Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

28.1.2010

Vinkkejä hiustenlähtöön

Eräs tuttavani kyseli vinkkejä hiustenlähtöön ja kaljuuntumiseen ja ajattelin samalla laittaa aiheesta pienen postauksen. Kirjoitin jutun käyttäen pohjana loistavaa, maailmankuulun ravitsemustieteilijän Paavo Airolan "Oletko ymmällä" - kirjaa. Kirja on vuodelta 1971 ja sanoisin, että kirja on täysin kotimainen vastine lähes 40 vuotta myöhemmin julkaistulle Michael Pollanin "Oikein ruoan puolesta". Tulen takuulla sivuamaan tätä kirjaa vielä jatkossa. Miettikääpä taas, kuinka se tieto on aina ollut saatavilla - jossain pimeissä antikvariaattien nurkissa...

Siispä - vaivaako hiustenlähtö?

1. Ensisijaisen tärkeää olisi huomioida kokonaisruokavalio ja ravintoaineiden suhteet: Paljon luonnollisia vitamiineja ja mineraaleja vihreistä lehdistä ja kasviksista, marjoja, hedelmiä, kohtuullisesti luonnollisia kypsentämättömiä rasvoja, kuten pähkinöitä, siemeniä ja kylmäpuristettuja öljyjä ja vähän laadukasta ja puhdasta valkuaista. Ruoka olisi hyvä nauttia ainakin osittain raakana/elävänä sekä käyttää myös luonnollisia tehoaineita, superfoodeja.

2. Täydennä ruokavaliotasi seuraavilla B-vitamiinipitoisilla aineilla:

- Oluthiiva jauheena tai hiutaleena 2-3 rkl päivässä (muistaakseni Ruohonjuuresta tai luontaistuotekaupoista)
- Lesitiini, rakeina 1-2 rkl päivässä (tai HAMPUNSIEMEN!)
- Tuoreet vehnänalkiot 2-3 rkl päivässä
- Myös monissa superfoodeissa on B-ryhmän vitamiineja, mm. maca, spirulina

3. Täydennä ruokavaliotasi myös seuraavilla valmisteilla:

- Vehnänalkioöljy 2-3 tl päivässä
- E-vitamiini 300-600 ky päivässä (huom. jos verenpaine koholla, varmista asia lääkäriltä) Hyvä lähde esim. hampunsiemen tai Rice Bran (Puhdistamo, eikä kovin pahan makuinenkaan;))
- C-vitamiini, kuten ruusunmarja jne. muut marjat tai jauheet
- Merilevää, erilaisia, kuten spirulina, kelp, wakame...
- Kylmäpuristettua kasvisöljyä 1-2 rk päivässä, kuten oliivi,- auringonkukkaöljy jne.
- Lisäksi A-vitamiinia luonnollisena (porkkana, lehtikaali, bataatti, luomuvoi..)
- Kalanmaksaöljy (vaikka itselleni ei maistu)

4. Vältä ylensyömistä!

5. Vältä alkoholia, tupakkaa, valkosokereita- tai jauhoja sekä teollista suolaa ja ylipäänsä jalostettuja tuotteita. Eiköhän tämä ole jo aika selvää!

6. Älä pese liian usein hiuksiasi tai käytä liikaa pesuaineita

7. Harjaa kunnolla hiuksia sekä hiero päänahkaasi (tai käy esim. päähieronnassa). Seiso päälläsi tai makaa päivittäin pää alaspäin.

