Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

12.6.2010

Viikkoraportti

En nyt pitkästä aikaa keksinyt heti varsinaista bloggauksen aihetta, joten päätin tehdä koosteen kuluneesta viikostani. 

Maanantai: Sappikivien poistopäivä. Paasto klo 14 eteenpäin. "Ihanaa" karvassuolaa. Aurinkoa, lämpöä. Illalla rullaluistelua, tangon (tankotanssi) hieman epätoivoista asennusta kellariimme. 3 ihanaa asiakasta, Miia, Päivi ja Ville. Loistavia keskusteluja kaikkien kanssa. Erityisterkut kaikille, tässä ihanat jälkeenpäin saamani palautteet:

Ville: ...Ja kiitos vielä eilisestä! Olin ihan fiiliksissä koko päivän kun oli niin mukavaa siellä ja tuli hyviä oivalluksia. Nyt sitten kohta sun kirjan kimppuun :)

Päivi: Kiitos paljon e-kirjastasi, ja kiitos myös tuotesuosituksista. :) Hoitosi tuntui oikein rentouttavalta, ja sen jälkeen pukkasi kyllä kunnon hien pintaan, joten aineenvaihdunta varmasti vilkastui. Viime yön nukuin niin hyvin kuin kyläpaikassa nyt voi......Kiitos loistavasta blogista ja erityisesi viime postauksesta "Valheellinen tasapaino".  Se on mielenkiintoista, että nykyään varsinkin monet naiset kyllä puhuvat negatiivisista tunteistaan (minua ärsyttää, kaduttaa, pelottaa, ahdistaa jne.), mutta sitä tunnetta ei haluta oikeasti TUNTEA. Kun tunteen, oli se mikä hyvänsä, antaa vain tulla ja kunnolla ravisuttaa kehoaan, se yleensä hellittää nopeasti..." 

Tiistai: Sappikiviä tuli vihdoinkin! Ei kuitenkaan mitenkään erityisen isoja olleet :) Kuvaa en napannut, mutta tämä on pakko tehdä uudestaan! 1 asiakas, kookosöljyhieronta ja yllättäen Pitta. Toinen asiakas siirsi aikaa -->loppupäivä vapaa! Energiahoito, mistä kirjoittelinkin. Tankotanssailua --> tangon "semi"romahdus katosta (puuttellinen asennus tilan vuoksi). Mielenkiintoisia tuntemuksia, jälleen vanhojen uskomusten poisoppimista, uuden oppimista ja matka jatkuu!


Keskiviikko: Aamulla astangajoogaa, päivällä kaupunkiin asioille. Poliisilaitoksella yli tunnin jonotus uutta ajokorttia varten, valitettavan kiireessä Gopaliin syömään välissä, jossa "sattumallinen" loistotapaaminen parin supermimmin kanssa. Ehdin mm. nostaa enkelikortin ja suunnitella chakravaatteita. Normisetit siis :) Sitten parturiin maanantaiselle asiakkaalleni Miialle. Suosittelen lämpimästi tätä paikkaa Treella (ja tietty Miiaa). Parturikäyntini ovat harvinaisia, ehkä kerran 2 vuodessa. On helppoa olla piikkisuora "liimaletti", mutta onneksi Miia sai loihdittua kivaa mallia siinämäärin kun tähän pystyy, 



Parturista vielä Prismaan teltta- ja makuupussiostoksille. Tarkoituksena viettää useita telttaöitä tänä kesänä. Telttayöpymisen ensimmäistä yritystä illalla huonolla menestyksellä seuranani "kevyt" Ken Wilberin "kaiken lyhyt historia" :( Makuupussi ja viltti eivät estäneet jäätymistä ja sinniteltyäni klo 02 asti siirryin nöyränä sisälle kisujen ihmetellessä missä olen ollut.

