Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

13.7.2010

Piilotatko itsesi tekemisen alle?

Ihmisten erilainen maailmankuva ja tietoisuuden taso on hot topicci. Näitä asioita opiskelen itsekin suurella mielenkiinnolla, koska en tiedä tällä hetkellä mitään yhtä tärkeämpää. Evoluutio eri vaiheineen vie jo itsessään eteenpäin - oikein puskee. Olen kirjoittanut tai alustanut eri maailmankuvia mm. näissä kirjoituksissa: calling for genious ja kaikki yksissä kansissa ja tässä myös ystäväni Mirvan näkemyksiä aiheesta. Maailmankuva on ns. näyttämö (stage) tai vaihe, jonka keskellä kukin elää ja siihen vaikuttavat yksilön sisäinen ja ulkoinen sekä yhtälailla yhteisön sisäinen/ulkoinen maailma arvoineen, instituutioineen ja käsityksineen. Kuten olen todennut, käymme kukin elämämme aikana läpi tiettyjä vaiheita ja näin maailmassa on eri maailmankuvissa eläviä ihmisiä jotka eivät pysty ymmärtämään toisiaan, koska kussakin maailmankuvassa, omaa totuutta pidetään ainoana oikeana.

Suuri osa ihmisistä elää ns. 1 Tierin maailmankuvissa, jossa olennaista on jonkin ulkoapäin tulevan tarpeen tyydyttäminen. Tarve tai asia voi olla joko hyvä / huono, kuten ruoka, lämpö, työ, raha, status, auto, parisuhde, ystävät, yhteisöllisyys...Olennaista tässä vaiheessa on ajattelumalli: "Sitten kun saavutan sen, niin olen tyytyväinen". Eletään tulevaisuudessa (tai menneessä), oma ja muiden arvo määritellään tekemisen kautta. Mitä enemmän suorittaa sen parempi ja huomio on helppo kohdistaa ulospäin. 1 Tierillä elämäämme hallitsee ego, erillisyyden harhassa elävä yksilö.

Eräs asiakkaani on hyvä tai jopa ääriesimerkki tästä tilanteesta. Hän valmistui vastikään lääkiksestä käytyään sen hyvin intensiivisellä tahdilla läpi. Hän oli ajatellut, että valmistuttuaan hän vain keskittyisi olemaan "rennosti" jonkun aikaa. Sitten kun tämä kyseinen tila koitti, se olikin shokki mielelle. "Mitä seuraavaksi?" Samalla hän oli havahtunut omiin terveysongelmiinsa ja siihen, että jos hän ei ala radikaalisti muuttamaan elintapojaan ja etenkin ajattelumallejaan, hän on 5 vuoden päästä työkyvytön. Hän on aina oppinut arvottamaan itsensä tekemisen ja suorittamisen kautta ja nyt on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tämä ajattelumalli on pakko murtaa. Ajatus sisäisestä tarkastelusta ja olemisesta oli todellinen haaste.

Länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri on osasyynä tälle ulkoapäin ohjautuvalle elämäntavallemme. Meitä kannustetaan pienestä asti tekemään ja suorittamaan asioita sen sijaan, että hiljentyisimme ja kuuntelisimme aitoa itseämme. Kun olemme vuosikausia kuuntelematta itseämme, emme enää edes osaa erottaa ajatuksiamme muiden ajatuksista. Hiljaiset hetket itsemme kanssa ovat jopa pelottavia ja niitä on helppo paeta tekemiseen; liikkumiseen, tv:hen, siivoamiseen, ystäviin jne. Idässä sen sijaan on kannustettu olemiseen ja ymmärretty elämän jatkuva luonnollinen muutostila. Me sen sijaan pyrimme kontrolloimaan elämää - ja tämä jos mikä saa mielemme sekaisin, kun meillä on jatkuvia odotuksia ja pettymyksiä ja turvaudumme vain hetkellisiin mielihyviin.

Kun vanha maailmankuva alkaa murtua ja oma henkinen ja fyysinen tasapaino vahvistua voit päästä jotakin kautta havahtumaan siihen radikaaliin seikkaan, että elämässä ei olekaan tärkeintä tekeminen vaan oleminen. Se on totaalinen ajattelussa tapahtuva muutos tai toisin sanoen - ajattelemattomuudessa. Tajuat, että "se mitä teet on toisarvoista verrattuna siihen, mitä OLET". Silloin, kun pääset rauhalliseen olemisen tilaan, jossa olet tyytyväinen tässä ja nyt ilman mitään ulkoapäin tulevaa, teet automaattisesti oikeita valintoja sekä itsellesi että ympäristöllesi. Sinun ei enää tarvitse naamioida elämääsi ja tyhjyyttä muiden "auttamiseen" tai muihin aktiviteetteihin. Sisäinen äänesi alkaa puhumaan sinulle ja nämä puheet ovat hyvin erilaisia kuin mitä aikaisempi pintamielesi on höpissyt.

Tässä vaiheessa voi tapahtua myös radikaali muutos, pysyvä siirtymä 2 tierille, jossa alat ymmärtämään kaikkia edellisiä maailmankuvia. Miksi ihmiset eivät ymmärrä toisiaan? Miksi maailmassa on nin paljon pahaa? Tähän kaikkeen alkaa tulemaan enemmän kuin järkeä, mutta asian ymmärtää vasta, kun on tehnyt tämän siirtymän. Kun pääsemme edes ajoittaiseen olemisen tilaan tai kun ymmärrämme ja sisäistämme sen merkityksen, alkaa elämä hahmottumaan ihan uudella tavalla. Oikeat asiat, ihmiset ja tilanteet vain osuvat kohdalle, elämä muuttuu helpoksi kun antaa virran viedä. Odotukset tulevaisuutta koskien loppuvat, koska meillä on vain tämä hetki.

Muistutukseksi jälleen video Spiral dynamicsista ja erilaisista maailmankuvista. Ks myös edellisen postaukseni treenivideomme (näitä lapsenmielisille suunnattuja "opetusvideoitamme" on tulossa toivottavasti lisää)

1 kommentti:

  1. Tietoisuus ja sen kehittyminen on kyllä mielenkiintoinen aihe. On tullut itsekkin aiheeseen perehdyttyä nyt entistä enemmän, samoin myös tehtyä postauksia aiheen tiimoilta. Wilberin kirja on lukemisen alla. =)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...