Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

15.12.2009

Ratkaisujen meri

Keskustori. Talvinen pakkasilta. Vieressäni bussipysäkillä seisoo tyttö, hieman ylipainoinen, pukeutunut täysin mustaan. Hänen kasvonsa ovat meikattu tai lähes "valkaistu" sekä lävistetty useammalla korulla. Hän imee tupakkaa kuin viimeistä päivää. Kädessään hänellä on mäkkärin take away pussi.

10 vuotta sitten olin itse lähes samassa tilanteessa kuin tuo tyttö. Elämäni pyöri sen ympärillä, kuinka sovittaa tai muokata itsensä yhteiskuntaan sopivaksi. Kuinka selvityä lukiosta ja jokaisesta väsyneestä päivästä. Se viikonlopun odotus. Kuinka päästä edes yhdeksi illaksi eroon tästä kurjuudesta. Parempi kulkea laput silmillä ja tiedostaa mahdollisimman vähän.

Nyt seison tytön vieressä ja katson luomuostoksiani, ekopussiani ja värikästä kaulahuiviani. Olen juuri tullut transsendenttisen meditaation kurssilta. Kontrasti on kova. Kaksi täysin erilaista maailmankuvaa seisovat vierekkäin. Mielessäni on vain yksi ajatus: Kaikki ongelmat ovat tietoisuusongelmia.

Kaikki toimintamme tähtäävät mielihyvän saamiseen. Kun perustarpeemme, kuten ravinto ja lämpö ovat tyydytettyjä, alamme tavoittelemaan seuraavaa mielihyvää, yleensä materiaa tai jotain ulkoista. Tarpeiden tyydytyksissä ei ole mitään ylärajaa. Mielihyvän tavoittelun kohdistaminen ulospäin on saanut meidät äärimmäisen ympäristökatastrofin partaalle. Olisiko aika kääntää mielihyvän tavoittelun suuntaa, ulkoisesta sisäiseen?

Käsitämme lähes aina mielemme itseemme. Mieli ajattelee=minä ajattelen. Mieli haluaa=minä haluan. Koemme tunteita ja samaistumme niihin. Ennen toimintoa seuraa aina ajatus. Ajatus syntyy yleensä meidän pinnallisessa mielessä, emmekä sen kummemmin ajattele sitä syvemmin. Sytytämme tupakan ilman syvempää ajatusta, haukkaamme hampurilaista "nälkäämme", haemme huumeista ja alkoholista apua, jotta pääsisimme hetkeksi pakoon tätä "todellisuutta". Kaikki nämä valinnat kertovat siitä, että yhteys kehon, mielen ja sielun välillä on kadonnut.

Tietoisuus, tajunta ja mieli kuvaavat kaikki abstrakteja käsitettä fyysiselle hermostollemme. Kun mielessä tapahtuu jotain, se yleensä pystytään näkemään fyysisesti hermostossa. Tiedekin tunnustaa, että 80% vaivoista ovat psykosomaattisia eli ne saavat alkunsa mielessä. Yleisin esimerkki on stressi, jolle länsimainen lääketiede ei ole löytänyt mitään hoitokeinoa. Stressi on osana lähes jokaista arkipäivää ja sitä pidetään mielialahäiriöiden lisäksi täysin normaalina. Jopa nuorilla lapsilla on sterssiä. Sekä pienet että isot stressimöykyt kiinnittyvät alitajuntaamme eli paljon syvemmälle kuin mihin tietoinen mieli tai uni pystyy menemään. Kun alitajunta on tarpeeksi täynnä stressiä se kehittää fyysisen vaivan tai useamman. Tätä vaivaa lääkitään erilaisilla lääkkeillä, joilla on usein sivuvaikutuksia. Lääke voi poistaa näennäisesti oiretta, mutta itse syy vain kasvaa.

Yritämme myös epätoivoisesti rentoutua alkoholin avulla, mutta se loppupeleissä todennäköisemmin vain lisää stressitasojamme. Unen avulla pääsemme ehkä yhden tason alemmaksi, rentoutumaan edes hieman. Uni ei kuitenkaan pysty poistamaan stressiä. Eikä liikunta. Ihminen on ollut tämännäköinen nyt n. 10 000 vuotta ja se on historiansa ajan elänyt melko virikkeettömässä ympäristössä. Viriketaso on noussut viimeisen sadan vuoden aikana ties kuinka monta tuhatta prosenttia. Sanotaan, että viimeisinä eri vuosikymmeninä syntyneiden aivot ovat jo erilaiset rakenteeltaan. Se, joka tänä päivänä selviää ilman mielialahäiriötä on enemmän kuin poikkeus.

Entä jos olisi olemassa keino, jolla poistaisimme kaikki maailman sairaudet, surkeudet ja vääryydet? Kuulit oikein. Kaikki. Vihan, sodat, ympäristökriisit, negatiiviset tunteet, stressin, epävarmuuden, itsetuhoisuuden, egoismin. Aika paljon luvattu, mutta se lääke on lähempänä ja helpommin saavutettavana kuin me tajuammekaan.

Kaikki ongelmat ovat pohjiltaan tietoisuusongelmia. Se, että ihminen "uskoo" ja toimii vain tietoisen mielensä mukaisesti on tuhoisaa. Nyt on korkea aika päästä tästä egosta eroon. Voimme edelleen silti tavoitella sitä samaa mielihyvää. Ratkaisu on mielihyvän suunnan kääntämisessä.

Tietoinen mielemme on vaivaiset 5-10% KOKO KAPASITEETISTAMME. Transendenttisessä meditaatiossa kohdistamme huomion ulkoisten asioiden sijaan itsemme sisälle ja pääsemme ohi tietoisen mielen, syvälle alitajuntaan. Pääsemme kohtaamaan stressimme "face to face" ja nostamaan sen pinnalle, jotta se pääsee purkautumaan tukahduttamisen sijaan. Samalla "laajennamme tietoisuuttamme" ja saamme täysin uudenlaista ja erilaista mielihyvää, joka peittoaa vanhan ulospäinkohdistetun mielihyvän tavoittelun mennen tullen.

Meditaatiolla saavutetaan ja löydetään myös ihmisen luovuus. Kaava on sama kuin fysiikassa: mitä syvemmälle aineen tasolla mennään, sitä potentiaalisempi energia. Meditaatioon käytetty aika tulee ainakin 2-3 kertaisena takaisin, liittyen mihin tahansa elämän osa-alueeseen.

Tajunnan laajentaminen on siis tapa vaikuttaa ajatuksiimme ja sitä kautta kaikkiin tekoihimme. Ihmiset ovat pystyneet meditaation avulla vaikuttamaan jopa syöpäsolujensa leviämiseen ja saaneet apua sairauksiinsa viimeisellä hetkellä. Kun ihmiset sairastuvat vakavasti, heidän koko kehonsa yleensä ajatuksia myöten asennoituu olevansa sairas ja parantumaton. Pystymme kuitenkin muuttamaan itseämme paljon syvemmältä ja pysyvämmin kuin ikinä uskomme. Meditaatio on Ayurvedassa käytetty hoitokeino puhtaan ravinnon lisäksi. Ajatusten voima on ehkä kaikkein suurin, mikä ihmisellä voi olla.

Miksi ihmisten sitten on vaikea kohdata itsensä? Pelko. Ihmisen suurin pelko on itsensä tuntemisen pelko ja ihminen pelkää sitä, mitä se ei tiedä. Kun pääsemme kohtaamaan niitä alitajuisia pelkoja, tunteita, asioita, mitkä liittyvät aitoon itsemme, saattaa entinen egomme luoma elämänkuva romahtaa. Pelko nykyisen elämämme muuttumisesta voi tuntua kestämättömältä. Tämän takia on helppo samaistua pinnalliseen, tietoiseen mieleen, joka ei halua muutosta.

Olemme joutuneet tähän vähäisen tietoisuuden tilaan suureksi osaksi siksi, että meitä opetetaan pienestä pitäen laajentamaan ja harjoittamaan pelkästään vasenta aivopuoliskoa, jota pidetään logiikan ja teorioiden käsittelijänä. Myös tieteellisyys, järki ja todellisuus liittyvät tähän aivolohkoon. Oikea sen sijaan käyttää tunteita ja näkee kokonaiskuvan. Oikea lohko hallitsee mielikuvitusta ja avaruudellista hahmottamista. Yhteiskuntamme pitää henkisyyttä jotenkin mystisenä ja ainoa todellinen on se, mikä tieteellä todistetaan.

"Mikään tieto ja teoria ei korvaa omaa subjektiivista kokemusta"

Meditaation toimivuutta ei pitäisi epäillä, jos ei sitä itse ole kokeillut (ehkä useammin kuin kerran). Jos siis olet skeptinen asian suhteen se johtuu siitä, että tarvitset lisää tietoisuutta oman kokemuksen muodossa. Tietoisuus on aina subjektiivista, joten sitä on aika vaikea määritellä tieteellisesti.

Meditaatiosta on myös lukuisia tieteellisesti päteviä tutkimuksia liittyen mm. rentoutumisen lisääntymiseen, unettomuuden vähenemiseen, reaktioajan nopeentumiseeen, persoonallisuuden kehittymiseen, lisääntyneeseen oppimiskykyyn parantuneisiin ihmissuhteisiin, vähentyneeseen päihteiden käyttöön ja ahdistukseen sekä nuorentuneeseen biologiseen ikään.

Kurssin vetäjä totesi myös, että vahvojen huumeiden käyttäjät pääsevät helposti irti aineista kokeiltuaan meditaatiota, joka usein tekee samaa kuin huumeet tekevät keinotekoisesti. Eri asia on se, kuinka heidät saa meditoimaan. MUTTA MEILLÄ ON SIIS LAILLINEN HUUME KÄYTÖSSÄ kaakaon lisäksi:).

Olen puhunut blogissani paljon ravinnon vaikutuksista mieleen ja et edes villeimmissä unissasi voi kuvitella mitä tapahtuu, kun yhdistät kehosi puhdistamiseen myös mielen puhdistamisen. Millään ulkoisella asialla ei voi saada vastaavaa mielihyvää kuin sillä, että lähtee löytöretkelle etsimään itseään. "Tajuat sen sitten kun koet sen" Toivon saavani opettaa tai ainakin puhua tästä asiasta enemmän. Kirjoittaminen on vähintä, mitä voi tehdä levittääkseen tätä viestiä.

Transendenttisen meditaation tekniikan kehittäjä Maharishi Mahesh Yogi on sanonut meditaation yleistyvän uuden ajan myötä. Itse näkisin sen väistämättömänä evoluution kehitykselle. Kaikki ongelmat ovat pohjimmiltaan tietoisuusongelmia (meneekö tämä jo alitajuntaasi) Muutos vaatii vähintään kolme sukupolvea (tieteellinen tutkimus?). Missä sukupolvessa sinä haluat mennä?

Transsendenttinen meditaatio on täysin oma harjoitusmenetelmä, joka vaatii aina yksilöllisen ja koulutetun opastuksen. Toki voit harjoitella myös muilla tekniikoilla, mutta tutkimukset koskevat lähinnä TM-tekniikkaa. Itse olen kokeillut useampaa tekniikkaa, mutta TM-tekniikka vaikuttaa kaikkein toimivimmalta, koska siinä "heitetään täysin aivot narikkaan" ja unohdetaan väkisin yrittäminen. Simplify to Super, jälleen kerran. Lähes kaikki asiakkaat ja ihmiset keille suosittelen meditaatiota tai rentoutumista sanovat yrittäneensä, mutta luovuttaneet "kun ei pystynyt keskittymään" tai "Kun se ei onnistunut". Samat ajatukset olivat itselläni muutama vuosi sitten.

Ideana onnistuvassa meditaatiossa onkin se, että unohdetaan täysin se yrittäminen, suorittaminen ja lopputulos kaikkien opittujen mallien vastaisesti. Kun annamme itsemme täysin olla, kaikki tulee luoksemme. Et ehkä heti koe mitään järisyttäviä tuntemuksia, mutta tarkoituksena on se, että aivojesi rakenteet "avautuvat" kerta kerralta yhä enemmän. Juju onkin siinä säännöllisessä harjoittelussa, joka kyllä takuulla palkitaan ajan kanssa.

Jos et ole ikinä meditoinut tai koet sen hankalaksi, hyvä keino lähteä matkalle on istua 5 minuuttia päivässä hiljaa silmät kiinni ja antaa itsesi vain olla ja antaa ajatustesi virrata vapaasti. Pikku hiljaa voit pidentää aikaa ja kokeilla mahdollisesti jotain tekniikkaa, joita on lukuisia. Sitten, kun aika tuntuu oikealta, suosittelen lämpimästi Transsendenttisen meditaation kurssia. Kurssille päätyvät käsittääseni oikeasti motivoituneet ihmiset, koska se kuitenkin maksaa jonkin verran. Ihmisellä pitää olla idea - suurempi tai edes pienempi valo näkyvissä jossain, jotta se tietää, että haluaa saavuttaa sen. Jos mitään valoa ei näy, on vaikea edes miettiä, mitä meditaatiosta voisi saada.

Monet menestyjät ja julkisuuden henkilöt meditoivat samoin kuin idolini David Lynch. Tässä postaukseni hänestä ja tässä videolla hän puhuu transendenttisestä meditaatiosta ja siitä, kuinka päästä eroon negatiivisuudesta sekä kuinka onkia "isompia" kaloja syvemmältä mielestä. "Ocean of solutions"

Maharishi

Lisää TM meditaatiosta

85 kommenttia:

  1. Nyt oli kyllä pakko kommentoida. Hienoa, että olet upealla matkalla kohti parempaa minää jne. mutta mikä saa sinut arvioimaan että Keskustorin tytöllä on ongelma? Koska hän on ylipainoinen? Koska kantaa mäkkärin pussia? Tietoisuusongelma tai ei, kuka määrittelee mikä on oikea tapa elää ja miltä pitää näyttää? Se miltä ihminen näyttää ulospäin ei kerro välttämättä mitään hänen tietoisuudestaan. Värikäs huivi ja ekopussi ei tee parempaa ihmistä edes transsendenttisen mietiskelyn jälkeen. Olen pitänyt blogistasi, mutta olethan varovainen oman egosi kanssa. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

    Terv. id

    VastaaPoista
  2. Jos henkinen läsnäolosi on nyt aivan uudella tasolla, niin aivan saman voi sanoa myös KIRJOITTAMISEN tasostasi. Aivan huikean hyvin kirjoitettu, hyvin jäsennelty blogiteksti, Heidi! Se tekee kunniaa sisällölleen. Kiitos jakamisesta. :) Jatka tiellä eteenpäin ja levitä sanomaa samaan malliin.

