Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

20.5.2010

Itseoivallus - Pelkopeikot

Ja taas asian ytimessä, loistavalta itseoivallus - sivustolta. Suosittelen tutustumaan, sinä joka haluat oppia tuntemaan itseäsi ja ymmärtämään tätä elämää. En nyt itsekään jaksa kerrasta lukea sivustoja, vaan lainailen aika ajoin tähän mielenkiintoisia pätkiä. Tässä ensimmäinen.

Rauhantilasta tai NYT-tilasta:

"Rauhantila on optimaalinen tapa olla. Rauhantila on aina Nyt. Tästä tilasta toimiessa ja siinä ollessa asiat näyttäytyvät hedelmällisissä mittasuhteissa. Tämä tila on kaikkien saatavilla kaiken sen maailmallisen sotkun alla, jota olemme oppineet ylläpitämään ja jonka kuvittelemme olevan me ja/tai olennainen osa meitä itseämme. Näinhän ei asioiden laita vaikuttaisi olevan. On vain niin, että tuo oppimamme hälinä ja hälske estää meitä olemasta Se, mitä Todella Olemme: Rauha.

Monien vuosien ajan olemme saattaneet tottua jatkuvaan ärsykevirtaan ympärillämme jopa siinä määrin, että ilman mitään sellaista koemme itsemme ahdistuneeksi. Hiljaisuus avautuu meille kauheutena; jonakin sellaisena, mitä saatamme yrittää kaikin keinoin välttää. Itse asiassa Hiljaisuus On Kauneus, jota tuo oppimamme ja ylläpitämämme roska pyrkii tahraamaan ja peittämään sen meidän näkyvistämme pysyäkseen itse olennaisena osana olemustamme. Se, minkä koemme kauheudeksi esimerkiksi hiljaisuudessa on perimmältään pelkoa.


Ilman ”ulkoisia” ärsykkeitä jäämme aivan yksin itsemme ja muististamme nousevien ajatus-emootioidemme kanssa. Kaikki kohtaamattomat asiat alkavat tulla pintaan niiden tunnetilojen, emootioiden kanssa, jotka olemme pyrkineet peittämään ja häivyttämään. ”Pelkopeikot” hiipivät piiloistaan meidän näkyvillemme ja yritämme ajaa niitä pois hälisemällä ja metelöimällä. Mutta eivät ne tällä tavalla mihinkään pois oikeasti mene. Ne ovat meissä itsessämme. Ne ovat meissä niin kauan, kuin meissä on käsittelemätöntä elämäntuskaa ja uskomme näiden tuskien olevan me itse. Elämäntuskaa, jota koetamme paeta työn, television, radion, levyjen, elokuvien, ystävien, ravintoloiden jne. tarjoamaan näennäiseen pelastukseen, unohdukseen. 

Tämä ei kuitenkaan toimi. Pelkopeikkojen vaikutus ei nimittäin siitä vähene, että ne pysyvät tai ne pidetään piilossa; pois näkyvistä. Ehei! Niiden mahti päinvastoin vain voimistuu vaikuttaen lähestulkoon kaikkiin elämämme osa-alueisiin, mutta vain sillä tavalla, että kuvittelemme kaiken olevan koko ajan kunnossa (vaikka silti tiedämme syvällä sisällämme, ettei näin ole. Huijaamme siis itseämme).

Nämä pelkopeikot ovat vuosien saatossa vahvistuessaan rakentaneet meihin alati kasvavan määrän mekaanisia reagointitapoja. Joku sanoo meille, että haista paska (karkea esimerkki), ja me loukkaannumme syvästi otamme itseemme, emme kykene rakastamaan. Ylipäätään kaikki se, mistä otamme ”nokkiimme” on meille oiva herättäjä, oppimistilanne, sillä se avaa meille tien katsoa sisäämme. 

Miksi tästä loukkaannun? Miksi reagoin tällä tavoin? Onko tämä mahdollisesti äitini tai isäni reagointitapa, jonka olen heiltä hyvin pienenä omaksunut ja sitä ylläpitänyt itsessäni koko tähänastisen ikäni? Kuinka paljon mielipiteeni ovat muovautuneet tällaisten ns. alitajuisten emotionaalisten reagointitapojeni kautta? ”Hän on aivan taukki ja inhottava ihminen.” 

