Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

17.3.2010

Vasen vai oikea?

Niin monen asiakkaani kanssa olemme todenneet, kuinka yksinkertainen ja selkeä tämä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja yksilön vastuuseen liittyä ajatusmaailma vs. länsimaisen lääketieteen hoitotyyli ovatkaan, mutta kuinka aivopestyjä olemmekaan olleet uskomaan pillereiden voimaan. Lääkettä ja asiantuntijaa toisen perään ilman, että mietittäisiin missä on vaivan syy. Nämä erilaiset asiantuntijat sitten tarjoavat jotain yhtä, omasta mielestään toimivinta lääkettä tähän fyysisestä kehosta eristettyyn vaivaan.

Ayurvedan ja muiden asioiden kautta (ja ehkä sen, että olen jollain tavalla eristäytynyt tuosta maailmankuvasta) näitä asioita täytyy oikein palautella välillä mieliin, että "miten se oikein menikään". Mahtavaa todeta, kuinka moni ihminen (mm. asiakkaani) kokee heränneensä ihan uuteen maailmaan, josta suunta on vain ylöspäin. Heräysliike on onneksi perustettu, sen huomaa ainakin täällä netti/blogimaailmassa ja olin sitten kuinka yltiöpositiivinen tahansa, niin uskon vakaasti, että muutaman vuoden päästä asiat ja asenteet alkavat ihan valtavirrassakin muuttumaan. Pois pessimistisyys ja skeptisyys, kiitos! Kirjoitan parhaillaan Simplify to Super - kurssista kirjaa/opasta, jossa käsittelen näitä asioita enemmänkin ja aion levittää sitä mahdollisimman laajalle!

Luin vastikään todella mielenkiintoisen Diana Cooperin "Atlantis" -kirjan, jossa kerrotaan hyvin oikeastaan tiivistettynä kaikesta:) Ensin hieman chakroista: Tiesittekö, että meillä on sittenkin 12 chakraa 7 sijaan? Perinteisesti (näissä piireissä) tunnettujen chakrojen sijaan Atlantiksessa oli kaksitoista toimintakykyistä chakraa, joista uusia olivat päälaen yläpuolella olevat tähtiportti, sieluntähti ekä kausaalichakra. Napachakra sijaitsee navan alapuolella sekä maatähti n. 15 cm. jalkapohjien alapuolella. Kirjassa sanotaan:

"Galaksienvälinen neuvosto on nyt lähettänyt luoksemme kosmisen energian sykäyksiä auttamaan niitä, jotka ovat valmiita aktivoimaan ylemmät chakransa uudestaan ja avartamaan tietoisuuttaan. On vihdoinkin mahdollista, että kaksitoista chakraa voidaan palauttaa ihmiskunnalle ja että DNA:n 12 kierrettä voidaan kytkeä jälleen aktiivisiksi. Avainsanat ovat myötätunto, rakkaus, empatia, ilo, avokätisyys ja myönteinen elämäntapa. Nämä tulee yhdistää rentoon ja pohtivaan elämästä nauttimiseen."

Mielenkiintosta eikö vain? Myös seuraava seikka on jännä huomioida ja tunnustella samalla itseään, kun olen ollut nyt taas poikkeuksellisen paljon koneella - ja huomaan sen selkeästi vaikeuttavan meditaatiota.

"Länsimaalaiset ihmiset ovat ensisijaisesti vasemman aivopuoliskon hallitsemia, sillä lukemista, älyä, teknologiaa ja loogista ajattelua arvostetaan nykyään enemmän kuin taiteellista ja luovaa ilmaisua tai omintakeisia käsityksiä asioista. Uuden ajan koittaessa tämäkin on muuttumassa. Tarkoitus on, että molempia aivopuoliskoja käytetään tasapainoisesti ja kun tämä tapahtuu, meistä tulee jälleen suurempia olentoja, joilla on kehittyneet henkiset kyvyt.

Vain vähän aikaa sitten ihmiset kirjoittivat luetteloita ja merkitsivät muistiin erilaisia tietoja. He tekivät laskelmia ja päätelmiä joko mielessään tai paperilla. Kaikkeen tähän työteliääseen toimintaan tarvittiin vasenta, maskuliinista puoliskoa ja on mielenkiintoista, että kvartsikiteistä saaduilla piinsiruilla tietoa käsittelevät tietokoneet on nyt kehitetty tekemään kaikki tämä toistuva loogisiin päätelmiin liittyvä työ.

Henkimaailmalla oli korkeampia päämääriä mielessään salliessaan ihmisten kehittää tietokoneet. He uskoivat, että näin ihmisille jäisi aikaa käyttää enemmän oikeaa, feminiinistä, luovaa ja henkistä aivopuoliskoaan. Toistaiseksi emme ole vastanneet tähän mahdollisuuteen, vaan sen sijaan olemme antaneet tietokoneiden kiihdyttää ajan juoksua. Esim. ennen joku saattoi kirjoittaa 8 kirjettä aamun aikana, nykyään hän voi kirjoittaa 80 sähköpostia ja lähettää ne tuhansille ihmisille. Tietoliikenteen määrän lisäämisen ohella se lisää äärettömän paljon vasemman aivopuoliskon tekemän työn määrää. Nykyaikaiset tietokoneistuneet ihmiset ovat kiihdyttäneet ajan kulua kymmenkertaiseen nopeuteen. Atlantiksen aikoihin tietokoneet tekivät vasemman aivopuoliskon työt samalla, kun ihmiset käyttivät näin vapautuneen ajan lepäämiseen, mietiskelyyn, luonnossa liikkumiseen luomiseen ja elämästä nauttimiseen. "

Tässä hauska testi, jolla voit testata hallitseeko sinua oikea vai vasen aivolohko. Kerro vastauksesi kommentteihin! Voitte vain arvata mikä itselläni hallitsee, ei tarvinnut kuin ihmetellä tuota testiä, niin selkeä se oli!

