Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

29.3.2011

Elää, ylittää ja sisällyttää

Kummia tapahtuu. Tai on tapahtunut viimeiset kaksi vuotta. Siitä lähtien, kun heräsin aamulla kevät-auringonpaisteeseen, pyöräytin päivittäisen vihersmoothien ja siirryin parvekkeelle ottamaan aurinkoa - ja lukemaan satoja, satoja sivuja asioita, ajatuksia, tekstiä, energiaa, joka todellakin "osui ja upposi" täysillä. Jotain tapahtui sisälläni. Päivä päivältä. Jotain, mitä en pystynyt pukemaan sanoiksi. Jotain, mille en löytänyt teoreettista selitystä. Vaikka olin jo monta vuotta ollut jollain epämääräisillä mittareilla "tasapainoinen" elämästäni silti puuttui se oleellinen. Ja se oli erittäin hyvin tiivistettynä: "Aito innostus olemiseen". Tunsin ensimmäistä kertaa todella eläväni. Myöhemmin tiedostin, että kohtaamani asiat oli pidetty minulta piilossa, jotta voisin löytää ne juuri nyt. Kaikki asiat ja kokemukset, mitä tätä ennen oli tapahtunut, olivat erittäin tärkeitä. Tärkeitä opettajia, jotta voisin niiden kautta kasvaa ja lopulta paljastaa todellisen luontoni.

Olin ennen "kummien tapahtumista" hämärästi kuullut, että tulossa on jokin "tietoisuuden aikakausi": Aluksi en tietenkään ymmärtänyt, että tapahtuneet muutokset liittyivät tietoisuuteen vaan linkitin ne suoraan muuttamaani ravintoon. Jälkeenpäin olen lukenut enemmän kuin tarpeeksi teorioita kasvuprosessistamme koskien niin tietoisuutta, mielemme oikeanlaista vahvistamista sekä pelkojen tiedostamista ja käsittelyä. Ensimmäinen asia, mitä tuskin kukaan voi kiistää on se, että meillä kaikilla on menneisyyden taakka kannettavana. Toinen asia, mitä tuskin kukaan voi kiistää on se, että meillä kaikilla on vain tämä hetki. Tässä hetkessä menneisyys on siis illuusiota. Se, että oivaltaa tämän hetken voiman on jo todella pitkän kasvumatkan tulos. Se, että oivaltaa, että siinä hetkessä pysyminen ei olekaan helpointa on jo pitkän kasvumatkan tulos.

Olet varmaan joskus haaveillut siitä, että voisi elää kuin lapsi, täysin vaistojen ja aistien varassa, ilman ennakkoluuloja. Emme nyt matkaa kuitenkaan kehityksessämme lapsen tasolle, vaikka siltä voisi ajoittain tuntuakin. Pyyteetön ilo, mitä alamme uudelleen kokea, on tunne, joka lähtee meistä itsestämme. Se ei lähde mielestämme, vaan tuolta syvältä -.tietoisuudesta, jonne saamme hetkittäin kosketuksen. Se voi tuntua lapsenomaiselta, kunnes palaamme "vanhaan tilaan". "Ei se kestänytkään" - sanoo mieli pettyneenä. Taas kärsimyskeho ottaa vallan ja samalla todellisuus näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. Meitä ei päästetä edelleenkään helpolla, vaan oikeastaan matkamme todellinen luonne alkaakin vasta siitä, kun meille annetaan tai näytetään se toinen vaihtoehto elää. Sen jälkeen vasta oikeasti näemme kaikki risut, kepit ja esteet joita poluillemme heitetään, mutta se, miten suhtaudumme niihin, onkin eri juttu. Näemme ne ylitettävinä haasteina sen sijaan, että kääntyisimme takaisin häntä koipien välissä seuranamme joko ylpeys, pelko tai häpeä.

Ensin pitää siis oppia innostumaan. Innostumisen kautta (esim. näiden ravintojuttujen) saamme uudenlaista merkitystä elämään ja vahvistamme terveellä tavalla identiteettiämme. Toisella määritelmällä tämä tarkoittaa pääsemistä kosketuksiin ylemmän mielen tunteisiimme, jotka ennen ovat olleet piilossa. Ylempiä tunteita ovat mm. rohkeus, neutraalius, pyyteetön rakkaus, rauha sekä järki. Saadessamme kontaktia ylempiin tunteisiin menneisyyden haamut, pelot, rajoittavat uskomukset, häpeät ja ylpeydet alkavat pikku hiljaa siirtymään varjoon - ja palamaan tuhkana tuulessa. Niitä ei tarvitsekaan enää kantaa mukanaan. Voin olla vapaa päättämään, mitä juuri nyt haluan olla. Mitä juuri nyt olen. Mitä ajattelen ja miten suhtaudun ajatuksiini. Miten tulkitsen niitä - ja lopulta tärkein: miten toimin. Elämä voi välillä olla jopa naurettavan helppoa.