    VastaaPoista
  3. Heidihän tuossa peilasi 10 vuoden takaista itseään täysin vieraaseen ihmiseen, joka on suunnilleen samanikäinen kuin hän silloin. Ei siinä sen kummempaa. Toivottavasti ainakaan kyse ei ole siitä, että Heidin "matkalla" kyetään mukamas lukemaan ohikulkijoiden ajatukset ja pystytään vaatteiden väristä päättelemään heidän maailmankuvansa ja sielujen syvimmät salaisuutensa ;)

    VastaaPoista
  4. Täytyy vielä kommentoida tuota nimimerkki "idin" varoitusta, että menee jo mielestäni pikkuasioihin takertumiseksi. Tuskinpa Heidi oli mäkkärityttöä tuomitsemassa erityisesti. Tai arvottamassa itseään tai tietynlaista elämäntapaa/-filosofiaa paremmaksi kuin muut. Eiköhän Heidi ole liikkeellä ihan puhtaasta halusta herättää ihmiset unesta (kuten sen ehkä itse kokee oman heräämisensä perusteella) - ei pahalla, arvottavalla tavalla. Mitä kertoo vastaanottajan/kuulijan egosta, kun hän suhtautuu heti puolustelevasti toisen tekemään ystävälliseen huomioon.

    Vaikea sitä on mennä sanomaan mitä kullakin päässään liikkuu, totta - mutta etkö, id, vähän nyt itsekin mene tekemään Heidistä hätiköityjä päätelmiä?

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä M.E.:n kanssa tekstin laadusta. Lisää tällaista! Kunpa itsekin osaisi ajatella asioista yhtä selkeästi. Kiitos että jaat.

    VastaaPoista
  6. Upea postaus :), sujuvaa tajunnanvirtaa. Itse olen taas kerran kokenut tosi kovaa levottomuutta ja hermostuneisuutta, lähestyvä jouluko lienee syynä... Ehkäpä tuo TM-kurssi olisi itsellekin hyväksi :). Yritin muuten avata tuota linkkiä David Lynchin videoon, mutta se ei toiminut.

    VastaaPoista
  7. "Tuskinpa Heidi oli mäkkärityttöä tuomitsemassa erityisesti. Tai arvottamassa itseään tai tietynlaista elämäntapaa/-filosofiaa paremmaksi kuin muut. Eiköhän Heidi ole liikkeellä ihan puhtaasta halusta herättää ihmiset unesta (kuten sen ehkä itse kokee oman heräämisensä perusteella) - ei pahalla, arvottavalla tavalla. Mitä kertoo vastaanottajan/kuulijan egosta, kun hän suhtautuu heti puolustelevasti toisen tekemään ystävälliseen huomioon."

    Heidin huomiot olivat äärimmäisen loukkaavia ja tuomitsevia. Eivät ystävällisiä. Vain Heidi-fanit eivät asiaa huomaa. Heidi ei ole täydellinen...

    VastaaPoista
  8. Mun mielestäni on vähän outoa verrata itseään teiniin ja sitten taivastella sitä, miten viisas ja valaistunut itse oikein onkaan tämän teinin rinnalla. Eiköhän suurin osa ihmisistä ole teini-ikäisenä vähän hukassa itsensä/elämänsä kanssa ja vanhemmiten viisastuu & muuttuu, ei siihen mitään transendenttistä meditaatiota tarvita, ihan normaalia elämää se on ;)

    VastaaPoista
  9. Täytyy sanoa että kyllä munkin korvaan toi kuulosti äärimmäisen "tuomitsevalta" eikä todellakaan miltään "ystävälliseltä huomiolta".

    EM: entä jos olisitkin ollut tuo tyttö itse tai tunnistanut hänet joksikin tutuksi? No, egossa tietenkin vikaa jos reagoi muuten kuin hehkutellen ja ihastellen tälläisiin huomioihin toisten ulkonäöstä (ja samalla vähän sisäisestäkin).

    Ei ole muuten ensimmäinen kerta kun tulee tälläinen fiilis, että ollaan niin hemmetin paljon parempia kun muut koska käydään milloin milläkin henkisen kasvun kurssilla, vedetään luomua ja ollaan niin tiedostavia niin tiedostavia.

    Mielenkiinnosta pistin myös kaverin (joka ei lue tätä blogia, mutta on tiedostava luomuilija ;D)lukemaan tän postauksen ja kas vain, hänelläkin on ego-ongelma. Ilmeisesti vain Heidin faneilla tätä probleemaa ei ole. Tässähän olisi selvä markkinarako, joten ei kun hirveän hintainen "näin pääset samalle tasolle meidän parempien kanssa"-(netti)kurssi pystyyn ;)

    VastaaPoista
  10. "Vain Heidi-fanit eivät asiaa huomaa. Heidi ei ole täydellinen..."

    Viittaako tuo siihen, että itse olisin Heidi-fani? :) Voin - kaikella kunnioituksella Heidiä kohtaan - kyllä vakuuttaa anonyymille kommentoijalle toista, jos "faniudella" viitataan sokeaan ihailuun. Olen itsekin joskus meinannut täällä saada rapaa niskaan, kun joitakin kommenttejani on pidetty jotenkin "haukkuvina" (ts. kriittisinä; vaikkei tarkoitus ole koskaan ollut kuin ilmaista vaatimaton näkemykseni, esim. kehitystä varten).

    Ei Heidi ole täydellinen - sen enempää kuin täällä kukaan muukaan.

    Rakkautta, ihmiset, rakkautta ja myötätuntoa kehiin. ;) Ja pipoa löysemmälle! :D

    Ja edellä olevan anonyymin kanssa olen samoilla linjoilla siinä, että ihan "normaalinkin elämän" kautta, nimenomaan vanhemmiten (kokemuksen kautta), muuttuu - ja jotkut siinä ohella jopa viisastuvatkin. :)

    VastaaPoista
  11. Heips,

    hyvään suuntaan menossa kirjoittamisesi, tsemppiä :)

    Kun taas tänne kommenttilootaan uskaltauduin kurkistamaan, jäynän aiheesta päätellen voisin antaa vielä vinkin lisää. Vertauskuvat on aina provosoivia, sille ei vaan voi mitään. Toisaalta teinit eivät koskaan ole kovin relevantti vertailupohja. Tuskinpa teini-iän hörhöilyt kovin pitkälle määrittää itseäsi tänä päivänä sen enempää kuin muutkaan hetket - varsinkaan tuomitsevassa mielessä. Toisaalta uskon myös, ettei asiakaskuntasi tai blogiyleisösi koostu teineistä, joten tämä vertailu ei koske niin montaa lukijoista - muuta kuin provosoivassa mielessä.

    Mutta jos haluaa yrittää selventää omaa ajatustaan sen vertauskuvan takana, kannattaa tällöin ottaa se kolmas tai neljäs versio vertailukuvasta sen ensimmäisenä mieleen tulleen, mustavalkoinen vastakohdan jälkeen.

    Julia C.

    VastaaPoista
  12. Upea postaus. Kiitos sinulle siitä! Aijon kokeilla tällä viikolla meditointia, katotaan jos sais siitä jopa säännöllistä ajanvietettä :)

    Terveisin. Octavia

    VastaaPoista
  13. "Rakkautta, ihmiset, rakkautta ja myötätuntoa kehiin. ;) Ja pipoa löysemmälle! :D"

    Tämän neuvon voisi antaa myös Heidille hänen arvostellessaan tuntematonta ihmistä!

    VastaaPoista
  14. Minkälainen ja kuinka pitkä kokemus sinulla on ayurvedasta? Minkälaisia kursseja ja koulutuksia olet suorittanut, kenties Suomen ulkopuolella myös?

    Käsitin kirjoituksistasi, että olet suorittamassa / juuri suorittanut ensimmäistä mietiskelykurssiasi?

    Ja astangan alkeiskurssi on vasta takana?

    Suunnitelmissasi on ryhtyä opettamaan ja myymään näitä kaikkia sekä tehdä ohjausvideoita tänne blogiisi?

    VastaaPoista
  15. ^Samaa voisi kysyä noista ravintokursseista.

    VastaaPoista
  16. Ahh ihanaa huomata taas miten ihmiset uskaltautuvat antamaan kritiikkiä anonyymisti. Kritiikissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta porukka tuntuu nyt liikaa tarttuvan tuohon teinityttöaspektiin kun kirjoituksen varsinainen sisältö on paljon ajatuksia herättävämpi.
    Tosiasia on se ,että se ihminen olisi voinut olla vaikka 75 -vuotias mummo, pointti oli se,että kun lähdet tuonne kaupungille käppäilemään, niin siellä näkee paljon epävarmoja, eksyksissä olevia ihmisiä.
    Voi kuullostaa elitistiseltä ajattelulta joo, mutta suuri osa ihmisistä elää jokapäiväisen elämänsä ikään kuin unessa.
    Ne ajattelumallit jotka saamme pienestä pitäen ja joita yhteiskunta meille tuputtaa, estävät monia meistä näkemästä sitä vaihtoehtoa, että todellisuus voisi olla jotain muutakin kuin tämä arkinen vaellus
    kodin ja työpaikan välillä.

    Muistelkaa vaikka lapsuuttanne ja onnellisempia lapsuutenne kesälomia ja leikkejä.
    Oletteko koskaan olleet niin onnellisia aikuisella iällä? Ai ette? Kumma juttu.
    En minäkään. Mutta haluaisin olla. Ja olen varma, että voin vielä joku päivä olla. Tiedostan sen, että yli kahdenkymmenen vuoden aikana, lapsuusvuosien jälkeen siis, aikuisten maailman,
    yhteiskunnan,koulutusjärjestelmän, median, kavereiden, sukulaisten, kanssaihmisten aiheuttamien emotionaalisten tukosten avaaminen ja tämän yhden, ainutkertaisen
    ihmiselämän vielä haltuun ottaminen ja sillä jotain merkityksellistä tekeminen eivät ole helposti saavutettavissa olevia asioita, mutta se, että tiedostan ne on jo mielestäni suuri askel.
    Nykyään meillä on kaikenlaisia työkalujakin siihen, mikään ei ole varmasti se absoluuttisen ainoa ja oikea, mutta monet niistä, kuten ruokavalio, meditaatio, ayurveda, ohjaavat varmasti ainakin oikeaan suuntan.

    Joillekin kommentoijille tuntuu olevan vaikea pala se, että nuori, kaunis nainen, on ottanut elämänsä haltuun ja kokenut muutoksen haluten jakaa tuntemuksiaan sekä auttaa muita vilpittömästi, omalla tyylillään, pyrkimättä miellyttämään ketään. Se palo mikä Heidillä on näihin asioihin, on huikea eteenpäinajava, inspiroiva voima, minkä jokainen hänet oikeassa elämässä tavannut allekirjoittaa.

    En halua mitään vastakkainasetteluja, kaikilla on täysi oikeus mielipiteeseensä. Rauhaa & Rakkautta!!!

    Hyvää syntymäpäivää William Melvin "Bill" Hicks !
    --16.12.1961 - 26.2.1994--

    "Life's just a ride."

    http://www.youtube.com/watch?v=vX1CvW38cHA

    VastaaPoista
  17. Hei, Kiinnostava teksti ja mielenkiintoinen blogi. Tein eilen ensimmäistä kertaa suklaata sinun innoittamanasi :) Koostumus meni hieman pipariksi, mutta hyvää oli! Minua kiinnostaisi TM-kurssin hinta. Yritin etsiä sitä nettisivuilta, muttei pistänyt silmään.

    VastaaPoista
  18. se aikaisempi anonyymijoulukuuta 16, 2009

    Riku: vaikka Heidi olisi ruma, vanha ja elämä kaaoksessa, olisin edelleen sitä mieltä että tämä postaus ei ollut "ystävällinen huomio". Syytä siitä vaikka viallista egoani ;)

    Ilmeisesti joillekin on niin kova pala tajuta että kaikki eivät välttämättä näe näitä Heidin postauksia ihanan ystävällisinä huomioina. Se ei tee ihmisestä kateellista, vaikka niin innokkaasti sitä korttia ollaan heti heittämässä kehiin.

    VastaaPoista
  19. Tuntuupa hölmöltä kommenteida kommentteja, eikä itse tekstiä, mutta mutta... Kiinnostaisi tietää, mikä kumma ihmisiä ärsyttää siinä, että Heidi kuvailee normaalin arkitilanteen? Käsittääkseni hän ei arvottanut kumpaakaan, vaan painotti kontrastia. Arvotuksen teki joku ihan muu taho...

    Se, että tytön mainittiin olevan esimerkiksi ylipainoinen, ei uskoakseni ole mikään ylipainoisten lyttäys. Todennäköisemmin tässä ihmeteltiin ja harmiteltiin sitä, mikä ko. tilaan on johtanut: yksinäisyys, tylsyys, masennus? Ei ainakaan omissa silmissäni tavoiteltavia asioita, mutta valitettavan tavallisia ylipainon syitä! Tuskin se mäkkipussiasiakaan mikään suora dissaus tytön ruoka"mieltymyksiä" kohtaan oli, vaan eiköhän siinäkin ole taustalla huoli esim. siitä, miksi kyseinen ravinneköyhä ruoka houkuttelee.

    Ja nämä seikat taas nivoutuvat kivasti yhteen HYVÄÄN OLOON (tai sen puuteeseen), ja kun on hyvä olo, on energiaa tehdä kaikkea sellaista, mitä ei aiemmin tajunnutkaan voivansa tehdä. Meditaatiokin astuu tähän kuvaan - sitä kun ei oikein masentuneena / väsyneenä / suuttuneena / maailmaan ärsyyntyneenä voi toteuttaa, kun ei saa energioitansa kanavoitua oikein.