8. Kokeile luonnonmukaista Foliactivea

Kommenteissa kyseltiin jokin aika sitten omia hiustenhoitokäytäntöjä, kun hiukseni ilmeisesti näyttävät jonkun mielestä hyväkuntoisilta. Kyllähän tämän voin allekirjoittaa. Olen jo pidempään käyttänyt sekä luontaiskosmetiikkaa että luonnonmukaisia pesuaineita ja suuntani näyttäisi olevan täysin purkittomaan elämäntapaan. Toistaiseksi pesen hiukseni ehkä 2-3 kertaa viikossa tällä hyväntuoksuisella Santen shampoolla. Olen ollut tyytyväinen myös Ecodealista saatavaan Oliv -sarjan tuotteisiin. Ei varmaan kukaan kiellä enää sitä, etteikö sisäinen ravinto vaikuttaisi suoraan myös ulkoiseen olemukseen - sisälle oikeaa ravintoa ja ulkoiset kemikaalit veke!

Ecodealiin on saapunut myös uutuutena Anne Lind - luomusertifioidut suihkugeelit. Tutustu tästä!

Vinkkaan tässä myös uudesta Skin Organics - nettikaupasta. Näyttäisi markkinat kasvavan, kun puoteja syntyy kovalla vauhdilla, mikä on hienoa! Sain testattavakseni heiltä mm. Aloe Vera -juoman, joka on takuulla luomua (Forever ei taida oikein vakuuttaa), Aloe Vera -kasvovoiteen, itseruskettavan voiteen (tunnustan, käytän vielä hyvin vähän tosin) sekä kylpy/merisuolaa. Raportoin näistä sitten, kun käyttökokemusta kertyy! Käykää kurkkaamassa sivuilla ja tilaa maksuttomia tuotenäytteitä!


12 kommenttia:

  1. Ja näillä vinkeilläkö hiukset siis varmasti lähtevät?

    VastaaPoista
  2. Haluaisin lisätä vinkkilistalle, että jos paastoaa niin on tosi tärkeää turvata vitamiinien, rasvojen ja hivenaineiden saanti. Usein ongelma näkyy viimeiseksi hiuksissa eli pitkän sairauden tai laihdutuksen jälkeen menee viikkoja tai kuukausi, sitten hiukset harvenevat.

    Moni kasvissyöjä ja laihduttaja omaa huonokuntoisen näköisen tukan, ja epäilen että kyse on ravinteiden ja/tai hyvän rasvan puutoksesta.

    Päänahka tarvitsee myös verta eli kaikenlainen liikunta on hyväksi ja päänahkaa voi kevyesti hieroa tai ihan vaan kutitella. Jos niska- ja hartialihakset ovat jumissa, ongelma voi näkyä hiuksissa!

    Ja muistakaa pestä pipot ja hatut tarpeeksi usein. Jos on herkkä iho, kannattaa valita pipomateriaali, joka ei ärsytä.

    Honey (en jaksa kirjautua nyt, ehkä joskus :))

    VastaaPoista
  3. MSM toi ainakin mun tukan takas. Käytin Solgarin MSM:ää ja viilasin vähän ruokavaliota. Mukana oli myös Bioteekin Piimaa C ja jossain vaiheessa vehnänalkioöljy, jota söin kyllä limakalvojen vahvistamiseen lähinnä.

    Oma tukka ei ole vieläkään siinä paksuudessa, missä se oli ennen PCOS:n puhkeamista. Aloitan taas MSM:n vetämisen ja otan aimoannoksen B-vitskuja. Ja entistä enemmän "rehuja" (luomuna mahd. pitkälle) ja hyvää rasvaa.

    VastaaPoista
  4. Mun tukka voi paremmin,kun lopetin värjäämisen ja myrkkysampoilla pesemisen.

    VastaaPoista
  5. Heidi:
    Tämä ei liity postauksesi aiheeseen, mutta ajattelin nyt kysyä sitä, kun olet kirjoittanut blogissasi paljon terveydestä yleisestikin.

    Viisaudenhampaastani lohkesi pala syödessäni parapähkinöitä. Se täytyy leikata pois. Kammoan hammaslääkäriä ja siihen liittyvää kipua (melkein enemmän kuin mitään muuta, mutta tilanteelle nyt en oikein voi mitään). Miten hammasleikkaukseen liittyvää kipua voisi minimoida (MSM ei valitettavasti käy)? Entä onko millään ruoalla rauhoittavaa vaikutusta? Kumpi on mielestäsi keholle parempi vaihtoehto: hampaan poistaminen nukutuksessa vai ilokaasun avulla? Muita neuvoja?

