Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

5.7.2009

Kuntoilu ja motiivit

Törmäsin erääseen blogiin, jonka postauksessa tuli esiin termi "exercising for health vs exercising for fitness" ja halusin tuoda sen pohdittavaksi myös tänne, koska olen sitä jo pidempään mietiskellyt ja aikaisemmin postannutkin hieman siihen liittyvästä. Vaikka olen alusta saakka treenannut tervehenkisesti, kroppaa kuunnelleen, on tullut (huom. mennyt aikamuoto) silti välillä niitä päiviä ja hetkiä, kun treenaaminen on enemmän tai vähemmän pakonomaista. Salille on mentävä, vaikka fiilistä ei olisi. Myös sairaana tai ainakin puolisairaana treenaaminen on yleistä. Why is that? Mikä on se raja, jolloin kuntoillaan oikeasti terveyttä edistävästi eikä vain itse kuntoilun ja siitä saatavien muiden hyötyjen vuoksi?

Tarve kuntoilla, treenata, harjoitella, saada kiireiseen päiväämme yksi suoritettava asia lisää on tullut elämäämme vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Toki urheiltu on iät ja ajat, mutta sen motiivit ovatkin erilaiset kuin nyky-yhteiskunnan perusjampan: Onhan ihminen nyt aika poikkeus, jos se ei edes silloin tällöin kävelylenkkeile! Ennen ei kuntoilua tarvittu, kun perusaskareet olivat tarpeeksi fyysisiä. Näin pysyimme automaattisesti "kunnossa". Nykyisillä passiivisilla elämisen puitteilla kunnossa pysyminen ilman "ammatti"apua on lähes mahdotonta.

Ammattiapua ongelmaamme tarjoavat lukuisat naistenlehdet ja muutkin lehdet, jotka vannovat pikadieettien ja treeniohjelmien nimeen vuodesta toiseen. Jos ihmiset osaisivat liikkua (ja ehkä jopa syödä) oikein, ei lehdille olisi tarvetta. Pikalaihtumista tarjoavien tv-shop - laitemyyjien lisäksi yksi tästä tarpeesta suuresti hyötyvä on kuntoklubibisnes, joidenka hintavat jäsenyydet antavat sinulle jopa 100 jumppatuntia viikossa, oman personal trainerin ja lupausta läskien paukkumisesta. Itse kuntokeskuksessa työskennelleenä voin sanoa, että asiakkaalle luvataan paljon ja toki annetaan paljon -määrällisesti. Kuitenkin se, mitä kuntosalimyyjät eivät vahingossakaan mainitse on ravinnon vaikutus kuntoon ja oloon. Pakonomaista kalorinpolttoliikuntaa ei ole suunniteltu ihmiselle! Toki on hyvä liikkua enemmän tai vähemmän, ihan mielenkin kannalta. Kuitenkin ruokavalio on tärkein. Olet se, mitä syöt, etkä se, mitä treenaat!

Monet aloittavat harjoittelun tavoitteena parempi kroppa, etenkin ulkoapäin, mutta myös sisäisiä vaikutuksia ajatellaan joissain määrin. Usein tavoitteena on kiinteytyä, laihtua tai saada lihasmassaa, jotta näyttäisi paremmalta. Osalle lääkäri on antanut viimeisen kimmoikkeen. Kuitenkin voisin uskoa, että harjoittelemisen motiivit ovat usealle enemmän tai vähemmän ulkonäköön liittyviä. Ei kai kenenkään itsetuntoa kohota kohoava vatsakumpu tai roikkuvat käsivarret.