    Ja nyt kun joku tästä sanoo, että 'mistäs tiedät, oliko tyttö masentunut jne?', niin pitää toki tunnustaa, etten tiedäkään. Sen perusteella, mitä työni puolesta olen saanut nähdä, kuulla ja muutenkin kokea, voisin kuitenkin sanoa näillä asioilla olevan oletettua suurempi yhteys.

    On muuten myös pakko todeta, että laatikon sisältä on hankala nähdä 'isoa kuvaa'. Sen kyllä tietää sitten, milloin laatikosta on päässyt pois..

    Menipäs sivuraiteille.

    Hyvä teksti, Heidi, siitä paistaa hyvä olo! :)

    VastaaPoista
  20. "tuntuu olevan vaikea pala se, että nuori, kaunis nainen, on ottanut elämänsä haltuun"

    Mihin tämä nyt liittyy? Minä kyselin bloginpitäjän asiantuntemuksesta liittyen hänen tarjoamiinsa ja tulevaisuudesta tarjoamiinsa palveluihin. Näistä kaipaisin lisätietoa.

    Jään odottamaan Heidin vastausta.

    VastaaPoista
  21. Jaahas. Mitenköhän sitä kommentoisi, jotta ei menisi ihan taistelutantereeksi.

    Tarkoitukseni oli tosiaan jakaa enemmän tietoa ja käytännön vinkkejä äärimmäisen tärkeästä asiasta, varmasti tärkeimmästä ikinä mitä tiedän. Pahoittelen edelleen kirjoitustyyliäni ja kärjistettyjä esimerkkejä, kirjoitan sen mitä mieleen tulee ja en todellakaan tarkoittanut olevani muiden yläpuolella.

    Tässä olotilassa (joka kuulemma on pysyvä, enkä edes itse välttämättä tarvitsisi meditointia) haluan vain jakaa rakkautta ja uskoa kaikille. Esimerkissä havainnollistan erilaisia maailmankuvia. Havainnollistaminen on itselleni erittäin selvää, koska olen käynyt läpi monia tasoja. Korostan, että uskon että se, mitä saaan täällä pallolla aikaan on aika positiivista, ja jos muutama lause ärsyttää joitain niin so not.

    Meillä on ennennäkemättömät mahdollisuudet kokea täysin uusia ja korkeita tasoja ruokavalion ja meditaation avulla. Ja kurssin vetäjäkin sanoi, että tämä on ehdottomasti mielenkiintoisin aika elää! Think about it!! ja mihin haluamme käyttää elämämme? Minä ainakin tämän tietouden levittämiseen, oli kirjatietoni ja kokemukseni mikä hyvänsä. Virallinen CV:ni on täynnä niin turhanpäivästä kirjaoppia ja "matrix" työkokemusta, joka on vain lisännyt negatiivisuutta ja tuhoa, nyt on aika kääntää kelkkaa ja pelastaa maailmaa tällä positiivisuudella, mikä minulle on annettu.

    :) :) :) love love love love love love love love love

    VastaaPoista
  22. Minuakin kiinnostaa, että kuinka pitkä oli käymäsi Ayurveda koulutus ja mitä hintaluokkaa? Yritin katsoa Frantsilan sivuilta, mutta tällä hetkellä ei taida olla mitään Ayurveda-kursseja tarjolla niin en löytänyt.
    Itse harkitsen kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion opintoja :)

    Olen myös miettinyt, että joogatuntien pitäminenkin voisi olla hyvä sivutulo joskus tulevaisuudessa :)

    Mielenkiintoinen postaus muuten! Täytyykin harkita tuota meditaatiokurssia joskus tässä tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  23. Ja kysymyksiin vielä:

    "Valaistuneisuus" ja fiksuus ei sitten todellakaan katso ikää. Tiedän todella fiksuja teinejä ja ei-niin-tietoisia vanhempia ihmisiä..

    Anonyymi number 15 (vai onko jopa yksi tai kaksi samaa jotka täällä negailevat): Tämän blogin ideahan on nostaa ihmiset uudelle tasolle! Sehän tuolla oikealla ylhäällä lukee! Jos kirjoittelisin kaikkia miellyttäviä peruspostauksia, niin kuka niistä mitään oppisi ja oivaltaisi. Tarkoitukseni on herätellä, ja sehän ei millään aina sovi kaikkien maailmankuvaan, mutta ne, jotka ovat vastaanottavaisia, voivat saada siitä paljon irti. Tarkoitukseni onkin tavoittaa tämä ryhmä.

    Kurssini (tason nostaminen) on myös jo olemassa, samoin onnistumistarinoita siitä luettavissa. Ei muuta kuin ilmoittautumaan jos ei muuten saa tuloksia:)

    Mistä tahansa ihmisestä on väärin käyttää "täydellinen" nimitystä. Meissä jokaisessa on luontaisena aito hyvyys. Se vaan pitää kaivaa esiin. Egon kuolema ei ole helppo, niinkuin kirjoitin.

    Octavia: Juuri näin!!!!!!

    Ayurvedakurssi oli 4 viikonloppua ja 84 tuntia teoria+käytäntö. Lisäksi X määrä itseopiskelua ja X määrä kokemusta joka on toiminut "jokseenkin" hyvin. Ilmoittelen, jos saan tietoa ensi kesänä alkavasta kurssista. Kyselyitä on tullut muutamia:) Hinta oli about 800-1000€ pintaan riippuen tarvitseeko majoituksia.

    Astangajoogassa kävin kyllä vastikään mysore-kurssin, josta postasinkin, en siis alkeita. Olen jo yhden treeniohjelman tehnyt, jossa opetin alkeisastangaa ja kahvakuulaa ja se meni varsin hyvin ja oli kivaa!

    Meditaatioon ei ole olemassa alkeis-jatkokursseja. Kokemus on niin subjektiivinen, mutta kuten sanoin. TM tekniikkaa ei voi ja saa opettaa ilman koulutusta! Tässä näköjään kurssin hinnat, en itsekään enää löytänyt sivuilta:
    http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=30149.0

    Mutta tosiaan, kuinka moni haluaisi lukea blogiani ja ostaa palveluitani jos olisin käynyt ravintoterapeutin koulutuksen ja kirjoittelisin koulussa oppimistani asioista? :)

    Kuten:

    "Syökää margariinia, light-tuotteita ja tehotuotettua lihaa! Välttäkää rasvaa ja syökää paljon proteiineja. Unohtakaa laatu, kalorit ja ravintoaineet rocks. Ostakaa kallis salijäsenyys! Suorittakaa, suorittakaa!! :)"

    Riku on kirjoituksesta päätellen nousussa:)

    Daniela:)

    VastaaPoista
  24. "Käsittääkseni hän ei arvottanut kumpaakaan, vaan painotti kontrastia. Arvotuksen teki joku ihan muu taho..."

    Heidin teksti oli erittäin arvottava. Se, että Heidin ystävä vakuuttaa päinvastaiseta, ei ihmisten mielipiteitä muuksi muuta.

    "Ja nämä seikat taas nivoutuvat kivasti yhteen HYVÄÄN OLOON (tai sen puuteeseen), ja kun on hyvä olo, on energiaa tehdä kaikkea sellaista, mitä ei aiemmin tajunnutkaan voivansa tehdä. Meditaatiokin astuu tähän kuvaan - sitä kun ei oikein masentuneena / väsyneenä / suuttuneena / maailmaan ärsyyntyneenä voi toteuttaa, kun ei saa energioitansa kanavoitua oikein. Ja nyt kun joku tästä sanoo, että 'mistäs tiedät, oliko tyttö masentunut jne?', niin pitää toki tunnustaa, etten tiedäkään. Sen perusteella, mitä työni puolesta olen saanut nähdä, kuulla ja muutenkin kokea, voisin kuitenkin sanoa näillä asioilla olevan oletettua suurempi yhteys."

    MISTÄ IHMEESTÄ sinä tai Heidi tiedätte, oliko kyseisellä tytöllä hyvä vai paha olo? Ette kai te sentään väitä olevanne ajatustenlukijoita?

    "On muuten myös pakko todeta, että laatikon sisältä on hankala nähdä 'isoa kuvaa'. Sen kyllä tietää sitten, milloin laatikosta on päässyt pois.."

    Tai sitten on toisen laatikon sisällä..

    "Hyvä teksti, Heidi, siitä paistaa hyvä olo! :)"

    Mielipidekysymys ilmeisesti, siitä paistaa toisen aliarvioiminen ja arvostelu.

    VastaaPoista
  25. Joo. Kylläpä särähti omaankin korvaani. Eikä tällä kommentilla ole sitten mitään positiivista annettavaa, pelkkää negatiivista rutinaa, joten julkaise tai älä.

    Kommenttitulva jo tulikin, joten jätetäänpä siis se onneton teini vetään röökiä ja valkaiseen naamaansa, mutta vaikka Heidi lovetat tossa omassa vastauksessas kuinka paljon niin silti. Mua(kin) on viime aikoina niin vimmatusti alkanut ärsyttää tää koko ns. skene. Ollin blogiin en ikinä viittiny edes kommentoida, mutta kerro toki Ollille terkkuja, että siellä särähti aika pahasti se, että hän lopetti myymänsä tosi kalliit takuuvarmat valmennukset heti alkuunsa, kun ei niitä tarvitakaan. (Ks. joku kommenttiraita, jossa vaadittiin rahoille vastinetta ja postausosio Tarzanin blogissa viime päivinä) Toivottavasti sinä ymmärrät sen vastuun, mikä seuraa siitä, että myy palvelujaan.

    Jokaisenhan tosiaan pitää elantonsa raapia kasaan eikä pa***a duunia jaksa kukaan. Mutta. Olen kai ennenkin tästä muistuttanut, että kaikki ei vaan voi ihan koko maailmassa tai edes lintukodossa nimeltä Suomi keskittyä joogailemaan ja TM-kursseilemaan. Millä Heidi olet toimeentulosi viime aikoina hankkinut, työttömyyskorvauksellako kaikki tämä henkinen kasvu on rahoitettu? Me, jotka käymme töissä kouluissa, palolaitoksilla, sairaaloissa, poliisilaitoksilla ja myös mäkkärissä, hesellä, cittarissa, paperitehtaassa, kynttiläpajassa, ymym..siis maksamme.

    Meinaatte siis oikeesti, että tää on se ihan oikeesti uutuusjuttu, että nyt on niin mielenkiintoista elää, jännempää kun koskaan ennen? Historiankirjat esiin, muutoksiahan on nähty ennenkin. Esim. hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut positiivinen sellainen, jos muistatte. Ja Intiassahan on tosi nastaa, mutta missä viemärit ja mikähän on väestön keski-ikä? Että muutosta sinnekin.

    Summa summarum. Mä en taida enää jaksaa seurata tätäkään blogia. Tai siis jaksan, kun kerran jaksan kummastella niin montaa muutakin asiaa, mutta havaintoni on, että tämä ja moni muu on ihan samanlainen kuin mikä tahansa geneerinen bloggarin itsensä ja Gina Tricotin tai Zaran hehkutus-muotiblogi.

    Ihmisiä voi auttaa muullakin tavalla kuin myymällä omia fiilareitaan kovaan hintaan, jos sitä oikeasti haluaa tehdä.

    t. Kovin ärtynyt Anonyymi-Anna

    VastaaPoista
  26. " Tarkoitukseni oli tosiaan jakaa enemmän tietoa ja käytännön vinkkejä äärimmäisen tärkeästä asiasta, varmasti tärkeimmästä ikinä mitä tiedän. Pahoittelen edelleen kirjoitustyyliäni ja kärjistettyjä esimerkkejä, kirjoitan sen mitä mieleen tulee ja en todellakaan tarkoittanut olevani muiden yläpuolella."

    Sen varjolla haukut ja arvostelet muita ja heidän elämäntapaansa. Postauksestasi ei tule todellakaan selväksi, miten haluat muka jakaa tietoa ja käytännön vinkkejä tärkeistä asioista. Ehkä se on sinulle uusi asia, mutta sinun elämäntyylisi ei ole sen parempi kuin muidenkaan.

    "Tässä olotilassa (joka kuulemma on pysyvä, enkä edes itse välttämättä tarvitsisi meditointia) haluan vain jakaa rakkautta ja uskoa kaikille. Esimerkissä havainnollistan erilaisia maailmankuvia. Havainnollistaminen on itselleni erittäin selvää, koska olen käynyt läpi monia tasoja. Korostan, että uskon että se, mitä saaan täällä pallolla aikaan on aika positiivista, ja jos muutama lause ärsyttää joitain niin so not."

    Postauksessasi ET jaa rakkautta ja uskoa kaikille. (Ehkä minussa onkin jotain vikaa kun en ole "Heidi-höpsähtänyt") Postauksessasi arvotat ja arvostelet elämäntyylejä ja ihmisiä. Et tiedä kyseisestä tytöstä juuri mitään! Kirjoitustesi ja mielipiteitesi perusteella et saa myöskään aikaan maapallolla pelkkää positiivista. Kyseinen kommentti oli myös erittäin itserakas.

    "Meillä on ennennäkemättömät mahdollisuudet kokea täysin uusia ja korkeita tasoja ruokavalion ja meditaation avulla. Ja kurssin vetäjäkin sanoi, että tämä on ehdottomasti mielenkiintoisin aika elää! Think about it!! ja mihin haluamme käyttää elämämme? Minä ainakin tämän tietouden levittämiseen, oli kirjatietoni ja kokemukseni mikä hyvänsä. Virallinen CV:ni on täynnä niin turhanpäivästä kirjaoppia ja "matrix" työkokemusta, joka on vain lisännyt negatiivisuutta ja tuhoa, nyt on aika kääntää kelkkaa ja pelastaa maailmaa tällä positiivisuudella, mikä minulle on annettu."

