Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

6.9.2010

Omenat talteen vaikka naapurilta

Raw Illoissa ja muutenkin hehkutan ensisijaisesti kotimaan antimia; itse viljeltyjä tai ostettuja kotimaan luomuvihanneksia sekä villinä kasvavia vihreitä lehtiä ja marjoja. Vaikka vihreiden ja marjojen (paitsi puolukan) poiminta-aika alkaa olemaan jo ohi, on ainakin omakotitalojen pihat juuri nyt täynnä omenaa, puistot superfoodia aroniaa ja rannikkoseudut supersuperfood tyrniä. Siispä jos omia omenoita ei ole, mene rohkeasti poimimaan naapurin puut (mielellään kysy ensin, mutta pääasia, että ne eivät jää mätänemään:) )


Olin mökkeilemässä viime viikolla jälleen pari päivää (luksusloma!) ja kävelyllä eksyimme erään hernepellon keskelle. Samalla pihalla oli myös omenapuita. Ei muuta kuin ovelle kolkuttamaan ja pian olimmekin syöneet oikein luvan kanssa lähes kaikki "riesana olevat" herneet sekä meillä oli pussit täynnä omenia. Miksi kävelylenkit muuten päättyvät aina syömiseen? Tätä edellinen lenkki, ensimmäinen kerta kun kokeilin sauvakävelyä (ei enää häpeilijä egoa), päätyi raakavalkosuklaan syömiseen...no, ravintoa keholle ja mielelle.

Lähiaikoina menen poimimaan lähialueen puistoissa kasvavia aronioita sekä lisää omenoita. Normaalisti suosikkihedelmäni on Royal gala -omena, joka on lähes addiktoiva. Nyt kun olen syönyt kotimaan omenoita huomaan jotenkin tämän ulkomaisen lajikkeen keinotekoisen ja koukuttavan maun. Onneksi tahinista olen päässyt jo eroon, Royal omena-kypsennetty tahini yhdistelmä oli tappava. Geenimanipuloituahan tämän luomuomenan ei pitäisi olla, mutta jollain lailla jalostettu lajike se on kuitenkin. Ayurvedankin mukaan meidän tulisi syödä ensisijaisesti lähialueemme ruokia, ne sopivat meille parhaiten ravitsemuksellisesti sekä karmallisesti. Siis kotimaan omppuja nyt kunnolla naamaan!

Tämän hetken ihan must makuelämys on omenapiirakka-maku; omenaa, kanelia, hunajaa...aah. Superherkkua tulee kun lisää päälle vaniljakastiketta tai Kara-kookoskermaa.  Olen tehnyt omenapiirakkaa nyt pari kertaa - toinen versio oli hieman heikkotehoisella monitoimikoneella tehty mureke, joka ei pilkkonut kunnolla pohjan siemeniä. Toinen versio tehtin Vitamixilla ja se oli hieman löysempi. Ei se ulkonäkö ja koostumus vaan maku ennen kaikkea! Otan muuten vastaan tehosekoitinsuosituksia kun se on näköjään seuraava hankintani.

Viime vuotiset ihanat raakaomenapiirakat tässä ja tässä

Ehkäpä teen aroniastakin oman postauksen, jos ja kun saan sitä poimittua!

Ps. Lappeenrannan 9.11 Raw Iltaan mahtuu vielä hyvin, samoin Tampereen 18.9! Ks. uudet illat vasemmalla palkissa, niistä lisää myöhemmin!!!

10 kommenttia:

  1. Kun olin teini, vietin syksyisin viikonloppuillat kaverin kaa kävelyllä, joiden aikana aina otettiin muiden puista omenoita :) Nyt on omat puut! Toinen on repees ihan oikeesti halki, kun tulee niin paljon omenaa. Viel ei oo täysin kypsii. Mut onneks köysiviritelmät pitää puuta koossa! Oon aatellut kuivata omppuja ja laittaa niitä itetehtyyn mysliin.

    Hitsi, ois niin tärkeetä opetella enemmän käyttään lähiruokaa...

