Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

12.3.2010

Matkalla kohti tasapainoa

Olemme (länsimaissa) ensimmäistä kertaa evoluution aikana tilanteessa, jossa meillä on mahdollisuus valita tietoisesti ruokamme. Aikaisemmin ihminen on syönyt ympäristönsä, tilanteensa ja kokemuksensa ehdoilla. Vahvimmat lajit ovat jatkaneet lisääntymistä ja vieneet evoluutiota eteenpäin. Nyt olemme siinä tilanteessa, että meillä on ehkä kaikkea muuta, kuin tuntumaa kehon kuunteluun puhumattakaan puhtaasta ympäristöstä. Syöminen ja ruoka pitäisikin koostaa tieteellisten tutkimusten sekä ravintosuuntausten mukaan - siis sen mitä lukee paperilla!

Kaukana kehostaan olevat ihmiset ovat innokkaita syömään näiden erilaisten ohjeistusten mukaan ja yleensä ihmettelevät sitä, kun pelkkä ruoka ei välttämättä tuonutkaan sitä tyytyväisyyttä. Ongelma näissä yksittäisiä ravintoaineita tai ruoka-aineryhmiä määrittelevissä suutauksissa on se, että ne eivät huomio ensinnäkään ihmisen kokonaisvaltaisuutta, jossa ravinto on vain yksi osa. Toiseksi ne eivät huomio meidän yksilöllisyyttämme, koska toisen lääke on toisen myrkky ja vaikka ravinto tuntuisi hetkellisesti hyvältä, voi se pidemmällä aikavälillä edesauttaa jonkin suuremman vaivan muodostumista (esim. runsasproteiiniset dieetit). Ayurveda ja sen ravinto-ohjeistus huomio tämän elintärkeän yksilöllisyyden samoin kuin sen, että ravinnon on syytä olla mahdollisimman luonnollista, jotta pysyisimme terveenä.

Ayurvedan filosofiaan liittyy ravinnon ohella myös mielen hoitaminen mm. joogan ja meditaation avulla. Näitä asioita ei voi hetkessä omaksua tai varsinkaan suorittaa - ja näin näistä saatu apu ei välttämättä ole helposti mitattavissa tai havaittavissa varsinkaan lyhyellä ajanjaksolla. Sen sijaan, että ottaisi ayurvedankin (tai miksei myös raakaravinnon) yhtenä "uuteena juttuna, joka takuulla toimii. koska se on niin vanha tai uusi", pitäisikin muuttaa omaa ajatusmallia syvemmältä. Vaikka sinulla olisi kaikki uusimmat tai vanhimmat ravintotiedot, ei niistä ole apua, koska pelkkä tieto ei ole mitään kokemuksen rinnalla. Tällä kertaa palkitaan vain olemisesta, ei tekemisestä - se on monelle (etenkin suorittajalle) äärimmäisen radikaali toimintamalli. Kun näihin tässä blogissanikin kertomiini ravintoasioihin alkaa havahtua, voi ajatella, että itse ravinto on kaiken ratkaisu. Saatetaan uskoa, että viimeisimmät hifistely-iHerb -tuotteet tai superfoodit tuovat sen puuttuvan palasen. Tällöin pitäisikin miettiä uudestaan motiiveja. Onko motiivisi jälleen siinä, että odotat, että ravinnon avulla saavutetaan jotain? Kun meillä on odotuksia - meillä on myös pettymyksiä.

Ayurvedan ja oman kehotyypin oppeja voi tämän vuoksi olla vaikea saada omaksuttua ja sovellettua käytäntöön etenkin aluksi. Olen havainnut, että lähes jokaisella on tässä yhteiskunnassa ainakin pieniä epätasapainotiloja, joidenka aiheuttajat ovat yleensä jollain tavalla synkronoituneet puutteellinen (länsimainen) ravinto sekä stressi.  Sen vuoksi kaikkein tärkeintä olisikin tasapainottaa itseään ensin yleisesti puhtaammalla ruoalla – ja etenkin mielellä! Täten se alkuperäinen kehotyyppi (josta monet ovat kaukana) saattaa selvitä ja näin ayurvedasta ja toki muistakin ravintosuuntauksista voi saada vielä enemmän tasapainoa.

Halusin tuoda tämän aiheen esille, koska tajusin itse tehneeni "perusmokan", kysellessäni vasta hetki sitten ayurvedahoidossani olevilta asiakkailta, että ovatko he saaneet apua ayurvedasta elämäänsä. Haloo. Se apu tai tasapaino ei ehkä tule muutamassa viikossa. Voi olla, että tasapainoon on pitkä matka, mutta tärkeintä olisikin se, että keskityttäisiin tähän hetkeen ja nautittaisiin elämästä ja matkasta. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että on havahtunut tajuamaan oman vastuunsa - voimme vaikuttaa omaan oloomme jokaisella teolla ja valinnalla, eikä vähiten ajatuksilla. Pystyisitkö siis näkemään ravinnon vain työkaluna sille, että pystyt nauttimaan joka hetkestä? Jokainen pieni stressiajatus vie sinua kauemmaksi vapaudesta. Vain hiljentymällä ja irti päästämisellä pystymme saamaan yhteyden kehoomme -ei sillä, että opiskellaan 24/7 uusimpia tutkimuksia ja jopa blogeja:)

2 kommenttia:

  1. Aamen! Kun perusidea oikeasta ravinnosta ja slow movementista on omaksuttu, on aika laittaa kone kiinni ja alkaa nauttia elämästä. Olen hyvin onnellinen uudesta tiedostani, ruokavaliossani tapahtuneista muutoksista ja paremmasta olosta. Onnellisuus ei kuitenkaan ole siitä yhdestä yrtistä kiinni, eikä gojien alkuperämaasta.

    Aikamoinen mielenterveyslääke on tuo kevätauringon lämmittämä ilma, sitä pitää nauttia syvinä henkäyksinä, tuntikausia kun siihen tulee tilaisuus! Tässä koneella se ei onnistu, joten heippa! :)

    VastaaPoista
  2. itselle on ollut avaavaa se, että ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus. joskus ajattelin, että herkkulakko pelastaa mut kaikelta. sille että täh!? pitäs varmaan kaivaa esiin turun yliopiston folkloristiikassa tehty tutkimus laihduttaneiden haastatteiluista, jossa keskeinen sanoma on, että nyt kun laihduin, voin tehdä, mitä olen aina halunnutkin. tekis mieli lukea haastateltujen tarinoita, jotta selviäis, ajattelevatko he muutoksen olevan sidoksissa ainoastaan uuteen ruokavalioon ja liikunnan lisäämiseen, vai onko kyse muustakin. kaikkien kohdalla tai osan.

    toki ravinto vaikuttaa olotilaan, mutta ei se ole se kaikki. ravinnosta voi tulla nii helposti suorittamista. siinä vaiheessa esim. elävän ravinnon plussat eivät hirveästi tunnu, jos elämä on muuten pelkkää ruuan miettimistä.

    balance's the word!

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...