Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

2.12.2009

Värien voima

Kuten olen kirjoitellut, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja meihin. Se, mitä syöt, ajattelet, missä ympäristössä olet, mitä näet, mitä kuulet, mitä tunnet...

Ei ole se ja sama, missä ympäristössä vietät päiväsi. Varsinkin, jos vietät siellä kolmasosan päivästäsi (8 tuntia) eli ties kuinka monta tuntia vuodessa.

Niin monet meistä tuijottavat tietokoneen ruutua tai ankeaa harmaata toimistoseinää, - pöytää tai sermiä. Tietokone säteilee negatiivista energiaa, taustalla pärisee ehkä puhelin, kokoukset "piristävät" päivää. Päivä voi olla jatkuvaa kellon vilkuilua, enää 2 tuntia niin pääsee kotiin!

Tai sitten töitä olisi niin paljon, että ei malta edes syödä olematta pois koneelta. Asiat tehdään kiireessä, jolloin mieli on jatkuvasti seuraavassa hetkessä eikä ikinä läsnä. Työpäivän jälkeen on riittämätön olo. Ikinä ei ole valmis. Nautinko oikeasti tästä?

Päivää ja ympäristöä voi helpottaa ja parantaa pienillä muutoksilla. Kerroin aiemmin asunnossani käyttämistäni tuoksuista ja asiakkaani ovatkin löytäneet tai haistaneet jo oikean oven helposti:) Rakastan myös värejä, mikä ehkä käy ilmi sekä asunnostani että pukeutumisestani. Sisustin asuntoni syksyllä feng shuin oppien mukaan ja koen, että siitä on ollut apua.



Väreillä on mahtava vaikutus. Ne vaikuttavat ajatuksiimme, kehoomme, tunteisiimme ja reaktioihimme. Esimerkkinä hämärän, pilvisen ja valottoman päivän vaikutus verrattuna kirkkaaseen ja aurinkoiseen päivään.

Lapsia tutkittaessa on havaittu, että luokkahuoneen sisustuksella on merkittävä vaikutus oppimiskykyyn tai älykkyyteen. Tutkijat ovat myös osoittaneet, että ihmisen persoonallisuus ja käyttäytyminen sekä hänen valitsemansa ajopelin väri ovat selkeästi yhteydessä toisiinsa:

Suorituskeskeiset henkilöt suosivat neutraalin värisiä autoja ja vähemmän kilpailuhenkiset valitsevat kirkasvärisiä ajokkeja. Prosentuaalisesti suurempi määrä neutraalinvärisistä autoista syyllistyy yleensä ylinopeusrikkomuksiin, mikä on luonnollista dynaamisilta ja kilpailuhenkisiltä kuskeilta. Autotehtaat ovat huomanneet myös sen, että varakkaimmat ostajat suosivat hillitynvärisiä autoja mielummin kuin kirkkaita.

Tää ois mun valinta, jos auto pitää olla:)

Kirkkaat värit ovat tutkimuksissa vaikuttaneet positiivisesti käyttäytymiseen myös vankiloissa: Vaaleanpunaisiksi maalattujen sellien (seinien) vangit olivat merkittävästi vähemmän hyökkääviä ja agressiivisia kuin muut. Erästä pinkin sävyä (Baker-Miller) käytetäänkin laajasti sekä vankiloissa että psykiatrisissa sairaaloissa.

Väriterapeutit ovat havainneet, että kirkkaat voimakkaat värit vetävät puoleensa ulospäin suuntautuneita, aktiivisia, seurallisia ja elämäniloisia ihmisiä, kun taas sulkeutuneemmat ja ujot suosivat vaimeampia värejä. Kun ihminen tuntee vetoa tiettyyn väriin, värin "luonne" vetää häntä puoleensa ja hän tunnistaa samat ominaisuudet itsessään. Lempiväri on eräässä mielessä ihmisen "peilikuva".

