjustusta

Alle kaksi prosenttia ihmisistä kärsii ruoka-aineallergioista, kun taas ruoka-aine yliherkkyydestä kärsivien määrän arvioidaan olevan jopa 45 prosenttia. Oireet tulevat esiin jonkin ajan kuluttua ruoka-aineen nauttimisen jälkeen, joten haitallisten ruoka-aineiden tunnistaminen voi olla vaikeaa. Esim. maito tai leipä saattavat aiheuttaa nivelkipuja vasta kolmen päivän kuluttua. Jotkut ruoka-aineisiin liittyvät oireet voivat johtua myös entsyymien puutteesta tai herkkyydestä joillekkin kemiallisille aineille, kun taas toiset johtuvat immuunijärjestelmän reagoinnista.

Ruokayliherkkyyteen voivat vaikuttaa myös huono ruoansulatus, dysbioosi kandidaasi, loiset, suolistoinfektiot, epätasapainoinen ruokavalio, alkoholin kulutus tai lääkkeiden vaikutukset. Vasta-aineiden tuottaminen on yksi elimistön tapa reagoida haitallisiin aineisiin. Tavallisesti vasta-aineet yhdistyvät ruoka-aineiden proteiineihin muodostaen komplekseja, jotka immuunijärjestelmä tuhoaa. JOs immuunijärjestelmä on ylirasittunut, kompleksit voivat kerääntyä esim. niveliin tai ruoansulatuskanavaan aiheuttaen ruokayliherkkyysoireita. Oireita ovat mm:

- Hengitystiet - nenän tukkoisuus, sivuontelon tulehdus, astma
- Lihakset ja luusto - niveltulehdus, nivelkivut, lihassäryt, voimattomuus
- Vatsa ja suolisto - oksentelu, turvotus, kouristukset, ilmavaivat, nesteen kerääntyminen, pahoinvointi, ummetus, ripuli, painonhallintaongelmat, koliikki
- Keskushermosto - migreeni, päänsärky, kuulo-ongelmat, keskittymisvaikeudet, mielialan vaihtelut, masennus, levottomuus, väsymys, yliaktiivisuus
- Iho - nokkosihottuma, atooppinen iho, rohtuminen, kutina ja muut ihottumat

Oireet saadaan yleensä hallintaan, kun ruokavaliosta poistetaan ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet. Tunnistamisen ensimmäinen vaihe on Food Detective - testin tekeminen. Vasta-aineiden määrän lisääntyminen veressä ei sinällään ole ongelmallista, mutta se auttaa tunnistamaan ruoka-aineet, jotka todennäköisesti aiheuttavat oireita. Jos testi osoittaa, että veressä on paljon tietyn ruoka-aineen vasta-aineita, kyseinen ruoka pitää jättää kokonaan pois ruokavaliosta ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Kun oireita ei enää ole, poistetut ruoka-aineet voidaan palauttaa yksitellen, minkä jälkeen niiden vaikutuksia tarkkaillaan.
(Lähde: Food detective ravinto-opas)

Kokemukset

Testi oli helppo tehdä, jos vain uskaltaa piikittää itseään :) (ei paha!). Samalla tulee leikittyä pitkästä aikaa kemistiä, kun erilaisia nesteitä ja purkkeja sekoitellaan tietyn väliajoin. Testi näyttää mahdolliset herkkyydet 40:lle eri ruoka-aineelle, joista mukana on mm. maito, viljat, kananmuna, useita vihanneksia, muutama hedelmä, lihat, kalat, muutamia pähkinöitä, palkokasvit, soija- ja kaakaopapu, sienet ja hiiva. Yliherkkyys on jaoteltu kolmeen luokkaan, lievä, keskivaikea tai vaikea riippuen siitä, kuinka tummaksi kyseinsen ruoka-aineen kohta värjäytyy. Omalla kohdallani ei tullut yhtäkään keskivaikeaa tai vaikeaa tapausta, mutta lieviä tuli muutamia: vehnä, maissi, ruis, durum, gluteeni, manteli, parapähkinä, cashew, lehmänmaito, valkoinen kala, peruna, paprika, palkokasvit, maapähkinä ja inkivääri. Monia näistä olin intuitiivisesti jo vältellyt aiemmin - ja suuret epäilykset minulla olikin ainakin cashewista ja rukiista. Jonkin verran tulokset osuvat yhteen myös ayurvedan ja kehotyyppitulkinnan kanssa.

Siskoni kohdalla osoittautui muutama keskivaikea ja yksi vaikea yliherkkyys "yllättäen" painottuen maitoon ja viljoihin. Kokemukseni myötä maito- ja viljatuotteiden aiheuttama suoliston epätasapaino aiheuttaa suurimman osan ihmisten oireista ja vaivoista toki unohtamatta myös yleisesti yksipuolista ja epäluonnollista ruokavaliota ja elämäntapaa. Kuten tämäkin testi kertoo, niin kun saamme kehomme puhdistettua herkkyyksiä aiheuttavista ruoista, niitä voi lisätä uudelleen varovasti. Samaa asiaa juttelimme toissapäivänä Elävän veren "gurun" Marko Vapan kanssa (Mikon kaksoisveli). Hänen kokemuksen myötä veri tulee ensin puhdistaa, mutta kun se on puhdas, voi taas huolettomammin syödä myös epäpuhtaampaa ruokaa. Ongelma monella on kuitenkin se, että he eivät missään elämänsä vaiheessa puhdista kehoa ja vertansa, vaan sinne laitetaan jatkuvasti samoja yliherkkyyttä ja kuonaa lisääviä ruokia. Totesimme yhdessä myös, että kun saamme kehomme puhdistettua niin yleensä myös ajatukset eli mieli puhdistuvat. Kun mieli on puhdas ei yleensä ole stressiä, joka taas aiheuttaa epäsuotuisia elämäntapavalintoja. Toisaalta moni on kuulemma syönyt vuosia jo prikulleen "oikein" ja terveellisesti, mutta veri ei ole puhdistunut. Impulssi kehon puhdistamiseen ja ihmisen kokonaisvaltaisen terveyden ymmärtämiseen tulee siis tulla sisältä- eikä ulkoapäin. Loppuun muutama pohdinta tälle päivälle:

- Suoritatko sinäkin terveyttä? 
- Onko sinulla silti stressiä tai kiirettä?
- Olisiko ratkaisut ihan jossain muualla, kuin missä luulet sen olevan?

