Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

1.6.2010

Mitä enemmän (aidosti) annat...

...sitä enemmät saat. Moni on varmaan kuullut kyseisen lausahduksen. Kuitenkin sen syvempi käsittäminen ja aidosti sen mukaan toimiminen ei ehkä olekaan niin itsestäänselvää. Olemme syntyneet (jälleen kerran) tähän materialistiseen, auktoriteettiuskoiseen, tiedeuskoiseen ja egokeskeiseen maailmankuvaan. Meille mantrataan pienestä pitäen sitä, että olet yksilöllinen. Minä sinä, hän. Me, te, ne. Kristinusko taitaa muistaakseni sanoa, että ihminen on jumalan (pitääkö se kirjoittaa isolla) kuva. Jumala on siis auktoriteetti, joka tuolta jostain ehkä katselee toimintojamme. Noudattamalla kymmentä käskyä ja olemalla "kunniallinen" pääset kuoleman jälkeen taivaaseen, muussa tapauksessa roihuat helvetin tulessa.

Takaisin antamiseen. Olemme siis oppineet olemaan muista erillään olevia yksilöitä. Näin ollen siis muiden asiat ei vaikuta meihin itseemme. On helppo sulkea silmänsä toisten ihmisten tai ainakin ympäristön tuhoutumiselta. Tärkeintä on oma laput silmillä - elämä. Toisaalta meidät on kasvatettu olemaan avuliaita, ystävällisiä, kohteliaita, kiinnostuneita ja ymmärtäväisiä. Nämä kaikki siksi, että tuntisimme olomme edes jollain tavalla mukavaksi - ja tottakai siksi, että pääsisimme taivaaseen. Syyllisyys on paha peikko. On helpompi sanoa toiselle kivasti, vaikka oikeasti olisi eri mieltä. Yleensäkin on helpompi sanoa kyllä kuin ei. Varsinkin, jos olet tyttö. Kuunnella ystävän murheita, tehdä hyviä tekoja...auttaa kuin olla auttamatta, vaikka oikeasti itse tarvitsisi paljon enemmän apua.

Meidät on myös aivopesty siihen, että ystäviä pitää olla. Muuten on epänormaali. Parempi siis, että on epäaitoja ystävyyssuhteita, kuin ei ollenkaan. Eräs (nyt etäisyyttä pitävä) ystäväni totesi aikoinaan seuraavaa jonkin riitamme jälkeen: "en nyt halua laittaa välejä poikki, koska mulla ei ole kuin pari ystävää". Tämänlainen toiminta on aika kaukana pyyteettömästä ystävyydestä. Samoin kuin se, että ylipäänsä riitelee, loukkaa ja loukkaantuu. Se on egojen taistelukenttää. Yhtälailla, kuin parisuhteissa.

Olen siitä harvinaisempi tyttö, ettei minulla ole ollut ongelmia ei:n sanomisen kanssa. Päinvastoin, olen jopa joutunut joskus hakatuksi, kun asenteeni ei ole miellyttänyt valtavirtaa. Olen myös aina ollut hyvin suorapuheinen varsinkin kahdenkeskisissä keskusteluissa, enkä ole mennyt siihen ansaan, että olisin sanonut ihmisille asioita, joita he halusivat kuulla. Päinvastoin. Olen kertonut heille, mitä heidän pitäisi tehdä päästäkseen tasapainoon. Syö näin, liiku siten, mene tuolle lääkärille jne. Läsnä näissä keskusteluissa ei ole ollut aito minä vaan egoni, joka halusi pönkitystä sille, että tiesi miten pitäisi elää. Kun juttelin ihmisten kanssa, minulla oli usein tavoite (niinkuin kaikessa muussakin toiminnassa): parantaa heidän elämäänsä.

Vielä reilu vuosi sitten herättyäni näihin ravintoasioihin ja lievästi sanottuna herätellessäni myös lähipiiriäni oli egoni edelleen erittäin "läsnä" näissä "keskusteluissa". Saarnasin täysin päinvastaisia asioita, mitä aiemmin. Nyt se on seonnut, moni varmaan ajatteli. Tämä on joku hurahdus - vaihe - vai jopa uskonto?

Egon on helppo kiinnittyä aina uusiin juttuihin ja vaikka kuinka hyvä itse asia olisi, on se ihminen asian takana paljon tärkeämpi. Toinen ihminen pystyy näkemään yllättävänkin syvälle toisen motiiveihin ja siinä on sanoilla ja teoilla hyvin pieni merkitys.