    Jokainen saa käyttää elämänsä kuten haluaa. Sinä tunnut muiden "pelastamisen" varjolla tekevän kaikenlaista muuta... (Yli- / teko-)positiivisuutesi ei myöskään välity kyseistä postauksesta (kuten ei monesta muustakaan)

    VastaaPoista
  27. " "Valaistuneisuus" ja fiksuus ei sitten todellakaan katso ikää. Tiedän todella fiksuja teinejä ja ei-niin-tietoisia vanhempia ihmisiä.."

    Mitens nämä "valaistuneisuus" ja "fiksuus" siten määritellään ja kuka tekee niin? Sinäkö?

    "Anonyymi number 15 (vai onko jopa yksi tai kaksi samaa jotka täällä negailevat): Tämän blogin ideahan on nostaa ihmiset uudelle tasolle! Sehän tuolla oikealla ylhäällä lukee! Jos kirjoittelisin kaikkia miellyttäviä peruspostauksia, niin kuka niistä mitään oppisi ja oivaltaisi. Tarkoitukseni on herätellä, ja sehän ei millään aina sovi kaikkien maailmankuvaan, mutta ne, jotka ovat vastaanottavaisia, voivat saada siitä paljon irti. Tarkoitukseni onkin tavoittaa tämä ryhmä."

    Eiköhän neuvoja voisi antaa vähän toisellakin tavalla...? Ihmisillä on negatiivista sanottavaa postauksestasi, mutta ehkä se ei sovi sinun maailmankuvaasi. Ehkä sinulla onkin siis ongelma vastaanottavuutesi kanssa. Täydellisen Heidin postauksia ei saa perustellusti kommentoida ja kritisoida? (Ehkä se häiritsee häntä, kun hän keskittyy viettämään "parasta päivää ikinä") Sanot nousseesi uudelle tasolle. Tämän kirjoituksen perusteella missä? Toisten arvostelussako?

    "Kurssini (tason nostaminen) on myös jo olemassa, samoin onnistumistarinoita siitä luettavissa. Ei muuta kuin ilmoittautumaan jos ei muuten saa tuloksia:)"

    Sinäkö ne tulokset määrittelet? Oma elämäntapasi on ainoa hyväksyttävä?

    "Mutta tosiaan, kuinka moni haluaisi lukea blogiani ja ostaa palveluitani jos olisin käynyt ravintoterapeutin koulutuksen ja kirjoittelisin koulussa oppimistani asioista? :)"

    Moni kuitenkin käyttää ravintoterapeuttien palveluksia. (Ja ei, en ota kantaa siihen, pitäisikö vai eikö heidän tehdä niin)

    VastaaPoista
  28. se aikaisempi anonyymijoulukuuta 16, 2009

    Daniela: aika hyvin noissa tuli ilmi miksi toi ärsytti. Mieti omalta osaltasi jos olisit tuo tyttö tai hän olisi tuttusi. Kuten sanoin, myös kaverini joka ei siis edes lue tätä blogia eikä tiedä Heidistä mitään tulkitsi tuon tekstin ylimielisenä, "olen parempi koska meditoin, syön luomua jne". Tälläisenä se osalle välittyi, vaikka Heidi ei sitä niin tarkoittanut.

    Heidi: ravintoterapeuttiko ei voisi käyttää aivojaan ja olla kiinnostunut näistä asioista mistä sinäkin? Sä annat vain vaihtoehdot a) joko on kuin sinä tai b) virallisen mallin kannattaja. Välimuotoja ei ilmeisesti voi olla ;)

    Ja eihän sua pitäisi mitkään negatiiviset kommentit häiritä, etkös sä ollut päässyt kaikkien tälläisten pikkuasioiden yli ;)

    VastaaPoista
  29. Tähän postauksen varsinaiseen aiheeseen en enää viitsi kommentoida koska sitä onkin jo paljon ruodittu. Pakko oli kuitenkin kommentoida tota Ayurveda-koulutusasiaa. Olen todella iloinen Heidin puolesta että hän saa tehdä sellaista hommaa mistä saa itsekin kovasti iloa. Yksi asia vaan mietityttää...

    Esimerkiksi Suomen ulkopuolella kyseiset Ayurveda koulutukset kestää sen neljä vuotta. Pienempiä oppimääriäkin on tietyillä osa-alueilla, mutta nekin on minimissään sen vuoden. Siksi olen miettinyt voiko tuohon neljän vkonlopun ja 84 tunnin oppimäärään kauheasti luottaa...? Ymmärrän että Heidi on kovasti Ayurvedaa opiskellut myös vapaa-aikanaan, mutta silti. Jos pitää valita menenkö hoitoon henkilölle jolla on kyseistä alasta vankka koulutus, vaiko henkilölle joka on alaa opiskellut sen 4 vkonloppua ja 84 tuntia niin valitsisin kyllä sen ensimmäisen.

    Tämä tuli nyt vain mieleen tästä koulutus kyselystä.. En tätä pahalla tarkoita, mutta omasta mielestäni jotain hoitotaustaa ainakin pitäisi olla entuudestaan ennen kuin aletaan hoidoilla rahastamaan. Sama pätee tuohon ravitsemusasiaan. Hinnat on tosi kovat ihmiseltä, joka ei ole käynyt minkäänlaisia ravitsemuskouluja, on ainoastaan itseoppinut. Paula Heinonen olisi hyvä esimerkki ihmisestä, jolla tuota kokemusta ja koulutusta tuntuu olevan enemmänkin. Hänen rahastuksensa ymmärrän, hänellä on jotain mitä näyttää vastineeksi... Sitä koulutusta ja kokemusta. Ja Heinonenhan ei paasaa syökää margariinia-linjalla.

    Jokatapauksessa, hieno juttu että olet päässyt noille leveleille Heidi. Meillä kullakin on ne omat ajatuksemme hyvästä elämästä ja jollekin se voi merkitä toista kuin jollekin toiselle. Peace and love sinne kans.

    VastaaPoista
  30. se aikaisempi anonyymijoulukuuta 16, 2009

    ^Toi sama pätee justiinsa tuon ravintovalmennuksenkin kanssa. Taitaa pohjia löytyä vielä vähemmän kuin ayurvedan kanssa. Mutta näistähän ei saisi mitään sanoa ettei mene hienot fiilikset ja ihkuttelut epäharmoniaan ;)

    No, nykyään tuntuu että riittää pelkkä karisma/mukavuus ja kaikenmaailman koulutukset joutaa romukoppaan (tosiaan, mutta mites Ollin valmennusten kävi...)

    VastaaPoista
  31. Oikein ihmettelen itsekin, kun kaikki kommentit saavat minut vain hymyilemään. Rikun kaunis kommentti sai jopa kyyneleet silmiini. Ärsyyntyminen on siis ex-life ja en tiedä millä perusteella vastauksiani pidetään ärsyyntymisinä.

    Tarkoitin ravintokurssini kokemuksia jo niitä ostaneilta, ei pelkästään omia kokemuksiani.

    Viimeisin anonyymi:

    Vastaan mielelläni tähän Ayurveda-asiaan. Korostan sitä, että olen Ayurvedahoitaja, en lääkäri tai konsultti ja ohjeistan ja suosittelenkin ihmisiä menemään pulssiluentaan, jos haluavat tarkempia diagnooseja ja apuja vaivoihinsa.

    Pystyn omilla taidoillani tekemään kattavan analyysin ihmisen kehotyypistä ja antamaan ennaltaehkäiseviä neuvoja. Kokemus, jonkin asian oppiminen ja sisäistäminen, niinkuin meditaationkin, on hyvin subjektiivinen asia. Uskon, että oikeat ihmiset löytävät luokseni:)

    Hoitotyöstä sen verran vielä, että esim. energiahoidoissa aika tärkeää on myös itse hoitaja (persoona, energiat), eikä vain hoitokokemus. Koen välittäväni pelkän kokemuksen sijaan asiakkaalle jotain muutakin...Onko tästä jotain vastaväitettä?

    Pitää vielä mainita, että lopettakaa tietyt anonyymit ihmeessä blogini lukeminen, kun sillä vähän väliä uhkailette:) Se ei ole ainakaan minulta pois. Se ei vaan taida olla niinkään helppoa, jokin virtuaalinen vetovoima tässä taitaa olla. Nimimerkillä "jotain positiivistakin voisi joskus sanoa.." (ja tämä oli ihan neutraali toteamus) :)

    VastaaPoista
  32. Rikulle: Nimenomaan, elitistinenhän tuo sinun(kin) ajatusmallisi tuntuu olevan.

    Oletko koskaan ajatellut, että et oikeasti voi tietää mitä ne "eksyksissä" olevat ihmiset tekevät ja ajattelevat. Ovatko kaikki sittenkään niin eksyksissä kuin miltä Sinusta tuntuu? Kuka tahansa voi toisella hetkellä vaikuttaa eksyneeltä, vaikka olisikin itsensä kanssa kuinka sujut.

    Itse olen tutustunut näihin juttuihin ihan vasta viime vuosina, mutta en kyllä silti koe olleeni millään tavalla sen enempää eksyksissä kuin nytkään. Ja olen ehdottomasti kokenut niitä lapsuuden onnenhetkiä vastaavia hetkiä myös aikuisiällä, ja kyllä, myös silloin kun olin roskaruokaa puputtava perusjuntti.

    Tässä annetaan nyt taas ymmärtää, että ei kukaan mäkkärin pussi kainalossa kuljeskeleva voi oikeasti olla sinut itsensä kanssa millään tasolla. Kyllä mä oikeasti ainakin voin sanoa, että vaikka sitä toisenä päivänä ryystäisi viherpirtelöään ihan joogatranssissa niin miksi ei voisi toisenä päivänä ihan vaan itseensä täysin tyytyväisenä hakea sitä hampurilaista ilman että oma minä tästä syystä jotenkin murenee, vaikka täällä tunnutaan niin kuvittelevankin.

    Ja tuon kateuskortin esiinvetäminen on mun mielestä ihan yhtä naurettavaa pelleilyä kun on kaiken maailman marttyyri-, sisäpiiri- ja muiden korttien vetämiset kaiken maailman nettipalstoilla ja blogeissa. Itse seurailen satunnaisesti muutamia blogeja, mutta välttelen paljon ihmisten tarkkoja kuvauksia itsestään, kuvia heistä ja muuta sellaista, joka veisi huomioitani turhaan pois siitä itse asiasta. Mulle on ihan yhdentekävää vaikka Heidi olisi hevosnaamainen, nelikymppinen neljän lapsen yksinhuoltaja Rymättylästä, mutta kun kaikkeen tunnutaan suhtautuvan kovin ylimielisesti ja nostetaan itsensä jollekin jalustalle vailla kuitenkaan kunnon tietoja ja taitoja niin kyllähän siinä kannattaa varautua siihen, että ihmisillä hieman keittää.

    Heidille: Oletko missään vaiheessa ajatellut, että uskottavuutesi on kovasti vaakalaudalla ihan vaan tuon mitättömän "koulutuksesi" vuoksi? Minusta on todella upeaa, että ihmiset jaksavat ja uskaltavat heittäytyä aiheen pariin joka heitä oikeasti kiinnostaa ja innostaa, mutta siinä vaiheessa kun toiminta muutetaan maksulliseksi pitää koko toimintaa tarkastella jo ihan uudelta kannalta.

    Olet antanut itsestäsi kovin ylimielisen kuvan, ja ihmettelenkin, mikä saa sinut uskomaan näin kovasti "kykyihisi" jotka olet hankkinut kovin lyhyessä ajassa. En tarkoita sitä, että vain vuosikymmeniä jotain asiaa harrastanut ihminen voisi siinä olla tarpeeksi kokenut ohjaamaan muita, mutta sinun kohdallasi tahti on ollut niin huima, että minua, ja kommenteista päätelleen useita muitakin, epäilyttää kovasti, ovatko tieto- ja taitotasosi oikeasti palvelujesi hintatasoa vastaavat.

    Olisihan parempi hieman ottaa koko hommaan eteisyyttä ja miettiä onkos sitä tullut haukattua vähän liian suuri kakunpala? Vaikka ihailijasi varmasti pitävät puoliasi vaikka viimeiseen mieheen, ei se silti tee sinusta yhtään vähempää epäpätevän oloista itseoppinutta viherpiipertäjähaihattelijaa joka kuvittelee olevansa parempi kuin keskivertokansalaiset noin ylipäätään. Onhan se hienoa että olet itse löytänyt oman sielusi syvimmät olemukset mietiskelemällä, mutta ei kai se tarkoita että ne jotka kuuluvat massaan, olisivat yhtään sen huonompia tai onnettomampia kuin sinäkään.

    VastaaPoista
  33. se aikaisempi anonyymijoulukuuta 17, 2009

    Hienoa että nämä saavat sinut vain hymyilemään, vielä kun se välittyisi tännekin :) Noi sun anonyymien vähättelyt ei oikein anna kuvaa että vain hymyilyttää.

    Jotenkin tuli varsinkin tuosta sun "virtuaalinen vetovoima"-tokaisusta mieleen että kyllä sulla taitaa aika lailla olla vielä tekemistä sen egosi kanssa ;)

    Vaikka en itse olekaan "uhkaillut" millään lukemisen lopettamisella, niin täytyy sanoa että sen verran alkaa nyt tökkimään toi sun ylimielinen asenne muihin kuin "itkettäjä-rikuihin" että eipä tee tiukkakaan lopettaa tämän blogin lukeminen tähän.

    VastaaPoista
  34. "Oikein ihmettelen itsekin, kun kaikki kommentit saavat minut vain hymyilemään. Rikun kaunis kommentti sai jopa kyyneleet silmiini. Ärsyyntyminen on siis ex-life ja en tiedä millä perusteella vastauksiani pidetään ärsyyntymisinä."

    Suhtautumisesi kommentteihin paljastaa kyllä ärtymisesi. Voit tosin jatkaa itsesi huijaamista, ja vakuuttaa, ettei asia ole niin. Kritiikin vastaanottaminen on taito. Se olisi hyvä oppia ennemmin kuin myöhemmin.

    "Tarkoitin ravintokurssini kokemuksia jo niitä ostaneilta, ei pelkästään omia kokemuksiani."

    Jätät varmaan kaikki vähänkin kriittiset kommentit huomiotta.