Välillä voimme edelleen käydä hetkittäin "rypemässä" alemman mielen tunteissa. Vahvistaessamme mieltämme (terveellä tavalla) alemman mielen tunteet alkavat paljastua meille asteittain. Ne voivat tuntua esim. vapauden tai kiitollisuuden tunteida meditoidessa, voimakkaina itku/tunneryöppyinä tai sitten ne voivat vain "hiipua hiljaa valoon", josta sitten tietoisina niistä voimme irrottautua.

Muutamat ovat kysyneet viime aikoina, että onko tämä "prosessi" helpompaa naisille. Sanoisin, että naisten on luonnostaan ehkä helpompi näyttää tunteensa, mutta kyllä tukahdetettua tavaraa on molemmilla sukupuolilla. Maailma on muuttunut niin paljon viime vuosikymmeninä, että etenkin hieman alle keski-ikäiset naiset tuntuvat hämmentyneiltä, kun perhe-elämä ja merkityksen saaminen siitä ei tunnu enää riittävän. Ihminen elää niin kauan tyytyväisenä, kun hän kokee merkitystä elämässään, oli se sitten "traditionaalista" perhe-elämää, "modernia" suorittamista tai "postmodernia" maailmanpelastamista. Kun tietty vaihe eletään loppuun koemme suuria ristiriitoja. Emme tiedä, mitä on tulossa, mutta jokin vetää meitä vahvasti pois vanhasta. Oli se sitten parisuhde tai työ.

Monesti pääsemme kriisivaiheeseen (huom. se on pääsemistä, koska se vie meitä eteenpäin) vasta turhautumisen kautta. Olemme tukahduttaneet tarpeeksi energiaa sisällemme ja koittaneet purkaa sitä erilaisin tavoin, joka ei tuo meille minkäänlaista tyydytystä. Puramme energiaamme ja turhautumistamme mm. kumppaniimme, teemme vääriä elämäntapa, esim. ruokavalintoja tai sitten suoritamme, hamstraamme ympärillemme materiaa...mitä vain mistä "vanha minä" ja "muutkin ihmiset" saivat ennen merkitystä ja hetkellistä pakoa todellisuudesta. HERÄTYS.

Nämä keski-ikää lähestyvät, tai jo keski-ikäiset tai vaikka nuoremmat naiset eivät siis enää koe enää tarpeeksi merkityksellisinä esim. äitinä tai vaimona olemista. Ihminen toisinsanoen muuttuu ja monta kymmentä vuotta sitten tehdyt valinnat kaipaavat "vähän" päivitystä. Osalla ei ehkä ole ollut mahdollisuuttakaan aiemmin miettiä kysymystä "mitä minä oikeasti haluan", kun avioliitto ja perhe-elämä on vienyt mukanaan. Miehillä turhaantuminen sen sijaan voi kestää pidempään: he saavat merkitystä (yleistäen) perheen elättämisestä sekä työteosta. Ovathan ne yhteiskunnassamme edelleen maskuliinisia arvoja. Heitä ei myöskään ole ehkä kannustettu missään vaiheessa miettimään vaihtoehtoja tai varsinkaaan purkamaan tunteita. He ovat "perustyytyväisiä". Vika ei ole yksilössä vaan kulttuurissamme. Nyt kulttuurimme tai yhteiskuntamme on siinä vaiheessa, että elintaso on monella tarpeeksi korkea (jokaisella tietenkin omat mittarit), ettei tarvitse kohdistaa energioita enää selviytymiseen. Moderni maailmankuva on tuonut mukanaan meille mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja sitä kautta vahvistaa yksilöllisyyttämme. Se on tärkeä kehityksen vaihe jokaiselle, vaikka voikin kuulostaa kylmältä ja karulta. Mutta nyt elämmekin jo nousevassa post-modernissa vaiheessa, jossa ymmärrämme entistä suurempia kokonaisuuksia elämästä ja maailmasta, emmekä haluakaan enää elää vain itsemme vuoksi. Toisaalta voimme toteuttaa modernia itseämme myös postmodernissa maailmakeskeisessä ympäristössä. Nuoret ovat avainasemassa luomassa uusia ratkaisuja esimerkkinä vaikka "luomu"bisnes.