Suosittelen silti kaikille näiden pohdintojen lisäksi tämän testin tekemistä. Se voi olla pieni askel kohti laajempaa tiedostamista.


21.7.2011

Asunto hakusessa

Päivitystä edelliseen ilmoitukseen:

Etsimme vapaalla aikataululla täydellistä asuntoa juuri meille.

Toiveita:
- Luonnon lähellä
- Järven vieressä
- Omakotitalo tai isompi erillistalo esim. paikka jossa voisi pitää kurssi- tai yritystoimintaa
- Voi olla vanhakin
- Tampere, Pirkkala, Lempäälä..max 20 km Tampereelta
- Min. 4 h+k

19.7.2011

Vapaus-akatemian kesätapaaminen huomenna Tampereella! (mistä on kyse??)

Jos Evolutionary Community ja sen suomalainen "versio" Vapaus-akatemia kiinnostaa jollain tasolla, pidämme huomenna Tampereella Sorsapuistossa (Tampere-talon vieressä) klo 19 alkaen tapaamisen, jossa jäsenet kertovat kiinnostuneille uusille jäsenille yhteisön toiminnasta.



Päivitämme sivujamme jatkuvasti ja pyrimme selkeyttämään sanomaamme, jotta yhä useampi löytäisi itsessään olevan vapauden. Jos oppimme pitäisi jotenkin tiivistää, se varmaankin liittyisi ensi kertaa jopa vaikeilta ja mahtipontisilta kuulostaviin termeihin "Conscious evolution" eli "tietoinen evoluutio" sekä "Evolutionary enlightenment" eli "evolutiivinen valaistuminen/valistuminen".(Huom. etsimme vielä parempia suomalaisia vastineita muutamille ilmaisuille). Näitä termejä ei tosiaankaan tarvitse heti ymmärtää. Itsekään en olisi vielä pari vuotta sitten uskonut lukevani aiheeseen liittyviä kirjoja ja vielä englanniksi, kun suomeksi niitä ei ole saatavilla. Sisälläni tapahtuneet kokemukset, mielen asteittainen antautuminen ja tietoisuuden laajentuminen avasivat ovet näille asioille, vaikka välillä ajauduin etsimään vastauksia myös henkisistä kirjoista.

Jos kuitenkin yritän hieman avata kyseisiä termejä?

Jos katsomme elämän tarinaa hieman laajemmin ja tutustumme kosmoksen historiaan, voimme todeta, että elämä on aina kehittynyt, ylittänyt itsensä ja entiset saavutuksensa ja mennyt eteenpäin kriisien kautta, kaaosten saattelemana. Juuri tässä ajassa olevat erilaiset kriisit niin globaalissa kuin yksilöllisessä mittakaavassa pakottavat meitä heräämään ja kehittymään. Ihmisten sisällään kokema turhautuminen "hyvän elämän" etsimiseen joko materialismin tai henkisyyden kautta on merkki pian koittavasta murroksesta. Meidät pitää usein ajaa ensin kaaoksen partaalle, jotta tajuaisimme - valitettavasti:)  Itsensä ylittäessään elämä on luonut uusia ilmentymiä - viimeisimpänä ihmisen ja ihmismielen. Juuri näinä aikoina olemme tulossa tietoisiksi eli koemme ensin välähdyksiä uusista tietoisuuden tiloista (läsnäolo, vapaus!) ja myöhemmin tilan vakiintuessa tunnemme ja tiedämme sisällämme olevamme osa tätä samaa universaalia luomisvoimaa, josta kaikki elämä on saanut alkunsa. Tämä luomisvoima on mielemme takana, eikä rationaalinen mielemme pysty sitä ymmärtämään, joten älä yritä pohtia asiaa. Luomisvoima vapautuu yksilö kerrallaan, kun ensin opimme olemaan läsnä ja pääsemään mielen kahleista. Tietoinen evoluutio ilmenee meidän kauttamme.

Kautta aikain on ollut tietoisuutta ja tietoisia ihmisiä ja henkiset opit ovat kannustaneet valaistumiseen pyrkimistä. Koska juuri nyt elämme evoluution murrosaikaa, on myös maailmankuvamme muuttumassa ja siksi valaistumisella ja tietoisuudella on eri funktio, kuin ennen. Pelkkä tietoisuuden tilan nostaminen esim. meditaation avulla ei välttämättä riitä, vaan meidän tulee opetella läsnäoloa ja todellisuuden kohtaamista joka hetki - ei vain sisäisessä maailmassamme. Emme tule enää tietoisiksi, jotta itsellä olisi hyvä olla, vaan sitä, että oivaltaisimme tärkeän tehtävämme juuri tässä ajassa. Rationaalista mieltämme on tarkoitus käyttää työkaluna ilman, että se hallitsee meitä. Sille tulee löytää oikea paikkansa. Se pitää ylittää ja sisällyttää. Tätä on uusi evolutiivinen valaistuminen/valistuminen.