Ravinnon ja mielen puhdistaminen puhtaamman ruokavalion, joogan ja meditaation avulla auttaja-egoni alkoi päivä päivältä murenemaan. Pian tajusin, että en enää yritä. Auttaa, miettiä, tehdä - ja näin asioita alkoi tapahtumaan itsekseen. Ihmiset alkoivat lähes parveilemaan luokseni. Ero entiseen oli huima. Nyt en enää auttanut siinä perinteisessä mielessä. Ainoastaan olin 100% oma itseni. Tajusin, että sillä, mitä oikeasti, kaiken poisopitun ryönän jälkeen olet, on paljon suurempi vaikutus kuin sanoillasi/teoillasi.

Hoitojen tekeminen, valmentaminen, ohjaaminen, kirjailjana/"psykiatrina" oleminen tms. mitä ikinä nyt teenkin on tapahtunut itsestään. Olen tullut toistaiseksi siihen lopputulokseen, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa, mutta tämä koskee todellakin vain sitä aitoa antamista. Egosta lähtevä auttaminen liittyy perimmiltään siihen, että saa auttamisesta hyvän olon / hyötyy siitä itse jotenkin. Tämä vie väärään suuntaan sekä itseään että autettavaa.

Olemme kaikki yhtä. Tiedät ja tunnet sen viimeistään sitten, kun autat ensin itseäsi pääsemään tähän tasapainon ja tietoisuuden tilaan. Sitten auttamisen kohteella ei ole enää väliä, samoin kuin ehdoilla tai "vastapalveluksilla". Positiivisen energian vetovoiman laki alkaa oikeasti toimimaan. Believe it!

11 kommenttia:

  1. Sattumoisin olen pyöritellyt ihan samoja asioita mielessäni viime päivinä.

    Varsinkin kristinuskosta minulla on samanlainen kokemus kuin sinulla. En halua loukata kenenkään jumalauskoa näin sanomalla, jokainen saa puolestani uskoa mihin tahtoo, mutta itselleni ko. uskonto helvetti- ja syyllisyyskäsityksineen on aiheuttanut lähinnä kärsimystä ja pahoinvointia. Toki tämä varmasti on pitkälti seurausta ihan omista ajattelutavoistani. Jollekulle muulle uskonto voi näyttäytyä ihan erilaisessa roolissa.

    Ystävyyttä olen myös pohdiskellut. Mielestäni ystävyyteen kyllä voi kuulua jossain määrin myös riitely. Kuitenkin niin, että asiat myös sovitaan pikaisesti eikä vanhoja kaunoja enää aleta kaivelemaan myöhemmin esiin kiristämis/loukkaamistarkoituksessa. Kaikenlainen henkilökohtaisuuksiin meneminen ystävien keskinäisissä kiistoissa on mielestäni myös osoitus siitä, että kysymys ei ole todellisesta ystävyydestä, vaan suhteesta yritetään saada irti jotakin ihan muuta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pysähdyttävästä ja silmiä avaavasta tekstistä. :) Toisia ei voi auttaa ennenkuin on itse tasapainossa, ja se ego väistynyt taka-alalle.

    VastaaPoista
  3. Oon tässä vanhempien luona ollut viikon verran ja ollut täysin oma ittensä. Ihmettelevät ruokatottumuksiani, mutta eivät silti itse innostu. Miten saada perhe itse tajuamaan ruokien päälle ilman valistusta ja paasausta?

    VastaaPoista
  4. Kommentoin vain tuota Jumalan kuva-asiaa. Tuo, että Jumala olisi auktoriteetti on kristinuskossa opetettu näkemys. Tarkoituksesi oli varmaan kyseenalaistaa juuri kristinusko. Ylipäätään varmaan suurimmalla osalla meistä on Jumalasta sellainen käsitys, mitä kristinuskossa opetetaan.

    Suosittelen lämpimästi lukemaan Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa-kirjan ensimmäisen osan. Mielestäni se valottaa Jumala-käsitystä aivan eri tavalla ja kokoaa yhteen eri mytologiat ja tavallaan kritisoi niitä, sillä mytologiat ja erilaiset uskonnot tekevät Jumalasta juuri tuollaisen auktoriteetin ja asettavat niitä rajoja.

