Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

5.5.2011

Ajatuksia seksuaalisuudesta

Päätin vihdoista viimein kirjoittaa seksuaalisuudesta Liekeissä/Shasa - Pessin innostamana. Tiedän, että aihe on lukijoille enemmän kuin mielenkiintoinen. Todennäköisesti paljon kiehtovampi, kuin mitkään ravinto/henkisyys/tietoisuusjutut, koska se koskettaa meitä jokaista hyvin läheltä.

Ihminen on luonnostaan seksuaalinen "eläin". Sisällämme on alkuajoista lähtien kehittynyt impulssi lisääntyä. Seksuaalisuuden harjoittamisen muodot ovat maailmankuvien muuttumisen myötä vaihdelleet. Sen enempää seksin historiaan perehtymättä tiivistäisin, että jossain evoluution vaiheessa ihmisen nautinnonhakuisuus ylitti lisääntymistarpeen. Traditionaalisessa kulttuurissa, tullessamme uskoon seksistä tuli syntiä (kärjistettynä). Sitten tuli materian palvonta ja seksistä tuli vain fyysisen kehomme tyydytysmekanismi, joillekkin jopa pakkomielle. Koska kulttuurin ja yksilön kehitys ei kulje aina käsi kädessä kärsimme suurista sisäisistä ristiriidoista sisimpämme, mielemme ja kulttuurin kertoessa eri stooreja. Tässäkään emme osaa kuunnella aitoa itseämme vaan mieleemme on iskostunut ulkoapäin tulevia uskomuksia siitä mikä on oikein tai väärin.

Sekä mies ja nainen ovat kadottaneet yhteyden aitoon itseensä ja seksuaalisuuteen eikä ihme kun havaitsee, miten maailma on viime vuosikymmeninä muuttunut. Suurena vääristävänä tekijänä on media, joka luo alitajuntaamme erilaisia mielikuvia siitä, millaista seksin pitäisi olla. Kun nainen ja mies kohtaa, molemmilla on päässään omat toimintamallit. Osuutensa tuo myös rentoutumista vähentävä jännitys tai sitten odotukset siitä, millaista seksin pitäisi olla tai pidemmässä parisuhteessa jopa pelätään, että se olisi samaa kuin viimeksi. Odotukset pitävät meitä kaukana läsnäolosta ja tällöin toimimme suorituskeskeisesti. Luodaan tavoite, joka usein on maksimaalinen fyysinen tyydytys. Maksimaalista fyysistä tyydytystä (ainakin miehen) seuraa usein sitäkin maksimaalisempi henkinen tyhjyys ja vähintäänkin turhautunut nainen. Olemme oravanpyörässä, mutta koska olemme tottuneet hakemaan vain nopeita mielihyviä, emme osaa muuttaa toiminta- tai ajatusmallejamme muuhunkaan suuntaan.

Täysin sivuraiteille mennään silloin, kun nautintoa pitää teeskennellä, miellyttää tai seksiä harrastaa velvollisuudesta, vaikka sydän tai keho sanoisi muuta. Emme osaa olla rehellisiä toiselle, mutta miksi olisimme, kun emme osaa olla sitä edes itsellemme? Kuvittelemme nauttivamme erilaisista asioista, mutta todellisuudessa nautinto on kaikkea muuta kuin aitoa. Etenkin naisille seksistä/seksuaalisuudesta johtuvat ongelmat heijastuvat suoraan kaikkeen elämään. Toimiva (vapaa ja aito) seksuaalisuus on pohjana toimivalle parisuhteelle ja tasapainoiselle elämäntavalle. On turha yrittää korjata seksin kautta muita ongelmia ja yhtä lailla toisinpäin. Syy siihen, miksi jossain mättää on aina ei itsessämme, vaan mielessämme, mitä olemme tottuneet kuuntelemaan.

