Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

22.12.2009

Parasta joulua!!!! <3

Olen aikaisempina joulukuina aloittanut jouluruokien nauttimisen jo reilusti ennen joulua. Saarioisten "äitien tekemät" valmislaatikot ja light-glögi on maistunut enemmän kuin hyvin. Tämä joulunaika onkin ollut hieman erilainen, ainakin 1000* parempi ja laadukkaampi kaikilta osin. Tänään maistoin ensimmäisen kerran itse tehtyä glögiä, jonka ohje löytyy edellisen postaukseni kommenteista. Kiitos, erinomaista oli!

Joulustressiä ei minulla ole ollut varmaan ikinä ja muutenkin stressi on viime aikoina ollut aika tuntematon käsite, vaikka omissa mittareissa kiirettä onkin piisannut positiivisessa mielessä. Huomaan, että asiat, mitkä ennen häiritsivät, kuten sekainen kämppä, ei häiritse minua enää lainkaan. Toki asuntoni on aina perussiisti, mutta semmoinen pikkutarkkuus on hävinnyt. Sama ilmiö on toistunut täsmällisyydessäni. Huomaan myöhästeleväni asioiden kanssa, eikä se tunnu haittaavan minua lainkaan. Ennen olin aina prikulleen ajoissa, mutta nyt koen, että asiat järjestyy itsestään, ajasta viis. Rentous on vapauttavaa!

Lisähuomautuksena: Jos en ole vastannut johonkin sähköpostiini tms. työasioihin niin laittakaa ihmeessä kyselyä perään! Työn suhteen olisi tarkoitus olla edellen täsmällinen:)

Suurin osa ihmisistä on varmaan jo väsännyt laatikot ja sulkenut lomien ajaksi tietokoneensa ja valmistunut joulun viettoon? Vai kuka tunnustaa vielä kyttäävänsä blogipäivityksiä? Taitaa itsellänikin olla haastetta olla muutama päivä ilman tietokonetta.

Vietän joulua Tampereella perheeni parissa. Yleensä olemme olleet kotioloissa poikkeuksena viime joulu, jonka vietimme vanhempieni toisella mökillä. Mökillä tai poissa kaupungissa olemisessa on kyllä ihan oma tunnelmansa varsinkin, kun mökki sijaitsee aika pellolla ja pimeys oli häikäisevän hienoa.

Suunnitelmissa on mennä tälle kyseiselle mökille joulun jälkeen ehkä jopa kahdeksi viikkoa hiihtämään (ja bilettämään ja ties mitä...:) Hiihto on muuten loistava laji Pitta-ihmisille ja tämän seikan olemme jo muutaman tyypin kohdalla todenneet. Eipä olisi vielä vuosipari sitten uskonut, että saamme sittenkin nauttia lumesta ja hiihtämisestä näillä leveysasteilla. Ihmeitä tapahtuu joka suunnassa!

Kävin tänään ostoksilla (kaameassa hälinässä) keskustassa ja tankkasin kaappejani lomia varten Runsaudensarven antimilla (lasku 100€ pintaan). Tampereen ja ilmeisesti muunkin Suomen superfood-hyllyt ovat viime aikoina ammottaneet joidenkin tuotteiden, kuten Cocovin kookosöljyn kohdalla tyhjyyttään. Onneksi cacaonibsejä sentään löytyi lukuisten pähkinäjuttujen lisäksi ja sain käynnistää joulusuklaatehdas -projektini. Ostin myös Luomuanista juureksia, bataatteja ja lanttuja useita kiloja. Raakalaatikkoversioiden reseptejä on vielä huonosti saatavilla, joten päätin soveltaa itse ja lopputulos on tässä:

Eikö näytäkin hyvältä? Vitamix ei ihan täysin pystynyt pilkkomaan hieman leikattuja juureksia vaan hienonsin ne ensin perus-tehosekoittimella ja sen jälkeen laitoin raasteet Vitamixiin, joka kyllä soseutti ne supersileäksi. Maku oli hyvä, myös toisen henkilön kuin itseni lisäksi, vaikka toki parantamisen varaa vielä on:) Ensi jouluna olen jo varmasti guru näissä.