    Ihminen on Jumalan kuva, mutta Jumala, Luoja, miksikä sitä ikinä kutsuukaan on meissä kaikissa ja kaikkialla. Kaikki on yksi ja yksi on Jumala. Jumaluutta ei voi kokea tai Jumala ei voi kokea todellista itseään ilman meitä. Tarvitaan jotain mihin peilata. Aivan kuten ei voi olla olemassa ei mitään ilman että olisi mitään.

    En ole ennen kirjoittanut näitä ajatuksia sanoiksi, joten en tiedä saiko tästä mitään tolkkua. Kandee kuitenkin lukea se kirja, sillä siinä on jopa 10 käskyä avattu eri tavalla ja tavallaan kritisoitu (en keksi parempaa sanaa tuolle kritisoinnille) sitäkin, miten kristinusko on ne käskytkin muokannut säännöiksi, joita noudattamatta joutuu helvettiin. Kun helvettiä ei ole olemassa (paitsi se helvetti, jos ihminen ei koe todellista itseään, voi olla tuskallista) eikä Jumala tuomitse tai rankaise ketään, koska oikeaa ja väärää ei ole (kiveen hakattu). Me ihmiset itse tuomitsemme ja asetamme niitä rajoja ja sääntöjä ja elämme syyllisyydessä.

    Pyyteettömästä auttamisesta todellakin samat fiilikset kuin sinulla :)

    VastaaPoista
  5. Solveig: Jep. Riitelyä saa olla ja erimielisyyttä, kunhan se on "aitoa". Tärkeintä on olla rehellinen.

    christian: Ei muuten paitsi maistattamalla herkkuja ja olemalla positiivinen. Kokemusta löytyy :) Tämä muutos (ravintoasioissakin) pitää lähteä ihmisestä paljon syvemmältä ajatuksen tasolta, siksi pienet, helpot lisäykset ovat toimivimpia, kuten raakasuklaa/smoothie.

    Katja: Tiedän mitä tarkoitat ja kyllä olen täysin samaa mieltä kanssasi asiasta. Jumala ei ole erillinen vaan se on meissä. Tai onko se sitten jumala, ykseys, tietoisuus, Tao jne. nimiä on monia. Jumala-käsitteeseen liitetään niin paljon vääristyneitä mielikuvia. Walschin kirjakin on lukulistallani (muutaman muun lisäksi) :)

    VastaaPoista
  6. "Noudattamalla kymmentä käskyä ja olemalla "kunniallinen" pääset kuoleman jälkeen taivaaseen, muussa tapauksessa roihuat helvetin tulessa."

    Ei, vaan uskomalla Jeesuksen pääset taivaaseen.

    Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Johannes 3:16

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Olen Heidi ajatellut ihan samoin kuin sinä ja Katja. Takana jooga- ja meditaation harjoittamisen menneisyys. Ajattelin juurikin noin, että Jumalaa ei ole, vaan se on kaikkialla. Ja olin sitä mieltä, että kristityt ovat tulkinneet Raamatun väärin. Mutta..tiedämme meditaation avulla, ettei omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin kannata samaistua. Jos ajattelemme ja tunnemme, ettei Jumalaa ole (tai että se on vain kosminen energia kaikkialla), se EI tarkoita, että olemme oikeassa. Varsinkaan se, että jos luemme tai kuuntelemme muiden juttuja (tai kirjoja tms), niin ei niitäkään kannata uskoa.

    Itse olen nykyään uskossa, vaikka en sitä koskaan olisi uskonut aikaisemmin! Ei tullut mieleen, että olisin itse voinut kääntyä vielä minulle tuntemattoman Jumalan puoleen ja pyytää, että Hän tulisi minulle todelliseksi. Aina vaan käännyin mieluummin muiden ihmisten tai kirjojen puoleen. On eri asia, että usko lahjoitetaan ja Pyhä henki alkaa avata asioita, kuin että itse omin voimin yrittää uskoa johonkin, joka kuulostaa ensin ihan uskomattomalta :)

    En ota kantaa, millainen Jumala on, mutta Jeesus on luvannut, että joka ottaa vastaan hänet, ottaa vastaan Jumalan. Eli tällä tavalla voi Jumalan oppia tuntemaan. Ja voin sanoa, että se onni on AIVAN erilainen kuin meditaatiosta saatu onni. Vaikka silloin ajattelinkin olevani oikeassa. Eri juttu! Mutta toki tiedän, että vaatii paljon kääntyä jonkun puoleen, josta on mielessään tehnyt KUVAN. Jos ajattelee, että kristittyjen Jumala on tympeä auktoriteetti, niin mieluummin tietenkin ajattelee, ettei sellaista ole olemassakaan, tai jos on, niin haluaa kokeilla omia keinoja, omissa voimissaan.

