Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

27.5.2009

Mitä te sitten oikein syötte?

Useasta useammin kuulee kysyttävän: "mitä te sitten oikein syötte?", kun kerron, että en syö enää sitä tai tätä tietyn syyn takia. Aiheesta on äärimmäisen vaikea keskustella aiheesta kiinnostumattoman ja tietämättömän kuluttajan kanssa, joka päivästä toiseen menee citymarketissa sitä perusreittiään mainosten perässä. Tästä tulikin mieleen se, kun jouduin katselemaan muutama päivä sitten mainoksia tv:stä (joka on varsinaista kidustusta) ja näin erään "pikkasen" ärsyttävän hallitsevan "terveysvaikutteisen" jogurttimerkin mainoksen, jonka loppuslogan meni jotenkin näin:

"Paljon ravintoaineita, ei juuri lainkaan kaloreita"


Aargh! Danone on niin perseestä kaikin puolin.


Olemme siis lopettaneet lähes täysin maito - ja viljatuotteet. Pitkät perinteet omaava kaurapuuro-raejuusto- kahvi -aamupala on vaihtunut raikkaaseen hedelmä-marja-siemen-viher-hamppusmoothieen tai spirulinapuuroon. Soijapyörykät (+muut perus soijarouheruoat), kirjolohi, tonnikala ja paistettu sei ovat vaihtuneet raikkaaseen raakasalaattiin - ja keittoon sekä muihin mahdollisimman puhtaisiin kasvispohjaisiin ruokiin ja makuelämykset ovat vain parantuneet. Eläinkunnan tuotteista menee vielä vapaasti kasvatettu, mielellään järvikala (jos vaan on), luomumuna ja pienissä määrin luomuedam sekä jogurtti. Tummaa luomu/raakasuklaata menee reilusti, sekä vihanneksia ja hedelmiä rajattomasti. Nälkä on kaukainen asia (paitsi nyt paastolla!) ja samoin tunne siitä, että olisi joutunut luopumaan jostain. Ideahan on se, että löytää parempia, ravintorikkaampia vaihtoehtoja entisen tilalle. Tyhjät kalorit veks ja mielikin kulkee paremmin.

Kuten jo totesin, paastolla on kiva miettiä ruokaostoksia ja ruoanlaittoa. Listailen tähän käyttämiämme ruoka-aineita silmällä pitäen (ja haaveillen) paaston jälkeistä aikaa.Listalla olevat tuotteet ovat mielestäni oikeaa ruokaa, joita voi hyvällä omallatunnolla syödä niin paljon kuin jaksaa (lihomatta;) )


Hedelmät:
avokado
omena
banaani
appelsiini
kiivi
päärynä
muutkin hedelmät suositeltavia
hedelmät maukkaita myös kuivattuina. Tarkista kuitenkin, ettei sokeria ole lisätty.
lisäys: taatelit ja viikunat käy karkista

Erityisesti kuorineen syötävät (viinirypäle, omena, päärynä) luomuina - kuorissahan (etenkin omena) on ne parhaat vitamiinit, lisätietoa ja hyvä juttu tässä.

Marjat:
Kaikki marjat on suositeltavia, etenkin mustikka!

Osta mieluiten luomuna ainakin mansikka, koska mansikasta saadaan viljan lisäksi suurimmat torjunta-ainejäämät, kun on kyse kotimaisista elintarvikkeista.

Vihannekset:
kaikki suositeltavia!
erityisesti luonnon villivihannekset, kuten voikukka ja nokkonen
itse idutetut tai versotetut
sipuli
valkosipuli (sipulit ihan eri makuisia luomuna!)
kaiken tyyppiset salaatit, kuten tammenlehtisalaatti
persilja
punajuuri
kukkakaali
parsakaali
kesäkurpitsa
paprika
kaali
pinaatti
yrtit
porkkana
lanttu
nauris
kurkku
tomaatti
retiisi
herne
bataatti
atrisokka

"Puhtaasi kotimainen" - on todellakin vain mainos. Suosi silti kotimaista ennemmin kuin ulkomaista ja luomua niissä joita syöt enemmän.
Lisäys: Katso tutkimus luomusalaattien puhtaudesta vs. normaaleihin