Raakabataattilaatikko (suhteista en osaa sanoa)

- Bataatteja reilusti
- Mantelimaitoa
- Agavesiirappia
- Kylmäpuristettua öljyä (sekoitus)
- Hunajaa
- Kanelia, suolaa, juustokuminaa, inkivääriä

Lanttulaatikko samaan tyyliin. Lanttuja tuli ostettua sen verran reilusti, että teen huomenna vielä pienemmän kypsennetyn version lanttulaatikosta, johon aion laittaa ainakin kookoskermaa päälle.

Rosolliin laitoin perinteisesti punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, sipulia ja omenaa. Syötyäni tätä tein selkeän huomion: Liikaa tulta!!! Kehotyyppini pitäisi siis välttää kaikkea punaista, oranssia ja varsinkin pistäviä sipuleita. Rosolli on aikaisempina jouluina ollut suosikkini, mutta makuaistini ja tuntemus on kehoon on ollut silloin hyvinkin hukassa. Nyt huomasin heti, että tämä ei ole parasta minulle - sama huomio tulee esiin gojimarjojen kanssa.

Laatikoiden lisäksi joulupöytäämme tulee erilaisia salaatteja, perinteisempiä laatikoita sekä kuulemma silakkapihvejä. Ihanaa kotiruokaa siis!

Pipareiden teko jää vielä huomiselle, koska onnistuin saamaan Vitamixin taas ylikuumenemaan:) Täällä on siis tuliset paikat monessa mielissä...Suklaata onnistuin tekemään onneksi niin ison satsin, että on toivoa, että siitä jää tällä kertaa myös lahjaksi. Suklaa onnistui erinomaisen hyvin ja suosittelen lämpimästä gojirouheen käyttöä, joka tekee suklaaseen hyvin piparisen koostumuksen.


Sain tänään kaksi iki-ihanaa itse tehtyä joulukorttia, jotka ovat enemmän kuin mieltä lämmittäviä. Niiden mukana välittyy jotenkin syvempi fiilis ja ajatus. Tämän KAUNIIN kortin sain äidiltäni ja toinen tänään tullut kortti (glögikuvan takana) oli rakkaalta ystävältäni/asiakkaaltani Miialta:) Miialle vielä erikoismakeat jouluterkut!!



Tämä tyttö jää siis huomisen jälkeen hieman pidemmälle lomalle. Toki olen "kiinni piuhojen kautta" eli sähköpostia en pysty jättämään, enkä etenkään blogia. Työn ja huvin raja on hyvinkin häilyvä, hyvä niin. Navadina ja heidi toivottavat siis kaikille Parasta joulua ja Superia uutta vuotta!

ps. Sain juuri raakapiparitaikinan valmiiksi ja EI PALJON PAREMPAA VOISI OLLA! Huomenna ostamaan vielä piparimuotti, jos taikinaa on jäljellä:)

9 kommenttia:

  1. Oikein hyvää ja rauhallista joulua myös sinulle Heidi ja kiitos paljon hyvistä vinkeistä vuoden aikana.

    VastaaPoista
  2. Samoin sulle Heidi oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua Heidi ja kiitos loistavasta blogista! :)
    -Nuppu

    VastaaPoista
  4. Ihanaa joulua Heidi sinulle! Tuossa enkelikorttikuvassa parasta on kyllä sinun säteilysi. Kiitos kaikista vinkeistä blogissasi!

    VastaaPoista
  5. Parasta joulua ja huipuinta vuodenvaihdetta! ;)

    VastaaPoista
  6. Minäminä täällä netissä ainakin vielä viihdyn.. kun en oo muutamaan päivään päässyt, niin ai kun tuntuu stressittömältä vähän vielä surffailla ;) Mutta oikein ihanaa joulunaikaa sulle! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitokset hyvästä syyslukemisesta, etenkin kaikesta terveelliseen ruokaan liittyvästä :)

    Hyvää joulua ja uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Tulin hakemaan glögireseptiä ja toivottamaan rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  9. Voikohan tätä kaakaovoita http://tinyurl.com/yzekbdd käyttää suklaan teossa?

    Hinnaltaan vähän edullisempi kuin suomalaisissa verkkokaupoissa.

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...