Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

23.7.2009

Työ ja motiivit

Tänään on pitkästä aikaa vapaapäivä 7 päivän rankan työrupeaman jälkeen. Muistutuksena se, että minulla on siis parhaillaan kuukauden kesätyökeikka ja muutos entiseen elämäntyyliini on aika suuri. Ajatuksena oli nukkua piiitkäään, mutta heräsin jo virkeänä 8 aikaan pää täynnä ajatuksia, joita halusin tulla heti kirjoittelemaan.

Olen elämäni aikana ollut n. 17 eri työpaikassa ja suurin syy siihen, miksi olen viihtynyt max vuoden samassa paikassa, on kyllästyminen ja se, että pelkkä raha ei motivoi minua tarpeeksi. Jäin siis keväällä yllättäen työttömäksi ja sen jälkeen olen löytänyt elämääni uuden suunnan, mistä olen myös tänne blogiinkin aika paljon kirjoitellut. Uskon, että kaikki, mikä elämässäni tapahtuu, tapahtuu tarkoituksen vuoksi. Tarkoitukseni oli siis lopettaa merkityksettömässä työssä ja löytää oma polkuni ehkä tämän blogin pitämisen avulla.

Niin monet tekevät työtä vain rahan takia tai suurin motiivi työn tekemiseen on raha. Sen olen kuullut myös nykyisessä työpaikassani. Etenkin myyntihenkilöt, jotka saavat palkkansa myyntipanoksen mukaan, elävät täysin eri maailmassa kanssani. Hauskaa on se, että olen itsekin tehnyt myyntitöitä hyvällä menestyksellä ja aloitin jopa tasan vuosi sitten eräässä firmassa hienolla tittelillä "aluemyyntipäällikkö". Viihdyin tässä työssä ruhtinaallisen viikon. Vaikka työnkuva, autoetu, palkka ja etenkin "hieno titteli" olisi ollut kohdillaan, jokin sisälläni sanoi, että tämä ei ole juttuni. Päivääkään en ole katunut tätä päätöstä.

Nyt, kun olen matkalla toteuttamaan itselleni oikeasti merkittäviä asioita, rahan ollessa sivuseikka, sitä kummastellaan. Ihmetellään sitä, miksi en ota vastaan työtä, vaikka sitä saisin ja siinä luultavasti menestyisin. Yhtä lailla ihmetellään, miksi en jo hommaa lapsia (ja sitten sitä omakotitaloa). Senhän pitäisi olla elämän tarkoitus ja sisältö. Mennä oravanpyörään ja sitten "nauttia" ulkoisista hyödykkeistä samalla kärsien työstressistä.

Käsitykseni menestymisestä on yhteiskunnan asteikolla hyvin eri tasolla. Se ei ole mitään ulkoista, vaikka ulkoinen tervehenkinen olemus näkyisikin sisäisen hyvinvoinnin tuloksena. Olen mielummin mahdollisimman terve, onnellinen ja tyytyväinen, henkisesti ja fyysisesti, kuin omistan paljon rahaa, omakotitalon, asuntolainan, auton (tai ne omistaisi minut). Tiedän ja näen silmilläni, että nuo kaksi erilaista tavoitetta ovat toisensa poissulkevia. Et voi saada kokonaisvaltaista terveyttä, jos työ on arvoasteikollasi korkeimmalla. Olen nähnyt lukuisia esimerkkejä uraohjuksista, jotka näyttävät 10 vuotta ikäistään vanhemmilta. He elävät kuin viimeistä päivää ja syövät mitä sattuu. He ovat usein myös eronneita tai muuten vaikeissa ihmissuhteissa. Keskustelunaiheet voivat olla jopa älykkäitä, nokkelia, mutta pinnallisia. Se kuuluisa "läpänheittäminen" osoittaa arvosi, kuinka hyvä tyyppi olet.