Jotta siis pystyisimme toimimaan elämän oikeanlaista kehittymistä tukevalla eikä tuhoavalla tavalla meidän tulee ensin itse vapautua tai pikemminkin ymmärtää ja oivaltaa olevamme jo vapaita osana mielen takana olevaa tietoisuutta, joka on meille kaikille sama. Arkielämässä ja yksin asioita pohtimalla tai henkisiä harjoitteita tekemällä pysymme usein vain mielessämme, mutta jo vapauden oivaltaneiden, läsnäolevien ihmisten seurassa tilasta tulee helpommin pysyvämpi. Kaikkein tärkeintä on oma tahto vapautua ja siihen tarvitaan paljon rohkeutta ja nöyryyttä.


Vain vapaina ja tietoisina luomme aidosti uutta maailmaa. Ilman omia henkilökohtaisia intressejä ja keskitymme itsestään laajempaan kontekstiin ja oman elämän asiat tuntuvat yhtäkkiä pieniltä, vaikka toki "omaa elämää" voi yhtälailla elää. Vain siihen ennen käytetty turha ajatustyö, menneen ja tulevan miettiminen ja murehtiminen unohtuu, kun läsnäolosta käsin aikaa ei ole. Luonnollisesti elämä muuttuu helpoksi! Toisten ihmisten avulla - peilaamalla - opimme vapautumaan ja ilmaisemaan todellista itseämme entistä enemmän. Aitoa itseä ei yhteisössämme pääse pakoon, toisin kuin monella arkielämässä.

Vaikka vapauden löytäminen, sen ilmentäminen ja tietoinen evoluutio ovat ns. pääoppejamme, yhteisöllämme ei kuitenkaan ole selkeätä visiota siitä, mitä tulemme tekemään nyt tai tulevaisuudessa. Opetamme jokainen toisiamme ja annamme elämän ilmentää kullakin tapaamiskerralla sitä, mitä sen on tarkoitus ilmentää. Emme halua vastustaa mitään ja voimme aina muuttaa suuntaa, jos siltä vaikuttaa. Mottomme onkin: - ”annetaan elämän elää kauttamme”.

Nyt yhteisössämme on vajaa 20 jäsentä, eri ammattialojen ja ikäryhmien edustajia. Toimintamalleinamme on foorumi/keskustelupalsta, yhteischatit ja -tapaamiset - syksyllä myös paikallistapaamiset.

Tervetuloa tapaamiseen tai yhteisöön! Ilmoittaudu mielellään tapaamiseen etukäteen minulle: heidi@navadina.net / 0443091828

Loppuun vielä kirjasuositus:

Tässä on kaikki asiaan liittyvä tarvittava (ja vähän enemmänkin):

Saa mm. Amazonista

17.7.2011

Uutta ovea kohti

Me monet monet ihmiset hurahdamme näinä aikoina ravinnon ja kehon puhdistamiseen ja terveystietoisuuteen ja otamme niihin liittyviä asioita osaksi uutta elämäämme. Kun kehomme alkaa puhdistua, aineenvaihdunta oikeasti toimia, tukokset ja kuonat pääsevät poistumaan ja energiaa vapautuu oikeasti elämälle saamme paremman fyysisen olon ja aivojen puhdistuessa yhteyden ensimmäistä kertaa mieleemme. Mistä tässä elämässä olikaan kyse? No tuskin ainakaan siitä laatikkoelämästä, mitä ennen elin? Elämää täynnä mielen luomia kuvitteellisia rajoitteita, uskomuksia siitä, millainen "hyvä" elämä on ja siitä, millainen ihminen minä olen ja miten minä pärjään, menestyn ja miten minut huomioidaan. Minäkeskeinen elämä, jossa elimme ei edes omien vaan muiden päähämme iskostettujen halujen, tarpeiden ja uskomusten vietävänä on ollut kuitenkin tärkeä evolutiivinen kehitysvaiheemme, joten siitä on hyvä olla kiitollinen. Tässä ajassa se ei kuitenkaan palvele enää ketään. Se on tuonut paljon hyvää, kuten moraalin ja järjen kehityksen, mutta myös ihmislajia ja maapalloa tuhoavan käyttäytymisen ja teknologian.

Kun tietoisuutemme laajenee, ymmärrämme, että voimme oikeasti vaikuttaa niin kehoomme kuin elämäämme. Kärsimys ja hetkellinen pako (=mielihyvien tavoittelu) jää pois ja tilalle tulee hetkessäelämisen nautinto, uusien tilanteiden ja ihmisten avoin kohtaaminen ja yleensäkin avoimuus uudelle todellisuudelle. Ympäröivä maailma, jota olemme ennen objektiivisesti tarkkailleet on ennen ollut subjekti, mutta nyt kaikki kääntyy toisinpäin! Tajuamme, että luomme maailmaa sisältäkäsin ja maailma itsessään on neutraali = objekti. Luomme todellisuutta sisältäkäsin. Subjekti-objekti - vaihdos on elämän mullistava juttu!

Kaikki kärsimys johtuu siitä, että samaistamme jotkut asiat omiksemme ja identiteetiksemme ja ainoastaan se estää meitä elämästä täysin vapaana. Kun muutama identiteettiimme sidottu asia, kuten uskomus siitä, että "emmäosaa" tai "emmä tiedä tarpeeksi" tai toisinpäin "tiedän jo tarpeeksi" lähtee identiteetistämme eli subjektista lentoon, tajuamme, että jatkossa kyse on tahdosta. Tahdosta luopua kärsimystä aiheuttavista asioista, jotka ovat erillisessä minäkuvassa. Henkinen matka on alkanut. Etsimme apua kirjoista ja lukuisista henkisistä keinoista ja meditoimme, jotta kaikki ikävät asiat lähtisivät minusta mahdollisimman nopeasti pois.