 Hieman pimeä kuva valitettavasti teltasta

Torstai: Pyörällä kaupunkiin ja Ruohonjuureen "töihin". Asiakkaiden vastaanottoa aurinkoterassilla, ihan loistavia sessioita taas, kiitos niistä! Maanantainen asiakas Päivi tuli vielä moikkaamaan (terkut vielä<3!), Ruohonjuuren esittelijämies Pekka maistatti loistotuotteita, Tropical wholefoodsin kuivahedelmiä! Suosittelen! Auringon saattelemana siitä vielä Tahmelan lähteen kautta Tahmelan rantsuun (ihana, rauhallinen paikka) hieman lekottelemaan nurmikolla. Hieman ihmeelliset fiilikset jatkuivat illalla. Yllätyksekseni kotona odottivat Somsolasta tilaamani kivet, joihin olen ihan ihastunut!


Perjantai: Aamulla klo 7 pyörällä omalle asunnolleni hallituksen "todella tärkeään" kokoukseen. Takaisin nykyasunnolle, pieni treeni ja suihkuun. Listailin tarvittavia ostoksia iltaa varten. Tarkoituksena oli kuvata hienoja kuvia oikean harrastelijavalokuvaajan kanssa "Uuden päivän" painoversiota silmälläpitäen. Ystäväni Petran kanssa kaupungille törsäämään; n. 250€ meni superfoodeihin yhdessä hujauksessa! (Mukaanlukien Puhdistamon tilaus, Punnitse ja Säästä, Ruohonjuuri) Tullintorin jalokivigalleriasta löysin vielä ihanan ametistin, joka oli pakko ottaa samoin kun hauska mieliala-sormus, joka vaihtaa väriä oman mielialan (kehon lämpötilan mukaan). Ranneke näyttikin enimäkseen itselläni vihreää ja violettia, mutta ruuhkaisessa kaupungissa ajaessani se näytti jopa mustaa! Huippu lahjaidea! Tässä yksi ostospaikkavaihtoehto ja lisätietoja. Tullintorin jalokivigalleriassa 4 € (olisi varmaan pitänyt pyytää ilmaiseksi tästä mainonnasta, kiinnostuneita riittää takuulla). Tällä hetkellä olen näköjään levollinen:)




Illalla ihan loistokuvaukset, kokkailut ja keskustelut jatkuivat jopa 4 asti yöllä! Ihan loistostimuloivaa seuraa ja tässä sai taas miehinen vasen ja feminiinnen oikea aivolohko täydentävää näkemystä toisiltaan! Näistä yhteistapaamisista saa vaan niin paljon! Huomasin, että tärkeää olisi sekä maskuliinen ja feminiinen osallistuvuus. Naiset ymmärtävät ehkä jopa liian hyvin toisiaan - ja miesten seurassa saattaa olla mahdollista oppia vielä enemmän.

Lauantai: Herätys ihan liian aikaisin unen määrään nähden, klo 8.30. Raakasuklaakakkuja vääntämään iltapäivän ristiäisiin (olen ihanan tytön kummi ekaa kertaa! - jes). Petran kanssa keskustelut jatkoivat nokkosvihersmoothien äärellä. Kahvakuulatreeniopastus klo 11. Asiakkaani (keväinen ravintokurssilaiseni) sanoi laihtuneensa muutamia kiloja ja myös ummetus on helpottanut. Tottakai! Näin sen menee :)

Vaikka aurinko ei paista on fiilis silti huima! Alkuviikko meni ristiriitaisissa tunnelmissa, kun tajusin taas kyseenalaistavani toimintojani. Loppuviikkoa kohden ja huippujen ihmisten tapaamisten myötä on innostus ja valoisuus jälleen palautunut ja tästä mennään taas askel ylöspäin:) Illalla ristiäisten jälkeen toivottavasti jälleen loistoseuraa (en vielä tiedä ketä, mutta manifestoin, koska ylihyvää suklaata + kokonainen suklaakakku on vielä jääkaapissa!), huomenna yksi hoito ja mummulaan.


Lisäys: Kummityttöni Julia

Elämä on todellakin ihmettä jokainen päivä :) Tässä vielä pari kuvaa entisestä huoneestani, nykyisestä hoitolastani:


7 kommenttia:

  1. Kiva kooste viikostasi ja tunnelmistasi ja kaunis ja kutsuva hoitola :).

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä ihanalta tuo sun hoitola! :) Ja tykkään myös tästä uudesta blogipohjasta!