Olen lueskellut viime aikoina mielihyvän ja pysyvän onnellisuuden eroista. Nykyihmisen ongelmana on hetkellistä iloa tuova mielihyvähakuisuus ja oireiden poistaminen syyn sijaan. Onko pakonomainen liikkuminenkin usein vain oire, joka poistaa vääränlaisen ruokavalion tai mielen pohjilla olevien vääristymien aiheuttamia syitä? Pakonomaisella liikunnalla tarkoitan siis liikkumista, jota suuri osa ihmisistä tekee, vaikka ei aina nauttisi siitä tai haluaisi tehdä sitä, mutta tekee välttääkseen lihomisen/laihtumisen. Toisinsanoen: Jos näiltä ihmisiltä kysyisi kävisikö hikijumpalla jos vaihtoehtona olisi hyvä kroppa ilman treeniä, kuinkakohan moni valitsisi jumpan? Ja koska liikkuessa myös ravinnontarve kuitenkin lisääntyy, tulee kulutetut kalorit takaisin, jos ei osata syödä oikeaa ruokaa (ja se ei naistenlehtien ohjeilla useinkaan ole) ja sitten ihmetellään kun paino ei putoa. Miehet taas ihmettelevät, jos olo on turpea, vaikka lihakset heralla ja maitorahkalla kasvaisivatkin. Jos ihminen syö oikein ja itsetunto on kohdallaan, ei tarvetta oireen poistolle ole!

Liikunnan pitäisi olla nautinto eikä pakkopullaa tai hetkellinen "mielihyvä" = lupaus oireiden poistosta. Tärkeämpää olisi olla kunnossa ensin sisältäpäin - eli itsetuntoa ja sitä kautta pysyvämpää parempaa oloa harvoin saa salilta. Samoin huonoihin ravintotottumuksiin ei spinnaaminen auta! Kun lähtökohdat kuntoiluun ovat oikeat, saa varmasti pysyvämpiä tuloksia ja urheileminen muuttuu nautinnoksi. Milloin sitten tietää, kun on oikeilla jäljillä? Ainakin silloin, kun viikon treenitauon pystyy pitämään ilman ahdistusta ja syyllisyydentuntoja.

En ole aikoihin kirjoitellut treenaamisesta, vaikka alunperin sen piti tässä blogissa olla yhtä olennaista kuin ravintoasiat. En ole pystynyt tekemään lihaskuntotreeniä nyt 1,5 kuukauteen, ainoastaan astangajoogannut ja hieman lenkkeillyt. Tuntuu oudolta, kun ennen tosiaan suunnitteli päivänsä treenien mukaan ja piti sitä niin itsestäänselvyytenä. Nyt en edes ajattele kuntoilua, vaan se tapahtuu itsestään, jos tapahtuu. Ei siis läheskään joka päivä. Tauon aikana olen tullut fiiliksiin, jossa suorittamisperusteinen treeni tuntuu vieraalta, etenkin painojen nostelu (tai kahvakuulan) hampaat irvessä tai juokseminen vain paremman ajan saavuttamiseksi. Toki myös astangajooga on voimaa kehittävää, mutta siitä saa niin paljon enemmän muutakin irti ja joogaharjoitusta oikein odottaa innolla. Se on kaikkea muuta kuin vain hetkellinen mielihyvä. On niin hyvä olo sekä fyysisesti että henkisesti, että en koe mitään tarvetta kohottaa kuntoa ainakaan siinä määrin, mitä jokunen aika sitten mietin.

Katsotaan siis kiinnostaako kahvakuula enää entiseen malliin, jos ja kun sitä pystyn taas tekemään. Tottakai haluan olla myös fyysisesti hyvässä kunnossa ja etenkin ylläpitää sitä. Harmi vaan, kun voimia ei pysty harjoittamaan nykyelämässä luonnostaan, ainakaan kaupungissa. Toki maaseudulla on sitten eri juttu. Pitäisi varmaan opetella kiipeilemään puissa!