Kokemusteni ja lukemani mukaan mieltä tulee vahvistaa eri vaiheiden kautta tarpeeksi, jotta sen voi tiedostaa ja ylittää. Ihmisen tulee siis saada kehittää ja toteuttaa itseään niiden asioiden parissa, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Jossain vaiheessa se voi tarkoittaa vaikka olemista pankinjohtajana. Toisessa vaiheessa vaikka ayurvedahoitajana. Tai ravintoneuvojana. Tai blogikirjoittajana. Tai auttajana. Voimakas yhtäkkinen auttamisen halu muita kohtaan jossain vaiheessa on hyvä merkki. Mutta tässäkin vaiheessa kannattaa muistaa se tärkein autettava: minä itse. Eri vaiheissa näemme ja koemme, että "minä olen ok, maailma ei". Toisessa vaiheessa näemme; maailma on ok, minä en".

Tärkeintä olisi siis jatkuva havainnointi. Missä mennään? Vastausta ei kuitenkaan pidä lähteä mielellä analysoimaan, vaan todeta itsemme olevaksi ja hyväksi ihmiseksi juuri tässä ja nyt. Mitä enemmän olen läsnä, autan itseäni-->autan muita. Monesti vaan ollessamme innostuneita (ja kyllä - innostunut siis saa ja pitääkin olla) haluamme jakaa tietoa enemmän kuin lähipiiri voisi vastaanottaa. No niin, nyt se on innostunut/kiinnittynyt tuohon asiaan - kivat sille, mutta ei koske mua. Jälkeenpäin voit ehkä havaita skeptisen lähipiirisi olleen oikeassa - se olikin vain vaihe. Mutta ei se silti tarkoita, että sinä olit väärässä. Kiistellessämme siitä, kenen elämäntapa tai ohjeet ovat oikeita ja vääriä menemme päin seinää. Olennaista näissä jutuissa olisikin ajatella "Kuka puhuu ja kenelle". Onko kyseinen ihminen, kenelle hehkutan raakasuklaasta tai meditaatiosta siinä elämänvaiheessa, että hän on ylipäänsä kiinnostunut terveydestä? Sekin vaatii aikansa, että ihminen ottaa edes vähän vastuuta terveydestään ja alkaa syödä "perusterveellisesti". Raakasuklaat ja muut uudet humputukset menevät ohi myös ihmisiltä, jotka yrittävät selvitytyä jokapäiväisestä arjesta, ihmisillä, jotka ovat vasta löytäneet kiellettyjen nautintoaineiden maailman, ihmisiltä, jotka priorisoivat työn terveytensä edelle jne. Toinen vaihtoehto on, että ihminen on jo ylittänyt tietyn vaiheen :)

Jos lähipiiri, perhe tai ystävät ei siis innostu samoista asioista kuin sinä, on aika ottaa askel mukavuusalueen ulkopuolelle. Helpoin tapa on netti ja kontaktoida siellä samanhenkistä porukkaa. Etenkin blogin perustaminen on osoittautunut monelle loistavaksi itseterapia - keinoksi tai sitten innostusta ylläpitäväksi / lisääväksi tavaksi. Voin sanoa, että jos pistät blogin pystyyn ja kirjoitat sydäntäsi kuunnellen, pelkoja miettimättä kasvusi on taattu. Kohti vapautta. Jos et ole kirjoittajatyyppiä, niin sitten vaan ihan perusterapiaan käsittelemään alemman mielesi tunteita. Mutta edelleen vietä aikaasi sitten myös eteenpäin vievän materiaalin / ihmisten kanssa. Se, että keskitytään vain menneisyyden traumojen purkamiseen on niin riittämätöntä! Jos ihmisellä ei ole elämässään merkityksen/innostuksen kohteita, niin helposti sitä vain rypee menneessä. Katsotaan tv:stä muiden elämää ja eletään laatikossa. Mutta jos samalla ihminen saa toimintatavan tunteiden käsittelyyn ja samalla innostusta, joka puskee eteenpäin on kasvu ja "parantuminen" taattu! Parantumisella tarkoitan sitä, että tiedostaa menneisyyden olevan illuusiota ja sitä, että kaikki elämä on tässä ja nyt.