    VastaaPoista
  3. Awww...väsymys oikein paistaa musta kuvassa! En kyl ihmettele. Se on jännä miten valokuvat paljastaa jänniä juttuja itsestä, myös kun katsoo omaan menneisyyteen valokuvien kautta...

    VastaaPoista
  4. Kiitsa Heidi! Kiva jos olit tyytyväinen hiuksiin :) Mullakin taas innostusta lisää sun hoidosta. Ja hyvästä seurasta :) Ai niin, mun nokkosjahti vaan ei tuota tulosta, huvittavaa kyllä... Täytyy siis jatkaa etsintöjä!

    VastaaPoista
  5. Moi Heidi. Tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta haluaisin kysyä sinulta kuinka suhtaudut kuolemaan. Olet varmasti miettinyt sitäkin.
    Kyse ei ole omasta kuolemasta tai edes läheisen ihmisen kuolemasta vaan sairaan kissani kuolemasta. Eikä kisu onneksi ole vielä edes kuollut, mutta sairaudet ovat siinä mallissa, että aikaa ei ole enää pitkästi. Tämä kissa on mun koko elämä. Rakastan sitä enemmän kuin omaa elämääni ja enemmän kuin mitään muuta maailmassa, vaikka asunkin parisuhteessa ja elän ns. normaalia elämää. Siltikin elän vain kissalleni. Se on lapseni, elämänkumppanini ja paras ystäväni. Tiedän, että kaikki rakkaamme ovat meillä vain lainassa, mutta kuinka pystyisin valmistautumaan rakkaan menettämiseen.

    Ethän sinä sitä voi kertoa etkä asialle mitään tehdä ja tuskin edes kiinnostaa, mutta imen itseeni kaiken mahdollisen "avun" mitä vain voin saada.

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka koskettava viestisi, tähän onkin ilo vastata ja kerron mielelläni näkemyksiä aiheeseen. Olen aina ollut erittäin eläinrakas ja edelleenkin koen tuntevani todella suurta yhteyttä eläimiin ja etenkin viime aikoina ihan kaikkeen muuhunkin luontoon. Suhteeni kuolemaan on kuitenkin muuttunut aika radikaalistikin tässä viime aikojen (henkisen) avautumisen ja lukuisten oivaltamisien myötä. Uskon jälleensyntymiseen, sielujen kiertokulkuun. Jokainen tulee tänne "suorittamaan" tehtävää ja kaikilla on tarkoitus olla tiettyjen ihmisen/eläinten/tilanteiden ympäröimänä. Rakkaus toisiamme (niin eläimiä kuin ihmisiä) on ensisijaisen tärkeää. Kuitenkin meidän tulisi oppia rakastamaan pyyteettömästi ja vapaasti. Meidän tulisi myös hyväksyä tilanne sellaisena kun se on ja vaikka se olisi kuinka vaikea, on se tarkoitettu olevan suuri sellainen kun se on.

    Kun olemme surullisia ja ikävöimme toista, peilaamme sitä todellisuudessa itseemme. Emme sure oikeasti toista vaan omaa menetystämme. Tämä ei silti tarkoita, ettäkö olisimme itsekkäitä. Ulkoapäin tulevien asioiden sureminen on kuitenkin aika pitkälle opittua ja se heijastaa omaa sisäistä tilaa. Olennaista olisikin kaikkien tilanteiden, itsensä ja toisen hyväksyminen, koska vain sillä pystymme elämään hetkessä. Hetken aiheuttamat tunteet tulisi myös käsitellä kuten kaikenlainen sisäinen suru, menetyksen pelko ja lukuisat muut pelkotilat. Eläimet ovat tässä mielestäni hyviä "työkaluja", koska niiden seurassa pystymme yleensä olemaan omia itsejämme.

    Ymmärrän rakkautesi kissaa kohtaan. Yritä ymmärtää myös kissasi rakkaus ja kiitollisuus sitä elämää kohtaan, minkä sinä olet sille mahdollistanut. Mitä olette saaneet kokea ja oppia yhdessä? Molemmat ovat varmasti antaneet toiselle paljon ja samalla antaneet mahdollisuuden oppia itsestä (ainakin jollain tasolla). Kissasi tuskin kuolee vaan vaihtaa fyysistä olomuotoa. Ehkä hän tulee auttamaaan sinun matkaasi toisessa olomuodossa. Itselläni on ajoittain aika vahva tunne toisesta kissastani ja erään edesmenneen sukulaiseni suhteesta.