En tiedä onko tuo nyt pätevä testi, kirjassa oli myös hyvä kyselytesti, mutta enpä jaksa kirjoitella nyt tällä erää enempää - jatkan kuitekin vasemman aivolohkon ärsyttämistä olemalla muuten vielä hetken koneella. Sitten lähden pitkälle kävelylle käymään mummullani (oikea aivolohko), josta jatkan elokuviin (Liisa Ihmemaassa!, onko se sitten vasen vai oikeaa..=)

18 kommenttia:

  1. Kellonsuuntaanhan se mullaki pyöri, jonku aikaa yritin, mutta en millään saanu sitä toiseen suuntaan pyörimään. :)

    VastaaPoista
  2. Täh? Myötäpäivään se kyllä pyörii, onko siinä jotenki tulkinnanvaraa? Ei kai kellokaan pyöri vastapäivään vaikka kattois mistä päin.

    VastaaPoista
  3. Satu: Tsekkaappa kyseisen testin kommentteja:) Jänniä juttuja...

    VastaaPoista
  4. Hauska testi tosiaan! Ensin se pyöri vastapäivään ja kohta myötäpäivään. Ihan uskomatonta miten aivot toimii.

    VastaaPoista
  5. Käsittämätön kuvio! Ensin se pyöri kellonmukaisesti, sitten kun oikein yritti nähdä myös toisen suuntainen liike alkoi näkyä.. :DDD

    VastaaPoista
  6. Hauska testi. Olen tehnyt sen ennenkin. Saan sen pyörimään molempiin suuntiin ja välillä myös edestakaisin siten ettei kuvio tee kuin puolikkaan liikkeen. Taitaa riippua enemmän siitä, missä kulmassa sitä katselee.

    VastaaPoista
  7. Tuijotin tuota pitkään. Se pyöri vastapäivään enkä saanut suuntaa muuttumaan. Mutta sitten mä katsoin sen kuvan viereen, lukiakseni niitä tekstejä. Sivusilmällä huomasin, että tanssija vaihtoi suuntaa. Taas aloin tuijottaa, nyt se pyöri siis myötäpäivään. En onnistunut muuttamaan sen suuntaa ennen kuin katsoin taas kuvan viereen ja sitten suunta muuttui. Taidan olla jotenkin kumma?

    VastaaPoista
  8. Luna Lucens: Et ole ainoa, sama juttu kävi mulla. Ajattelin kyllä jopa että onko tuo tehty nyt niin että pyörii tietyin väliajoin molempiin suuntiin. Jäin vielä vähän skeptiseksi tuosta. :) Mutta tulipahan kokeiltua.

    VastaaPoista
  9. Se pyörii itsestään ensin myötäpäivään. Saan muutettua sen suuntaa ainoastaan "kikkailemalla" eli esimerkiksi vetämällä selaimen niin alas, että näen vaan sen jalat, ja sitten keskittymällä kovasti siihen, että "nyt se jalka tulee sen takaa ja menee edestä", ja sitten vasta vedän koko kuvan näkyviin niin se pyörii vastapäivään :) mutta heti kun katsahdan muualle, suunta vaihtuu taas myötäpäivään :)

    VastaaPoista
  10. Ei se kyllä millään pyöri mulla kuin yhteen suuntaan, siis myötäpäivään. Vasen aivopuolisko ehkä kaipais vähän stimulaatiota! :D

    VastaaPoista
  11. Tuttu testi, mutta tein silti uudestaan. Aiemmin muistan pyörineen vastapäivään, joskin käännettävissä. Nyt myötäpäivään vaikka mikä olisi. Ja kyllä sen eron huomaakin, mm. töissä.

    VastaaPoista
  12. Pyörii molempiin suuntiin, puoli kierrosta ja sitten aina vaihtaa suuntaa!! Hämmentävää.

    VastaaPoista
  13. Piti oikein purkaa tämä gif-animaatio kuva kuvalta ja näyttääs siltä, että se pyörii oikiasti koko ajan samaan suuntaan. Joku selosti suunnanvaihdon johtuvan ihmisen 2d - 3d hahmottamisesta.

    VastaaPoista
  14. se pyöri koko ajan myötäpäivään. yritin nähdä sen pyörivän vastapäivään katsomalla eri suunnista, mutta ei onnistunut.

    VastaaPoista
  15. Mitä, mitä, mitä.. oon tuijottanut tuota vaikka miten pitkään ja pyörii vain ja ainoastaan myötäpäivään. Miehelle kun näytin, niin sanoi ensin, että pyörii vastapäivään, ja heti perään uudestaan katsottuaan se pyörikin myötäpäivään, ja sitten taas vasta- ja sitten myötäpäivään. Eikä pyöri! Oon tehnyt näitä testejä mm. Facebookissa, ja nekin pyörii kaikki myötäpäivään, mutta ne saa järkeiltyä helpommin, tätä ei voi ajatellakaan et pyöris vastapäivään! Höh! Ja pöh!

    VastaaPoista
  16. Heh, mulla toi pyörii vastapäivään, enkä kyllä millään kikkailulla saa sitä muuksi muuttumaan. :) Aika hauska.

    VastaaPoista
  17. Pyörii helposti molempiin suuntiin, mutta aina ensimmäisellä vilkaisulla kellonsuuntaan. Olenkohan akkamainen mies?

    VastaaPoista
  18. Itsekkin olen tehnyt tuon aikaisemmin, molempiin suuntiin pyörii hyvin mutta ei vaihdu ihan aina silloin kun haluan. :j

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...