Elämme aikaa, jolloin uusi maailmankuva on korvaamassa mekaanisten ja tiedepohjaisten uskomusten aikakautta. Alamme havahtua sisäiseen maailmaamme ja mielessämme oleviin valheellisiin "totuuksiin". Keho- ja mieliyhteyden saavuttaminen on lähtökohta toimivalle seksuaalisuudelle ja parisuhteelle. Siihen auttavat mm. puhdas ravinto ja erilaiset psyykkiset ja henkiset harjoitteet. Suorittavakeskeisen elämän loppuminen myös auttaa rauhoittumista ja omaan itseen tutustumista. Ihanteellista olisi tehdä tätä tutustumisprosessia yhdessä kumppanin kanssa (jos siis on kumppani). Se ei toki aina ole mahdollista, jos prosessi ei etene samaan tahtiin toisen meditoidessa ja toisen pelatessa pleikkaria...Aina voimme kuitenkin lähteä liikkeelle myös yksin ja odottaa vastausten tulemista itsestään päästessämme syvemmälle aitouteemme. Toísta ei kannata yrittää muuttaa, jos hän ei selkeästi ole vastaanottavainen. Suhde joko kulkee tai ei kulje samaa polkua, mutta sen päättäminen ei pitäisi olla hallinnassamme. Löytäessämme universaalin rakkauden sisältämme saatamme huomata (ehkä), että parisuhderakkaus ei ehkä ollutkaan aitoa vaan enemmänkin tottumukseen tai riippuvuuteen perustunutta.

Tutustuminen itseen on siis pohja sille, että pystyy olemaan tasapainoisessa parisuhteessa ja että voi harjoittaa tervettä seksuaalisuutta. "Aina seurustelleille" se voi tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa on yksin elämässään kehonsa ja tarpeidensa kanssa. Kun kontakti sisimpään on saavutettu ja jos sitä kuunnellaan, oikeat asiat ja ihmiset tulevat luoksemme itsestään. Tuleva, uusi kumppani ei ehkä ole lähelläkään sitä mitä aikaisemmin etsi, koska nyt emme enää etsi mielikuvia ihannekumppaneistamme. Mieli etsii ja aito minä löytää. Tämä koskee ihan kaikkea ja puhun myös omasta kokemuksesta...

Itämaiset harjoitteet, kuten meditaatio, jooga ja tantra auttavat meitä poisoppimaan mielessämme olevista rajoittavista uskomuksista seksuaalisuuteen liittyen. Monelle voi olla shokki, että miehen ei ole hyvä saada siemensyöksyä yhdynnän päätteeksi vaan päinvastoin, se kuluttaa elimistön tärkeää vitaalienergiaa ja usein jättää myös koko tapahtuman mekaaniseksi. Tantraopit painottavat sitä, että nainen ja mies ovat elementeiltään täysin erilaisia sängyssä. Nainen syttyy hitaasti vesielementin tavoin kun taas mies roihuaa tulessa jo kun on pienikin vinkki annettu. Siinä vaiheessa kun nainen on vasta valmis yhdyntään, mies on jo liian lähellä laukeamista. Mitä tästä seuraa? Turhautumista puolin toisin.

Kulutamme maapallolla huimasti enemmän energiaa enemmän kuin tuotamme sitä, koskien etenkin sänkypuuuhia. Nautinnonhaluiset egomme etsivät keinoja saada lisää - ei vain materiaalisia asioita vaan myös kehon nautintoa, joka ei tunnu ikinä loppuvan. Jos ymmärtäisimme henkisen puolemme, saisimme yhteyden itseemme oppisimme päinvastoin tuottamaan ja kierrättämään energiaa. Energiaa, joka ilmenee lisääntyneessä elinvoimassa harrastaessamme tantrista, läsnäolevaa seksiä tai vaikka nauttiessamme alkuperäistä, ravinnerikasta ruokaa, joka puolestaan rakentaa meitä ajattelemaan oikeasti fiksuja juttuja ja toimimaan sitä kautta "energiantuottolaitoksena".