Valitettavasti yrittämällä emme voi vapautua mielestämme etenkään, jos motiivina on oma parempi olo. Voimme vapautua siitä vain, jos kohtaamme joka hetki avoimena todellisuuden ja todella haluamme vapautua. Meidän tulee haluta vapautta enemmän kuin mitään muuta ja oman identiteetin kuristaminen tekee tietenkin kipeää. Myös mielemme voi näennäisesti haluta täyttä vapautta, vaikka sydän sanoisi, että "tahdon oikeasti vielä menestyä". Siksi et voi tehdä mitään vapautumisesi eteen - vain tarkkailla "kuka puhuu". Kun vapautuminen ja antautuminen uudelle lähestyy, se yleensä tarkoittaa jälleen kerran vanhasta luopumista. Uuden ja vapaamman (mutta ei täysin vapaan) elämän kivat jutut saattavat alkaa tuntumaan epämukavilta. Voimme huomata, että luopuessamme vanhasta roolistamme, omaksuimme uuden - toki paremman - mutta silti: roolin. Tämä rooli voi esiintyä esim. yltiöpositiivisuutena, liiallisena avoimuutena, auttajana (koska itsekin saan siitä jotain), jopa teennäisenä rauhallisuutena, liekittäjänä. Sillä tavalla, millä sinä määrittelet itsesi. Uuden roolin omaksuminen saattaa olla tärkeä - jopa välttämätön vaihe, jotta pääsemme vanhasta minästämme/roolistamme kokonaan eroon. Ego tulee hyväksyä kokonaisuudessaan, niin hyvässä kuin pahassa. Kuten varmaan ymmärrätte, tarkoitus on kuitenkin elää täysin ilman rooleja ja naamareita. Ego ei tietenkään pidä roolittomuudesta, identiteetin riisumisesta. Se elää niistä. Se sätkyilee viimeiseen asti, vaikka uusi tyhjyys on sokaisemassa sen.

Mitä on silloin, kun ei ole mitään, mille elää? Mitä on silloin, kun edessä on ei mitään? Luulinhan jo avanneeni oven, näkeväni valon ja olevani perillä. Kaikki oli selvää ja täydellistä, mutta nyt kävelen uudessa tunnelissa, eikä mikään ole enää varmaa. Edessä oleva ovi on melko raskas ja välillä yritän avata sitä. Ei ole voimia. Tahtoa sitäkin enemmän. Mistä voisin vielä luopua? Mille voisin vielä antautua? Paljon ovia on avattu ja saatu toivoa ja jopa täysin uusi elämä. Mutta elämä ei näköjään pysähdy, vaikka välillä se antaa mahdollisuuden levätä välietapeilla. Ei ole järkeä jäädä paikoilleen - jopa nautiskelemaan. Olemme täällä töissä, evoluution palveluksessa. Useimmat enimmäkseen fyysisesti, toiset enemmän henkisesti. Kaikki ovat tärkeitä, mutta tässä ajassa tarvitsemme jykevämpiä aseita, kuin mitä on tarjolla. Järjellä on ollut tärkeä tehtävä kehittyä. Nyt meidän tulee ylittää se, jotta voimme sisällyttää sen. Käyttää sitä työkaluna ilman, että se hallitsee meitä. Tarvitsemme lisää tietoisuutta ja vapautta. Menemme jälleen kohti uutta todellisuutta ja maailmankuvaa, vaikka mukavalta se ei aina tunnu. Kop kop.

16.7.2011

Tulevaisuuskylän juliste ja ohjelma

Tässä Tulevaisuuskylä - tapahtuman juliste, jota saa mielellään jakaa netissä. Tarkempi ohjelma löytyy tästä




Itse tuottamiani ohjelmanumeroita ovat lauantain 3.9:



Klo 11.00-12.00 Puhdas ruoka tervehdytti minut
Muusikko Saara Aalto ja näyttelijä Satu Silvo kertovat puhtaan ruokavalion vaikutuksesta hyvinvointiin. Saara Aallon musiikkiesitys.
Klo 12.00-13.00 Mitä tulevaisuuden ihminen syö?
Paneelikeskustelutilaisuudessa terveellisen ravinnon asiantuntijat, fyysikko Iiro Riihimäki, entinen EM-urheilija Samuli Perälä sekä ravintoluennoitsijat Jukka Harju ja Jaakko Halmetoja pohtivat tulevaisuuden ruokavaliota muun muassa terveyden ja hyvinvoinnin, ympäristömyrkkyjen, lisäaineiden ja ruoan ilmastojalanjäljen näkökulmasta. Juontajana Heikki Harju. Järjestäjänä Tulevaisuuskylä-hanke.
Ideoin tapahtumaan mukaan myös kirjastotalossa olevan terveyspyramidin esittely, ulkolavoilla pidettävät "Tulevaisuuden urheilua" - näytöksen ja naurujoogan sekä perjantain kansanmusiikki-iltaan tuleva ystäväni Hannan "bändin" Duo Hurmeen

Kuten koko ohjelmasta voitte nähdä,ohjelmaskaala on kovin laaja - alkuperäiskansojen oppia, rakentamista, taidetta, naurujoogaa, elokuvia, tulevaisuuden teknologiaa, urheilua, puhdasta ravintoa, kansanmusiikkia, reggaee, stand uppia...eiköhän jokaiselle löydy jotain!

Mainostan tapahtumaa paremmin elokuussa, mutta jo tässä vaiheessa suosittelen varaamaan ajan perjantaille Vanhan kirjastotalon kabinetista, jossa Mikko Vapa tekee halukkaille elävän- ja kuivanveren analyyseja. Ks. lisää e-coahin sivulta ja varaa aika analyysiin: mikko.vapa@gmail.com
Mm. tässä hyvää lisäinfoa asiasta


Ps. Henna K:lle suurkiitokset julisteen suunnittelusta!