Ayurvedan mukaan sateenkaaren seitsemän perusvärin värähtelyjä voidaan käyttää apuna doshien tasapainotuksessa. Olethan jo testannut doshasi edes tällä minitestillä? Värejä voi käyttää sekä vaatetuksessa tai sisustuksessa. Myös ruoan värit ovat yhteydessä doshaasi ja tulisen pitan tulisikin välttää kaikkea punaista, keltaista ja oranssia, kun taas muut kehotyypit voivat suosia värikkäitä ruokia. Seuraavassa esittelen värien ominaisuuksia, joita voit peilata omaan temperamenttisi ja samalla kerron, mille kehotyypille se sopii.

Punainen
- intohimo, lämpö, vahvuus, elinvoima

Punainen väri liittyy vereen ja sillä on kuumentava ominaisuus. Se vaikuttaa myös punaisten verisolujen muodostumiseen, verenkierron virkistämiseen sekä aiheuttaa kuumuutta. Punainen lievittää ärsyyntynyttä vataa ja kaphaa ja yllättäen voi ärsyttää pittaa ja mm. altistaa tulehduksille. Joten vata ja kapha - tonttulakki päähän:)

Oranssi
- ilo, vilkkaus, innostus, toivo

Oranssi on myös lämmittävä ja energisoiva. Oranssi auttaa selibaatissa:) auttaen muuttamaan sukupuolienergiaa korkeammaksi tietoisuudeksi. Oranssi voi lisätä kiihoittumist, jopa liikaa! Oranssi on myös hyvä vatalle ja kaphalle, mutta ärsyttää yllätys yllätys tulista pittaa.

Keltainen
- äly, kommunikointi, nuorekkuus, säteily

Keltainen väri liittyy kruunuchakraan. Koitan postata chakroista tarkemmin lähiaikoina. Väri liittyy ymmärrykseen ja älykkyyteen sekä on yhteydessä egon täydelliseen kuolemaan (mielenkiintoista ja erittäin ajankohtaista). Myös keltainen kuitenkin voi ärsyttää pittaa, kun taas vataa ja kaphaa se lievittää.

Vihreä
- monipuolisuus, tasapaino, uudistuminen, sympatia

Vihreä liittyy sydänchakraan ja se on rauhoittava ja raikastava. Se tyynnyttää tunteita ja lisää onnellisuutta. Se tyynnyttää liiallista vataa ja kaphaa ja ärsyttää pittaa! Tämäkin! Liiallinen vihreän käyttö voi olla yhteydessä sappikivien kasautumiseen.

Sininen
- vilpittömyys, herkkyys, riippumattomuus, perinne

Sininen on puhtaan tietoisuuden väri ja sillä on rauhoittava ja viilentävä vaikutus kehoon ja mieleen. Se voi auttaa iho-ongelmissa ja parantaa maksahäiriöitä. Siis sinistä Pittalle! Vata ja kapha tyytykää muihin väreihin, jotta ette saa tukoksia!

Violetti
- viisaus, filosofia, oppineisuus, mietiskely

Violetti saa aikaan tietoisuuden heräämistä ja lievittää pittaa ja kaphaa, mutta voi ärsyttää vataa.


Tiesitkö muuten, että esineet eivät luonnostaan ole minkään värisiä, vaan kun näemme keltaisen banaanin tai punaisen ruusun se ei tarkoita, että banaani olisi todellisuudessa keltainen tai ruusu punainen. Asia on niin, että esineen väriksi luulemamme väri on juuri se, jonka esine heijastaa pois itsestään. Kun auringonsäde osuu banaaniin, hedelmä absorvoi eli imee itseensä kaikki muut spektrin värit paitsi keltaisen. Koska banaani heijastaa keltaisen säteen, silmään osuu juuri se väri.



Aiempi postaukseni väreistä

Enemmän väriterapiasta ja värianalyysista on kattavasti kirjassa Lori Reid: Terveyttä ja Elinvoimaa väreistä

10 kommenttia:

  1. Hei Heidi, Kiitos hienosta blogista, joka on niin avoin ja rehellinen, mutta ennen kaikkea täynnä tietoa. Minusta olisi hienoa, jos jossain vaiheessa kirjoittaisit naisen hedelmällisyyteen liittyvästä ruokavaliosta. Moni yli 30v kokee mahdollisesti dramaattisenkin munasarjojen hiljentymisen, ja on olemassa vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joita Suomessa niin vähän tunnetaan. Superfoodit ovat olennainen osa tätä hoitoa.

