Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

16.4.2010

Pysytkö mukana?

"Olisi syytä jo pikku hiljaa alkaa uskomaan, että meillä on tämän fyysisen kehon lisäksi myös energiakeho!".

Tämä toteamuksen esitti oppilailleen hiljan eräs joogaopettaja.

Niinpä.

Kirjoittelin viime syksynä raakaruoasta ja sen energiavärähtelyistä ja muutamat skeptikot jaksavat vieläkin vääntää ja odottaa tieteellisiä todisteita asiasta. On valitettavasti ajantuhlausta miettiä sitä mihin uskoa, kun olennaisempaa olisi oma kokemus ja sitä kautta saatu tuntemus. Nämä energiajutut eivät ole uskonasioita! Aika menee juuri nyt ihan älytöntä tahtia ja muutoksia tapahtuu ainakin omassa lähipiirissä sitä vauhtia että en enää itsekään pysy mukana. On huvittavaa ja samalla huippua, että kaikki tapahtuu yrittämättä, kun vaan antaa mennä ja antaa dharman eli sielun tehtävään toteutua.

Maapallolla on siis tällä hetkellä meneillään isoja energeettisiä muutoksia, jotka vaikuttavat meidän jokaisen elämään. Maapallon energiavärähtelytaajuus on kohonnut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ja olemme ihmiskuntana avautumassa näkemään tämän maailman hieman eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Asiat eivät enää tapahdu niinkuin aiemmin. Ihmeiden aika on siis alkanut ja tässä muutamia huomioitavia seikkoja:


Luominen. Ajatukset materialisoituvat nopeasti. So be careful what you think! Luo tietoisesti paljon hyvää ja voimista sitä liittämällä mukaan myös tunteesi. Kutsu rakkautesi valoa kaikkeen sinussa, anna anteeksi kaikelle, toivota hyvää ja päästä irti.

Elä Nyt - hetkessä. Vakauden tilalle on tullut jatkuva muutos ja liike. Olemme siirtyneet elämään ja toimimaan Nyt-hetkessä, eikä mikään ole varmaa. Ei enää vakaita työpaikkoja, suhteita tai yhteiskuntia tavoilla joihin olemme tottuneet. Kommunikoi korkeamman minäsi kanssa. Päivinä, joina tekeminen takkua päästä irti väkisintekemisestä ja odota parempaa fiilistä - se kyllä tulee. Myötäilemällä päivän energiaa saat enemmän aikaan. Elä paratiisissa tässä ja nyt. Paras päivä on juuri nyt!!!

Vastuu. Vastuu elämästäsi on sinulla, ei kenelläkään muulla. Pystymme vuodessa rakentamaan itsemme täysin uudelleen, jos vain haluamme. Valitsemme itse rakennusmateriaalimme, niin ravinnon kuin ajatuksemme. Luota kykyysi tietää, mikä sinulle on parasta. Älä kuuntele muita, varsinkaan niitä, jotka eivät elä sellaista elämää kuin sinä (aito itsesi, ei egosi) haluaisi.

Vapauta luovuutesi. Meillä kaikilla on se joku juttu. Monilla se on piilotettuna syvälle, tukahdetettuna egon tarpeiden taakse. Se juttu luo aidosti hyvää sekä sinulle että myös muille. Mitä enemmän kehität ja ilmennät sitä, sitä enemmän pystyt vapautumaan ja jakamaan valoa. Follow your bliss!

Kohdista energiasi 100%:sti oikein. Eli asioihin, joista nautit ja jotka tuntuvat hyvältä koskien sekä ihmissuhteita, tekemistä, ajattelua, työtä jne. Kaikki vaikuttaa sinuun, joten älä vietä aikaasi seurassa joka voi viedä sinua taaksepäin eli eliminoi ainakin MEDIA, Big Brother, Big Pharma, VRN, Illuminaatit (?) - kaikki he aivopesevät sinua joka hetki kun avaat tv:n tai kun kuljet sokeana marketissa. Epämukavassa työssä oleminen vähentää värähtelyjäsi. Vietä aikaa vain ihmisten kanssa, jotka nostavat tasoasi, eivätkä vedä sinua väärään suuntaan.

Panosta ravintoon. Syö mahdollisimman puhdasta luomuruokaa.  Superfoodit ja erityisesti raakasuklaa ovat superman/womanin ravintoa etenkin tankatessamme tyhjiä mineraalivarastoja samoin kuin hifistely-yrtit (lisätietoa tästä mm. tästä blogista)

Liiku luonnollisesti. Luonnollinen harjoittelu on kokonaisvaltaista, monipuolista ja edistää hapen kulkua elimistössä. Terveellisen liikkumisen rajat ovat häilyvät, suorittaminen on erittäin out samoin kuin egon tarpeiden kuuntelu.