15.7.2011

Vapaus on

- Ymmärrys ja pysyvä tieto siitä, että olet jo täydellinen ja valmis

- Sitä, että enää ei tarvitse kehittää mieltä (itseä)

 - Perilläoloa

 - Läsnäolon taikaa

- Ollut sinussa aina - nyt vasta tulet tietoiseksi siitä

- Elämän ja evoluution ilmentämistä kauttasi


- Rakkautta ja iloa ilman syytä

- Pyyteetöntä ystävyyttä

- Elämistä osana elämää ja ykseyttä


    
- Sitä, että voi tehdä ihan mitä haluaa

    - Sitä, että voi syödä ihan mitä haluaa




- Vanhojen halujen ja tarpeiden muuttumista vapaaehtoiseen vaatimattomuuteen







- Vanhojen rajojen rikkomista - tai oivaltamista, että rajoja ei ole ikinä ollutkaan

- Leikkiä lasta ja olla aikuinen samaan aikaan

- Löytää itsensä uusista tilanteista, täysin uusien asioiden ja ihmisten ympäriltä





- Menneisyyden ja identiteetin unohtamista

- Laajemman kontekstin näkemistä - kyse ei ole sinusta!

- Helppoa, huoletonta ja pelotonta elämää ilman "minää"



- Toiveikkuutta tulevaisuudesta, maailmasta, jota itse luot

- Vaikka oikeasti vain tämä hetki ratkaisee - tässä hetkessä 
kaikki on aina hyvin

- Samalla tyhjyys ja kaikki

- Ollut sinussa aina - aito minä on vapaa

9.7.2011

Mielenkiinnoton kumppani

Vaikka keskityimme vapausaiheisessa retriitissä enimmäkseen laajempaan kontekstiin eli itsemme ulkopuolella oleviin asioihin,  yhtenä päivänä pidimme hautajaiset. Hautasimme oman identiteettimme eli asiat, jotka määrittävät itsemme sen verran, kun niitä pystyi nousemaan tietoisuuden valoon sillä hetkellä. Mielihän ei siitä tykännyt lainkaan, vaan vastusti viimeiseen asti. Omalla kohdallani jo lukuisat erityiseen ja erilliseen minään liittyvät käsitykset ja määritelmät, jotka ovat vaikuttaneet ja rajoittaneet lähes koko elämääni ovat nousseet tietoisuuden valoon viimeisen parin vuoden aikana. Mutta eivät ne kaikki sieltä hetkessä tyhjene. Mörköjä on kaapissa - meillä jokaisella. Kuitenkin se, miten niitä käsitellään on oleellista. Useimmissa terapioissa ja jopa henkisissä parannuskeinoissa niissä "möyritään" ja niihin keskitytään ja ne jäävät jopa vuosiksi "päälle". Toinen tapa, jota me käytimme on läsnäoleva keskustelu, jossa ei ollut mitään pyrkimystä. Käytimme toisiamme peileinä ja olimme avoimia sille, mitä on tarkoitus nousta. Kun erilaiset asiat eri ihmisillä oli nostettu hellästi tietoisuuden valoon - usein kyynelien saattelemana - oli aika keskittyä jälleen oleelliseen eli tähän hetkeen. Näin "mörkö" ei saanut voimia, vaan unohtui saman tien. Näinkö helppoa se on?

Oleellista on se, että emme pysty tekemään tätä harjoitusta yksin tai ainakin luulen, että se on melko hankalaa. Juuri toisten ja etenkin läsnäolevien ihmisten käyttäminen peilinä on huomattavasti tehokkaampaa. Mitään ei tietenkään pakoteta tulemaan ulos, mutta jos ihminen on valmis ja tahto vapautua on suuri, on purkauskin yleensä väistämätön. Tuossa harjoituksessa konkretisoitui jälleen se, että olemme kaikki yhtä. Kun yhtä ihmistä "haastateltiin", niin esiin nousseet asiat saattoivat herättää voimakkaita reagtioita ihan toisissa ihmisissä. Tajusimme kerta kerran jälkeen, että kun puhumme toiselle, puhumme tosiasiassa itsellemme. Kun sanomme toiselle: "Uskalla olla heikko", tarkoitamme usein samaa myös itsellemme. Kun sanomme toiselle: "Rakastan sinua", tarkoitamme usein "Rakastan itseäni". Toinen henkilö vain herättää sinussa sen, mitä jo olet ja näin usein kuvittelemme, että rakkaus tulee ulkopuolelta.

Yksi asia, mikä omalla kohdallani on viime vuosina noussut esiin on lapsuudesta peräisin ollut käsitys siitä, että olen vahva ihminen. Viime vuosina olen tiedostanut sitä jonkin verran, mutta kyllä sitä edelleen on jäljellä. Lopulta sekin murtui kyseisessä harjoituksessa ja prosessit jatkuivat vielä kotona. Tietoisuuteeni nousi kumppanini avulla lukuisia asioita, jotka olin kieltänyt pitkään itseltäni. Toimintamallit paljastuivat tilanteessa, jossa niitä ei pystynyt peittämään. En lähde tarkemmin erittelemään kyseisiä valheellisia malleja, mutta sen verran voin sanoa, että tietyt ihmiset (ei kumppanini) ovat vedonneet mieleeni ja olen käyttäytynyt alitajuisesti heidän seurassaan siten, että mieleni on saanut vahvistusta ja pönkitystä. Tämä on sama kaava, kuin perinteisesti parisuhteissa: Valitsemme osin tiedostamattamme kumppanin, joka pönkittää meidän egoamme. Vahvat miehet valitsevat heikomman naisen ja toisinpäin. Jos tietoisuuteemme jossain vaiheessa suhdetta tulee se ymmärrys, että "en olekaan mieleni/vahva/heikko", illuusio murtuu. Tällöin, emme ehkä tarvitsekaan toista osapuolta toimimaan vastapainona. Meissä onkin molemmat puolet itsessämme, vahvuus ja heikkous ja jossain vaiheessa voimme ymmärtää, että "meissä onkin jo kaikki".