Kasvissyöjälle (ja mielellään muillekkin):
pavut
linssit
herneet
luomutofu (ehdottomasti luomuna, ks.esim tämä)
pähkinät (erityisesti luomuna nämä, koska ei luomupähkinät sisältävät erityisen paljon torjunta-aine jäämiä)
hamppu (siemenet, rouhe, proteiini)
siemenet (pellava, kurpitsa, auringonkukan, sesam)
mantelit

Eläinperäiset:
vapaasti kasvatettu kala (erityisesti eettinen valinta)
maito (kaikki maitotuotteet luomuna) Tätä ei siis juurikaan osteta.
maustamaton jogurtti
luomumuna (luomuna joo!, ravintoarvo kohdallaan)
Jos syöt lihaa: luomuliha

Oletko allerginen maidolle? Kokeile luomumaitoa ja katso häviääkö allergiat. Muutenkin nykyinen maitomme on homogenisoitu (paitsi luomumaito) ja pastoroitu, joten se on hyvin paljon keinotekoisempaa, kuin aito raakamaito. Maitoa ei tarvita myöskään kalsiumin takia, jos et vielä tiedä miksi, kysy! Maitoa voi myös tehdä itse.

Viljat:
Luomuruisleipä tai näkkäri (kohtuudella, nopea hiilihydraatti, nostaa verensokeria kun syödään usein kerralla paljon suhteessa) Tätä aiomme ostaa pitkästä aikaa ja nauttia luomuvoin kera. Lisää keskustelua leivästä tässä.
Luomukaura (raakapuuro voisi taas myös maistua pienissä määrin)
Quinoa: oikeastaan siemenkasvi (ei gluteenia) Tästähän ei voi luopua jostain syystä;)
Pahinta ever: Vehnäjauho

Rasvat:
luomuvoi
oliiviöljy
kookosöljy - ja kerma (kerma ihan parasta makeutukseen tai ruoanlaittoon)
(myös hamppuöljy- ja kylmäpuristetut kasvisöljyt ok)
ei missään tapauksessa = margariini

Juomat:
vesi (löytyy suodatin, vesikin puhtaampaa)
vihreä tai yrttitee, (Yogi-teetä ei ole voittanutta)
kookosmaito (vaikka ei vars. juoma mm. smoothieen hyvä lisä ja muuten kätsy ruoanlaitossa)

Kahvin juonnin olemme lopettaneet, ainakin toistaiseksi. Jos sitä joskus mieli tekee, niin sitten antaa mennä luomuna tietty. Kahvin kohtuukäytöllä mainostetaan olevan paljon terveysvaikutuksia...parempi olisi olla ilman. Kofeiinista tässä vähemmän kiva juttu.

Makeutus:

hunaja (luomu)
agave siirappi (hitaasti imeytyvää hedelmäsokeria)
raakaruokosokeri (intiaani) kohtuudella
No no: Valkoinen sokeri

Lisää tehoa näistä:
kaakao, sokeroimaton, luomu
tumma luomusuklaa (ihan must, monta palaa päivässä!)
itse tehty raakasuklaa ( in heaven)
maca-jauhe
goji-marjat
spirulina
kaakaopapu, raaka

Entäs ruokien suhteet toisiinsa? Karkea arvio on se, että kaloreista saamme 25% hedelmistä, vihanneksista (näitä saa syödä sitten ihan sikana) +muista hiilaripitoisista, 35% kasvisproteiineista, 40% rasvoista. Suunnilleen näiltä arviot näyttivät aikaisemmassa Nutris -kokeilussanikin. En viitsinyt pistää siitä erittelevää raporttia, koska en jaksanut mittailla ja listata jokaista suupalaa minkä otin. Kuitenkin muutaman päivän perusteella näyttivät kaikki mikroravintoaineet täyttyneen reilusti, makroista ainoastaan D ja B12 - vitamiini jäi puutteellisiksi. Energian jakaantuminen ohjelman ravitsemussuositusten mukaan oli ihan päin helvettiä, mutta sehän olikin tiedossa.