    VastaaPoista
  2. Hee, minäkään en autoa omista mutta jos omistaisin niin se olisi Kupla, väriltään oranssi tai violetti:) (Toki oikeasti kyllä sen pitäisi olla sähköauto, tai vedellä kulkeva tms. että auton hankkisin)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiivistetystä infopläjäyksestä : ). Allekirjoitan värien merkityksen. Tämän uuden elämäni aikana en ole pystynyt (en siis halua) käyttämään mustia puseroita ollenkaan ja ne ovatkin juuri menossa kierrätykseen. Itselläni on myös tuo kirja ja nyt sain kimmokkseen kaivaa se taas esiin.

    VastaaPoista
  4. Mitäs sitte jos mun lempparivärit on musta ja vaaleenpunainen :)

    VastaaPoista
  5. Jännää sekin, että monesti ihmisillä on "pukeutumisvärit" ja "sisustusvärit", eivätkä ne välttämättä ole ollenkaan samat.
    Rakastan vihreää ja luonnonvalkeaa sisustuksessa, mutta pukeudun mielelläni mustaan ja ruskeaa - vihreän lisäksi. Mieltymykset vaihtelevat vuodeaikojen mukaan.
    Keltaiseen en pukeutuisi, enkä sillä sisustaisi, mutta maalatessa se on suosikkivärini, oranssin ja punaisen lisäksi. Sinisestä en pidä juuri lainkaan, mutta onko mitään kauniimpaa kuin sininen taivas...
    Koen värit voimakkaasti. Violetti ja tunkkaiset värimaailmat saavatkin minut suorastaan ahdistuneeksi.

    HeidiK

    VastaaPoista
  6. Tiesitttekö muuten, että jääkarhun karva on läpinäkyvää eli niiden valkoisuus on sekin optinen harha :)

    VastaaPoista
  7. Minä joka naistenlehden artikkelin (ja firmasi sivuilla olevan testin) perusteella määritin itseni Pitta-tyypiksi vaadin tällä hetkellä elämääni keltaista. Kun jaksan mennä ostoksille, haluan sänkyni päälle ison keltaisen sisustustyynyn. Tekisi mieli pukea joulutontutkin tänä vuonna keltaiseen.

    Tiina

    VastaaPoista
  8. Hei Heidi toi keltainen väri liittyy solar plexus chakraan, ei kruunuchakraan. Kruunuchakran väri on violetti, joskus siihen tosin yhdistetään myös valkoinen ja kulta.

    -sss

    VastaaPoista
  9. Hei, kiitos ajatuksia herättävästä blogista. Olen viime aikoina kiinnittänyt yhä enemmän huomiota värien voimaan. Mieltäni askarruttaa kuitenkin erot feng shuin ja ayrvedan opeissa värejä koskien. Esimerkiksi itseäni tukee feng shuin mukaan vihreä (syntynyt rotan vuonna, elemnentti puu), kun taas selkeänä vatana punertavat värit rauhoittaisivat parhaiten. Myös poikaystäväni kohdalla "opit" johtavat aika ristiriitaisiin päätelmiin...
    Itse sanoit sisustaneesi asuntosi feng shuin mukaan; pystyitkö yhdistämään siihen ayrvedisia värioppeja doshaasi koskien? Meillä on meneillään asunnon detox, jonka yhteydessä myös aiempi väri(tön) maailma saa kyytiä ;) En kuintenkaan tiedä, millä perustein värit olisi paras valita. Kehotyypien vai feng shui elemnettien mukaan...? Osaisitko opastaa asiassa? Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

    VastaaPoista
  10. Viikuna: Oih, mikä nimimerkki sinulla, paras ikinä! Kiva, kun tykkäät blogista:)

    Periaatteessa valitsemme itsellemme sopivat värit intuitiolla ja sitten kun pääsemme lähemmäksi todellista itseämme sen pitäisi olla helppoa. Käytä siis niitä, joista pidät ,ilman ohjeistuksia! Mustaa en kyllä suosittele kenellekkään, se on piiloutumisen ja synkkyyden väri. (varsinkin paljon käytettynä)

    Omalla kohdalla toimii kyllä kehotyyppini suositukset täysin, pinkkiä, pastellia ,sinistä :)

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...