Uskon, että näihin ravintojuttuihin, joista olen kirjoitellut on hyvä keskittyä sen aikaa, kun ne tuntuvat tuovan aitoa iloa ja innostusta. Sen sijaan ravinnon teknograattisen (heh, olen oppinut uuden sanan, teknograattinen= käytetään ravintoa tekniikanomaisesti saamaan tietty vaikutus) jatkuvan käytön seurauksena se saattaa ehkä jopa hidastaa kehitystä. Ääriesimerkkinä jatkuva yrteillä / raakasuklaalla buustailu, jotta saataisiin parempi ja parempi, osittain keinotekoinen fiilis voi estää "lower mind feelingsejä" nousemasta pintaan. Buustailu on helppoa, jos emme tiedä, mitä muutakaan tekisimme. Uskon, että prosessi menee juuri niin kuin Ville kommentoi loistavasti tämän postaukseni kommenteissa (en postaa koko kommenttia tai edes osia siitä, vaan lukekaa itse). Tiivistettynä Villen ajatusmalli: Olemme eläneet syy-seuraus -yhteiskunnassa, jossa ajatellaan, että "kun teen näin - siitä seuraa tätä". Tekniikoiden käyttäminen toimii aikansa, mutta aktiivinen läsnäolo alkaa vähenemään. Tekniikan toistamisen myötä kuitenkin koitamme pitää/pidämme matalat vibat "kellarissa", joten kehityksemme hidastuu.

Monesti myös vaihdamme tekniikkaa: siirrymme tekemään toista sali/ravinto-ohjelmaa, vaihdamme työtä alamme meditoida tms. harjoittaa henkisyyttä jne, saamme hetkellisen innostuksen/merkityksen buustin, kunnes taas sama tyhjyys. Jos vain tajuaisimme olevamme jo kaikki juuri nyt tekemättä mitään...No, voimme oppia myös erilaisten asioiden kautta ja joskus pitää käydä pitkä tie vaihtamassa asioita/ihmissuhteita/harrastuksia...

Yksi asia, mikä selkeytyy minulle päivä päivältä on integraaliteoriaan (=kaiken yhdistävä) liittyvä näkemys siitä, että "ensin pitää ylittää ja sitten sisällyttää". Ja tämä koskee ihan kaikkia asioita. Niin kauan, kuin mielemme on edes hieman kiinni jossain asioissa olemme elämis - tai ylitysvaiheessa. Toisinsanoen jotkut asiat/elämänvaiheet vain pitää elää läpi kunnes tiedostaa jonkunasteisen riippuvuutensa niihin (riippuvuus on ehkä huono sana sinänsä, koska monesti tietyt asiat on hyödyllistä oppia). Kun on siinä tilassa, että voisi luopua täysin "siitä", "siitä" ja "siitä" (jokaisella omat kiinnikkeensä) on ylittänyt mielensä sen osalta. Ja sitten onkin hauska osuus. Kun olemme ylittäneet riippuvuutemme eli voisimme elää ilman "sitä", emmekä koe  enää "siihen" liittyviä tunteita, voimme sisällyttää sen halutessamme uudelleen elämään. Suhtautuminen "siihen" on tällöin huomattavasti vapaampaa kuin ennen. Et enää määrittele itseäsi/elämääsi sen asian kautta. Annat sen olla omalla paikallaan sellaisena kuin se on. Merkkinä on se, kun "se" ei enää herätä minkäänlaisia tunteita puoleen jos toiseen. Eräs viisas mies sanoi hyvin: "ravinto palaa takaisin omalle paikalleen"...Se vain pitää ensin "kiinnittää", jotta siitä voi luopua. Luopumisen jälkeen voi siis kuitenkin edelleen käyttää tämän tärkeän elämänvaiheen - liittyi se se sitten ravintoasioihin, ihmissuhteisiin tai työhön  - hyviä oppeja, mutta vapaasti.

Lopputiivistys: Innostu, löydä elämisen ilo, nauti hetkestä, kehitä itseäsi, tavoittele unelmiasi, tarkkaile, tunnista, hiljenny, tiedosta, haasta, hyväksy, ylitä, ole kokonainen, sisällytä

Lisää aiheesta:
Spiralling: Growth blocking lower mind feelings
Ken Wilber: Kaiken lyhyt historia
(Maailmankaikkeuden rakentuminen, holonit, evoluution kehitys, maailmankuvat jne)

13 kommenttia:

  1. Kirjoitin hieman samaa aihetta sivuten eilen : http://kuunkuiskaus.blogspot.com/2011/03/miksi-toinen-tunnetila-on-parempi-kuin.html?showComment=1301471796912#c8300128218925770249

    VastaaPoista
  2. Jep, kommentoinkin Askua vastavuoroon.