Miksi sanon näin? Koenko, että minua on loukattu (itsetuntoani, egoani)? Olisiko tällaisessa ihmisessä mahdollisesti ilmenevä jokin piirre sellainen, jota olen oppinut inhoamaan? Jokin sellainen piirre, jota en edes välttämättä heti tunnista, sillä reagointitapa on saattanut olla minulla jo kauan, kuten myös siitä mahdollisesti johtuvat tietyt mielipiteeni.

Tällaiset tietynlaiset reagointitavat johtavat kasvavaan määrään mielipiteitä; arvostelmia ja ajatuksia, jotka loppujen lopuksi kaventavat alati ”näköpiiriäni.” Olen kuin kärryjä vetävä hevonen, jonka silmälappuja kavennetaan koko ajan, jotta sen näkökenttä kapenisi ja se jatkaisi kulkuaan yhteen suuntaan. Siihen suuntaan, johon sen näkökenttä on suunnattuna ollen näkemättä mitään muuta. 
Kuka sitten on suitsissa? Me vai pelkopeikot? Silmälaput päässämme emme näe emmekä ymmärrä edes katsoa ”taaksemme” (se on: sisäämme) nähdäksemme kuka siellä ohjaajanpukilla oikein istuukaan. Vuosien karttuessa olemme tulleen hyvin kapeakatseisiksi ja ymmärtämättömiksi muita kuin kokemaamme omaa minuuttamme kohtaan, jota koetamme hallita ylläpitämällä itsestämme ja havaitsemastamme toiseudesta alati jonkinlaista kuvaa. 

Tämän lisäksi projisoimme koko ajan muihin sisällämme vellovaa mustaa massaa antaen sille mitä erilaisimpia muotoja ja ilmentymiä, joita sitten olemme näkevinämme meistä ”ulkona”, veljissämme ja sisarissamme, tai vaihtoehtoisesti meissä ”itsessämme.” ”Eihän minussa mitään vikaa ole!” Tai: ”Minä olen aivan mitätön ja turha ja paskamainen ääliö.”

Miksi me tähän alistumme? Miksi sitten oikein juoksemmekaan pelkopeikkojen talutusnuorassa? Olemme oppineet uskomaan, että me itse haluamme sitä, mitä pelkopeikot meidän haluavatkin haluavan. Emmehän edes välttämättä ole tietoisia saati usko tällaisten ”peikkojen” olemassaoloon, joka sekin on oppimamme ja uskomamme harha. 

Pelkopeikot ovat vuosien varrella keräämäämme elämäntuskaa, kertyneenä muun muassa kehoomme ja mahdollisesti ilmentyen erilaisina ensinnäkin emootioina ja ajatuksina sekä toiseksi kipuina, kolotuksina, jäykkyyksinä, päänsärkyinä, otsan rypistymisinä, syöpinä jne. Ne ovat meidän alistajamme ja orjuuttajamme. Psykofyysinen loinen. Mentaalinen mato.

Miten päästä irti tällaisesta ikeestä? Ensinnäkin alkaa päästämään irti menneisyydestään. En ole emootioni enkä ajatukseni, jotka ovat pääsääntöisesti menneisyyteeni pohjautuvien reagointitapojen tuotosta. En siis ole myöskään kuvittelemani historiallinen ”minäni.” 

Tämän lisäksi en ole mieleni. En ole kehoni. Sillä keho ja aivosidonnainen mieli ovat yhtä. Ne molemmat ovat pohjimmaltaan biologista massaa (Jumalan meille nähtävästi materiana ilmenevää reunaenergiaa). Kysymykseen mikä minä olen ei välttämättä kannata yrittää vastata järkeilemällä. Kysyy vain ja saa vastauksen. Kysyy vain. Todella, vilpittömästi kysyy."

Toiseksi alan pikku hiljaa opetella olemaan optimaalisessa tilassani; Rauhantilassa, Nyt-tilassa. Tämän opettelemiseksi on monia keinoja. 

Lue loppu artikkeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...