Taustaani voi sanoa melko tavalliseksi. Olen elänyt tavallisessa perheessä vanhempien, pikkusiskon ja kissojen kanssa, sairastellut hyvin vähän, koulussa menestynyt kohtalaisesti. Keskivertokamaa siis. Olen mennyt enimmäkseen massan mukana altistuen tiedostamatta lukuisille paineille ja ympäristön vaikutteille, kuitenkin jollain tasolla tiedostaen, että potentiaalia olisi valtavasti, jos sen vaan saisi kohdistettua johonkin. Parikymppisenä näin mahdollisuuteni koulujen hakuoppaissa. Niistä piti valita se oma polku (oikeasti, ehkä parikymmentä vaihtoehtoa..) Opiskelemani kaupallinen ala, johon päädyin parempien vaihtoehtojen puutteessa ja siihen liittyvät työtehtävät saivat minut ahdistumaan. Pitäisikö tästä työstä saada jotain irti? Tehdä rahaa muille ja tuhota samalla maailmaa, sekä luontoa että ihmisiä.
Terveellisemmästä ravinnosta kiinnostuin jo vuosia sitten kuntoilun aloittamisen myötä. Myöhemmin alkoivat myös ympäristöasiat ja eettisyys kiinnostamaan ja aloin liittämään näitä tekijöitä myös ravitsemukseen. Viimeisten parin vuoden aikana olen paininut mieleni kanssa siitä, mikä minun tehtävä on, koska jokin tehtävä minulla on ilmiselvästi. Olen ollut perustamassa jo parin vuoden ajan omaa yritystä, mutta uskon puute ja ajoitus on ollut huono. Samalla olen ympäristön alitajuisen paineen mukana yrittänyt mennä tekemään palkkaduunia "hienolla tittelillä". Onneksi aito minä tajusi sen lopettaa. Ihmettelen, miksi muut ovat niin tyytyväisiä perusduuniensa kanssa ja olen ihmetellyt, onko minussa jotain vikaa.
Lopullisen sysäyksen uudelle tielleni antoi viime kevät, kun olin todella ankeissa fiiliksissä Usan reissun jälkeen. Olin työttömänä täällä ankeimpaan vuodenaikaan eikä ollut mitään intressejä mihinkään. Olin kuitenkin jo ennen reissua laittanut tämän blogini pystyyn, mutta en olisi ikinä uskonut mihin se minut voisi johtaa. En ole perehtynyt "nettimaailmaan", blogeihin ja yhteisöihin aiemmin, koska en ole ollut tarpeeksi innostunut mistään tietystä aiheesta. Kun huomasin, että innostus luomuruokaan oli kasvamaan päin ja että voisin itse edesauttaa sitä, se toi minulle todella hyviä fiiliksiä. Aloin pikku hiljaa perehtymään enemmän muihin blogeihin, mielenkiintoisiin ravintosivustoihin, luomuttajiin. Luin muutaman kirjan. Ja muutaman kymmenen lisää. Asuin kirjastossa, josta ennen sain etsimällä etsiä jotain kiinnostavaa. Innostuksellani ei ollut siis mitään rajoja. Heräsin aamulla aikaisin lukemaan. Luin ja luin, bloggasin, söin hyvin ja nautin elämästä. Tajusin, että tämä tietous, mikä olen löytänyt on pakko jakaa ja minä olen yksi väylä sille. Se tunne, että tiedät olevasi merkittävä ja että nautit siitä on tunne, mitä ei ole kokenut, kuin viimeksi ehkä lapsena.
Katselin sivusilmällä myös kiinnostuksenkohteisiini liittyviä koulutuksia, sekä ravinto- että ympäristöalalta (myös liikunta-alalta). Huomasin pian, että näissä maksullisissa yksityiskouluissa (etenkin ravintoala) opetetaan vanhentunutta ja jopa vääristynyttä tietoa. Miksi siis maksaa näistä opeista ja kuluttaa aikansa turhaan, kun itse voisi oppia saman ja paljon tehokkaammin. Kuka tahansa tietää, että kun motivaatio on kohdillaan, niin silloin ihminen on tehokkaimmillaan, antamaan oppejaan myös muille (kuten ehkä olette huomanneet). Innostuin erityisesti luonnonmukaisista hoidoista ja itämaisesta lääketieteestä. Tajusin, kuinka vinksallaan länsimainen lääketiede on ja miksi ihmiset ovat jatkuvasti sairaana tai ainakin oireilevat. Täällä poistetaan vain oiretta suurten bisnesten (lääke- ja elintarvikeyritykset) kääriessä voitot. Ihmisessä hoidetaan ainoastaan eriteltyä osaa tai vaivaa. Ihmiset eivät todellakaan ole terveitä, vaikka "selkeää" vaivaa heillä ei olisi! Tällä ravinnolla ja elämäntyylillä, mitä käytämme on todellakin poikkeus olla terve.