Vaikka olen ollut vasta parisen viikkoa taas "oikeissa" töissä (eli siis työssä, jonka tekemättä jättämistä ei oikeastaan huomasi kukaan), huomaan, kuinka negatiivinen vaikutus sillä on hyvinvointiini. Olen pitkän työpäivän jälkeen henkisesti niin rikki, etten ainakaan jaksa alkaa kehittämään itseäni, eli lukemaan, opiskelemaan jne. niinkuin olen tehnyt viimeiset kuukaudet. Voin vain arvailla minkälaista lapsiperheiden arki on. Koska olen töissä vielä jatkuvassa hälinässä (musiikki ja koneiden pauhu taustalla), on oloni erittäin rauhaton, kun yrittää rentoutua. En ole siis juurikaan viime aikoina kuunnellut musiikkia (varsinkaan radiota), katsellut tv:tä, lukenut lehtiä jne. moneen kuukauteen ja nyt olen hetkeksi palannut " normaaliin" elämään on muutos jopa shokki. Siskonikin sanoi kerrottuani fiiliksistä, että en taida enää sopia normaaliin työelämään ja olen hänen kanssaan aika samaa mieltä.

Olen viime aikoina nähnyt vanhempieni kanssa harvakseen ja jokin aika sitten isäni tuli nopeasti poikkeamaan talossa. Hänellä on paljon, mitenkä sen sanoisi, "vastuualueita" omasta mielestään, kun on haastava työ, talosta ja mökistä huolehtiminen, terveysongelmia jne. Koitin kertoa hänelle, että koittaisi rauhoittua, mutta sen sijaan hän huusi vastaan että "minulla ei ole stressiä!" Kysyin onko hänellä mitään positiivista sanottavaa johon hän sanoi, että hyvä kun sinulla on edes tuo työ! Jos hän tietäisi hitusenkaan, mitä sisälläni on tapahtunut, ja kuinka paljon tyytyväisempi olen tähän sisäiseen muutokseen ja vaatimattomampaan elämään, en voisi itse vanhempana olla onnellisempi. Ihmiset näkevät vain ne ulkoiset asiat: "Hyvä kun sillä on edes töitä..." onko se sitten oikeasti tärkeää...

Vaikka itse olen luonteeltani erittäin vaativa ja omaan vahvat periaatteet, en silti sano etteikö merkityksellistä työtä voisi tehdä tavanomaisissakin ammateissa. Kutsumusammatteja on paljon, tosin niissäkin voi vääristyä se todellinen motiivi (kuten lääkäri). Luulo, että rahalla saavuttaa onnen ja vapauden on vääristymä, jonka ihminen voi tajuta vasta kun on liian myöhäistä.

ps. Tarkoitukseni oli kirjoittaa ihan eri asioista, eli makuaistimme heikentymisestä (luen parhaillaan "Petos lautasella" -kirjaa). Postaus siitä siis tulossa:)

11 kommenttia:

  1. Innostava ja hyvä kirjoitus! Olen viime aikoina miettinyt samoja työhön liittyviä asoita. Tuntuu turhalta tehdä työtä, jolle ei ole mitään oikeaa tarvetta. Haluaisin löytää työn, jossa voisin auttaa jollain tavalla, josta olisi hyvää hyötyä. Toisaalta olen vihdoin tajunnut niin sanotusti yksinkertaistaa elämäni kaikkien stressaavien ja rankkojen elämäntilanteiden jälkeen ja päättänyt mitkä asiat elämässäni oikeasti ovat minulle tärkeitä ja keskittyä vain niihin. Ja tavallaan siksi ei haittaa enää tehdä jotain työtä, josta saa vain tarvittavat rahat vuokranmaksuun. Muun ajan voin sitten keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Toisaalta työni ei ole erityisen stressaavaa, joten ehkä siksi se ei niin haittaa. Sitä en kyllä ymmärrä, että ihmiset tekevät väkisin jotain työtä, joka oikeasti vie terveyden ja mielenterveyden. Vanhempiemme sukupolven suhtautuminen työhön on kyllä ihan erilaista, eivätkä monet heistä voi ymmärtää meidän sukupolven ajatuksia "oravanpyörästä irroittautumisesta"...suuri harmi kyllä.

    Pidän blogistasi todella paljon ja täällä on ollut paljon sydäntä lähellä olevia asioita. Itsellänikin on ollut aivan käsittämättömän paljon parempi olo siirryttyäni n.1,5 vuotta sitten suurimmaksi osaksi luomuun- ja käsittelemättömään ruokaan ( ei kuitenkaan raakaan vielä) ja aloitettuani joogan. Kiitos ajatuksia herättävistä kirjoituksistasi ja ihanaa kesää!
    P.S Aivan mahtavat kirjat ns."oravanpyörästä irroittautumisesta" saivat minut niin hyvälle tuulelle. Oletko lukenut Erlen Loen:Doppler ja Arto Paasilinnan: Jäniksen vuosi

    VastaaPoista
  2. Tunnistan ajatuksistasi itseni. Pohdit tärkeitä asioita! Kuten Saronakin, olen miettinyt viime aikoina paljon työhön liittyviä asioita. Olen kyllä suht.koht. mielenkiintoisessa ja antoisassa työssä, jossa pääsen tekemään "hyvää". Kuitenkin pelko oravavanpyörästä ahdistaa. Tarjotusta työstä kieltäytyminen tuntuu typerältä, koska ajatukset täysipäiväisen (vähintään 8 h / arkipäivä) työnteon välttämättämömyydestä ovat juurtuneet syvälle.