Meditoi ja kuuntele itseäsi. Käsittele tukahdetetut tunteesi, se on välttämätöntä jotta voisit edetä matkalla.

Murra laatikon loputkin seinät. Kaikenlaiset rajoitteet ovat mielen luomia; ne syntyvät siitä, että pidämme uskomuksiamme tosina. Esteitä ei todellisuudessa ole ja laatikkoajattelu tekee elämästämme ahdasta ja suppeaa. Tule siis pois laatikosta tai ainakin kaapista:)

Pelasta maailma. Kun olet "auki", luopunut egostasi ja rajoistasi, löytänyt blissisi ja vielä ravinteet ovat kohdillaan on aika toimia! Tällöin tajuat, että olemme yhtä ja kaikki hyvä mitä teet vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Sama myös päinvastoin. Näitä superihmisiä tarvitaan juuri NYT. Aikaa ei ole paljon, mutta maailman pelastaminen voi tapahtua täysin spontaanistikin.


Innoistuksen tähän koosteeseen sain David Wolfen loistavasta kiertokirjasta "Amazing Grace", joka ilmeisesti oli tarkoitettu olemaan reissukirjani Egyptissä, Leija Turusen tekstistä sekä uusimmasta loistavasta Sielun Peili - lehdestä (laatulehtiä on siis myös olemassa). Wolfen ja Nick Goodin kirja on loisto-opas kaikille, ketkä haluavat elää superhero -elämää ja nostaa tasoaan TODELLA paljon korkeammalle. Se ei Wolfen muiden kirjojen tapaan painotu ravintoon, vaan antaa ajateltavaa enemmän tietoisuuden sekä mielen avaamisen/rajoitteiden poistamisen näkökulmasta. Sain kirjan viime kesänä ja se on tarkoitus pistää kiertämään sellaiselle, kenessä näkee potentiaalia - kirjassa on itseni lisäksi tällä hetkellä vain yksi nimi - ja saa nähdä kenelle se päätyy seuraavaksi:)

Leijan tekstissä taas käsitellään sitä, mikseivät energiahoidot ole tämän suositumpia. Leija, kanadalainen valonlähettiläs, jonka ajatuksiin pystyn täysin samaistumaan oli saanut asiakkaaltaan viestiä siitä, kuinka yksi energiahoito oli antanut paljon enemmän apua kuin koko elämän lääkärikäynnit. Leija kertoo ensin hyvin, kuinka kaikki ei-tieteellisesti todistettu kumotaan heti mainstreamin toimesta ikuisena esimerkkinä Galileo, maa ja aurinko sekä radioiden ja lentokoneiden keksiminen.

Vasta sitten kun "Big Guys" myöntävät jonkin asian, myös valtavirta hyväksyy sen ja siihen aletaan "uskoa". Se, miksi energiahoitoja ei "mainosteta" johtuu tieteelisesti todistetun näytön puutteen lisäksi juuri siitä, että niissä ei liiku raha. Sen sijaan, että ihminen alkaisi tajuamaan mistä tässä pelissä on kyse, hänen kehonsa pilkotaan osiin ja lääkitään oireita lääketeollisuuden kääriessä voitot.

Leija: When you connect to your heart, which allows you to connect to the NOW, all that exists is love & light. There is no pain or disease in the NOW! This is something that modern medicine doesn't focus on. There is so much emphasis placed on suppression of disease, and really NONE placed on the idea that disease only occurs when you're feeling dis-ease! When you are feeling dis-ease, you are out of alignment with your source/God/Divine Consciousness/Love. Your natural state is one of harmony & joy. So why don't we work on getting you back into a state of harmony & joy and see what happens?


Suosittelen myös tutustumaan Sielun Peili - lehteen (2/2010), jossa muiden loistojuttujen lisäksi myös juttu Kirsi Rannosta!

Tulevat postaukset liittyen aiheeseen: Superman - ravintoa: Chocolate bliss - kokemuksia sekä takuulla mielenkiintoinen ja todennäköisesti ristiriitoja herättävä "Eroa facebookista" - haaste (johon vielä odotan varmistusta) :)

Wake up Neo!

6 kommenttia:

  1. Kiitos Heidi inspiroivasta postauksesta :).
    Allekirjoitan, Sielun Peili on loistava lehti, täyttä asiaa henkisen polun kulkijalle. "Minä Olen" on toinen ja sitten on vielä ainakin "Ultra". Ja kuten on tullut todettua, tuskin liityn "naamakirjaan", sillä itselleni se edustaa yhtä niistä välineistä, joiden uskon olevan "isojen poikien" työkalu omiin, tuskin meidän tavallisten tallaajien etuja ajaviin tarkoituksiinsa.
    Valoa ja iloa!