Mitä sitten, kun oivallamme olevamme kaikki. Mihin sitten kumppania tarvitaan? Voimme rakastaa kaikkia ihmisiä ja asioita tasavertaisesti, eikä rakkaus ole sidottu tiettyihin kohteisiin. Tässä vaiheessa elämä ja evoluutio voi astua peliin. Mutta niillä ei ole enää mitään tekemistä mielihalujesi kanssa. Toisin sanoen sinut ohjataan sellaisen kumppanin luokse, joka ei ole mielenkiintoinen! Kumppanisi on se, jossa näet itsesi ja jota voit aidosti käyttää peilinä. Mieltäsi ei enää tässä vaiheessa ole tarvetta vahvistaa, vaan se on työnnetty syrjään. Mistä sen sitten tietää, että hän on se oikea (ja tarkoitan tietenkin tällä hetkellä oikea)? Sen vain tietää. Ei ole vaihtoehtoa. Mielesi ehkä koittaa jopa vastustella, mutta elämän ja evoluuton voimalle ei mahda mitään. Kyllä, kumppanini on mielenkiinnoton, mutta juuri sen vuoksi hän on kaikki ja auttaa minua ilmentämään yhä enemmän sitä, mitä jo olen. Kiitos.

8.7.2011

Vapaaksi, vapautta ilmentämään ja uutta maailmaa luomaan!

Takanani on neljän päivän retriitti aiheista tietoisuus, läsnäolo, vapauden oivaltaminen, vapauden ilmentäminen ja uuden maailman luominen. En kuuna päivänä olisi uskonut, että olisin mukana tällaisessa, mutta minultapa ei asioita (onneksi) enää kysytä. Kopioin seuraavan tekstin Katariinan blogista:


Vapaiden ihmisten maailma

Elämä on saanut aivan uuden kontekstin. Sen lähteenä on toiminut yhteisömme Vapaus-Akatemia, tai nykyään Evolutionary Community. Olettehan, lukijat, huomanneet vasemmalla olevan linkin yhteisön sivuille? Tutustukaa sivuihin ja ottakaa yhteyttä! Evolutionary Communitylle on juuri avattu myös Facebook-sivut ja toimintaa tullaan muutenkin tiivistämään lähiaikoina. Uusia jäseniä otetaan nyt avosylin vastaan. Muuta sinulta ei vaadita kuin että olet halukas oivaltamaan vapautesi, tai olet sen jo tehnyt! Kun oivallat vapautesi - ja ymmärrät mitä tuo vapaus tarkoittaa - sinusta tulee tietoisuuden evoluution avoin apuväline. Elämässäsi ei ole enää kyse sinusta erillisenä yksilönä, vaan se saa korkeamman merkityksen. Me olemme se, minkä kautta tietoisuus tulee itsestään tietoiseksi.

Pohdimme porukalla kesätapaamisessamme, mikä on yhteisömme olennainen sisältö - se houkutin, joka vetäisi ihmiset mukaan, jotta vapaiden ihmisten joukko kasvaisi ja tietoisuus ilmenisi maailmassa yhä vahvemmin, ja jotta maailma siten muuttuisi. Yhteisön nimi muutettiin jokin aika sitten englanninkieliseksi, koska kontekstin on oltava globaali - ei ole kyse vain Suomesta, vaan koko maailmasta! Miksi sitten evolutiivinen yhteisö on suomenkieliseltä nimeltään Vapaus-Akatemia? Miten vapaus liittyy evoluutioon?

Vain mielensä maailmasta ulos astuneet ovat vapaita olemaan evoluution käytettävissä. Mielen illuusion purkaminen tapahtuu tietoisuuden tilaa ja tasoa nostamalla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että jokainen meistä on jo vapaa. Ainoastaan se, missä määrin itse kukin kykenee ilmentämään tuota vapautta elämässään on riippuvainen tilasta ja tasosta, eli siitä kuinka vahvasti tiedostaa tietoisuuden ja millaisen maailmankuvan kautta todellisuutta katselee.

Vapaiden ihmisten maailma on ideaalikuva ja siten houkutin: vapaudumme mielestämme yksi kerrallaan, ja toisaalta jo vapautensa oivaltaneet raivaavat tietä muille helpottaen yhä useampien vapautumista. Niin syntyy uusi maailma. Luodaan se!

Tutustukaa myös uuden jäsenemme Harrin blogiin "Mielestään vapaa"

6.7.2011

Kuvausapua?

Olisiko lukijoissani innokkaita auttajia kirjani valokuvien ottamisen kanssa? Seuraavista kohteista tulisi ottaa kuva: 


- Rasva (hyvät rasvat, kasvisöljyt, luomuvoi yms)
- Vesi
- Suola
- Maito
- Viljat
- Lisäravinteet
- Runsas salaattikuva
- Superfoodit-kuva, jossa esim.
- kaakao
- maca
- incanmarja
- spirulina



Jos innostut asiasta, laita minulle yksi tai useampi kuva. Toivon kuvan olevan hyvälaatuinen ja jpg -muotoinen ja sommitelmallinen .


Muistuttelen myös Tulevaisuuskylän Tulevaisuuden ruokaa! -kilpailusta, johon on vielä reilu kuukausi aikaa osallistua!

3.7.2011

VHH:ko välttämätön vaihe?

Pitkästä aikaa ravintojuttuja. Heikki kirjoitti hetki sitten hyvän postin liittyen VHH eli vähähiilihydraattiseen diettiin. Kannattaa lukea teksti kokonaisuudessaan, mutta tässä muutamia itselleni herännenneitä ajatuksia aiheeseen liittyen.

