Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

10.3.2010

Ikuisen oppimisen tie

Hetki hetkeltä ymmärrän entistä paremmin tätä universumia, elämää, systeemiä, sekä omaa tarkoitusta maan päällä, vaikka toisaalta kaikki on edelleen yhtä suurta, kiehtovaa mysteeriä. Siitä olen varma, että ihmiset, jotka jollain tavalla ovat elämässäsi, eivät ole siinä sattumalta, koska sattumia ei ole. Jokaisen kohdalle osuvan tilanteen ja ihmisen (=sielun) on tarkoitus opettaa ja oppia toinen toisistaan. Meille on annettu pelilauta, mutta itse päätät, siirtyykö nappisi maaliin mutkien kautta vai suorempaan.


Mielenkiintoista tällä matkalla onkin ollut itsetarkkailu. Kun huomaa tiettyjen tilanteiden ja ihmisten aiheuttavan sisällä erilaisia tunnetiloja, ne kertovat suoraan omasta itsestä. Erityisesti negatiiviset tunteet ovat tärkeitä erotella ja huomioida, koska ne ovat egosta lähtöisin: "Mikä tai kuka se on, mikä toisessa ärsyttää?"

Tajusin ensimmäistä kertaa viime kesänä, että negatiiviset tunteeni olivat kaikonneet. En edes ollut aiemmin ollut tietoinen, että niitä oli! Kun ymmärrys mahdollistaa egon (mm. negatiivisten ajatusten) ja oman itsen erottelun ja ottaa jokaisen hetken vastaan avoimesti ja oppien, matka voi jatkua eteenpäin. Jos kävelee vain laput silmillä, kieltää tunteensa ja samaistaa itsensä siihen matka menee todennäköisesti pitkälle mutkalle.

Jos sinulla on pieni aavistus, mitä tarkoitan "matkalla", ovat kaikenlaiset ylä- ja alamäet ja mielialan vaihtelut enemmän kuin normaaleja. Mm. puhdas ravinto auttaa näitä tunnepinttymiä nousemaan pintaan ja ne ovat merkki tunteiden purkamisesta -puhdistumisesta. Näistä tunteista kannattaa olla kiitollinen. Tasainen ja ikuisesti positiivinen tie tuskin opettaa. On myös lohdullista sanoa itselleen ja muille, että " se kuuluu prosessiin" ja että masennus on enemmän kuin normaalia.

Olen saanut viettää viime päivinä aikaa erilaisten ja mahtavien ihmisten seurassa, joista jokaisesta saan kunnian oppia jotain - ja toki myös antaa takaisin. Kiitos teille!

5 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta kirjoituksesta! Nämä ovat todella tärkeitä asioita, ja mullistavat koko elämämme pikkuhiljaa, kun todella oivallamme ne.
    Hoitosi ovat muuuten todella tehokkaita, koska kropan lisäksi pääkoppa saa hoitoa, eli ne ovat todella kokonaisvaltaisia ja puhdistavia. Viimepäiväisistä kirjoituksistani saa varmasti vähän osviittaa, mihin suuntaan sitä on taas menty...! :)

    VastaaPoista
  2. Tää on just sitä! Hienosti pähkinäkuoressa laitoit että mitä se itsetutkistelu oikein on. Monet ihmiset saavat sen väärinkäsityksen että kyseessä on itseensä meneminen ja että ei olis muka kiinnostusta ulkoisesta maailmasta, kun oikeesti on kyse siitä että huomaa asiat eri tavalla ja aidosti :)

    VastaaPoista
  3. Tuo on aivan totta, mitä kirjoitit negatiivisuudesta ja egosta. Olemme kämppiksen kanssa purnanneet tiskeistä jo jonkin aikaa ja mietin juuri ärsyyntyneenä "kuinka hän ei ymmärrä minun kantaani", ehkä minäkään en ymmärrä hänen.
    Minulla on tunteiden kanssa aivan jatkuvaa vuoristorataa, mutta se on oikeastaan melko tasainen vuoristorata; ei itku suruista mutta ei suurinta naurua iloistakaan. Toivottavasti nyk. terveellisempi elämäni alkaa selvittämään myös tunteideni suurta solmua.

    Kiitos tästä postauksesta. Vaikkakin yksinkertainen ja yksinkertaisesta asiasta, on siitä hyvä muistuttaa, jotta tulisi toimittua itsensä hyväksi ajattelupuolella myös käytännössä :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä tämä:

    "ovat kaikenlaiset ylä- ja alamäet ja mielialan vaihtelut enemmän kuin normaaleja."

    on jotenkin ristiriidassa siihen mitä oot aiemmin kirjoittanut. Sullahan piti kaikki olla niin tasaista, eikä sen kummempia mäkiä esiintyä?

    VastaaPoista
  5. Mirva: Kiitos:) Tervetuloa taas uusiksi:)

    Selina: Juu, samaa ihmettelevät mm. vanhempani: "Miksi kirjoitat vaan itsestäsi...", se on se erilainen maailmankuva. Kaikki muutos lähtee itsestä.

    Jenny: Egot taistelee myös muissa kuin parisuhteissa:) Pikku hiljaa kohti tasapainoa, sieltä tulee kyllä se aito minä = aidot, suuret tunteet. Itselläni oli sama ennen - tiedän mitä on kun tunteet eivät ole aitoja - tai tiedän nyt, silloin en tiennyt, kun en tiennyt paremmasta

    Anonyymi: Nämä "vaihtelut" ovat hyvin erilaisia kuin ennen, koska pystyn käsittelemään ne itestäni erillisinä ja tiedän, että jos on huonompi hetki, niin joitain asioita purkautuu. Perussävyni on positiivinen, mutta kaikillahan niitä ei-niin mahtavia hetkiä on varmasti aina. Erona ehkä se, että tunteisiin ei enää vaikuta mikään ulkopuolelta tuleva (esim. sää), vaan se tulee jostain muualta. Vaikea selittää:)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...