    Hammasleikkauksen jälkeen pitäisi syödä mahdollisimman helposti nieltävää ruokaa, jota ei tarvitse pureskella. Minkälaisia ruokia suosittelisit (mahdollisesti sellaisia, jotka vähentäisivät kipua / nopeuttavat paranemisprosessia, jos mahdollista)? Olisiko sinulla esim. hyviä kylmiä smoothie- tai mehureseptejä (ilman selleriä ja banaania, sellerille olen allerginen ja banaania inhoan)?

    VastaaPoista
  6. Anoynyymi-hammaslääkärikammoinen: itselläni on kammohistoria ja minulta on leikattu neljä viisaudenhammasta kerralla. SE EI SATU. Vaikka pelottaa aivan julmetusti. Minulla oli suonensisäinen rauhoittava, ilokaasu ja puudutus, se viimeksimainittu on suositeltava ja pakollinenkin. Leikkauksen jälkeen alkavat ne kivut, siis kun puudutus lakkaa ja suu alkaa toipua. SE on helvettiä, mutta ei pelättävää helvettiä vaan siedettävää :-)

    Sinuna ehkä pyytäisin rauhoittavan lääkkeen ennen leikkausta ja sitten puudutuksen leikkaukseen, missään nimessä en suosittele nukutusta, joka on aina riski. Ilokaasusta en itse kokenut iloa.

    Ja ainakin kalaöljyä kannattaa syödä tulehduksen minimoiseksi, ennen ja jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Ja vielä lisäys: nyt en pelkäisi leikkausta enää kuin hieman, kun tiedän ettei satu. Puudutusta ilman en lähtis ilveelläkään. Eli rohkeutta! Lupaan, että se menee hyvin :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos ylimuuli vastauksesta :)
    Kammoan jo puudutuspiikkejä, jo ne sattuvat hirveästi (minulla on erittäin huonoa kokemusta hammaslääkärien tekemistä puudutuksista). Pelkään, että karkaan tuolista jos ne puudutuspiikit tuntuvat yhtään :/ Ihmisillä on ollut vähän vaihtelevia kokemuksia tuosta ilokaasusta. Olen asiasta huolissani, sillä rauhoittavat eivät sovi minulle. Ne pikemminkin lisäävät hermostuneisuuttani vaikuttaen aivan päinvastaisesti.

    Kiitos tuosta kalaöljyvinkistä, täytyy muistaa se :)

    VastaaPoista
  9. Hiukset lähtevät takuulla näillä vinkeillä ;)

    Honey: kiitos vinkeistä!

    Viisaudenhammaskeskustelu: Aarh. Arka aihe/muistelu. Itseltäni kanssa vedettiin kaikki 4 kerralla pois. Elämäni tuskallisin kokemus, vaikka se ei varsinaisesti sattunut, mutta se silti tuntui (sori pelottelu). Puudutus sattui jonkin verran, kun olen aika kipuherkkä, mutta ei niin paljon kuin viimeisimmillä hammaslääkärikäynnillä pari vuotta sitten kun etuhammas puudutettiin. AUUUUUUTTSSSHHHHHH!!!!! Onneksi reikiä ei tällä ruokavaliolla enää tule.

    Itse leikkausta varten en osaa sanoa mitään kipulääkettä, mutta sen jälkeen voi tässä olla jotain vinkkiä. Voi kun itsekin olisin tiennyt jonkun vaihtoehdon ikuiselle buranan napsimiselle:

    Ayurvedassa hammassärkyyn suositellaan mm. neilikkaa (esim. öljynä) ja sipulia. Makean syöntiä ei suositella. Pistävät, kirpeät ja kutistavat maut ovat suositeltavia mm. tomaatit ja sitrushedelmät hyviä. Kurlaa joka aterian jälkeen ja käytä hammaslankaa ja tikkua.