    Lisää ja oikeastaan "kaikki tarvittava" tuosta "Ylittää ja sisältää" löytyy loistavasta Ken Wilberin "Kaiken lyhyt historia" kirjasta

    VastaaPoista
  3. Oo kiitos, olen otettu. :-) Tuosta Wilberin kirjasta minäkin olen omaksunut joitain havainnollistavia esitystapoja kehitykselle eri vaiheineen ja tekijöineen. Tikapuumalli on mainio. Toisaalta pidän eniten zeniläisestä lähetymistavasta, ja haluan tehdä sisäisiä havaintoja ilman pyrkimystä intellektuaaliin ymmärtämiseen. Avartuminen saa tapahtua ilman analyysiä. Samaan aikaan (konkreettisesti esim. harjoittamisenkin aikana) mieli haluaa ymmärtää, mutta sitten mä vaan tyydyn havinnoimaan sitäkin. Välillä havaintoja pitää purskautella omaan ja muiden blogeihin, mutta mukavinta on lukea muiden hahmotuksia asioista. :-D

    Mä oon kokenut prosessin etenevän niin että tiedostamattomia, aiemmin tukahdutettuja tunteita voi kokea ja tuntea sitä mukaa kun niitä nousee pintaan (ja siihenhän voi aina luottaa että ne nousevat :-P). Kun ne tulevat siten käsitellyiksi, ja häipyvät psyykestä, tapahtuu avartumista jonka myötä herkistyy rakkaudellisuudelle, ilolle ja vapaudelle. Ne eivät ole niinkään tunteita vaan sisältä kumpuavia tuntemuksia ja luonteeltaan pysyviä. Mutta senkin jälkeen kun on päästänyt irti tunteiden tukahduttamisesta, noiden pysyvien tuntemusten rinnalla voi eri tilanteissa kokea myös inhimillisiä tunteitä jotka tulevat ja menevät. Ja niiden voi tosiaan antaa tulla mennä omia aikojaan kuin pilvet, koska hälvenneitä ovat myös vanhat, tiedostamattomat tunteiden vastustamis- ja tukahduttamisprosessit.

    En sinänsä pidä tarpeellisena keskittyä kummankaan pään tunteisiin tai kokemuksiin, vaan prosessi tapahtuu jokaisella omalla painollaan kun ottaa kussakin hetkessä vastaan sen minkä kokee. "I don't want you to feel good or better, I want you to feel real no matter how it is", on joku sanonut. Oma prosessini tosin oli sellainen että keskityin pitkään ikäviin ja epämukaviin tunteisiin. Jälkikäteen ajateltuna se johtui yksinkertaisesti siitä että olin identifioitunut niihin, ja muuttumisen pelossa egoni ei halunnut päästää niistä irti. Eli ne olivat vallitseva tila, ja pyrkiessäni työstämään niitä tietysti suuntasin huomioni niihin. Ja siinä olikin avartumisen este: halu tehdä niille jotain johtui siitä että tuomitsin ne pahoiksi, joten en hyvistä aikeistani huolimatta voinut täysin olla niiden kanssa ja antaa niiden tulla sallituiksi, joten pidin tukahduttamista käynnissä juuri sillä että yritin tehdä niille jotain ja päästä niistä eroon... :-P Eikä tunteille tarvitse tehdä mitään, riittää kun ne tulee tunnetuiksi - ja tunteminen ei ole tekemistä vaan olemista!

    Tykkään tuosta innostumisesta josta kirjoitat. Mulla oli aika innoton kausi tuo edellämainittu, mutta silloinkin sain ajoittain kiksejä jostain ulkoapäin tulevasta ja se oli hyvä. Sitten toisinaan voi saada sisäsyntyisiä innostuksenpuuskia joihin liittyy enemmän luovuutta ja inspiraatiota, ja silloin alkaa rätisemään! :-D

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä kolahti. Teksti tuli melkein kun tilauksesta!

    Rohkenin taannoin aloittamaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän blogin, josta olen ollut hyvin innoissani.

    Sitten tuli taas lannistavat ajatukset, jotka alunperin mm. estivät aloittamasta blogia jo aikaisemmin.