VHH:n ja sen eri modifikaatioiden perusidea on siis minimoida tai karsia ruokavaliosta hiilihydraatit ja tämän vuoksi luonnollisesti proteiinin ja rasvan määrä lisääntyy. Moni huomaa nopeasti positiivisia muutoksia: paino tippuu ja nälkä häviää, kun verensokeri laskee ja turhat tärkkelyskalorit jää pois. Muutokset ovat tosiaan positiivisia, mutta usein vain lyhyellä aikavälillä riippuen tietenkin siitä, kuinka paljon rasvaa ja proteiinia mätetään ja mikä niiden laatu on. Kypsennetty proteiini+rasva on kehollemme vaikeasti käsiteltävää - tottakai se sulaa hitaasti suolistossa ja näin pitää nälkää pois. Miten se sitten vaikuttaa suolistoomme, elimiimme ja energiatasoihimme pitkällä aikavälillä on eri juttu.

Otetaan näkökulmaksi hieman ihmistä kokonaisvaltaisesti käsittelevää ayurvedaa, vuosituhansia vanhaa intialaista lääketiedettä. Monet erilaisia dieettejä kokeilevat ovat ainakin oman kokemuksen mukaan usein ayurvedisen kehotyyppiluokittelun mukaan pittatyyppejä, eli heidän kehossaan on jo ennestään enemmän tai vähemmän tulielementtiä. Jos ja kun pitta lähtee innokkaasti myös VHH-kokeiluihin, laitetaan jo entisestään lämpimään kehoon lisää tulta lihan ja rasvan muodossa. Mitä sitten tapahtuu? Liiallinen pitta aiheuttaa lyhyemmällä tai pidemmällä tähtäimellä epätasapainotiloja, kuten maksaongelmia (eläinkunnan tuotteissa olevien vieraiden aineiden ja liian lämmön rasittaessa sitä), stressiä (liha stimuloi liikaa mieltä), iho-ongelmia (iho peilaa maksan toimintaa), hiusten lähtöä yms yms. Seuratkaapa kuvauksiin sopivia ihmisiä lähipiirissänne ja arvatkaa kehotyyppi :)

Kun pittaa tai mitä tahansa muutakin doshaa (vata, kapha) lähdetään ayurvedassa tasapainottamaan, laitetaan liha minimiin/pois ja samoin liialliset ja etenkin kypsennetyt rasvat. Suoliston toimintakyky heijastaa suoraan terveytemme tilaa, eivätkä raskaat liha- tai rasvaruoat ole millään lailla suoliston toimintakykyä edistäviä. Toki myös huonosti pilkkoutuvan (ei-blendattu) raakaruoan lisääminen voi aiheuttaa hallaa suolistolle - kaikki näkökulmat tulee siis huomioida.

VHH ja kaikenlaiset muut dieetit, joissa on selkeä "saa syödä- ja ei saa syödä -ohjeistus" voi sopia kuitenkin peruslaiskoille ihmisille, joita länsimaissa riittää. Pelkkä semiyrittäminen esim. raakaravinnon tai luomun suhteen ei vain riitä, jos viikonloppuisin annetaan mennä entiseen malliin ja joka päivä voidaan tilanteiden mukaan joustaa paremmista ruoka-aineista. Ei ihme, jos näillä pienenpienillä yrityksillä paino ei putoa tai ajatus ei kulje. Kun ihminen pääsee siihen ymmärryksen tilaan, että voi vaikuttaa ihan oikeasti oloonsa ja kehoonsa niin ruoka kuin liikuntavalinnoilla, hänen itsetuntonsa kasvaa ja mieli vahvistuu. Kun itsetunto- tai itsevarmuus kasvaa, ihminen pystyy helpommin omaksumaan lisää ja haluaakin yleensä mennä parempaan suuntaan ja lopulta huomioida ja painottaa yhä enemmän ja enemmän terveysnäkökulmia sen sijaan, että esim. tietyllä ruokavaliolla vain laihdutaan/laihdutetaan. Siksi erittäin monen raakaravintoon, luomuun ja supereihin hurahtaneiden - ja siitä pysyvän elämäntavan ottamisen taustaan kuuluu usein muita kokeiluja, joskus ääripäissäkin käyneitä, kuten Heikin tapauksessa.

Ns. proteiiniuskovaisuus ja ns. hiilarikammo voi siis olla tarpeellinen vaihe, jotta siitä päästään eteenpäin terveystietoisemmaksi. Turhien hiilihydraattien karsiminen kun näyttäisi mainstreamille olevan vielä haastavaa puhumattakaan perusruokavalion saattamisesta kuntoon eli syömällä edes jotenkin alkuperäisessä muodossa olevaa perusruokaa. Massojen on helppo ottaa ohjeita ulkopuolelta, kuulla vain sana "laihtua" ja elämä on myyty VHH tai muille suuntauksille. Terveys tai etenkin sana kokonaisvaltaisuus on tuolla jossain hamassa...

Koska monet kuitenkin etsivät tai löytävät ohjeistuksia VHH ruokavalioon valtamedioista, joissa mennään usein ääripäähän, eikä huomioida laatua, lisään Heikin ohjeiden lisäksi vielä omia ohjeita VHH:sta kiinnostuneille "perusruokaa syöville", jos niitä nyt ylipäänsä blogini lukijoista löytyy.

1. Karsi ensin ruokavaliostasi huonot hiilihydraatit (peruna, valkoiset leivät, pastat ja riisit ja muut viljat)

Näistä irrottautuminen tulee olla jonkun aikaa totaalinen, mikäli kärsit vähänkin ummetuksesta tm. suolistovaivoista (tai epäilet viljojen sopivuutta). Myöhemmässä vaiheessa, kun kehosi on tasapainottunut - ja tähän voi mennä kuukausia-vuosia - voit ehkä lisätä niitä pikku hiljaa takaisin pieninä määrinä, jos haluat. Muista tällöin ehdottomasti parempi laatu, kuten gluteenittomat viljat, luomuviljat- ja peruna yms.