    Myös:
    - Pippuri-suolaseosjauhe hampaaseen
    - Runsas vihreiden (salaatin) rouskuttelu
    - Jääpalapussi (jos muu ei auta)

    Katso tästä lisää: http://ezinearticles.com/?Best-Home-and-Ayurvedic-Remedies-for-Toothache-Treatment&id=486789

    Itse olin operaation jälkeen muutaman päivän hieman kujalla. Särkyä oli ja ei pystynyt puhumaan kunnolla. Suosittelenkin keittoja ja smoothieta soveltaen esim. blogini ohjeita. Suklaa pannaan siis ainakin hetkeksi:) Ks. oikean palstan smoothie tai keitto-ketjua

    VastaaPoista
  10. Kiitos Heidi neuvoista :)

    Onneksi minullakaan ei reikiä ole, mutta juuri sattunut kaikenlaisia muita vahinkoja tai sitten hampaat kasvaneet väärin suuhun tms. Täytyy yrittää pitää hampaista mahdollisimman hyvää huolta. (Olisi hauskaa Heidi, jos ehtisit tehdä hampaista ja niiden hoidosta jonkun postauksenkin. Samoin luonnollisesta kivunhallinnasta ja -hoidosta.)

    Etuhampaan puuduttamisesta minullakin on erittäin ikäviä muistoja. Ilmeisesti se sattuu enemmän kuin esim. viisaudenhampaiden puuduttaminen (kai kitalaen takia). Mitä mieltä olet rauhoittavien lääkkeiden käytöstä / ilokaasusta kivun lievittäjänä?

    Kiitokset ayurvedisistä ohjeista! Minulla on ollut suuria vaikeuksia löytää hyviä kipulääkkeitä, kun "tavalliset", kuten Burana eivät käy. Etenkin kirpeitä makuja olen innokas kokeilemaan, onneksi pidän kovasti sitruunasta :) Myös neilikka kuulosti mielenkiintoiselta vinkiltä. Onko suosittelemasi sipuli tavallista vai valkosipulia ja suositteletko sipulia ihan raakana (raaka sipuli sopii hyvin huonosti vatsalleni, johtuukohan se kehotyypistäni...) Kun puhut hampaiden kurlaamisesta, niin tarkoitatko vedellä vai jollain muulla kurlaamista?

    VastaaPoista
  11. Jep ja siis itsekään en nyt jos vastaavaan operaatioon joutuisin ottaisi muuta kuin sen puudutuksen. Vuosien helvetin terveellinen ruokavalio ja riittävä ravinteiden saanti pitäis varmaan huolta lopusta... Ja lisääntynyt rohkeus ja rentous :-)

    Mutta kipu leikkauksessa ei tosiaan ole se ongelma, vaan sen jälkeen. Edelleen jos nyt menisin, pyytäisin varmaan muutaman panacodin leikkauksen jälkeisiksi pariksi päiväksi, buranaa en voi syödä. Sitten vaan luonnollisemmilla keinoilla jos sujuu. Hyvin se menee! Tsemppiä :-) Ajattele kuinka sun kroppas nauttii päästessään eroon häiritsevistä kekkuliin kasvavista hampaista ja keskity siihen, tulet ehjemmäksi ja terveemmäksi. <3

    VastaaPoista
  12. Minulla lähti joitain vuosia sitten tukuittain hiuksia kovan stressin vuoksi. Eli myös ne henkisen puolen asiat vaikuttavat. Tosin varmasti myös ravinnossani ja muissa elintavoissa olisi ollut parantamisen varaa. Stressihän kuluttaa mm. B-vitamiinia, joten mm. sen saannista olisi varmaan pitänyt pitää huolta.

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...