    "Pystyn omilla taidoillani tekemään kattavan analyysin ihmisen kehotyypistä ja antamaan ennaltaehkäiseviä neuvoja. Kokemus, jonkin asian oppiminen ja sisäistäminen, niinkuin meditaationkin, on hyvin subjektiivinen asia. Uskon, että oikeat ihmiset löytävät luokseni:)"

    Oletko aivan varma? Millä perusteella juuri sinä osaat minimaallisella koulutuksellasi antaa muille ainoastaan oikeita neuvoja?

    "Hoitotyöstä sen verran vielä, että esim. energiahoidoissa aika tärkeää on myös itse hoitaja (persoona, energiat), eikä vain hoitokokemus. Koen välittäväni pelkän kokemuksen sijaan asiakkaalle jotain muutakin...Onko tästä jotain vastaväitettä?"

    Persoonallisuus on tärkeä asia. Siksi tämän blogipostauksen kaltaiset kommentit saavatkin sinut todennäköisesti menettämään ainakin joitain asiakkaita.

    Pitää vielä mainita, että lopettakaa tietyt anonyymit ihmeessä blogini lukeminen, kun sillä vähän väliä uhkailette:) Se ei ole ainakaan minulta pois. Se ei vaan taida olla niinkään helppoa, jokin virtuaalinen vetovoima tässä taitaa olla. Nimimerkillä "jotain positiivistakin voisi joskus sanoa.." (ja tämä oli ihan neutraali toteamus) :)

    VastaaPoista
  35. "Pitää vielä mainita, että lopettakaa tietyt anonyymit ihmeessä blogini lukeminen, kun sillä vähän väliä uhkailette:) Se ei ole ainakaan minulta pois. Se ei vaan taida olla niinkään helppoa, jokin virtuaalinen vetovoima tässä taitaa olla. Nimimerkillä "jotain positiivistakin voisi joskus sanoa.." (ja tämä oli ihan neutraali toteamus) :)"

    Suomi on vapaa maa kommentoinnin suhteen Heidi- hyvä. Voisit noudattaa omaa neuvoasi ja sanoa joskus jotain positiivista, muusta kuin itsestäsi, ravintokurssistasi, elämäntyylistäsi ja ystävistäsi. Koska edellä mainituista ei sinulta aitoja mielipiteitä saa.

    VastaaPoista
  36. Ehkäpä juuri termit "laatikosta ulospääseminen", ja "maailmankuvan jakaminen tasoihin" ärsyttävät ihmisiä, koska ne heijastelevat yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta, jossa toisten edelle pääsemisestä muodostuu etenevässä määrin hyve, siinä missä sitä kaikissa vahvoissa ja vakaissa kulttuureissa on pidetty paheena.

    Joka paikasta pursuavat valmennuskurssit ja elämässäpärjäämisopetus kielivät jostain muusta, syvemmästä yhteiskunnallisesta murroksesta. Se, että yhä vähemmässä määrin arvostetaan kohtuutta, rehellisyyttä ja hienotunteisuutta ja yhä enemmän äärimmäisyyttä voidaan katsoa samankaltaiseksi ilmiöksi kuin mitä tapahtui Rooman valtakunnan loppuvaiheessa, ennen kuin uusi, vahvalla idealla ja moraalilla varustettu kulttuuri (tuohon aikaan kristinusko) syrjäytti tämän elämäntavan kaoottisten kansainvaellusten jälkeen.

    Nyky-yhteiskunnasta puuttuu idea jota palvella. Aikanaan se oli uskonto, sen jälkeen nationalismi. Koska molemmat ovat menettäneet kannatuksensa postmodernissa maailmassa on jäljellä enää vain narsismi ja oman nautinnon maksimoiminen. Kun kulttuuri ajautuu nihilismiin eikä kykenekään luomaan Nietzschen yli-ihmistä tai mitään muutakaan tavoiteltavaa, päädytään henkiseen tyhjyyteen.

    Etsimme tuota ideaa selviytyä postmodernissa maailmassa. Äärimmäisyyteen pyrkiminen on mielestäni kuitenkin itsepetosta, joka kertoo enempi defenssireaktioista. Mielestäni se on pinnallista pakoa ympäröivästä todellisuudesta, jossa ei havaita yksilön henkilökohtaista elämänkaarta merkityksellisempää sisältöä. Katoavaisuus ja elämän rajallisuus kunniaan.

    On mielenkiintoista nähdä, miten Eurooppalainen arvokenttä täyttyy tulevaisuudessa ihmisten elintason laskiessa, kun diversiteettitotalitarismi on tappanut kaiken luovan toiminnan, teollisuus paennut Aasiaan ja ulkomaanvelan vaikutukset löytyvät jokaisen kansalaisen nenän edestä.

    VastaaPoista
  37. On muuten totta, että tämä blogi on saanut Heidin menettämään ainakin yhden asiakkaan. Silloin kun alunperin noista hoidoista alkoi olla juttua niin suunnittelin vielä meneväni, mutta sittemmin kun tämä Aito Ja Todellinen Heidi on sieltä laatikostaan kömpinyt esiin, niin eipä ole tarvinnut enää harkita. Ehkä se on toisaalta Heidinkin onni - olen nuorempana viettänyt pitkiä aikoja Intiassa ja käynyt ihan oikeissa ayurveda-hoidoissa lukemattomia kertoja, joten on ihan mahdollista, ettei itseltäni tullut palaute olisikaan pelkästään sokeaa ylistystä ja hehkutusta ;)

    VastaaPoista
  38. Kommentoin vielä sitä, kun joku kysyi, että millä tällä hetkellä elän, työttymyystuella jne. Olen yrittänyt tuoda ilmi, että olen yrittäjä ja elän omillani. Arvostusta siitä:)

    Korostan taas, että missioni ei selkeästi olekaan miellyttää kaikkia ja haalia asiakaskuntaa, vaan tavoittaa tietty kohderyhmä jota kiinnostaa. Ja näitä asiakkaita on riittänyt kivasti:) Muihi hoitoihin menettäminen ei ole minulta pois. Päinvastoin, tärkeää olisi myös se, että kiinnostus ayurvedaan herää laajemminkin ja se alkaa levitä täälläkin.

    Kommenttini ja kirjoitukseni käsitetään näköjään jatkuvasti väärin, se on se nettikirjoittelun ongelma. Olisin toivonut saavani palautetta itse tekstistä, harmi, että huomio kohdistui nyt tuohon vertaukseen.

    VastaaPoista
  39. Järkyttääkö Heidi liikaa vallitsevaa (monen omaa) maailmankuvaa ja elintapoja kun noin voimakkaan negatiivisesti kirjoituksiin reagoidaan? Teinityttö-vertaus joka juuri edusti sitä otettiin ehkä liian henkilökohtaisesti..

    Jos johonkin ihmiseen voidaan liittää sanat valkaistu, ylipaino, tupakka ja MacD, niin mielestäni vastakohtina toimii hyvin luonnonmukainen, jooga, meditaatio ja luomu. En jaksa uskoa, että tällä blogilla on vielä lukijoita joiden mielestä jälkimmäiset asiat eivät olisi tavoiteltavampia...
    Tätä muutosta itsessään Heidi halusi kait kuvata ja vähän kritisoida samalla näitä elämäntapoja vaalivia, joita valitettavan paljon on.

    Tähän perään voikin todeta, että kyllä Heidinkin koulutuksella ja kokemuksella saadaan jo paljon aikaan.

    P.S. En ole Heidin tuttu enkä fanikaan.

    VastaaPoista
  40. Jos sun mielestä mustiin pukeutunut, lävistetty ja ylipainoinen(!) nuori on jollain tavalla hukassa (ulkonäöstähän sekin tietty selviää) niin mietipä mitä ihmiset voi ajatella esim. sut nähdessään. Huuhaahippi, kassialma kirkkaissa vaatteeissaan. Huom! Itse en oo tätä mieltä, mutta samalla tavalla vois sanoa näin päin. Ties vaikka joku muotibloggari on jo kuvaillu sua jossain postauksessaan :P

    Ja tuohon onnellsuusasiaan, minä ainakin oon kokenut samanlaista lapsuudenriemua ihan aikuisenakin, monesti ja usein. Harmi jos joku ei oo, eikä siihen muuten tarvittu meditaatiokurssi, vain lapsuuden ystävä, joka on vieläkin paras kaveri.

    Ja tästä anonyyminä kirjoittelusta, yhtä anonyymi voi olla vaikka kirjautuis bloggeriinkiin, nimimerkki kertoo yhtä paljon kun "Anonyymi".

    VastaaPoista
  41. Onneks ei törmätty eilen keskustorilla, olisin varmaan päässyt sun blogiisi varoittavana esimerkkinä! En ole teinityttö, mutta pukeudun mustaan ja meikkaankin joskus. Eilen olin pikkujouluissa ja söin jouluruokaa ja join alkoholia, päädyin baariin jossa juhlimme pikkutunneille. Emme jutelleet ravitsemustieteestä tai superfoodeista kavereiden kanssa. Olemme varmaan sun näkökulmastasi matrixissa tai laatikossa, mutta meillä oli tavattoman hauskaa, vieläkin naurattaa vedet silmissä jotkut eiliset jutut... Ajatella, miten joku voi onnellinen vaikkei elä kuin sinä?

    VastaaPoista
  42. On tullut paljon kommentteja Heidin koulutuksen riittävyydestä ja halusin itsekin sanoa muutaman sanan aiheeseen liittyen.

    Suomessa koulututtautuminen on mennyt mielestäni ihan överiksi. Kaikkeen pitää olla monen vuoden koulutus ja siitä huolimattakaan et välttämättä ole pätevä (ja humorista kyllä joskus olet ylipätevä). Iso-Britanniassa esimerkiksi pärjäät hyvin työelämässä kandin tutkinnolla. Suomessa joillakin aloilla saat lukea vähintään lisensiaatiksi tai tohtoriksi ollaksesi asiantuntija. Iso osa koulutuksesta jää unohduksiin (ja nyt puhun omasta kokemuksesta) ja vielä isompi osa on täysin tarpeetonta työn tekemisen kannalta. Tietenkään näin ei ole kaikilla aloilla eikä kaikissa työpaikoissa, enkä halua tehdä yleispätevää väittämää. On kuitenkin monia töitä, jotka oppii tietyn peruskoulutuksen jälkeen ihan tekemälläkin.

    Uskon, että Heidin saama koulutus on ollut riittävän pitkä saamaan tiedon, ettei ainakaan vahingoita ketään. Se määrä iloa ja positiivisuutta, minkä hän on jakanut ympärilleen osoittaa mielestäni jo hyvin, että osaamista löytyy. Ei opintojen pituus takaa oppimista, vaan into ja aito kiinnostus. Ja huomioitavaa on myös se, että Heidi opettelee koko ajan lisää. Koulutus ei siis ole jäänyt vain kurssiin, jonka hän on käynyt. Muistaakseni hoitojen alkaessa myös hinnat olivatkin harjoitushintoja ja nyt kokemuksen jo karttuessa ne ovat hieman nousseet niin kuin asiaan kuuluu jos meinaa itsensä työllään elättää.

    Ne jotka epäilevät Heidin taitoja voivat käydä itse kokeilemassa ja sanoa mielipiteensä sen jälkeen. Uskon, että Heidi ottaa myös negatiivista palautetta vastaan ja koittaa kehittyä lisää, jos on aihetta. Itse en ole hoidoissa käynyt, mutta toivon että jossain vaiheessa tulee tilaisuus pyörähtää Tampereella. :)

    Postauksessa isoa kohua aiheuttanut ehkäpä vähän mustavalkoinen vertaaminen (ylipainoinen teinityttö vs. Heidi) on valitettavaa kahdesta syystä. Ensinnäkään en usko, että Heidi tarkoitti tätä mitenkään pahalla vaan vertasi tilannetta entiseen ja nykyiseen minään. Hän samaisti itsensä tuohon tyttöön ja ajatteli mikä valtava (positiivinen) muutos on tapahtunut. Tietenkään hän ei voi tietää onko tyttö onnellinen vai ei ja on mahdollista, että tyttö on hyvinkin onnellinen. Meidän kaikkien mielipiteet perustuvat omaan kokemukseemme ja näin varmasti myös Heidillä. En usko, että hän siis arvosteli teinityttöä, vaan entistä itseään jonka näki tytössä.
    Toiseksi Heidi ei mielestäni ole missään vaiheessa sanonut olevansa parempi kuin muut. Onnellisempi ja innostuneempi kuin keskimäärin ihmiset kylläkin.

    On ihanaa Heidi, että jaksat kertoa itsellesi hyviksi kokemista jutuista. Moni varmasti arvostaa sitä ja saattaa vaikka kokeilla itsekin. Kaikkea ei meidän muiden kuitenkaan suosituksista huolimatta tarvitse (eikä välttämättä pidäkään) tehdä perässä ainakaan kuuntelematta itseään ja mielihalujaan. Jooga ja mediataatio ei välttämättä sovi kaikille ainakaan kaikissa elämäntilanteissa, mutta ei tieto siitä että se toimii Heidille pitäisi olla vahingollista meille muillekaan.
    Ei ole yhtä ainoaa tietä mitä kulkea ja se onkin ollut oma kompastuskiveni lukiessa monien mielenkiintoisia blogeja. En voi yrittää jäljitellä ketään vaan löytää se oma pieni juttuni omassa rauhallisessa tahdissani.

    Olen Heidi suunnattoman kateellinen toimivasta ja mielenkiintoisesta yrityksestä varsinkin kun näen miten hyvää se sinulle tekee. Kateudesta huolimatta olen myös onnellinen puolestasi, varsinkin kun tiedän, ettei se ole minulta pois. :)

    VastaaPoista
  43. Luin tekstin ja ymmärsin taas ihan eri tavalla miten jotkut täällä tuon kohdan ymmärsi. Mielestäni Heidi ei tarkoittanut, että ko. tyttö ei olisi onnellinen, mutta muistellesssaan itseänsä samanlaisessa tilanteessa, hän ei kokenut olevansa onnellinen.