    Pointtini siis on, että ei kannata tuhlata aikaa kristinuskosta ja Jumalasta puhumiseen, eikä Jeesuksen opetusten tulkintaan (ihan sama, mitä kristityt tai muut ihmiset tekevät, kirjoittavat, sanovat), vaan kääntyä mieluummin itse Luojan puoleen, ja pyytää Jeesusta sydämeensä asumaan, jolloin kaikki muukin annetaan ja kirkastetaan. Näin Jeesus nimittäin lupasi; se, joka pyytää, sille annetaan.

    VastaaPoista
  8. Tässä vielä video joogagurusta, joka koki kohtaamisen Jeesuksen kanssa ja tuli uskoon. Samaistun tuohon mieheen kovasti, vaikken ole koskaan ollut joogaopettaja :)

    http://video.google.com/videoplay?docid=81825708665119263#

    VastaaPoista
  9. Olet Heidi oikea helmi. Muista, että vaikka joskus tuntuisi pahalle, sinua arvostellaan jne, olet tärkeä. Olet tärkeä minulle ja monille muille.
    Siunausta elämän polullesi!

    VastaaPoista
  10. Elina: Seuraavat ajatukseni tulevat omasta tietoisuuden tasostani ja tämänhetkisestä tilastani (ja näitähän riittää erilaisia, niin paljon kun on ihmisiä), joten ne taas voi käsittää miljoonalla eri tavalla ja väärin ja olen valmis muuttamaan käsityksiäni jatkuvasti:

    Kiitos kokemuksesi ja ajatustesi jakamisesta. Kuten sanoit meditaation, joogan avulla saavutettuihin tuntemuksiin ei kannata samaistua. Todellakin! Mutta mikä määrittelee sen, milloin samaistuu. Tarkoitukseni ei ole alkaa väittelemään tästä asiasta, mutta miten itse voit olla täysin samaistumatta nykyiseen käsitykseesi ja siihen, mikä on oikea/totta ja mikä ei.

    Sanoin ehkä itse liian kärkkäästi ja toteavasti sen, että jumala on "ykseys" jne. Tarkoitin, että se on tämänhetkinen "uskomukseni". Uskomus on tosin todellakin huono sana, koska se viittaa taas tietynlaiseen aivopesuun, mutta en nyt muutakaan keksi. Enemmänkin tarkoitan sitä, että se on tämänhetkinen "oivallus", jonka kuitenkin olen valmis murtamaan niinkuin lievästi sanottuna kaikki muukin on murtunut ja murtuu koko ajan.

    Sen tiedän että jumala/tiedostamiskokemus on aina subjektiivinen ja ei-sanoilla ymmärrettävissä (eikä mielestäni voi yleistää "meditaatiojumalakokemusta") Moni käy tässä prosessissa läpi varmaan useamman vaiheen, jolloin samalla poisoppii vanhoista uskomuksista ja oivaltaa enemmän ja enemmän. Itse uskon vakaasti vain siihen, että matka jatkuu ja jumala on tavallaan matka, joka on täynnä erilaisia/tasoisia vaiheita. Ykseyden voi tuntea eri tavoilla, tiedä sitten miten sen kokee, kun on täysin yhtä. Tietoisuuden eri tiloissahan voi (käsittääkseni) olla ajoittain hyvinkin yhtä, vaikka "normitila" olisikin lähempänä "zombia". Oho! Tuleepa kärkästä tekstiä täältä yhdeltä Pittalta taas, sorge!

    Yhtä lailla siis Jumalan kokeminen kokemallasi tavalla voi olla "vaihe", yhtä laillakin kun vaihe, missä nyt olen. Tai sitten meille jokaiselle on oma jumalakokemus. Niin meditoijalle kuin spurgullekkin. Who knows kenen kokemus on oikea? Turha edes miettiä.

    Itse en ole yrittänyt etsiä "totuutta" mitään mistään ulkopuolelta - oikeastaan ikinä. Kaikki on paukahtanut eteeni puskista aika yhtäkkiä. Meditointikin ja joogakin tapahtui automaattisesti. Nyt vain tiedän ja tunnen sen jonkun sisälläni. Tosi vaikea pitää sitä (tuntemusta) mitenkään ulkopuolisena - ehkä samaistun lukemiini teorioihin yhtenäiskentistä jne. ja se vaikuttaa käsityksiini.