    Jos ei ole kokoajan kiire, kiire, niin pidetään outona. Omasta mielestäni oikeita, itsestään selviä valintoja, joutuu selvittämään jatkuvasti. "Miksi et ota tarjottua työtä vastaa, kun se olis noin hyväpalkkaista? Sehän olis ihan käsittämättömän hyvä lisä cv:ssä, tee nyt se ihmeessä!"

    Yksinkertaisuus kunniaan!

    Olen jo parin viikon ajan lukenut blogiasi ja käynyt myös aiemmat postauksesi läpi. Raakaravinnon kautta tänne alunperin ajauduin, mutta löysinkin myös paljon muita itseäni kiinnostavia teemoja. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hei Heidi!

    Ja kiitos kiinnostavasta blogista ja hyvästä kirjoituksesta! Itse olen paljon pohtinut samoja työhön (ja ravintoon) liittyviä asioita. Jo aikoinaan ajattelin, että työn tulisi olla sellaista, mikä antaa paljon ja jossa itse voi kokea antavansa ja tekevänsä jotain tärkeää, auttaa muita jne. Opiskelunkaan en tahtonut olevan vain puurtamista, sitä että valmistuu sitten vuonna xxxx johonkin mikä takaa vakaan toimeentulon. Olen opiskellut erittäin kiinnostavia aloja joista ei ura kuitenkaan ole urjennut. Oman ajattelun ja kasvun kannalta nuo opinnot ovat toki olleet tärkeitä. Uskon kanssa tarkoitukseen ja johdatukseen elämässä. Nyt minulla on kaksi ihanaa lasta, mies, asunto, auto ja lainaa vaikka muille jakaa ja koen olevani onnellinen ja tekeväni juuri sitä tärkeää, antoisaa työtä, josta joskus haaveilin, vaikka äitiys ei silloin edes pistäytynyt mielessä. Jonkun mielestä ehkä "oravanpyörää", eikä kotiäitiys tänä päivänä ole kovin arvostettu "ammatti". Mutta tämä työ ja elämä jos mikä kehittää ja kasvattaa minua ihmisenä, varmasti enemmän kuin mikään muu vaikkei sitä omaa aikaa paljoa jääkään. Pointtina siis oli, että "normiarkielämä" voi olla hyvinkin mielenkiintoista, antoisaa ja kehittävää, riippuu ehkä vain siitä, miten siihen suhtaudumme. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, teimmepä mitä tahansa tai olimmepa missä tahansa. Sisältämme se onni ja elämänkipinä löytyy. Kaikkea hyvää ja suurella mielenkiinnolla seuraan blogiasi! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos jälleen mielenkiintoisesta kirjoituksesta, täyttä asiaa! Samanlaisia fiiliksiä..Lähinnä ahistaa kun on vuoden saanut olla kotiäitinä, niin että joskus tarvis palata töihin, "oikeisiin" töihin. Kun ei haluaisi. Ei sen jälkeen kun on viettänyt kiireetöntä arkee kotona, vaikkakin kaaos ympärillä on joskus valtaisaa, se on minun kaaokseni.
    Olen oman itseni pomo ja alainen, ja palaute tulee suoraan, kaunistelematta rakkaimmilta ihmisiltäni.
    Hoidan työkseni ihmisiä, lähinnä vanhuksia. Työssä sinänsä ei ole mitään vikaa, rakastastan työtäni. Mutta työympäristö, olosuhteet, paineet, ylityöt, jatkuva huono palaute pomolta, ei kiinnosta.
    En ole nyt vuoteen valitellut päänsärkyä joka alkoi työssäollessani aina klo.16, kun pääsin ajaan kotiin, hain kiireellä lasta hoidosta, kiireellä kauppaan, sieltä kiireellä kotiin ja hellan ääreen. Manasin matkalla kurjan työpäivän, kiukuttelevan lapsen..ainaisen kiireen.
    Kotona olossa on parasta juuri kiireettömyys, haaveilen ryhtyväni jossain vaiheessa perhepäivähoitajaksi. Kuulen olevani ihan hullu, tulevani vähintään hulluksi jos en jo ole. Mutta kun elämässä on asioita jotka menevät uran ja rahan ohi. Niitä asioita todella on. Raha on vain välttämätön paha, jota väkin tarvitsee, mutta vain sen verran että pärjää. Ja loppuviimein aika pienellä pärjää.

