Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

17.1.2010

Sittenkin loistokokki?

Olen elänyt viime aikoina (ennen paastoa) todella simppelisti, mutta tehokkaasti omalla kohdallani toimivalla 3S -systeemillä eli Smoothie-Salaatti-Suklaa "dieetillä". Tässä paaston jälkeinen ensimmäinen salaattini, jossa on lehtisalaattia, kukkakaalia, Kelp-levää, liotettuja auringonkukansiemeniä, appelsiinia, oliiveja ja reilusti oliiviöljyä, suolaa sekä pittamaustetta.

Täydellä raakaravinnolla ollessani, huomaan, että on välttämätöntä olla jatkuvasti saatavilla helppoja, täyttäviä ja ravinteikkaita ruoka-aineita, kuten ituja itämässä tai siemeniä likoamassa. Niillä voi sitten helposti täydentää salaatteja, niinkuin tässä Salaatinteon ABC-postauksessa kerroin.

Tänään päätin oikein "kokkailla" ja tehdä pitkästä aikaa 4:ttä superS:ää eli raakasushia, jota tein ensimmäistä kertaa jo viime kesänä.

Tarvitset seuraavat aineet:

- Valmiita noriarkkeja (esim. Ruohonjuuresta)


Täytteeksi idätettyä quinoaa (itää päivässä), avokadon ja parsan palasia sekä

Heidin siementahnaa

- Liotettuja auringonkukansiemeniä
- Hieman parsakaalia (sekä vartta että kukkaa)
- Laatusuolaa
- Reilusti Pitta-mausteseosta (tai oman kehotyyppisi)
- Vettä sen verran että sekoittuu

--> Blend

Vitamixilla tästä tahnasta tuli todella smoothia ja kivan väristä! Samainen tahna sopi loistavasti myös salaatinkastikkeeksi. Vaihtoehtoisia täytetahnoja on monia, helppo vaihtoehto on myös soseutettu ja maustettu avokado.

Jos et ole ennen tehnyt sushia, katso valmistusohje (helppo) täältä.

Vaikka tahna ja sushi oli mahtavan makuista, oli ulkoasussa edelleen hieman parantamisen varaa ja siksi kuva jääköön pois:) Allaoleva kuva syksyltä. Kohtuudella siis täytteitä sushin sisään, suosittelen.


Lähiaikoina kerron lisää tuotteista, joita olen juuri tilannut Puhdistamosta. Arvioinnissa ovat mm. mahtavan makuinen Fiesta Mole, eteerinen piparminttuöljy raakasuklaaseen tai smoohthieen (oih!), Rice Bran - jauhe sekä mulberries-marjat. Käyttäkää ehdottomasti edelleen alekoodiani quinoaa, niin saatte -5% hinnoista!

5 kommenttia:

  1. ILmeisesti tuo koodisi siis toimii taas? Tilasin keskiviikkona Puhdistamosta, silloin se ei toiminut jostain syystä. KÄytin sitten Ollin koodia, se oli toiminnassa.

    Hassua, tätä blogia näköjään lukee ja kommentoi joku toinen Karoliina. Hämmennyin.

    VastaaPoista
  2. Heip! Kyllä toimii koodi jälleen:)

    VastaaPoista
  3. Olen viime päivinä miettinyt tuota Fiesta Molea, että olisipa kiva saada sitä. Mielenkiinnolla luen kokemuksiasi siitä!

    VastaaPoista
  4. Luin joskus blogistasi, että olisit vähentänyt suklaan syöntiä löydettyäsi tutkimuksen siihen liittyen. Nyt taas kuulosti, että suklaa maistuu :)

    Oletko saanut lisää tietoa koskien raakasuklaata, vai onko sinun käyttömäärät tasautuneet johonkin tiettyyn tasoon (onko se sitten matala vai korkea)?

    Kiitos jos voit tietoa jakaa asiasta ;)

    -Antti

    VastaaPoista
  5. Antti:

    Suklaa maistuu, mutta kohtuudella. Aina siihen ei tarvitse laittaa edes kaakaoo, voi laittaa miedompaa carobia. Tällä hetkellä pyrin syömään suklaata vain viikonloppuna ja kerta-annokset voivat olla isojakin. Sitten pitää muistaa tasoittaa esim. syömällä vihreitä.

    Määrät ja sopivuus riippuu niin henkilöstä. Aluksi voi mennä suuriakin määriä, kun keho täyttää mineraalivarastojaan, pikku hiljaa sitten vähempikin riittää:)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...