Tiedän, että vielä monet käsittävät sanan "tantra" ihan väärin. Yhtä lailla, kuin henkisyys on jotain mystistä tuonpuoleista, niin tantra on jotain mystistä, jolla saadaan vähän lisäkivaa sänkypuuhiin. Sanoisin, että niin henkisyys kuin tantra (jotka muuten ovat melko lailla sama asia) ovat molemmat aitoon itseen menemistä, vääristyneiden uskomusten poisoppimista ns. sipulin kuorimista, jossa kerros kerrokselta saavutamme enemmän sisintämme ja vaikka välillä joudumme itkemään, se on niiiin sen arvoista. Läsnäolon/aitouden tilasta käsin, jossa mielemme ei ole välisuodattimena teemme aina oikein, olimme sitten jääkaapilla tai sängyssä. Tantrinen seksi ei välttämättä ole meditatiivista - se voi olla - se voi oikeasti olla mitä vaan! Läsnäolosta käsin toimiessa kohtaamme yllätyksiä. Mikään ei mene, niinkuin odottaisi ja oikeastaan se on parasta, kun ei ole kontrollia tai omia odotuksia. Tällöin ei ole myös pettymystä tai kärsimystä. Kuulit oikein. Elämä ilman kärsimystä on mahdollista.

Suosittelen lämpimästi taolaisiin tai tantrisiin teoksiin tutustumista ja vielä enemmän käytännönläheistä Tantrakurssia. Kävin kumppanini kanssa keväällä kurssin joogakoulu Nathalla, jonne meidät tietenkin kuljetettiin "meiltä kysymättä". (Selvennökseksi tässä vaiheessa, että parin kanssa tehtävät kurssiharjoitukset tehdään kotona, joten huoletta voi mennä ja vaikka yksinkin!) Kurssin jälkeen, olemme tietoisesti lisänneet polariteettiamme nukkumalla ainakin muutaman yön viikossa erikseen. Elämääni jäi myös takuulla pysyvästi tanriset jooga- ja lantionpohjalihasten harjoitukset, jotka muuten on syytä pitää kunnossa koskien niin miehiä kuin naisia! Tantra on takuulla nouseva trendi etenkin sitten kun vain ns. kohoavat eli vain sisäisen maailman myöntävät henkiset suuntaukset ylitetään. Elämään kuuluu yhtä lailla niin sisäinen kuin ulkoinen puoli. Tantra ei poissulje mitään vaan  "sallii kaiken". Ei tarvitse tässäkään luopua, vaan lisätä ja sitä kautta vanha jää itsestään...

Tulevaisuus näyttää, mitä seksille tapahtuu ja että tarvitaanko sitä enää. Lajiamme ei ainakaan tarvitsisi kasvattaa, päinvastoin. Jos mahdollisimman moni oppisi tantrisen seksin, ei liikalisääntymisestä olisi pelkoa. Emme voi tietenkään odottaa, että aiemmissa kehitysvaiheissa ja kulttuureissa olevat ihmiset kiinnostuisivat yhtäkkiä henkisistä harjoitteista, mutta länsimaiset ihmiset ovat täysin valmiita vastaanottamaan itämaisia viisauksia kyllästyttyään mekaaniseen aikakauteen. Tantra tulee olemaan osana kokonaisvaltaista terveyttä niin puhtaan ravinnon, liikunnan kuin henkisten harjotteiden kanssa. Tässä tulee tietenkin muistaa, että tantrakaan ei ole yksi ulkoapäin otettu kiva harjoitus / elämäntapa lisää. Kokemuksen myötä totean, että kun erilaiset tarpeet tippuvat yksi kerrallaan pois, niin seksikin on vain "ajanvietettä" ilman, että sille tarvisi "uhrata ajatustakaan". Teet aina oikein, kun olet läsnä. Helppoa kuin heinänteko :)

1 kommentti:

  1. Tsekkaa myös http://www.barrylongweb.com/orig_tantra_en.html

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...