    "Onko tämäkään sittenkään mun juttu? Mistä ylipäätään tietää mikä on se mun juttu?"
    "Tiedänkö tarpeeksi, jotta voisin kirjoittaa näistä asioista?"

    Tuntuu vain siltä, että jahkailen liikaa asioita välillä. Mitä jos - entä jos. Kaikenlaisia ihmeellisiä pikkupelkoja. :)

    Olen pyrkinyt sisäistämään, että innostu rohkeasti uusista asioista ja kokeile. Sitä kautta se selviää. Välillä kuitenkin mielen tuntuu olevan vaikea ymmärtää tätä. Ehkä tämä on sitä, että mieli haluaisi palata takaisin vanhaan, sinne mukavuusalueelle. Pitää vain jatkaa rohkeasti eteenpäin.. :)

    Kiitos mainiosta, ajatuksia antavasta kirjoituksesta sekä blogista.

    VastaaPoista
  6. Ville: taas loistavaa täydennystä. Tunteita ei tosiaan tarvitse erikseen käsitellä, vaan oppia tuntemaan ne. Sitä ehkä painotin tuossa Spiralling-blogin postauksessakin. Tuntea ja sitten antaa mennä! Kuulostaa helpolta. Ehkä se on kuitenkin jokin vaihe, että ns. rypee negatiivisissa tunteissa, kun ensin oppii tiedostamaan ne. Toisaalta voi myös jäädä innostukseenkin kiinni (osittain hyvällä tavalla). Ensin ääripäät ja vastaus löytyy sitten keskeltä, neutraaliuudesta.

    Timo: mahtavaa!! Kiitos, että sain olla inspiraattorina :)

    Ps. mahtava nähdä miehiä kommenttipalstalla :)

    VastaaPoista
  7. Heippa! Olen aktiivinen lukijasi ja innokas blogin pitäjä itsekin. Vähän samanlaisten asioiden kanssa olen minäkin paininut jo monta vuotta ensin tuli "ruokaherätys" sitten alkoi ihmeellinen matka sisäiseen muutokseen ja tietynlainen "valaistuminen". Oon kovasti muuttanut omaa ajattelu-ja elämäntapaani ja ahdistaa ihan hirveästi kun läheiset esim. puoliso ei yhtään ole herännyt näille asioille. Tuntuu välillä että on ihan yksin näiden juttujen kanssa. Ihana lukea samanhenkisten ajatuksia. KIITOS!

    VastaaPoista
  8. Tää oli loistava. Kiitos! Oli hyvää täydennystä omaan ajatteluun. Kypsää ajattelua sinulla. Ihailtavaa.
    Itse en vielä näe asioita noin jäsennellysti, mutta varmasti kirjoittaminen auttaa siinä. Olen itsekin kirjoittanuy nyt blogia, mutta toistaiseksi kirjoitan enemmän muita tekstejä. Esimerkkisi on kyllä rohkaiseva.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen teksti!
    Haluaisin lisätä tuohon lopputiivistykseen erään asian, josta opin jatkuvasti lisää mm. meditoinnin kautta; asian, joka antaa elämisen olemiseen keveyttä ja perspektiiviä; asian, joka on myös erittäin hyvä lääke ylianalysoivalle mielelle.. nimittäin "ole kiitollinen"! Mahtavinta on että tätäkin taitoa voi harjoittamalla syventää..

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista muillekkin. Lukaiskaa myös Angelin uusin postaus: http://vapaudentie.blogspot.com/2011/03/tietoisena-oleminen-osa1_30.html

    VastaaPoista
  11. Right on & go Timo ja kaikki! :-) Täyttä asiaa Heidi tuo sun kommentti -vaiheensa kullakin- sekä Spiralling-postaus, nyt kun ehdin lukemaan senkin. "It is totally enough if you just became conscious of them and we don't necessary have to go to therapy to handle all the negative emotional lumps. First of all it is important to learn to really FEEL the feelings." Kun meillä kerran on äly, tunteet ja keho niin sehän on ihmiselle hyväksi jos käyttää tasapuolisesti niitä kaikkia. Ja älyllä ei kantsi välttämättä kantsi käsitellä tunteita. :-) Se on parhaimmillaan kun käyttää sitä työkaluna kysymysten asettamiseen ja antaa vastauksen nousta... jostain... Tunteesta? Intuitiosta? :-D

    Sun blog(e)issa on hyvä meininki, ilo olla täällä!

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...