    Siinä vaiheessa, kun Heidi ja Olli alkoivat myydä tietoaan, ihmiset tuntuivat ärsyyntyvän. Olen seuraillut molempia blogeja suht aktiivisesti viime keväästä asti, eikä vielä kesällä ainakaan ollut näin vittuuntuneita lukijoita. Heidi taisi syksystä alkaa myydä tietoaan niin kappas alko tuleen negatiivisia viestejä. En tiedä ärsyttääkö ihmisiä myös tuo pirteyden, onnellisuuden hehkutus, kun mahdollisesti itse tuntevat olevansa uupuneita, väsyneitä täällä pimeässä ja kylmässä pohjolassa.
    Tämä on kuitenkin vain blogi. Heidi jakaa täällä omia näkemyksiään, tietojaan, jos ei nappaa niin ei tarvitse lukea. Mikä siinä on niin vaikeaa?
    Tuntuu, että heti jos tulee vähänkään negatiivista sanottavaa näissä blogeissa niin niistä jauhetaan ja väännetään. Mutta onhan se niin, että kun suosio kasvaa niin myös "vihaajiakin" tulee sitä myötä.
    Mun mielestä tärkein juttu on kuitenkin, että monella voi herätä kiinnostus ravintoon jne. ylipäätään elämään näiden blogien kautta.

    VastaaPoista
  44. "Kommenttini ja kirjoitukseni käsitetään näköjään jatkuvasti väärin, se on se nettikirjoittelun ongelma. Olisin toivonut saavani palautetta itse tekstistä, harmi, että huomio kohdistui nyt tuohon vertaukseen."

    Olet saanut jo palautetta koko tekstistäsi: se oli ylimielinen ja loukkaava.

    VastaaPoista
  45. Koulutuksen pituus eikä arvosanat kerro ihmisestä vielä mitään, ei ammattilaisena eikä etenkään ihmisenä. Toisilla on se tatsi, herkkyys, sisäinen osaaminen, hiffaus pienemmälläkin tekemisen määrällä, kun taas joku toinen saattaa tahkota asioita ja tekemisiä satoja kertoja, ja siltikään ei ole sinut työnsä kanssa. Meissä on eroja kaikilla osa-alueilla - onhan jokainen meistä varmaan itse huomannut eroja myös lääkäreissä/asianajajissa/siivoojissa/myyjissä jne.

    VastaaPoista
  46. Näistä koulutus-asioista tuli vain mieleen, että eikö juuri nämä pitkät maisteritutkinnot maksa yhteiskunnalle, sinulle ja minulle, pitkän pennin vs. itse koulutuksensa kustantanut ja omalla innokkuudella opiskellut YRITTÄJÄKSI ryhtyvä henkilö. On toki jokaisen itse päätettävissä kenen palveluita ostaa. Mielestäni ei kuitenkaan tunnu kovin reilulta väheksyä kenenkään osaamista kokeilematta itse.

    Kateutta on helppo tunnistaa monesta kommentista, olen itsekin siihen syyllistynyt, mutta ei varmasti liene keneltäkään pois jos joku on löytänyt sisäisen tasapainon ja kannustaa meitä muita ajattelemaan ja tarkastelemaan itseämme ja toimintatapojamme. Ehkä parhaassa tapauksessa jopa oppimaan jotain. Mietiskely/meditaaio lienevät kokeilemisen arvoisia keinoja lähemmäksi omaa "minuutta".

    Reaktiot, joita tämä postaus herätti, kertovat että Heidi keinutti laivaa jossa ehkä moni lukija tunsi (ainakin osittain) olevansa kokemalla kirjoituksen loukkaavana ja ylimielisenä. Kukaan meistä ei ole täydellinen (tuskin haluaisikaan olla) enkä takuulla usko Heidinkään niin itsestään ajattelevan.

    Sivuhuomautuksena: tunnen Heidin, mutta emme ole ystäviä enkä ole fani (heh) ja pystyn mielestäni melko objektiivisesti suhtautumaan hänen kirjoituksiinsa.

    meeri

    VastaaPoista
  47. Ylpeyttä on helppo tunnistaa alkuperäisestä kirjoituksesta ja myös osasta kommentteja. Ylpeyskortti!

    Ne harvat henkilöt, joita voisin pitää melkein-guruina, ovat olleet personaaltaan hyvin nöyriä ja erittäin huumorintajuisia. Heidillä ja meillä muillakin lienee vielä pitkä matka sille tasolle.

    VastaaPoista
  48. Voi jestas mitä tekstiä täältä löytyy. :D
    Täällä on jengi vaatimassa CV:tä, toimeentuloselvityksiä ja päätä vadille. Kommenteista löytyy jopa tämän tyylistä kermaa:

    "Olisihan parempi hieman ottaa koko hommaan eteisyyttä ja miettiä onkos sitä tullut haukattua vähän liian suuri kakunpala? "

    Olisikohan parempi olla olematta niin katkera ämmä?
    Hitto, se on hienoa että ihmiset tekevät rohkeasti omilla kasvoillaan arvostamaansa työtä ja elävät elämää omin ehdoin! Joten jatka Heidi samaan malliin. Olen sivusilmällä seuraillut blogiasi pitkään ja voin sanoa, että homma toimii. *hatun nosto*
    Suomalainen mentaliteetti ei näytä hyväksyvän sellaista käsitettä kuin "tekemällä oppii". Taustalla pitäisi olla korkeakoulut ja diplomit ennen kuin saa edes yrittää. Tällainen tekemisen pelko ei palvele ketään. No, onneksi osaat varmasti suhtautua näihin kommentteihin rennolla asenteella. :)
    Jatka samaan malliin! Iloista päivää sinne.

    VastaaPoista
  49. Heippa Heidi, kiitos blogistasi! Olen seurannut kirjoituksiasi kesästä asti ja saanut paljon vinkkejä elämänlaatuni parantamiseen. Vihersmoothiet kuuluvat nykyään jokaiseen päivään, olen oppinut koostamaan herkullisia salaatteja joilla korvaan lämpimät ateriat ja tutustunut supersapuskoihin joista parhaillaan valkkailen itselleni parhaita vaihtoehtoja. Astangajoogan alkeiskurssikin on käyty, jatkoa odotellessa. Kaikenkaikkiaan voin todeta, että vaikka en ainakaan ihan lähiaikoina ole alkamassa 100% raakaruokailijaksi, ovat yleiset fiilikseni paljon aiempaa positiivisemmat em. asioista johtuen.

    Huomasin että tulevissa postauksissasi on yhtenä aiheena luonnonmukainen synnytys. Tulevana kätilönä tiedän asiasta jo jonkin verran, mutta odotan innolla kirjoitustasi aiheesta!

    Mukavaa joulunaikaa sinulle!

    T. Ellu

    VastaaPoista
  50. Argh. Ihmisillä on jostain syystä tapana käsittää asiat tahallaan väärin. Minulle(kaan) ei tullut ensimmäisenä mieleen se, että Heidi moittisi ohimennen näkemäänsä tyttöä. Että voi luoja. Miten ihmeessä jotkut jaksavat raapustaa satojen sanojen puhtaasti ilkeämielisiä kirjoituksia toista, itselle tuntematonta ihmistä loukatakseen? Kritiikki on toki hyvästä, mutta voisipa tehdä myös hyvää miettiä, onko tarpeen kritisoida _pohdintoja joita ihminen esittää omassa blogissaan_. Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli.

    Hymyjä Heidille päin! Blogistasi huokuva elämänilo on aidosti piristävää.

    VastaaPoista
  51. Heidi, pls, jos sä haluat tavoittaa sen oikean kohderyhmän, niin sun täytyy hioa vähän sitä, miten asiat ilmaiset teksteissäsi.

    Et varmaan itsekään halua tuhlata energiaa tällaiseen taisteluun.

    Ja huh, kylläpäs oksettaa tällainen kommenttiosio! Tulin vain tarkastamaan mun kommenttiani, niin sitten törmääkin tällaiseen.

    Kritisoijille haluaisin myös sanoa, että haista paska -ylimielisyys ei ole kritiikkiä. Yhtä lailla täällä on anonyymit nillittäjät vetämässä kateuskorttia aina peliin... wonder why?

    Mut toisaalta on sitä mieltä et antaa kaikkien kukkien kukkia demokratiassa, oli sitten anonyymi ilman kirjautumista tai ei.

    Julia C.

    VastaaPoista
  52. "Argh. Ihmisillä on jostain syystä tapana käsittää asiat tahallaan väärin. Minulle(kaan) ei tullut ensimmäisenä mieleen se, että Heidi moittisi ohimennen näkemäänsä tyttöä. Että voi luoja."

    Tahallaan väärin? Minkä ihmeen takia? Heidin mielipiteitä ei siis voi perustellusti kritisoida, vaan takana on tietenkin joku ihmeellinen salaliittoteoria! Sitä paitsi Heidi on moittinut lukuisia ihmisiä blogissaan, mm. omaa isoäitiään.


    "Miten ihmeessä jotkut jaksavat raapustaa satojen sanojen puhtaasti ilkeämielisiä kirjoituksia toista, itselle tuntematonta ihmistä loukatakseen? Kritiikki on toki hyvästä, mutta voisipa tehdä myös hyvää miettiä, onko tarpeen kritisoida _pohdintoja joita ihminen esittää omassa blogissaan_. Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli."

    Mistä sinä ihmisten kritiikin motiivit tiedät? Kommentointi ei ole myöskään kielletty tässä blogissa...

    VastaaPoista
  53. Eipä tässä ole kai kukaan vaatinutkaan mitään pikkutarkkaa cv:tä tai sitä, että Heidi lähtisi Intiaan vuosikausiksi opiskelemaan? Tässä ihmetyttää lähinnä se, että Heidin "opiskelut" ovat kovin nopealla aikavälillä toteutettu, ja se, että kuukauden antaa "harjoitushoitoja harjoitushinnoilla" ei kyllä tee kenestäkään ammattilaista. Samoin ihmetyttää tuon ravintoneuvonnan hinnan nopea kohoaminen. Aika uskalista tarjota tuon sortin palvelua nykyisillä tieto- ja taitomäärillä ja vielä lyödä päälle muhkea hintalappu.

    Yksi asia joka minua on kovasti askarruttanut ja johon toivoisinkin Heidiltä itseltään kommenttia. Otatko ravintoneuvontaa uusille ihmisille antaessasi kuinka esimerkiksi henkilön perussairaudet? Ravintotietosi tuntuvat olevan täysin itseopiskeltu osa-alue ja minua kiinnostaakin annatko neuvontaa myös jos ihmisellä on jokin perussairaus johon ruokavaliolla voidaan vaikuttaa. (Itselläni on, joten siksi tämä kiinnostaa. Tämä ei siis ole mikään yritys löytää osaamisestasi aukkoja.) On kovin uskaliasta lähteä leikkimään muiden ihmisten ravinnonsaannilla, etenkin kun tietämättömät voivat luottaa sanaasi kuin piru raamattuun.

    Sitä paitsi, jos itse olisin mäkkäriruokaa puputtava, mustiinpukeutuva, ylipainoinen teini, joka haluaa elämäänsä jotain muutosta, niin kyllä mulla ainakin lopahtaisi into heti jos osuisin lukemaan yhtä ylimielisistä tekstiä mitä Heidi välillä täällä suoltaa. Ihmetyttää kovasti onko suht tuoreella yrittäjän plantulla noin paljon varaa valita asiakkaitaan, että voi ihan vapaasti antaa itsestään näin kovin tuomitsevan kuvan? Itse ainakin tuossa vaiheessa olisin hieman varovaisempi sanoissani, koska maine kiirii kyllä helposti edellä... Paitsi että eihän Heidin tarvitse, koska hän on niin rohkea.

    Ja taas läimitään tuota kateuskorttia pöytään niin että lätisee. Onkohan mitenkään mahdollista, että voisi ihan vaan kriittisesti kommentoida tekstiä, joka särähti omaan korvaan pahasti, ilman että heti pidetään kateellisena? Miksi minä olisin kateellinen ihmiselle, joka tuntuu olevan niin tämän uuden (kyllä UUDEN) aatemaailmansa lumoissa, ettei välttämättä tunnu aina näkevän metsää puilta?

    Tosin kyllähän minä ymmärrän miksi se on niin helppo aina sanoa kritisoijia kateellisiksi yms. Silloinhan ei ollenkaan tarvitse pysähtyä miettimään, että voisiko joku kritiikinpoikanen vaikka osua oikeaan.

    T: Katkera ämmä :)

    Ps. Jussille kiitokset iskevästä nimimerkistä :D

    Pss. Jostain syystä sitä ei vaan aina voi kirjoittaa "oot persiistä" vaan ihan oikeaa, asiallista kritiikkiä sisältävän kommentin nyt vaan on oltava pidempi kuin 20 sanaa.

    VastaaPoista
  54. Kysehän tässä on nyt siitä, että:

    -Koin aidon tunteen keskustorilla erilaisista maailmankuvista
    - Kuvasin henkilöiden ominaisuuksia, en missään vaiheessa arvottanut (paitsi itseäni 10 v sitten)
    - Yhtä lailla olisin voinut kirjoittaa "näin spurgun huojuvan tolpassaa ja itsellä oli ekopussi..tästä ei varmasti KUKAAN olisi ottanut nokkiinsa
    - Joten KUKA SE ON JOKA ÄRSYYNTYY JA MIKSI?
    - Tiettyjen ihmisten ominaispiirteiden esilletuonti on edelleen tabu..Ärsyyntynyt lukija voi ja ottaakin asian henkilökohtaisesti tai sitten ymmärtää asian väärin

    Täällä kommenteissani on muutamien pidempien postausteni jälkeen havaittu seuraava "keskustelu"ketju:

    - Ensin muutama kehuu postaustani
    - Sitten nämä anti"fanit" ärsyyntyvät niistä "fanien" kehuista ja alkavat dissaamaan ensin jotain "epäolennaista" seikkaa postauksessa
    - Negatiivinen antienergia vahvistuu
    - Lopulta arvostellaan jo itseäni henkilönä sekä yrittäjänä ja taitojani ja koulutustani kyseenalaistetaan, vaikka se ei millään tavalla liity postaukseeni
    - Kaikki vasta-argumentit väärinymmärretään tahallisesti tai tahattomasti (ego)

    Koulutuksestani ja oppimisesta sen verran vielä, että tosiaan on valitettavaa, että vain kirjatieto ja opiskelun ja työkokemuksen ajallisuutta pidetään tässä nuoressa egoyhteiskunnassa osaamisen ja pätevyyden mittarina. Oman kokemuksen myötä voin sanoa, että siinä vaiheessa kun ihminen oppii tuntemaan itseään, kaikki mittarit häviää, vaikka sitten vain sisällä.

