Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

9.9.2009

Veikko myskikilpikonna

Olin jo aiemmin aloittanut tämän jutun ja äsken kuvasin vielä videonkin tähänkin. Veikosta siis pyydettiin juttua ja saamanne pitää! Enemmän kuin mielelläni kirjoitan eläimistä, koska ne ovat itselleni hyvin läheisiä. Läheisimpiä eläimiä itselleni ovat kissat, kaikenlaiset luonnonvaraiset eläimet ja yleensä kaikki säälittävät tapaukset.


Perheen harvoja miespuolisia edustajia (3 tyttökisun lisäksi) on pikku Veikkokonna. Veikko on suokilpikonna, Suomessa harvinaisempi myskilajike ja peräisin jostain päin pohjois-Amerikkaa. Tähän alkuun heti, että kaikenlaiset hoitovinkit ovat tervetulleita meille, koska materiaalia ei suomeksi paljon ole löytynyt ja hieman ristiriitaista tietoa myös enkuksi.

Veikko ei siis ole perinteinen punakorva, vaan pysyy pienikokoisena, alle kämmenen mittaisena ja se voi elää jopa 60 vuotiaaksi (kai). Veikko tykkää käpötellä maata pitkin ja välillä se kurkottaa pitkän kaulansa kanssa pinnalle, hieman epäselvää on miksi, ottaako lisähappea vai mitä. Veden alla se kuitenkin pystyy nähdäksemme olemaan tuntikausia. Veikon tarina alkoi pari vuotta sitten talvella, kun huomasimme kaupan ilmoitustaululla ilmoituksen, että kilpikonna etsii kotia.

Kun kävimme katsomassa Veikkoa, sen paikka ja olot olivat niin kaameat, että ei paljoa vaihtohtoja ollut. Samana iltana haimme sitten akvaarion ja seuraavana päivänä meillä oli uusi perheenjäsen. Veikkoa pidettiin erään talon kellarissa, ei-niin terveelliset elämäntavat omaavan naisen ja pojan kanssa. Se oli ensin ollut (likaisessa ja sameassa) akvaariossa kalojen kanssa täydessä vedessä, kunnes se oli alkanut syömään kaloja ja sitten se oli siirretty karanteeniin erittäin pieneen ja likaiseen astiaan. Omistaja ei siis ollult huomioinut että A. Veikon lajike on lihan- ja kalansyöjä B. Myskikilpikonna ei tykkää uimisesta syvässä vedessä. Kun tämä ei vielä riittänyt, omistaja kertoi, että se ruokkii Veikkoa muroilla ja myslillä, kun viljaa juurikaan ei pitäisi antaa varsinkaan lihansyöjälle, jonka pääasiallinen ruoka on kala! Välillä Veikko nostettiin lattialle kävelemään, jossa naisen poika sai "leikkiä" sillä.

Nyt Veikko on turvassa, omassa hienossa akvaariossaan. Akvaariossa on tietysti vedensuodatin, UV-B-lamppu ja tarvikkeina oma luola, jonka sisällä se usein piileksii ja nukkuu. Myskikonna tykkää siis mielummin kiipeillä ja kävellä kuin uida. Joskus se kiipeää luolan päälle lämmittelemään lämpölampun alle. Hankimme myös eläviä kasveja, joista se saa happea. Veikko (aikuinen konna) syö n. joka toinen päivä erillisessä astiassa, josta se usein kiipeää itse jaloittelemaan. Muutaman kerran Veikko on kadonnut ja kerrankin se löytyi makuuhuoneen sänkymme päältä! Sillä on voimakkaat käpälät, joilla se oli ilmeisesti kiivennyt päiväpeittoa pitkin.

Fanni-kissa yrittää usein pyydystää Veikkoa ja on erittäin turhautunut kaapiessaan epätoivoisena akvaarion lasia. Kerran Fanni saikin Veikosta otteen (akvaarion päällilasissa on erittäin kapea osa auki, jotta ilma pääsee sisään), mutta se luiskahti siltä onneksi. Veikko on myös kokenut kauhunhetkiä käpötellessään saunassa, jossa se meinasi kuristua mopin varressa olevaan lankaan.

Veikon ruokavalioon kuuluvat lähinnä erilaiset kalat ja katkarapu. Mahdollisimman raakana. Yritämme silloin tällöin antaa myös vihanneksia sekä viime aikoina myös erilaisia leviä (joita olemme itsekin alkaneet popsimaan). Myös kuivaraksuja olemme harvemmin antaneet ja pyrimme luopumaan niistä, samoin vitamiini (kalkkilisää) sekoitamme silloin tällöin ruokaan, vaikka hieman mietin onko se tarpeellista.