Kävin jokunen viikko sitten Kalevalaisella jäsenkorjaajalla lonkastani ja hän huomasi siinä täysin eri asioita kuin lääkäri ja fysioterapeutti. Käsittelystä en osaa tarkemmin selittää, mutta jalkojen erimittaisuuden jäsenkorjaaja sanoi korjanneensa, samoin selän vinouksia (fysioterapeutin mielestä niissä ei ollut mitään vikaa). On kyllä mielenkiintoista, kuinka eri tavoilla ihmistä hoidetaan jopa näin fyysisessä vaivassa.Tosin niin tässä hoitomuodossa, kuin perinteisissäkin tarvitaan useampi hoitokerta. Menen ensi viikolla toiseen käsittelyyn, enkä ole enää yhtään harmissani etten pysty täysillä "treenaa".

5 kommenttia:

  1. älyttömän hyvä kirjoitus! tämmöistä sinne naistenlehtiinkin ja niiden "ammattilaisen" neuvoihin kiitos. itsekin huomaan, että kun en liikunnasta mitenkään suuremmin nauti, poden siitä jopa huonoa omaatuntoa, etten sitten harrasta sitä suositeltua kolmea kertaa viikossa spinningejä sun muita. olen huomannut että minulle toimii parhaiten tanssi ja ihan yksinkertaisesti hyötyliikunta, sekä sitäkin enemmän oikeanlainen ja terveellinen ruokavalio, eli yritän karsia "turhat" jutut, joista saa vain energiaa eikä juurikaan ravinteita, ja syödä enemmän ravinteikkaampaa ruokaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus jälleen kerran. Itsekin kyseistä aihetta olen tässä viime aikoina ajatellut. Kuntosalilla tiettyjen lihasten pumppaaminen ei tunnu enää luonnolliselle ja hyvälle.

    VastaaPoista
  3. Itsekkin kansanparantajalla selän kuntoon saaneena voin sanoa, että lääkäri/fysioterapeutti/hieroja näkee ihan eri asioita. Ne, kun ei näe, kuin huonot lihakset selässä ja/tai mahassa, skolioosin tai burana resepti paikan. Selittää, että nikamat kuluu, niin siitä johtuu kipu. Kuluu ne nivelet muualtakin, niin pitäisi olla yhtä kipua päästä varpaisiin.
    Olen koululääketieteen pakeilla juossut paljon eikä mitään apua IKINÄ ja aikaa ja rahaa paloi, mutta yksi kansanparantajan luona käynti ja siihen loppui. Olin varma, että menee 40 € ihan hukkaan, mutta pääsi yllättämään täysillä. Muihin hoitomuotoihin menikin kymmeniä tunteja ja satoja euroja ilman apua.

    Tää on hyvä blogi ja kaunis on sen pitäjäkin :)
    T: Kristiina

    VastaaPoista
  4. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmisiä on erilaisia. Itse syön kyllä hyvin (kyllä, mm. tämän blogin ansiosta (:) ja pidän huolta itsestäni mutta myös treenaan kovaa, koska kilpaurheilen. Minulle taas joukkuepelaaminen ja se voitontahto ja kilpavietti on se juttu, enkä vois kuvitella elämääni ilman sitä. Tässä tapauksessa on joskus pakkokin treenata vähän hampaat irvessä, vaikkei huvittaisikaan, koska se palkinto odottaa sitten siinä, että tekee parempia suorituksia pelissä. Mutta minähän en kuitenkaan todellakaan treenaa ulkonäköni takia. Lisäksi jos musta jossain vaiheessa tuntuu siltä, etten jaksa enää tätä treenaamista tai motivaatio loppuu, silloin yksinkertaisesti lopetan.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, että muutkin ajattelevat tai ovat alkaneet ajattelemaan samoja juttuja.

    Lisa: Juuri noin pitääkin toimia!

    anonyymi: juu, yhden lihaksen pumppaus on aika out..

    Kristiina: Olen kanssa kuullut vastaavia kokemuksia ja innokas kokeilemaan vaihtoehtohoitoja. Voi kiitos:)

    anonyymi: Totta, ja sen takia koitin selventää, että urheilijat ja kilpaa treenaavat ovat asia erikseen motiivien kannalta. Ruokavalio on toki tällöin erittäin tärkeä ja kiva että oot saanut vinkkiä! Tsemppiä!

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...