    VastaaPoista
  2. Leijan Galileo -vertaus ei ole kovin osuva. Galileohan oli nimenomaan TIEDEmies jota uskonoppineet vastustivat kristinuskoon vedoten. Energiahoitoihin uskominen vertautuu siis siihen, että kuvittelee maapallon olevan litteä.

    Syy, miksi vihdoin halusin kommentoida kriittistä suhtautumista lääketieteeseen on se, että KAIKKI ei-farmakologinen lääketieteellinen tutkimus (ja suurin osa siitäkin) on riippumatonta. Lisäksi hoitomenetelmät ja lääkkeet ovat jatkuvan uudelleenarvioinnin alaisena, ja hoitosuosituksia muutetaan uuden tiedon valossa. Lääketieteen asiantuntijat, joita Leija kutsuu "THE BIG GUYS" -nimellä, eivät suinkaan usko olevansa erehtymättömiä, toisin kuin Leijan blogissa annetaan ymmärtää. Lääketieteen näkökumasta olisi myös täysin epäeettistä mainostaa jotain hoitoa, jos sille ei ole tieteellisiä perusteita.

    On harmillista, että koluttamattomat ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista käistystä ihmiskehon toiminnasta tai lääkkeiden vaikutusmekanismeista, kritisoivat koululääketiedettä.

    Ilman koululääketiedeetä suurin osa tämän blogin lukijoista olisi jo joko kuollut sikiönä kohtuun tai lapsena infektiotautiin.

    VastaaPoista
  3. Pointtina onkin, että koululääketiede pystyy yhteen; luonnonlääketiede ja ittensä löytäminen toiseen. Koululääketieteen pitäisi olla akuutti apu hengenvaarallisissa fyysisissä tilanteissa, ayerveda, kiinalainen lääketiede jne. painottavat kokonaisvaltaista hyvinvointia, yhteyttä luotoon, sisäistä tasapainoa ja omaan itseensä, omiin tarpeisiinsa tutustumista, kuuntelemista ja sisäisen minuuden löytämistä.
    Paras hyöty tulee kriittisen avoimella mielellä, poimien parhaat ja omaan tilanteeseen sopivat palat niin shamaaneilta, valonetsijöiltä kuin kirurgeiltakin. Kaikki on vaan ihmisiä, tietäjätkin, joten virheet on inhimillisiä niin tieteessä ko intuitiossa. Erehtymisen mahdollisuus pitää vaan myöntää -yrittää tehdä itselleen hyvää, ajatella positiivisesti; kokonaisvaltaisesti, poissulkematta mitään pelkän ideologian tai ismin perusteella/ pelosta.

    Maailma tarttee hidastamista, hiljentymistä, aitoa iloa ja itkua. Hymyileviä ihmisiä, päivätorkkuja, riippumatossa loikoilua ja suorittamisesta irtipääsemistä. Ihminen tarttuu helposti johonkin ideologiaan (hakee siitä rahaa, seuraa, kunnioitusta, vakautta, turvaa, pelastusta, uskonnonkaltaista puhdistumista jne), kun aito onni tulee sisältä. Pitää erottaa fyysinen maailma ja ihmissielu, sulkea silmät ja nukkua herätäkseen.
    Yksi lääkäri hoitaa kehoa, toinen kehon ja mielen välistä yhteyttä, kolmas luonnon ja ihmisen välistä sidettä (jne jne); ihminen itse tarkkailee itseään ja korjaa yhtä mittaa säröilevää sisintään. Oikealla tiellä ollaan, kun kukin lääkäri keskittyy tutustumaan ja oppimaan omaa alaansa täydestä sydämestään, osaa rajata osaamisensa ja ohjata potilaan tarpeen vaatiessa toiselle "gurulle".
    Usein nykylääketiede valitettavasti lääkitsee turhaan ja liikaa "tablettihoidolla", turruttaa ja erottaa ihmisen itsestään ja ympäristöstään. Ei ole aikaa ottaa kädestä kiinni, katsoa silmiin ja kysyä, että miltä oikiasti tuntuu, onko sisimmässä hyvä olla..

    [pohtii :) ]

    Heidi, onko tuo Wolfen kirja ihan yleisesti kierrossa ihmiseltä ihmiselle? Mua kiinnostas kyllä kauhiast :D

    VastaaPoista
  4. Hieno, herättelevä postaus Heidi!

    VastaaPoista
  5. Leijan (kuin myös minun) vertauksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti ja tärkeämpää olisi löytä pointti, kuten Maria loistokommentissaan kirjoitti.

    Maria: Kirja on täällä, tse tse :)

    VastaaPoista
  6. odottelen mielenkiinnolla sitä facebook-haastetta, sormi jo valmiina klikkaamaan itseni sieltä pois.. ;)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...