Veikko on osa perhettämme. Se oli kesällä mukanamme omakotitalossa ja sai välillä kävellä myös nurmikolla lämpimänä päivänä. Ympäristö taisi kuitenkin olla hieman häiritsevä, kun ruoka maistui tavallista vähemmän. Joskus kilpikonnat tosin paastoavat pidempiäkin aikoja ja Veikonkin voisi kuulemma laittaa vaikka "talvipaastolle" jääkaappiin! Vaikuttaa aika hurjalta touhulta.

Emme ole satavarmoja, onko Veikko poika, mutta tuntomerkeistä päätellen niin epäilemme. En tiedä kuinka se sopeutuisi kaveriin, onhan se vähän yksinäistä asustella itsekseen, olla ja tiedä. Eihän nämä eksoottiset olennot kuulu Suomeen ja yleensäkään akvaarioon. On vaan pyrittävä luomaan mahdollisimman aito ympäristö, jotta voi ainakin uskoa tehneensä parhaansa.

Tässä vielä lähes livenä:





Kissoista vielä. Aina kun näen löytökissoja tms. säälittäviä tapauksia, minulla tulee paha mieli. Lukaiskaa tämä postaus ja lahjoittakaa halutessanne pieni avustus kyseiselle raasulle. Itsekin lahjoitin hieman vähäisistä varoistani:) Ja aina voi myös liittyä eläinsuojeluyhdityksiin ja olla edes pienenä apuna. Kaikkein paras, mitä itse voi kuitenkin tehdä, on pitää parasta mahdollista huolta omista lemmikeistä ja arvostaa luonnon eläimiä. Taas on varmaan useita kesäkissoja jätetty heitteille ja minä joudun niitä pelastamaan:)

Tässä tulevat myskikonna ja kissa harvinaisen hyvin toimeen. Ei onnistuis meillä! Ja tässä ihan hassu kisupätkä

5 kommenttia:

  1. Tosi kiva kuulla Veikon tarina! Se on tosi suloinen.
    Mulle eläimet ja niiden hyvinvointi on kans tosi tärkeää ja helpoiten minut saakin ahdistumaan juuri kertomalla juttuja kaltoinkohdelluista lemmikeistä. Jo Veikon aikasempi elämä sai väristykset kulkemaan selkäpiitä, vaikka paljonpaljon pahempiinkin juttuihin olen törmännyt. Se on vain niin käsittämättömän väärin, että ihmiset ottavat eläviä eläimiä leikkikaluikseen, jotka voidaan sitten jättää heitteelle tai nakata romukoppaan, kun niiden olemus ei enää miellytä. Surullisen kuuluisa esimerkki ovat kesäkissat.
    Hätkähdyttävää on myös, kuinka lapset joskus kohtelevat eläimiä. Olen kuullut paljon juttja, joissa pojankoltiaiset kahlitsevat kissoja kiinni ja kivittävät ne kuoliaaksi, heittelevät niitä tikoilla tai kaivavat silmät päästä. Hukuttamiset tuntuvat tällaisten rinnalla suorastaan armokuolemilta Aivan järkyttävää! Alan aina itkeä, kun ajattelen liikaa näitä tarinoita. Miksi ihmiset ovat niin pahoja?

    VastaaPoista
  2. Suloinen on Veikko ja kiva oli kuulla sen tarina. Täälläpäin on paljon katukissoja;tosin ne ovat aika hyvinvoivan näköisiä yleensä kun ihmiset niitä syöttävät.Koirani on myös haettu eläinsuojeluyhdistyksen kautta ja itse kuulun sellaiseen täälläpäin.On tosi surullista,että monet eläimet joutuvat kärsimään ymmärtämättömien ihmisten takia!

    VastaaPoista
  3. Hih, kiitti ihanasta ja surullisestakin jutusta...ihmiset on joskus tosi julmia =/, mutta onneksi on vielä hyväsydämisiäkin ihmisiä ja siksi Veikolla on nyt hyvä koti =).

    Niin, tuli mieleeni...Missään nimessä ei pitäisi hakea kodittomia eläimiä ulkomailta, sillä suomessa niitä riittää kyllä kaikille haluaville. Ulkomailta tuodut eläimet voivat tuoda mukanaan tauteja ja loisia, joita ei esiinny suomessa (vaikka ne olisikin rokotettu).

    VastaaPoista
  4. Juu ja piti vielä lisätä, että kilppareita hyljätään heittämällä ne järveen (tosi yleistä) tai vetämällä wc:stä. Tosi inhimillistä..kesäkissat on toinen. Se ravinnon saanti ulkoa on talvella hieman vaikeaa, jos ymmärtäisi ihmiset!

    VastaaPoista
  5. Hei ja hui noista kisuja Veikon vinkkelistä! Herppinetin foorumilta löytyy apua suokilppareiden perheille. Meillä punakorvatytöt oleilevat kesällä itse rakennetussa ulkoaltaassa. http://www.youtube.com/watch?v=4hR8OyKOSHw

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...