Olenko minä terve? Olen siirtynyt ensin "terveellisestä" kasvisravinnosta luomukasvisravintoon ja sitä kautta raakaravintoon (ja superfoodeihin, joita en kuitenkaan pidä välttämittöminä). Voin sanoa, että todellakin LUULIN olevani terve vuosi sitten, jolloin minulla ei ollut mitään selkää vaivaa (mitä nyt muutama perusflunssa vuodessa). Söin ja kuntoilin, vietin aikaa ystävien ja kumppanini kanssa - peruselämää, mikä meille opetetaan. Olin silloin jopa onnellinen.
Muutos kuitenkin tähän tilaan on VALTAVA ja nyt voin sanoa olevani jo aika lähellä täydellistä terveyttä. Muutos ei olisi tapahtunut itsestään, ilman muutoksia ensin ravinnossa ja muissa elintavoissa. Muista, että kaikki mitä teet (syöt, ajattele, kohdistat energian jne.) vaikuttaa sinuun. Se, mitä teit eilen, olet tänään. Elätkö 99%sti samanlaisia päiviä, itse päätät sen. Voit olla näennäisesti hyvässä kunnossa syömällä terveellisesti ja liikkumalla paljon. Kuitenkin se keho-mieli yhteys on jotain paljon suurempaa ja tavoiteltavampaa kuin se, mitä saat itsesi ulkopuolisista asioista, oli ne sitten materiaa (työtä, asunto, parisuhde...) tai vaikka säännöllistä liikkumista ja aktiviteetteja (vaikkakin niitä väheksymättä) Kun saavutat sen keho-mieliyhteyden, (mielen)rauhallisuuden tilan ja aidon innostumisen tunteen on se "juttu", miksi olet täällä.
Nyt minulla on täysin yhtäkkiä loistavat mahdollisuudet toteuttaa itseäni ihan työn muodossa. En ole edes aikoihin miettinyt työjuttuja, elänyt vain hetki hetkeltä tyytyväisenä. Tämä yritystoiminta tuli eteeni täysin yllättäen, en todellakaan ollut suunnitellut aloittavani vielä hetkeen mitään, korkeintaan muutamien harjoitushoitojen tekemistä tuttavilleni. En edes hirveästi ollut tietoinen, mikä Ayurveda on, kun spontaanisti ilmoittauduin keväällä kurssille. Voin sanoa, että monet kurssin käyneet eivät oikein tiedä vieläkään. Olennaista tässäkin koulutuksessa on se oma motivaatio. Olen itse kahlannut läpi kaikki suomennetut ja myös englanninkielisiä kirjoja. Yhdistelen ayurvedan ravinto-oppeja muihin oppeihini, kuten raaka- ja eläväänravintoon sekä yhtä lailla luomuun ja superfoodeihin. Opittavaa on vielä PALJON. Olen vasta alussa. Mutta minulla on suuri motivaatio kehittyä, oppia lisää ja ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Ja kertoa, miksi lääkärisi ei välttämättä tiedä.
Olen hyvin yritteliäs, tehokas ja nopea omaksumaan tietoa. Pidän myös erittäin paljon kirjoittamisesta:) Rehellisesti sanoen, minulla kestää yhden postauksen tekemiseen alle 10 minuuttia. En yleensäkään mieti vaan kirjoitan. Haluan rikkoa kalkkiintuneita ja perinteisiä malleja ja uskon, että suuret muutosten ajat ajattelumalleissa, bisneksissä jne. on muutenkin nyt tulossa.
Tämän ei nyt pitänyt olla mikään itseni mainospuhe, vaan aito kertomus siitä, kuinka ihminen voi muuttua, vaikka mitään muutettavaa ei luulisi olevan. Uskon täysillä asioihin, mistä teille kerron ja voin olla varma, että monen ihmisen elämä tulee muuttumaan lähiaikoina.
Mainitsen vielä sen, että tämä kaikki ennustettiin minulle tammikuussa, ei ennustaja-eukolla vaan pätevällä astrologilla. En voinut millään uskoa sitä silloin, varsinkaan erästä viime aikojen uusinta käännettä. Tekeekö mieli sitten alitajuntaisesti valintoja, mitä sille sanotaan? Sitä emme voi vielä tietää, mutta eikö pääasia ole tässäkin, se, että jos päämäärä on positiivinen, keinot voivat olla mitä on. Astrologia ja Ayurvedahan liittyvät toisiinsa, enkä yhtään ihmettele.





