2. Älä kuitenkaan karsi hyviä ja hitaita (hitaasti verensokeria nostavia) hiilihydraatteja, kuten vihanneksia ja marjoja. Päinvastoin ainakin tuplaa niiden määrä entisestään. Jos sinulla ei ole suolisto-ongelmia tai ongelmia viljojen sulamisen kanssa, voit käyttää niitä edelleen pieniä määriä, mutta huomio erityisesti niiden vähäisempi määrä ja laatu.

3. Voit hieman lisätä proteiinin ja rasvan määrää hiilihydraatteja karsiessasi, mutta kiinnitä huomio niiden laatuun: suosi luomulihaa ja raakoja rasvoja (kylmäpuristetut luomuöljyt, avokado, luomuvoi) tai sitten kypsennettäessä rasvoja suosi kookosöljyä. Suosi lihan sijaan järvikaloja ja kasvisproteiinia, mutta ei jalostettua (kuten soijanakit), vaan esim. papuja, linssejä, herneitä, ituja ja kohtuudella siemeniä ja pähkinöitä. Nauti kananmunatkin luomuna ja juustoista suosi fetaa/luomua/raakajuustoa.

4. Suosi nestepitoista ruokaa ja juo tarpeeksi vettä. VHH:n yksi ongelma on sen kuivattava vaikutus kehoon. Juo reilusti (puhdasta) vettä ja nauti päivittäin edellä mainitsemiani kasviksia ja marjoja, esim. aamuisen smoothien muodossa.

5. Luonnollisesti karkkien, sipsien, limujen yms. muiden e-koodien syöminen/juominen ei kuulu mihinkään ruokavalioon.

6. Emäksisöi kehoasi viherjauheilla/vihersmoothieilla. VHH painotus happamoittaa yleensä kehoa entisestään, vaikka viljat jättäisikin pois.

7. Esimerkkipäivä terveellisemmäksi modifioidusta VHH/Paleo:sta (jos siis raakapainotteinen ravinto ja uuden opettelu on haastavaa):

Aamupala: Smoothie, jossa vihreitä, marjoja, proteiinijauhetta, puolikas avokado tai kunnon proteiini/rasvatyypille luomumunakas, jossa paljon vihreitä kasviksia  (kokeile, kumpi sopii paremmin - vaihtele, alkuun ehkä munakas, myöhemmin smoothie)

Lounas: Runsaasti kasviksia (höyrytettyjä/raakoja hyvin pureskeltuna), kohtuudella munakas/luomulihaa/kalaa/papuja, luomuöljyä tai avokadoa

Välipala: Marjoja tai smoothie tai/ja hieman pähkinöitä/siemeniä/superfoodeja. Maustamaton myös luomujogurtti ok kohtuudella käytettynä.

Päivällinen: Samantapainen, kuin lounas

Vältä illalla proteiinin/rasvojen syöntiä. Syö ennen nukkumaanmenoa mielummin vaikka hedelmä. (Auts, vaikka ei kuulu perus Vhh:n!)

Herkkuhetkiin raaka/tummaa luomusuklaata / suklaa-avokado-proteiinijauhe moussea tms.

Omalla kohdalla monien vuosien (kasvispainotteinen) proteiinitankkaus loppui pari vuotta sitten täysin, kun aloin puhdistamaan kehoani. Lisäsin hyvin imeytyvää tuoreruokaa ja sain aineenvaihduntani liikkeelle ja oikeita ravinteita hyvin imeytyvässä muodossa kehooni. Elimet ja etenkin mieli (aivot?) alkoivat puhdistumaan ja mm. maksan puhdistuminen näkyi ihoille tulleina hetkellisinä näppyinä. Lisäsin runsaasti ruokavaliooni hyviä rasvoja, mm. kookosöljyä, joka tuntui edesauttavan puhdistumista. Viime aikoina olen hieman lisännyt "perusproteiinin" määrää, samoin laadukkaampia viljatuotteita kun taas rasvojen määrä on vähentynyt. Kasvisperäiset soija ym. tuotteet eivät houkuta niiden jalostettavuuden vuoksi, vaan suosikkiproteiinin lähde levätuotteiden lisäksi on kala, jota nautin tällä hetkellä jopa pari-kolme kertaa viikossa. Kalalajeja kannattaa vaihdella ja suosia pieniä järvikaloja tai luomulohta. "Perusproteiiniton" vaihe tuntui tulevan tarpeeseen ainakin minulle.

Yksi kysymys on itselleni kuitenkin auki. Onko raaka/kasvisravintoa ravintoa nauttivilla tarpeeksi proteiinien imeytymistä edistävää suolahappoa ja ylipäänsä tarvitaanko sitä silloin? Useimmat ihmiset saattavat kärsiä suolahapon vajaatuotannosta ja imeytymisongelmista, mutta tämän artikkelin mukaan myös liikatuotanto saattaa olla ongelma. Molemmissa keisseissä on samat oireet! Monien raw food - lähteiden mukaan vihersmoothieiden lisääminen edistää myös suolahapon tuottoa ja toisaalta - kun proteiini on helpommassa muodossa vatsalaukussa olevaa suolahappoa ei tarvitse tuottaa niin paljon, kun ruoka siirtyy nopeammin ohutsuoleen. Jokatapauksessa tämä asia vaatii vielä perehtymistä ja omia kokeiluja. Kerron jatkossa!

Tässä vielä parin vuoden takainen tofumunakas, kunnon proteiinipommi, jota voisin VHH-dieettiin suositella, vaikka itselle se on tässä vaiheessa liian tukkivaa.