    Mutta joo se, miten Jumalan jokainen kokee ja käsittää on mielestäni epäolennaista. Miksei se lopulta voi olla erillinen ja samalla yhdistävä. Onhan maailman syntyminen edelleen aika mysteeri, vaikka kuinka näitä ulottuvuus-asioita penkoo.

    Asiasta ei yksinkertaisesti voi väitellä (paitsi juuri perinteisestä kristinuskon Jumala/Jeesus - käsityksestä) Oleellista on varmaan se, että on onnellinen, tyytyväinen ja läsnä. Oli usko mikä tahansa. Totta se, että kirjoista (oli sitten kuinka tiedostavia tahansa) näitä asioita voi helposti omaksua "egoon". Mutta niistä saa takuulla hyviä työkaluja ja ymmärtämistä juuri senhetkiseen vaiheeseen.

    Mitä tästä tiedostamisprosessistakin sanotaan, että pitää oppia tiedostamaan se, että ei oikeasti tiedä mitään. Truth is out there :)

    Mielenkiintoista on taas katsoa miten näkemykset muuttuu tämän blogimatkan aikana:)

    Johanna: Uuh! Mahtavaa, kiitos <3

    VastaaPoista
  11. Tuosta olen samaa mieltä, että tiedämme oikeasti hyvin vähän :) Siksipä oikeastaan olikin pakko kommentoida. Nyt on kovasti nousussa kaikki tietoisuuteen ja ruokavalioon liittyvä (näen kummatkin positiivisina), niin surettaa hieman, että on myös kovasti muodissa mollata kristinuskoa. Ikäänkuin tiedostaminen jees, mutta vanhat uskomusjärjestelmät no-no ihan kokonaan. Joko-tai. Jos kerran yritämme rikkoa rajoja ja lisätä tietoisuutta, niin eikö pitäisi olla avoin myös Kristinuskon Jumalaa kohtaan? Ja Jeesusta? Mitä jos olemme käsittäneet itse asiat väärin? Se on kuin puhuisimme jostain henkilöstä, jota ei ole näkynyt, mutta kaikilla on silti oma mielipiteensä. Niinku paljon puhetta, hyvin vähän tietoa. Nyt minä olen kärkevä ;)Sen takia näen hyvänä, että se, joka Jumalaa pohdiskelee, kurottautuisi tuntemattoman puoleen ja pyytäisi, että kaikki roskat (harhaluulot ym) lähtisivät itseen, muihin ihmisiin SEKÄ Jumalaan nähden. Nythän keskitytään itseen ja muihin, mikä on kyllä sekin jees. Mielestäni siitä ei vielä voi vetää johtopäätöstä, että olisimme Jumalan kanssa yhtä, jos olemme tämän luomakunnan kanssa yhtä. Olemme ihmisinä ja olentoina yhdenvertaiset ja kaikki liittyy kaikkeen, mutta mahdollinen luoja silti tuntematon, vaikka selityksiä on paljon erilaisia.

    Olen tuostakin samaa mieltä, että ei ole väliä lopulta mitä ajattelee Jumalasta, onko se ulkopuolella tai sisäpuolella. Tavallaanhan se kristinuskon mukaankin on sisäpuolella Pyhän hengen muodossa, joka kuiskailee opetuksiansa.

    Kerron yhden oman oivallukseni. Raamatun alkupuolellahan on kertomus Aatamista ja Eevasta, jotka söivät salaa Hyvän ja pahan tiedon puusta. Siitä seurasi paratiisista pois ajaminen. Olen omalle kohdalleni huomannut sen todeksi: aina, jos arvostelen jotain mustavalkoisesti tai ylipäänsä lokeroin, tulee huono olo ja syntyy huonoa hedelmää. Jos en arvostele, asiat menevät hyvin. Otan vain vastaan kaiken. Opiskelen avoimuutta. Se ei aina helppoa! Onneksi tulee törmäyksiä vastaan, jos egoilee :)

    Kirjatkin on kyllä ihan ok.. Niistä saa ideoita ja ajatuksia. DeMellosta varsinkin tykkäsin. Tuo on totta, että niilläkin saattaa helposti rakentaa egoansa ja saada itsensä aivopestyä ihan huomaamattaan. Ja kohta jo levittää jonkun toisen ajatuksia totena, on vain omaksunut uusia uskomuksia vanhojen sijaan. Eli jonkin sortin uskovaisia taidetaan olla aina, ei siitä pääse mihinkään.

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...