    Kiitos vielä kaikista tähänastisista kirjoituksista, odotan uusia :) ravintoasioissa olen saanut paljon ajattelemisen aihetta; lukenut kirjat: petos lautasella ja hyvänolon keittokirjan....

    VastaaPoista
  6. Tuttua tuttua! Itse olen ollut kotiäitinä koulun päädyttyä ja olen aina ollut sitä mieltä, ettei minua mihinkään, anteeksi, (paska)hommiin saa kirveelläkään. Ja siitähän sitä sanomista tulee jatkuvasti. Suku jaksaa eniten painostaa suuntaamaan energiansa TYÖN tekemiseen. Itse tiedän, etten voisi hyvin ja palaisin loppuun todella nopeasti, mikäli joutuisin tekemään työtä, josta itse en saa yhtään mitään. Onnekkaasti tässä on käynyt sinällään, että olen saanut kypsytellä asioita mielessäni kotiäitiyden aikana. Sekin on tietysti suvun puolelta tuomittavaa: pärjääväthän lapset jo alle vuoden ikäisinä päiväkodissa. Äitin ja isin täytyy tienata rahaa hienoihin muovileluihin ja muotivaatteisiin. (suututtaa)

    Yksinkertainen elämä ja jopa se muiden kritiikin kuuleminen vahvistaa ennestään vahvaa mielipidettäni siitä, että haluan tehdä työksenikin jotain, jonka koen itseni kehittymisen kannalta hyödylliseksi. Haluan mahdollisimman pian kotiäitiyden jälkeen saada kiinni siitä MINUN omasta jutusta. En muiden haaveista ja toiveista ja mielipiteistä siitä, että juristi/lääkäri/ihan mikä vaan, joka saa hyvää palkkaa, on lapsilleen hyvä äiti sekä yhteiskuntakelpoinen ja helposti pompoteltava.

    VastaaPoista
  7. Sarona: Kiitos, ja löysin myös sinun innostavaan blogiisi! Totta puhut kaikessa ja kiitos kirjasuosituksista! Mahtavaa kesää!

    Peppi: samat sanat. Hienoa, että voit tehdä merkityksellistä työtä. Oma kaupallinen koulutus ammatteineen keskittyy enimmäkseen ihmisten riistämiseen. Onneksi on yrittäjyys tai onneksi ja onneksi täällä Suomessa se ei ole helpointa.

    Heidi ja Sanna: Suhtautuminen ja asenne on kaiken a ja o. Perheen ja työn yhteensovittaminen ja molempiin panostaminen ei todellakaan ole helppoa. Lapsillekin mielestäni niin paljon parempi, että äidillä (tai vanhemmilla) on aikaa vaikka opettaa rauhassa ruoanlaittoa ja ravintotottumuksia ainaisen kiireen sijaan. Minulla ei ole mitään lapsia/lastentekemistä vastaan, jos heitä hankitaan ja kasvatetaan hyvillä periaatteilla ja arvoilla...

    VastaaPoista
  8. Mahtava kirjoitus!

    Ihana lukea tällaisia ajatuksia. Itse aloitan lastentarhanopettajan opiskelut syksyllä, ja koen suurta kutsumusta kyseiseen ammattiin. Minua ärsyttää suuresti eräiden sukulaisten kommentit siitä kuinka minulla olisi kykyjä muillakin aloilla, joilla palkkataso ei olisi niin alhainen. En tosiaan tiedä mitä sillä suurella rahamäärällä tekee. Tunnen myös muutaman sellaisen henkilön joilla on varaa moottoripyörään, kahteen kesämökkiin, omakotitaloon ja kaupunkiasuntoon sekä muutamaan ulkomaanreissuun per vuosi, mutta ei se enää tunnu ihmeelliseltä jos siihen on varaa. Siitä tulee ihan tavallista.

