Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

11.1.2010

Lukkoja aukeaa edelleen

Kuuntelen musiikkia. Kaunista musiikkia, mitä kuuntelin hyvinkin paljon vuonna 2005. En voi estää kyyneleitä tulemasta. Yleensä olen yhdistänyt musiikin ja voimakkaat tunneryöpyt ihmisuhteisiin.

Nyt itken ja muistelen entistä minääni. Muistelen haikeasti muutaman vuoden takaista aikaa. Olin silloinkin onnellinen. Ehkä hieman naiivi, jota varmasti olen vieläkin. Uskoin olevani tasapainossa ja ehkä olinkin.


Annan kaiken tulla ja purkautua. Olen samalla surullinen, mutta äärettömän onnellinen. Siitä, että minulla on mahdollisuus kokea näitä tunnetiloja. Koska tiedän, että ne mahdollistavat uuden kasvun ja eteenpäin menemisen. Ja että kaiken on pitänyt tapahtua juuri niin, että voisin olla tässä ja nyt.


Olen paastolla. Näyttäisi, että lukkoja aukeaa jatkuvasti, kun niille antaa mahdollisuuden.


"...Tämä on upeaa aikaa olla maaplaneetalla. Kun energia kohoaa, useammilta ja useammilta nostetaan verho silmiltä. Yhtäkkiä näette selvemmin kuin koskaan ennen - näette ja tunnette, mitä on tapahtunut ns. kulissien takana. Ulkoisten kokemusten sisään näkeminen tekee kaikesta elävää - elävänpää kuin koskaan ennen. Musiikki puhuu suoraan sydämeenne, näkymätön käsi näyttää järjestelevän satunnaisia kohtaamisia, teille tulee viestejä ilmoitustaulun kautta, ohimennen kuulluista keskusteluista, lapsen sanomana, satunnaisesti avatulta kirjan sivulta ja laulun sanat alkavat elää, ikään kuin ne olisi kirjoitettu juuri teille tuolla hetkellä. Henkilökohtainen tietoisuutenne luo säteilyn sisällenne ja kaikkiin kokemuksiinne..." Lisää tästä

7 kommenttia:

  1. Hei, olen viime aikoina kiinnostunut todella paljon raakaravinnosta. Olen muutenkin kasvissyöjä ja harkitsen nyt raakaravinton siirtymistä. Olen kuitenkin löytänyt huonosti tietoa raakaravinnosta (ainakin suomeksi), kunnes törmäsin blogiisi. Jos mitenkään viitsisit, niin voisitko vinkata jollakin kirja- tai nettivinkillä. Kaipaisin tietoa ihan kaikista perusjutuista. Sopiiko raakaravinto edes kaikille? Blogistasi olenkin löytänyt jo paljon tietoa, kiitos siitä! Jotenkin tuntuu silti vaikealta päästä mukaan tähän raakaravintoon, kun tieto on niin vähäistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heidi! Kirjoitat todella sydämellä. Tekstistäsi tuli hyvä olo.

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kirjoitit.Toivotan helppoa paastoa,itse olin juuri vajaan viikon nestepaastolla ja tuli tosi hyvä olo.

    VastaaPoista
  4. Mun musiikin kuuntelu on ihan "onnetonta": en juuri pidä muunlaisesta musiikista kuin kovaa tunteisiin kolahtavasta. Muu musiikki käy hermoon, tuntuu liian meluisalta ja ahdistavalta. Mutta sitten taas siitä "hyvästä" musiikista repeää Niagaran putoukset ja alan surra kaikkia maailman pahoja asioita yhdellä kertaa :D

    Mutta mainio tunteiden tulkki musiikki kyllä on.


    /Heli

    VastaaPoista
  5. Voi kamala, kuinka kykenet paastoamaan talvella? Eikö se ole hankalaa?
    Olen itse paastonnut puolen tusinaa kertaa elämäni aikana. En mitenkään nauti paastoamisesta, mutta paasto helpottaa huonoa oloa helteellä.
    Kerran olen yrittänyt paastota viileämpään vuodenaikaan, ja se invalidisoi melkoisesti. Koko ajan paleltaa hirvittävästi, eikä ulkona voi juuri olla.

    HeidiK

    VastaaPoista
  6. joo, kaiken purkaminen rules ok! aika raskas prosessi mut... lopussa kiitos seisoo uskoisin.

    (oon muuten violetti, mutta nyt on oma blogi ja tili ja nyt tätä kautta kommentoin ja luen jatkossa blogiasi!)

    VastaaPoista
  7. Hei nuppu: Raakaravinnosta ei käsittääkseni ole kovinkaan tarjolla suomenkielistä matskua (vielä). Elsa Ervamaan vanha kirja Elävä Ravinto on ihan hyvä, muuten blogeissa ja foorumeilla taitaa olla pääosin tieto. Olen kurssiini opiskellut enkun kielisistä matskuista, kuten V.Boutenkon 12 steps ja David Wolfen Sunfood -kirja (+ monia muita). Toivottavasti löydät lisätietoa, myös http://www.luomuttajat.fi/phpbb/index.php foorumilta saa vinkkejä!

    Raakaravinnon sopivuus on ihan yksilöllistä, kokeilun kautta tietää. Suosittelen perehtymään siihen kunnolla ennen kokeilua tai ainakin lisäilemään asteittain raakaruokaa. Ayurvedan mukaan vatatyypeille ei välttämättä sovi 100% raakaravinto.

    HeidiK:Tällä hetkellä on ainakin loistava olo, ei yhtään palele tms. Johtunee varmaan siitä, että mineraalivarastot ovat kunnossa, kun olen puhdistanut ruokavaliota jo viimeisen vuoden. Superfoodit!

    violetti: Jes, tutustunkin blogiisi1

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...