Muusta elämäntyylistä mainittakoon, että mikro lähti kellariin jo kk sitten, eikä ole ollut ikävä. Samoin tv ja pleikka ovat menossa myyntiin! Koneelta voi kattoo sen tunnin viikossa mitä kattoo jos kattoo. Energiamäärät ovat lisääntyneet, samoin yleinen onnellisuus. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa? Tulipas tässä silti pari kirosanaakin heitettyä;) menee varmaan nälän ja paaston piikkiin!


Nyt maistusi...

22 kommenttia:

  1. Minäpä kysyn kun niin kehoitettiin: miksi maitoa ei tarvita kalsiumin takia?

    Kiitos mielenkiintoisista jutuista! Minua kiinnostaa aina miksi, eli ei pelkästää "syö näin tai näin" vaan haluan aina tietää minkä takia. Mutta kivastihan sinä oletkin niitä syitäkin kertonut!

    VastaaPoista
  2. Mistähän saisi ostettua luomuvoita? Itse en ole nähnyt sitä myynnissä missään, en edes kaikkein suurimmissa marketeissa, joissa muuten on tosi hyvät luomuvalikoimat.

    Zuleika

    VastaaPoista
  3. Jes, vähän arvelinkin, että kysymys on edessä. Tässä muutamia pointteja, kannattaa tutustua lähteisiin ja muodostaa oma mielikuva. Asialla on paljon kieltäjiä.

    Eli suomessa juodaan paljon maitoa, silti ollaan kärkimaa osteoporoosissa
    (http://www.foodsci.uoguelph.ca/dairyedu/intro.html). Luukatoon vaikuttavat monet muut seikat enemmän kuin kalsiumin määrä, kuten ravintoaineiden imeytyminen ja suhde toisiinsa.

    Maidon kalsiumin imeytymistä heikentää maidon epäedullinen proteiinikoostumus ja vähäiset D-vitamiinin saannit(suomessa suuri puutos) sekä magnesiumin puute. Maidon kalsium/magnesium-suhde on huono 11mg/100mg. Sen lisäksi että huono mineraalisuhde on luutiheyden kannalta epäedullinen, alhainen magnesiumtaso liitetään myös sydän- ja verisuonisairauksiin, joita edistää myös mainittu maidon proteiinikoostumus. (yksi lähde:http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/d-vitamiinin-puutos-on-suuri-terveysriski)

    Enemmän kuin yksittäisten ravintoaineiden saannissa tärkeämpää on niiden suhde toisiinsa. Toinen aine heikentää toisen imeytymistä ja silloin määrät ei merkitse. Myös liikunta ja muut ravintotekijät ovat oleellisia. Vaihtoehtoiset kalsiuminlähteet olen listannut oikeaan palkkiin.

    Myös lehmänmaidon rautapitoisuus on olematon ja lisäksi maito heikentää raudan imeytymistä, mikä saattaa olla runsaasti maitoa käyttävien lasten ja nuorten anemian taustalla. Kalsium heikentää sekä hemi- että nonhemiraudan imeytymistä (vegaaniliiton sivuilta)

    Tässä lisää: http://mjr.iki.fi/tekstit/maito

    Tässä on myös hyvä keskusteluketju aiheesta:
    http://www.luomuttajat.fi/phpbb/viewtopic.php?f=13&t=69 (siellä on vääntöä puolesta ja vastaan, itse voi miettiä mihin uskoo)

    Mielestäni luomumaitotuotteet ovat kohtuullisissa määrin käytettyinä ok, mutta eivät missään nimessä välttämättömiä.

    VastaaPoista
  4. Zuleika: Treelta luomu kirnuvoita ainoastaan Kauppahallista, muista kaupungeista en tiedä.

    VastaaPoista
  5. Hei Heidi! Tosi hyvää asiaa tuosta maidosta ja osteoporoosista. Se on tosiaan jännä juttu, että osteporoosia on eniten juuri niissä maissa, joissa käytetään paljon maitotuotteita. Siinähän on lisäksi se ongelma, että samoissa maissa kulutetaan myös runsaasti lihaa ja se osaltaan vaikuttaa epäedullisesti luustoon, koska liha on erittäin fosforipitoista.