    Olen myös muuttamassa vaatimattomanpaan asuntoon ja suunnittelin eläväni opintotuella kituuttaen, jättämällä ylimääräiset ostokset tekemättä. Suurin osa kavereistäni (jotka ovat kaikki aloittamassa opiskeluja tai vuoden-pari opiskelleet) tietysti ihmettelee, miksen ole hakenut töitä illoiksi JA viikonlopuiksi. Mutta tosiaan, lähden mieluummin lenkille kun töihin, ja jätän ne merkkifarkut kauppaan...

    Lisäksi olen miettinyt, että mitä sitten kun valmistun. SIihen menee vain kolme vuotta, ääk! Täytyy varmaan pitää välivuosi reppureissaajana ennen kun täytyy asettua aloilleen. Jos täytyy.

    Kiitos hienosta blogista!

    -Minnie

    VastaaPoista
  9. Jonnalle ja Minnielle vielä kiitos ajatustenne jakamisesta. Meitä on siis paljon samanlailla ajattelevia onneksi:) Pidetään yhtä!

    VastaaPoista
  10. Joo, olishan se kiva kun ei tarvisi töitä tehdä ja voisi vain lukea, kuunnella musiikkia ja oppia uusia asioita. Mutta ei ne työttömyyskorvaukset puissa kasva. Mulle työn tekemisen motiivi ei ainakaan ole raha, vaan saada "maksuväline" ruokaan, asumiseen ja harrastuksiin.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus, itsekin olen käynyt/käymässä vähän samanlaisia polkuja läpi.

    Lyhyesti haluaisin vain kommentoida ajatustasi lapsiperheiden elämästä ja (rivien välissä) esiintuomaasi näkemystä, että lasten "hankinta" on samaa sarjaa kuin uraputki ja okt-unelmat, eli ympäristön paineesta tapahtuvaa ja pohjimmiltaan merkityksetöntä toimintaa.

    Itsellänikin oli lapsettomana hyvin rajoittunut ja stereotyyppinen käsitys lapsiperheiden elämästä. Ajattelin sen olevan sitä, että farmariautolla ajetaan ruokaostoksille isoon markettiin, ostetaan isot kasat kertakäyttövaippoja ja roskaruokaa, matkalla haetaan lapsille HappyMealit Mäkkäristä, päivät paiskitaan töitä, lapsia nähdään iltaisin ja viikonloppuisin ja ajan puutetta korvataan muovikrääsällä ja muotivaatteilla. Okt pitää olla, ja omat huoneet lapsille tietenkin. Lomilla lennetään etelän aurinkorannoille. Elämä on pinnallista, lapset huutavat ja sotkevat ja koti on kaoottisessa kunnossa, koskaan ei ehdi pysähtyä tai miettiä syvällisempiä asioita.

    Itse eli pitkään sinkkuna, tein mielenkiintoista, haastavaa ja arvostettua työtä. Matkustelu, kiire ja tärkeily ei kuitenkaan tuonut sisältöä elämään. Onneksi sain sittemmin puolison ja lapsia. Minulle nimenomaan äidiksi tulo oli portti hitaampaan elämään, terveellisempään ruokaan, eettiseen kuluttamiseen ja kaikkeen hyvään ja ihanaan, jonka keskellä nyt saan elää. <3

    Meillä on kolme pientä lasta ja lisääkin saa tulla jos on tullakseen. Ympäristön jatkuvasta painostuksesta tai vihjailuista huolimatta emme halua okt:ta tai omistusasuntoakaan. Emme haaveile isommasta asunnosta, autosta tai kesämökistä. Minä olen skipannut ympäristön arvostaman palkkatyöni nimenomaan siksi, että haluan tehdä työtä jolla on tarkoitus (lasteni hoivaaminen ja kasvatus).

    Ekologisesti ajattelevia, edistyksellisiä, massasta poikkeavia lapsiperheitä on yhä enemmän. Taannoisen Hesarin jutun mukaan vanhemmaksi tulo lisää innostusta ekoiluun ja terveellisempiin elämäntapoihin, sama pätee ainakin oman kokemukseni mukaanmyös elämänarvoihin ja ravitsemusasioihin. Tämä on asia, jota voi olla vaikea ymmärtää jos omia lapsia ei ole.

    Kiitos hyvästä blogistasi!

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...