    Ohjeeni sinulle on siis; hyväksy tilanne, yritä rakastaa pyyteettömästi, auta sen verran mitä voit, mutta emme voi tehdä enempää kuin on suunniteltu. Kaikella on tarkoitus ja olennaista on se, kuinka pystymme oivaltamaan sen ja elämään sen mukaan. Kissasi on takuulla surullisempi enemmän omasta surustasi (varsinkin siitä, jos/kun murehdit tulevaisuutta) enemmän kuin omasta kivustaan ja lähdöstään. Muista, että henkisen hyvinvoinnin ja mielialan vaikutus on huomattavasti suurempi kuin fyysisen vaivan.

    Kerron vielä esimerkin omista kissoistani. Minulla on 4 kissaa, joista 2:sta alkuperäisestä toinen on vanhemmillani, toinen siskollani. Koitin pitkään taistella sitä vastaan, että olisin itse paras hoitaja niille kaikille, mutta tilanteen johdosta en pystynyt pitämään niitä kaikkia itselläni. Koin ajoittain suurta turhautumista ja (pitta)vihaa siitä, kun näin kissani lihovan, olevan stressaantunut jne, muissa kodeissa. Nyt pystyn näkemään tilanteet ihan uusin silmin. Näen sen niin selvästi, kuinka näillä kaikilla kissoilla ja ihmisillä on suuri tarkoitus toistensa elämässä. Kaikilla kissoillani on oikeasti nyt todella hyvä olla juuri näiden ihmisten seurassa (muiden kuin minä). Apu on molemminpuolista, vaikka ruokinta jne. asioissa olisikin parannettavaa. Tajusin, että kun päästän irti siitä sisäisestä ahdistuksesta, pystyn olemaan vapaa ja ymmärtämään tätä elämää ja elämään ja nauttimaan joka hetkestä.

    Kiitos tästä viestistä, se sai omatkin tunteet jälleen hyvin pinnalle :)

    Ihania kesähetkiä teille <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos Heidi...En pystynyt lukemaan vastaustasi itkemättä, se oli todella kauniisti ja ymmärtäväisesti kirjoitettu, mutta tämä asia koskettaa niin syvältä, että pelkkä ajatus kissani poismenosta saa mut suuren surun valtaan. Haluaisin niin laittaa sulle kuvan siitä ihanasta otuksesta, maailman kauneimmasta ystävästä :)

    Olen aina pitänyt eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Ihmisistä haluan vain pikaisen kontaktin, mutta eläinten jatkuva läsnäolo tuo valtavan hyvän olon. Rakastan kissoissa niiden puhtautta ja pehmeää turkkia ja niiden älykkyyttä ja lojaalisuutta; sitä, että ne eivät koskaan tuomitse tai hylkää tai vehkeile selän takana.

    Luettuasi uusimman postauksesi, minulle on yhä selvempää, että olen vata-tyyppi. Pahinta elämässäni on juuri pelko ja ahdistus. Ennen kaikkea pelko. Pelkään jääväni ihan yksin kissani kuoltua sillä kuten sanoin, en juuri nauti ihmiskontakteista. Avopuolisoni laskee sen varaan, että kun kissasta aika jättää, meidän yhteinen aika alkaa. Mutta kun tuntuu, että elän vain kissaani varten. Vain hänelle pystyn osoittamaan vilpitöntä rakkautta.

    Ehkä tämän tuskallisen koettelemuksen myötä minun paikkani tässä maailmassa selkiytyy. Ehkä kaikki se rakkaus, jota tunnen pientä kissaystävääni kohtaan, kohdistuu sitten jonnekin toisaalle, jonnekin, jossa sille on tarvetta. Yritän nyt keskittyä nauttimaan lopusta yhteisestä ajastamme. Kisu onkin nukkunut viime päivät tiukasti vieressäni. Olen 100% varma, että Väinö-kissa tuli elämääni tarkoituksella. Pelastamaan minut. Niin kuin minä pelastin hänet.

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...