    Ihmisenhän tulisi saada ravinnostaan hieman enemmän kalsiumia kuin fosforia -- näiden tasapainon pitäisi olla kunnossa, jotta luut voisivat hyvin. Fosfori tarvitsee AINA parikseen kalsiumin, joten jos sitä ei saa riittävästi ravinnosta, elimistö IMEE KALSIUMIN SUORAAN LUISTA!

    Maito ei kelpaa tasapainottamaan lihapitoisen ruokavalion liiallista fosforipitoisuutta, koska siinä on jo luonnostaan täydellinen kalsiumin ja fosforin suhde! Joten ylimääräiset kalkit pitäisi sitten hommata jotain muuta kautta, jos ruokavalio on kovin lihapitoinen.

    Hirveän tärkeää on juuri fosforin, kalsiumin ja magnesiumin suhde toisiinsa, ei niinkään kuinka paljon niitä saadaan. Ja liikasaantihan on aina myös pahasta...

    VastaaPoista
  6. Moi bambalina ja kiitos suuresti loistavasta lisäyksestä. Sattuuko sinulla olla mitään hyvää tieteellistä lähdettä asiasta vai oletko itse jonkun tason asiantuntija, kun väännän samasta aiheesta tuolla luomuttajat-forumissa ja kuulemma parempia lähteitä kaivataan. Juurikin siis tuohon liiallisen proteiinin vaikutuksesta kalsiumiin.

    VastaaPoista
  7. Olen vain maallikko, mutta olin 90-luvun alusta useamman vuoden vegaani ja silloin veganismi oli Suomessa aika tuntematon juttu, joten piti ottaa runsaasti selvää ravitsemusasioista, lukea kirjoja, käydä luennoilla ja imeä kaikki ravitsemukseen liittyvä tieto, ettei varmasti tekisi hallaa itselleen ja saisi puutostiloja.

    Siis kasvissyöjäthän tarvitsevat vähemmän kalsiumia kuin sekaravinnon syöjät, nimenomaan tuon vähäisemmän fosforin saannin vuoksi (siis sekaravinnonsyöjäthän saavat fosforia liikaa, ei niin että kasvissyöjät saisivat liian vähän).

    Nykyisin olen ottanut selvää kissojen ravitsemuksesta ja huomannut, että tämä kalkki-fosfori asia tulee esiin sielläkin! eli kissojen ja koirien luuston terveyteen pätee sama juttu, tottakai. Tämä on tärkeä tietää erityisesti kotiruoan syöttäjien ja barffaajien. Aika moni on tosi pihalla noista kalsiuminsaanneista jne. ajattelin jossain vaiheessa blogata aiheesta, mutta siitä tulee varmaan niin pitkä juttu, että pitäisi varata tarpeeksi aikaa sen kirjoittamiseen :D

    Netistä löytyy varmasti paljon virallista tutkimustietoa aiheesta ainakin englanninkielisenä. On tietysti aluksi vaikeaa lukea lääketieteellistä tekstiä englanniksi, mutta ne termit oppii kyllä nopeasti.

    Suomeksikin löytyy googlaamalla kalsium-fosfori -suhteesta, muttei ihan niin niin perustavanlaatuisesti kuin varsinaisissa selvityksissä ja tutkimusraporteissa.

    Ihmiselle fosforin saantisuositus päivässä on 600mg ja saanti ravinnosta keskimäärin yleensä 1330-1800 mg. Kalsiumin virallinen saantisuositus taas on 800mg/vrk ja sen saanti keskimäärin 900-1100 mg. Eli suhde on täysin päälaellaan suosituksiin nähden, ei ihme että suomalaisten luut haurastuvat...

    Ja tämähän on vain yksi asia, joka selittää korkeaa osteoporoosiesiintyvyyttä. Se on monen asian summa, joten yksikertaistettujajaan johtopäätöksiä ei pidä tehdä.

    VastaaPoista
  8. Voitko vähän selventää, että mitä ideaa paastomisessa on?