    Itselleni riittää, että uskon itseeni ja kykyihini TÄYSILLÄ ja olen varma, että olen "opiskellut" näitä asioita jo vuosia alitajunnasssani. Ehkä koko elämän. Ja kun sen potentiaalin saa vihdoin esille, on se ehkä suurempi kuin kymmenien vuosien pänttäykset.

    Provosoivia (ei tosin tarkoituksella) tekstejä on varmasti edelleen tulossa, en ala sensuroimaan, vaikkakin tavoittaisin enemmän kohderyhmääni. En ole huolissani asiakkaiden vähyydestä, päinvastoin. Toivoisin kuitenkin, että löytäisitte ja kommentoisitte juttujeni pääsisältöä ja jos se tuntuu "maailmankuvaasi" liian vieraalta, niin sen voi suosiolla skipata.

    Seison sanojeni ja ajatusteni takana 100%. Kukaan ei voi mennä toisen sanojen taakse ja tietää tasan tarkkaan taka-ajatuksiani, tunnenko olevani parempi jne. Niin tämä kuin lukijan lukukokemus on AINA subjektiivinen. Laajentamalla tietoisuutta voit ehkä tajuta tämänkin, kuten tekstissäni kerroin.

    VastaaPoista
  55. Kärjistys:

    Ottaisitko mieluummin lääkereseptin vastaan pätevältä lääkärilät vai itseoppineelta pilleristiltä, vaikka kumpikin osaisivat Pharmaca Fennican kannesta kanteen ulkoa?

    VastaaPoista
  56. (Juu, maaginen vetovoima toi mut takaisin. Ja uhkaus uhkaus, lopetan tän blogin lukemisen heti kun pystyn, vielä en pysty... Mutta hoitoihin en ilmoittaudu, vielä! ;)))

    Haluan täsmentää pari asiaa tähän kummalliseen tulvaviestiketjuun. Olen siis se ano, joka mietiskeli eilen toimeentuloasi. Nyt olet yrittäjä, ja varmaankin tulet toimeen yrityksesi tuloilla. Muistelin vaan sitä, että keväämmällä kerroit työttömyydestäsi ja siitä, miten se antoi aikaa tälle henkistymiselle. Ja siihen liittyen, ärtynyt kommenttini oli suunnattu siihen, että kaikki eivät vaan ihan tosioikeesti ja loppuviimeksi voi henkistyä niin paljon yhtäaikaa, että ns. yhteiskunta lakkaa yhtäkkiä pyörimästä. Länsimainen lääketiede ei myöskään ole täysin hanurista, vaikka suurelta osin on justiin sitä ja elintarviketeollisuus kanssa. Mutta banaali älyvapaa esimerkkilista: Jos a) menisi jalka poikki b) hullu puukottaja katkoisi pari tärkeää verisuonta c) tuberkuloosi iskisi d) rattijuoppo ajaisi päälle jne...niin ihan varmasti lähin yliopistollinen keskussairaala olisi se osoite, johon haluaisimme kaikki, että ambulanssi kurvaisi ja hyvä niin. Kun henki on kyseessä on esim. hengityskone ihan jees. Ja röntgenillä on kiva tarkistaa, että tuliko se lasta oikeeseen asentoon. Ja verisuonikirurgia on taikuruutta! Kaikkiin asioihin ei kertakaikkiaan vaikuta TM tai Rawfood. Ja joihinkin juttuihin kuollaan edelleen globaalisti katsottuna aina, paitsi täällä kauhean länsimaisen sivistyksen piirissä.

    Meillä kaikilla on asiat ihan liian hyvin, kun on aikaa pohtia tällaisia. Ja ärsyyntyä näistä. Tai olla ärsyyntymättä.

    Ja joo kyllä, tää on älytöntä whinettämistä, eikä varmaan osu maaliin. Tunnustan: olen vetänyt viherpirtelöö joka ilta koko syksyn ja d-vitskuu ja luomuu ja haaveilen jostain maltillisesta 70 % raw-dieetstä jne...Mutta ääriliikkeet ja ylenkatsominen niiden kaverina ei silti toimi. Ja huomenna aamulla menen taas sinne tylsään hyvinvointivaltiota ylläpitävään nimettömään virastoon töihin, ihan mahtavaa!

    t. Valivali-Anna

    VastaaPoista
  57. En ole jakelemassa pillerireseptejä/lääkkeitä, siinä lyhyt markkinapuheeni:)

    VastaaPoista
  58. Anna: En ole mielestäni julistanut täällä, että länsimainen lääketiede on itse pahuus. En ole hoitamassa onnettomuuden uhreja kuntoon raw foodeilla, enkä siis määrämässä lääkkeitä/lääkkeiden poisjättöä jne. Valitettavasti virallisten tahojen ravinto-opetus sattuu olemaan hieman hakusessa ja siihen "markkinarakoon" olen iskenyt (tai päätynyt). Tällä yhteiskunnalla ei ole varaa odottaa vuosia sitä, että lääkäreille aletaan opettamaan ravinnon yhteyttä sairauksiin tai jopa terveyden ylläpitämiseen.

    Jokapäiväisillä valinnoilla, ravinnolla, sanoilla, ajatuksilla luot elämääsi..joten itse pyrkisin pitämään positiivista energiaa päällä kaikessa :) Itse tein aika monia pieniä valintoja päällekkäin enkä koe että "ilmaiseksi" onni on tullut luokseni, päinvastoin.

    VastaaPoista
  59. Huh, mitä paskaa Heidi on saanutkaan niskaan. Sitähän tämä asiakaspalvelu tahtoo olla. Aina on joku kitisemässä. Kiitosta harvoin kuuluu. Monille näyttää olevan vaikeaa hyväksyä toisten hyvät fiilikset ja se, että ihmisellä menee hyvin elämässään. Kuitenkin paskimmat fiilikset on juuri näillä negailijoilla.
    Jatka Heidi samaa linjaa :)

    Halauksin Kirsikka

    VastaaPoista
  60. Loistavaa vääntöä :D Kieltämättä vähän harmittaa, että nykyään tässä blogissa kommenttiosio on paljon kiinnostavampi kuin itse blogi, mutta niin ne asiat maailmassa vaan muuttuvat...

    VastaaPoista
  61. Anteeksi latteat kliseet, mutta tähän jos mihin sopii vanha viisaus "ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa". Ken oikeasti haluaa lahjoittaa rahojaan jollekin sillä perusteella, että tämä uskoo itseensä ja kykyihinsä TÄYSILLÄ ja uskoo opiskelleensa asioita "alitajunnassaan" jo vuosia, niin antakaa hyvänen aika heidän tehdä se! Vähän silti epäilen, ettei tätä "mainoslausetta" jostain syystä löydy Navadinan sivuilta...

    VastaaPoista
  62. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Hyvä teksti, mutta kysymykseni ei siitä huolimatta liity siihen mitenkään :)

    Olen ajatellut tehdä jouluksi muunnellun version porkkanalaatikosta, ja kysymys olisikin, että mitäs luulet, kävisikö mantelimaito makunsa puolesta porkkanalaatikkoon? Porkkanathan ovat hiukan makeita ja ajattlein, että sen puolesta mantelimaito voisikin käydä vai tuleekohan jo liian makeeta? En ole siis koskaan kyseistä tuotetta kokeillut vaan ajattlein tehdä laatikon vähän tälleen kepillä jäätä kokeilemalla :D Niin, ja osaatko suositella jotakin toista maidonkorviketta, joka sopisi paremmin? Kauramaitoa ajattelin, mutta tuo manteli niin houkuttaisi .. ;)

    Mitäs muuten sanoo lukijat?

    VastaaPoista
  64. "- Yhtä lailla olisin voinut kirjoittaa "näin spurgun huojuvan tolpassaa ja itsellä oli ekopussi..tästä ei varmasti KUKAAN olisi ottanut nokkiinsa"

    No, minä olisin ihmetellyt, miksi haluat arvostaa itsesi korkeammalle tasolle / paremmaksi ihmiseksi / laajentuneemmaksi tietoisuudeksi / tms vastaavaa kuin tämän kyseisen spurgun. Hänkin on ihminen.

    Jos olisit käyttänyt vertauksessasi omaa itsesäsi joku vuosi sitten, tuskin kukaan olisi ärsyyntynyt. Silloin olisit kertonut omasta kehityskaarestasi ja siitä, kuinka hyvältä nykyinen elintapasi tuntuu. Etkä verrannut itseäsi toiseen ihmiseen. Lukijoille tuo avautui ihmisten luokittelemisena eri tasoille, parempiin ja huonompiin. Tätä vaikutelmaa vaan lisää teksti siitä, kuinka olet "päässyt ylemmälle tasolle" ja kuinka muiden on sitä vaikea tajuta (kommentointi johtuu siitä, että kommentoivat ovat vielä alemmalla tasolla ja "ärsyyntyvät" jostain tms).

    Terveisin astangayogini, mustiin pukeutuva mörökölli.

    VastaaPoista
  65. Heidi ja lukijat, tiedättekö onko Tampereen seudulla ekokampaamoa/-kauneushoitolaa? Olisin kiinnostunut vinkeistä.

    Ymmärrän kyllä täysin lukijoiden kritiikin, antaa jotenkin empatiakyvyttömän ja omahyväisen kuvan, jos omaa menestystä pitää korostaa etsimällä puutteita kanssaihmisistä. Vähän pintapuoliseen arviooon myös perustat käsityksesi täysin vieraasta ihmisestä. Suoraan sanottuna, en ihan kauhean mielelläni menisi hoitoon ihmiselle, joka arvottaa toisia noin voimakkaasti pukeutumisen, vartalon muotojen yms. perusteella...

    VastaaPoista
  66. Hmm, luin kommentit johonki 46.asti, enkä tiedä enää mistä täällä puhutaan sen jälkeen, mutta kommentoinpa itse tekstiä, asiaa.
    Meditaatio on mielenkiintoista ja on ilo kuulla, että sinä olet sen elämääsi löytänyt ja voit tehdä pitkiä meditaatioharjoituksia ja syventyä itseesi. Itse kokeilin meditaatiota eka kertaa joku 10 vuotta sitten buddhalaisen meditaation kurssilla ja silloin se lähinnä inhotti, olin 17-vuotias, malttamaton ja sen jälkeen lähinnä inhosin koko touhua monta monta vuotta :) Nyt olen muutaman vuoden ajan ollut tosi kiinnostunut,meditoinut ohjauksella joogaretriiteissä silloin tällöin ja sitten olenkin istuskellut kotona viisiminuuttisia tai kymmenenminuuttisia, koska tässä elämäntilanteessa (kolme pientä lasta kotona) on vaikeaa löytää aikaa/jaksaa pidempiä ja syvempiä juttuja. Mutta, jo ne pienet ajat toimii! Ja kun vertaa miten helppo on istua vaikka tietokoneella puoli tuntia..miksei käyttäisi sitä aikaa johonkin järkevään? Astangajooga on kulkenut elämässä mukana myös ton kymmenisen vuotta, joten tykkään erityisesti näitä aiheita lukea. Inspiraatiota omaan epäsäännölliseen kotiharjoitteluun!

    Krista

    VastaaPoista
  67. Turhaa Heidi pahoittelet, kyllä tekstisi oli ihan täyttä asiaa, minäkin olen nähnyt "itseni", millainen olin ennen ja vertailin sitä nykyaikaan. Nämä anonyymien takaa kirjoittelevat eivät vain tajunneet jutun pointteja ja takertuivat johonkin mitättömään asiaan ja vielä kehtaavatkin väittää etteikö lihavuus, roskaruoka, liiallinen kemikaalimeikki, yms. ole haitallista ihmisten hyvinvoinnille eivätkä näe tässä mitään ongelmaa. Tämä on sitä kapeanäköisyyttä jos mikään. Hävettää oikein lukea tuollaisia..

    Ihan kiinnostuksesta olisi kiva nähdä näiden "kriitikoiden" omaa elämää ja vertailla sitä muihin lukijoihin mutta he tuskin uskaltavat mitään julkisesti kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
  68. Heipä hei Dragofix!

    Onko mielestäsi mustiin vaatteisin pukeutuminen myös "haitallista ihmisen hyvinvoinnille"? Tai lävistykset? Niitä näkee paljon tuolla joogan syntyseuduilla.

    Omaan itseensä vertaaminen on asiallista, toiseen kuviteltuun tai aitoon ihmiseen vertaaminen (ja itsensä paremmalle "tasolle" asettaminen) aikaansaa varmasti ärtymystä.

    Onnellisuus ja iloisuus ei tarvitse vertailua eikä tuomitsemista. Vaikka en uskokaan Heidin sellaista kirjoituksellaan tarkoittaneen.

    Terveisin jo aiemmin kommentoinut astangayogini

    VastaaPoista
  69. Hei viimeisin anonyymi; Tampereella toimii ainakin Neitoperho-niminen kauneushouitola, joka käyttää vain luomukosmetiikka hoidoissaan.

    Tiia

    VastaaPoista
  70. Tampereella on myös Aurinkolintu-niminen kauneushoitola. Tampereen ensimmäinen sellainen, aivan ihana! Muita en ole itse kokeillut.