    VastaaPoista
  2. Kävin eilen Marjaniemen siirtolapuutarhasta ostamassa halvalla omppuja! 12.9 näyttäisi olevan Kumpulassa sama mahdollisuus. Suosittelen! http://siirtolapuutarhat.net/kumpula/

    VastaaPoista
  3. Hei jes ihanaa, äiti tulee viikonloppuna täyttämään kaappini oman takapihan omenapuun antimilla :) Raw omppupiirasta luvassa siis loppuviikosta. Ei olisi muuten tullut edes mieleeni. Nyt kehittelemään muutenkin ihania reseptejä kausiherkuista!

    Teharisuosituksista sen verran, että vaikka Kenwoodin monitoimikoneeni blenderi ei vedä koskaan vertoja Vitamixille eikä mehulinko UKJuicersin mehustimille, niin tehosekoitin osio on todella hyvä. Elikkäs just se S-terä, millä saa valmistettua raakapiiraiden pohjat, murekkeita, pateita yms. Mutta myös KitchenAidilla löytyy mielestäni vastaava, kandee tsekkaa myös se, sillä ainakin kyseisen merkin blenderi on parempi kuin Kenwoodin.

    Iloa ja valoa ihana nainen <3

    VastaaPoista
  4. Ollaan siskon kanssa poimittu tänään ja eilen yhteensä yli viisikymmentä litraa mustikoita, jotka ovat edelleen ainakin meidän lähimetsässä ihan hyviä. Puolukat näytti vielä ainakin tänään vähän raaoilta. Eli rohkeasti kannattaa vielä mustikkaakin käydä kärkkymässä, jos on minkäänlaista vainua hyvästä paikasta.

    VastaaPoista
  5. Moi!

    Noista omenoista sen verran, että ne ovat todella kaukana alkuperäisestä muodostaan, joka on siis marja. Muistaakseni ristiretkien aikaan omenaa alettiin käyttämään ruokana; aikaisemmin tätä jalostettua marjaa käytettiin etanolin tuotannossa. Tai jotain tällaista Vitalis puhui.

    Kaukana se ainakin on lähiruoasta, jos mietitään näiden leveyspiirien alkuperäistä ruokaa. Suositaan niitä marjoja, sieniä ja muitakin perinteisiä ensisijaisesti!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun voi tehdä mitä vaan teini tai mummo tai äitijuttuja eikä kukaan häpeä tai arvostele (pään sisällä) :) vapaus <3

    Mäkin rakastan suomalaisia omppuja <3 aroniaa notkuvat meidänkin taloyhtiön pensaat, mutta mistä voin olla varma, ruiskutettiinko ne(kin) keväällä sillä myrkyllä, roundup vai mikälie :/

    Huomasin, että sun vanhassa omenapiirakka2-reseptissä oli aika paljon parapähkinää. Siinähän on korkea seleenipitoisuus, mutta olisko tuo 1dl vielä kuitenkin ok-mitoissa, jos ei joka päivä leivo? :) tai paranhan voi korvata mantelilla tms.

    http://ruohikolla.blogspot.com/2009/01/pienest-seleenilisst-saattaisi-olla.html

    VastaaPoista
  7. Hävetä sauvakävelyä...ihme hommat suakin on hävettänyt?! :D En mä ainakaan välitä mitä muut ajattelee mun tekemisestä (saatika sitten häpeä niitä) vaikka en olekaan niin integraali kun sinä :)

    VastaaPoista
  8. Juu, pöllitään vaan naapurin omenia. Noinhan se koulukiusaaja neuvoo...

    VastaaPoista
  9. "Vaikka vihreiden ja marjojen (paitsi puolukan) poiminta-aika alkaa olemaan jo ohi..."

    Ei unohdeta karpaloita.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa kun meidän vanhempien luona kävi pari pojanviikaria omenavarkaissa, siellä muka salaa kiireellä kahmi kaksin käsin taskut täyteen omenia ja juoksi täysiä karkuun. Isä seurasi tilannetta ikkunasta huvittuneena. :) <3

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...