    VastaaPoista
  71. Tässä yksi kriitikko anonyymi kertoo omasta elämästään: Syön lähestulkoon pelkkää luomuruokaa, vegaani, ruokavalio 80% raakaa (enempään en edes halua), liikun, käytän pelkkää luonnonkosmetiikkaa, ekoilen kaikessa missä pystyn MUTTA käytän esim. käytännössä melkein aina mustia vaatteita (ou mai gaad!) Eli voi elää hyvinkin samantyylistä elämää kun nämä muutamat muita paremmat ihmiset täällä mutta en silti arvostele muita tai kuvittele olevani parempi kun muut TAI kuvittele, että mun tapani elää on se ainut oikea. Ja sitä kaikkea tämä kirjoitus (muiden ohella) kertoo mulle kirjoittajasta. Ja jotta ei voi nyt taas vetää sitä Anonyymi-korttia esille niin:

    t. Niina

    VastaaPoista
  72. Kiitos vinkeistä, luomukampaamoa ei taida Treella vielä olla, jostain googlettamalla löytyi tieto, että sellaista oltaisiin avaamassa syksyllä 2009. Eli jos olet linjoilla luomukampaaja niin pls, laita yhteystietojasi ;)

    Mielestäni moni kriitikko on selväsanaisesti kertonut mikä tuossa Heidin tekstissä tökki: ei anna kovin kypsää/kehittynyttä kuvaa ihmisestä jos tuntee tarvetta dissata toisten elämäntapaa/valintoja/ulkomuotoa. Jos itsellä on hyvä olla, niin miksi se näkyy toisten tuomitsemisena? Vähän samanalaista dilemmaa olen miettinyt monien uskovaisten kohdalla.

    Dragofix, mielelläni kertoisin yhtä sun toista itsestäni, mulla on monia mielenkiintoisia kokemuksia jotka voisin jakaa teidän kanssanne. En vaan usko että kannattaa täyttää Heidin blogia minun elämäntarinallani.

    VastaaPoista
  73. Tuossa ylläolevassahan näkyy se ydin tässä heidin arvostelussa, miksi oma hehkutettu hyvä olo näkyy muiden arvosteluna, ja muina ikävinä ilmiöinä?
    Tuossa on paljon valheellisuutta mukana.

    Siinä on aikamoinen ristiriita, josta ei voi todeta kuin ettei taida heidillä olla sittenkään niin hyvä olo, tai sitten heidi nauttii muiden arvostelusta ja tiedostaa sen, koska on niin tiedostava kertomansa perusteella, tai sitten heidi ei ole kovin tiedostava oikeasti, ja onkin oikeasti pikkumainen ihminen, joka tarvitsee muiden arvostelua rakentaakseen omaa personaansa ja syöttääkseen aika massiivista egoaan?

    VastaaPoista
  74. Onko paksusuolessa oleva kaasu pierua? Vai muuttuuko kaasu pieruksi vasta siinä vaiheessa, kun se pallealihaksia ja sulkijalihasta kontrolloimalla kuljetetaan läpi peräreijän niin, että aiheutuvasta paineesta peräreijällä syntyy pärisevää ääntä?

    Onko siis pierun määritelmässä oleellista se, kummalla puolella sulkijalihasta kaasu on? Tai sillä että kuuleeko sitä kukaan?


    Aiheeseen liittyen sanon minäkin kommentin, että tämmöinen eri ihmistyyppien vertaaminen olisi varmasti voinut tulla monenkin täällä kirjoittaneen tekstiin. Veikkaan, että teksti ei olisi ärsyttänyt niin paljon ihmisiä, jos Heidi olisi verrannut tätä tyttöä johonkin toiseen tyttöön kuin itseensä.

    Eli minusta ainakin tuntuu, että meidän suomalaisessa häpeäkulttuurissa vieroksutaan juuri sitä "kuvitteleeko tuo olevansa parempi kuin me muut". Ihmisiä kyllä vertaillaan ja kategorisoidaan koko ajan, mutta jos erehtyy luokittelemaan itsensä niin saa lokaa niskaansa.

    Onhan se ymmärrettävää kun ajattelee miten meitä lapsesta asti piestään siihen nöyryyden ja vaatimattomuuden ihanteeseen.

    VastaaPoista
  75. En edelleenkään tiedä mitään ärsyttävämpää kuin sisäänpäinlämpiävät, onnelliset joogi ym. porukat. (Olen helvetin kateellinen.) Nuorempana vihasin kuollakseni terveitä, pirteitä, liikunnallisia ihmisiä, jotka halusivat "tsempata" meidät muutkin elämänsä kuntoon ja kukoistukseen.

    Sittemmin olen kyllä päässyt juonesta kiinni, ymmärrän uusien oivallusten, "totuuksien" ja paremman olon tuoman flow:n - ja halun jakaa se muillekin, huomaamattaan tai valitettavasti vaikka vähän väkisinkin.
    Keskustelin erään pidemmän (liki 15 v.) linjan "hörhöterapeutin", ex-vegaanin ja luomu-intoilijan kanssa mm. siitä, kuinka ihminen löytäessään jonkin uuden maailman hurmaantuu siitä täysin, alkaa fanaattiseksi ja kapeakatseiseksi. Niin on käynyt hänelle, minulle ja monelle muulle.

    Useimmat meistä parantuvat pahimmasta innostaan ja alkavat nähdä sävyjä.

    En silti ole koskaan kokenut Heidin blogia ylimieliseksi. Vaikka välillä en olekaan ihan vakuuttunut, tai juttu menee mielestäni "yli". Joidenkin muiden raw-gurujen blogeja en halua lukea - juuri ylimielisenä kokemani asenteen takia. En halua joutua suodattamaan sellaista.

    On silti hyvä, jos/kun Heidi tiedostaa tarvitsevansa nöyryyttä. Ravistelu on hyvästä, mutta siitä seuraa aina - keskustelua.

    nimim. raw-vegaani erakkomörkö

    VastaaPoista
  76. Edelleen ihmiset nostavat tosta teinityttö-vertauksesta yksittäisiä asioita tyyliin: "no minäkin käyn mäkissä" tai "käytän itsekin mustia vaatteita". Mutta ku kyseessä oli kokonaisuuden luoma kontrasti!! Jos joku on valkaistu, mustiinpukeutuva, ylipainoinen ja tupakoiva mäkin pussi kädessä, niin ei tarvitse olla FBI:n ammattiprofiloija huomatakseen että kestävä tasapaino ja onnellisuus on noilla spekseillä mahdoton. Ylimielistä tai ei niin näin se vaan sattuu olemaan..

    VastaaPoista
  77. Ja jos joku on TEINI, niin ei siinäkään tarvi olla FBI:n ammattiprofiloija huomatakseen tasapainon ja onnellisuuden olevan aika mahdotonta ;) Voisko tän teinivertauksen analysoinnin jo muutenkin unohtaa, alkaa meinaan olla kaikki tarpeellinen & tarpeeton siitä aiheesta jo sanottu?

    (tosin kohta tietysti ryntää 10 anonyymiä huutamaan että "mä ainakin olin toooosi onnellinen teini-iässä, ei voi tolleen yleistää!" :D)

    VastaaPoista
  78. Tuosta meditoinnista ja sen onnistumisesta / oppimisesta. Olen käynyt Lauri Siiralan hiljentymisilloissa (www.laurisiirala.com), ja hän sanoo kokemuksenaan, että monelle on helpompaa lähteä hiljentymisen ja meditoinnin tielle fyysisen olemuksen kautta. Hänen illoissaan keskitytäänkin ensin omiin aisteihin, jotka kiireessä jäävät kovin helposti huomiotta. Sen jälkeen "vajoaa" syvemmälle helpommin, jos siihen on edellytyksiä.

    Ylipäätään, jos TM kuulostaa liian korkealentoiselta omaan makuun edes testata, voin suositella Laurin hiljentymisiä. Se on ehkä vähän paremmin arkipäiväiseen mieleen sopivaa. Vaikkei mielestään kaipaisi kuin rentoutumista, se toimii siinäkin mielessä.

    t. Milja

    VastaaPoista
  79. Anonyymi kirjoitti...
    "Heipä hei Dragofix!
    Onko mielestäsi mustiin.."

    Itsekkin pukeudun välillä mustiin, ei se kovin haitallista ole vaikka värit vaikuttavatkin meihin mitä kummallisimmilla tavoilla. Lävistyksetkin voivat aiheuttaa tulehdushaittoja jos niistä ei osaa pitää hyvää huolta sekä mahdollisesti muitakin haittoja. Itse en juurikaan pidä niistä ollenkaan. Moni kaunis ihminen on menettänyt hehkeytensä kun on mennyt ottamaan sen mutta tämä on oma näkemykseni ja joku voikin olla eri mieltä asiasta. Nuo eivät silti olleet postauksen pointti joten niihin on melko turhaa kiinnittää huomiota.

    VastaaPoista
  80. Mia: Uskon, että mantelimaito käy hyvin porkkanalaatikkoon. OIkeastaan taidan kokeilla itsekin vastaavaa. Koitan perehtyä lähipäivinä enemmän jouluruokiin. Aika huonosti vaan tuntuu löytyvän suomalaiseen makuun olevia raakaruokareseptejä. Ensi vuonna varmasti jo enemmän.

    Sen verran vielä kommentoin tuohon yksittäisiin seikkoihin, kuten vaatteiden väriin ja lävistyksiin takertumisesta, että osa meistä näkee kokonaiskuvan, osa takertuu yksityiskohtiin. Tämäkin liittynee eri aivopuoliskojen vallitsevuuteen, eli oikea käsittelee asioita holistisesti ja vasen analyyttisesti. Kun se tiedostaa, voi ehkä paremmin ymmärtää itseään ja reagointiaan.

    Itsellänikin on lävistyksiä (!) ja mustia vaatteita.

    VastaaPoista
  81. Wow, onko Heidi vihdoin lopettanut kiusallisten kommenttien sensuroinnin kun täällä on näin mielenkiintoiset keskustelut! :D

    Ihan kaikkea en jaksanut lukea, mutta keskustelun teema tuntui olevan kysymys: onko Heidi vain oman elämänsä haltuun ottanut kaunis nuori nainen vain piinkova hatarilla tietotaidoilla rahastava bisnesnainen?

    Oli miten oli, nyt taidan itsekin vähän alkaa kiinnostua Ayurvedasta (vai mikä se oli) kun siitä paasataan jatkuvasti.

    Ehkäpä käyn jonkun kurssinkin. Minkä hintaisia kurssit ovat ja missä niitä pidetään?

    VastaaPoista
  82. Tampereella on pelkästään luonnonmukaisia tuotteita käyttävä kauneushoitola Kauneusatelee, jota voin suositella. Kuulemma Klingendahlissa DaySpa Gabrielissa on myös luomukampaaja, Tuula Masti.

    VastaaPoista
  83. En ole sensuroinut nyt hetkeen kommentteja, antaa tulla kaikki rapa ja ruusut:)

    Tässä Ayurvedakurssi, joka näyttäisi täyttyvän kysynnästä päätellen:)

    http://frantsila.jj-net.fi/

    VastaaPoista
  84. Huh mikä iltasatu!

    En ollut uskoa silmiäni, kun luin tuota kuraa läpi. Jokaisella meistä on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseen, mutta niin monessa "anonyymin" kirjoituksessa oli silkkaa vihaa ja negatiivisuutta, että oikein selkäpiitä karmii.

    Hrrrrh!

    Tuntuu myös jotenkin pahalta Heidin puolesta. Oikeasti hyväsydäminen ihminen, joka haluaa jakaa muillekin iloa, rakkautta ja onnea (+ käytännön vinkkejä, reseptejä ym.) tulkitaan ylimieliseksi ja tuomitsevaksi.

    Tulkintoja on tietysti niin paljon kuin ihmisiäkin. Itse samaistuin tarinan "ylipainoiseen tyttöön", joka olin n. 5 vuotta sitten. Ja koko ajan ollaan menossa parempaan päin :) En silti kokenut kerrontaa mitenkään loukkaavana tai jeesustelevana.

    Minun mielestä pelkkä mäkkiruuan syöminen kertoo ihmisestä aika paljon. En pidä myöskään tupakointia, kännäämistä (ym. omaa kehoa vahingoittavaa toimintaa) kovin tiedostavana, terveyttä tai hyvää oloa edistävänä. Ei ehkä tiedetä faktoja, välitetä niistä, tai sitten sosiaaliset paineet ovat liian suuret. "Koska muutkin tekee niin."

    + (McDonald'sin toiminta on eettisesti vähintäänkin arveluttavaa, mutta siitä voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa.)

    Kukaan meistä ei ollut bussipysäkillä tilanteessa mukana, joten vain Heidi on saanut sen ensivaikutelman tästä ko. henkilöstä. (Joka tehdään yleensä myös olemuksen eikä pelkän ulkonäön perusteella.) Ehkä siinä habituksessakin on ollut jotain "rauhatonta" tai "väsynyttä", johon Heidi silloin kiinnitti huomiota ja yritti kuvailla sitä tunnelmaa parhaalla mahdollisella tavalla myös tämän blogin lukijoille.

    Varmaan olen itse jotenkin vinksahtanut päästäni, koska tapanani on muodostaa ensivaikutelman perusteella ihmisestä jonkunlainen käsitys. Onko se sitten toisien ihmisten arvostelua, tai dissaamista niin siitä huolehtikoon kunkin oma elämänkatsomus.

    Yllättävää tosiaan miten paljon Heidi on saanut moitteita kuvaillessaan tilannetta millaisena on nähnyt myös itsensä 10 vuotta sitten! Ja moitteita on annettu vieläpä sellaiseen sävyyn, että osa kirjoittajista voisi miettiä itse kuka loukkaa / tuomitsee ja ketä :) Tarkoitan em. ihan hyvällä, koska jokaisessa meissä on parannettavaa. Ja jos palataan perusasioihin niin kukaanhan meistä ei voi olla täydellinen ;)

    - Aina kun tekee vaikutuksen johonkin niin saa heti uuden vihollisen. Vain keskinkertainen henkilö voi olla todella suosittu. (Oscar Wilde)

    Voimahalit Heidille!

    VastaaPoista
  85. Piia: Kiitos kommentista. Jokainen peilaa lukemaansa tekstiä omaan elämäänsä ja reagoi sen mukaan. Osa ymmärtää, osa ei. Osa tykkää, osa ei. Mielummin siis niin, kun ei herättäisi mitään ajatuksia:)

    Halit takaisin ja parasta päivän jatkoa:)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...