    Itselleni tulee paastomisesta mieleen joko uskonto tai "laihdu 5 kiloa viikossa"-mainokset :)

    Kehollehan varmaan aiheutuu aikamoinen shokki tuosta energiavajeesta? Onko se sitten miten hyvä juttu? Ja taustalla on varmaan jokunen ajatus kehon "puhdistumisesta"? Vai oonko nyt ihan hakoteillä.. Luulisi, että on ainakin paljon kevyempi fiilis paaston jälkeen :-)

    Kokeilisin itsekin ihan pelkästä mielenkiinnosta, mutta vähän pelottaa kun silmissä sumenee jo pienestäkin energia/nestevajeesta. Tän takia taskussa aina baanani tms.. Oon joskus jopa pyörtynyt aamujumpassa :D En siis viitsinyt syödä mitään ennen liikuntaa ja varmaan nesteytyskin oli pielessä..

    Ja ihan mielenkiinnosta kyselen, tarkoitus ei missään nimessä ole kritisoida.

    VastaaPoista
  9. Kiitos bambalina vielä lisäyksestä. Vastaankin samalla xylitolille: Itsekin olin vielä jokunen aika sitten paastoa kohtaan epäluuloinen, koska yksinkertaisesti ajatteli sen vain liittyvän laihdutukseen. Nyt kun on kiinnostunut ottamaan asioista "hieman" selvää, alkoi hahmottua, että paastohan on erittäin järkevä, terveellinen puhdistumiskeino JÄRKEVÄSTI toteutettuna. Ideana siinä, että paastosi onnistuu on se, että hyvissä ajoin kevennät ruokailutottumuksiasi ja poistat edelllisen viikon ajalta riippuvuudet nautintoaineista (kahvi, tupakka, alkoholi) ja vähennät lihan syöntiä. Edelllisinä päivinä mielellään vain kasvisruokaa. Kun valmistautuminen on tehty hyvin, ei pahoja oireita pitäisi olla. Nälkä on tai luulonälkä - ruokaa tekee mieli, mutta kun juot sopivan määrän paastojuomia niin hyvin pitäisi pärjätä. (jos saat yli 400kcal päivässä, alkaa kroppa ottamaan ravintoa ulkoapäin, joka aiheuttaa nälkää ja tuskaa ja muistuttaa ankaraa diettiä) Paastolla kroppa saa siis sisäisistä varastoista ravinteet, sekä paastojuomissa on tarvittavat vitamiinit jne.

    Uskon avaimen itselläkin onnistumiseen olevan hyvässä valmistautumisessa. Kuona-aineet jne. kemikaalikuorma poistuu, puhdistumisen aste riippuu varmaan monesta tekijästä, kuten elämäntavoista, paaston kestosta ja tekeekö suolihuuhteluja (itse tein). Paasto ei ole välttämättä mikään laihdustuskeino, vaan kilot tulevat usein takaisin (lähinnä lähtee nesteitä ja kun aineenvaihdunta hidastuu oleellisesti, ei kaloreitakaan pala samaan tahtiin). Tässä pieni info, suosittelen kyllä! Kasvattaa ihmistä varmasti, ja ruoka maistuu entistä paremmalta paaston jälkeen - ja sitä kunnioittaa entistä enemmän:)

    VastaaPoista
  10. Saako kysyä myös tyhmiä kysymyksiä? Jos, niin:

    - miksi vehnäjauhoja ei "saa" syödä?
    - valkoinen sokeri?
    - entä margariini? Millä sen voi korvata, jos ei saa luomuvoita?
    - itse käytän kanssa oliiviöljyä, mutta eikö rypsiöljykin olisi hyvä, ja lisäksi kotimainen??
    - ei kai vettä tartte Suomessa suodattaa?

    Voi, voi, kuulostaa kaikki blogit niin ..eksoottisilta, kaikki spirulinat ja quinoat sun muut, mitä meiltäpäin ei TODELLAKAAN saa! Itse olen aina ihan ulkona, mistä puhutaan..

    VastaaPoista
  11. kte: Tottakai saa ja pitääkin kysyä. Tarkoituksenani on jakaa oppimaani tietoa enkä yhtään ihmettele, että jotkut jutut vaikuttaa oudoilta ja eksoottisilta. Olen itsekin tutustunut näihin "superfoodeihin" vasta jokin aika sitten, joten et ole yhtään ulkona, koska ovat aika uusi juttu täällä Suomessa...

    Kaikkea siis periaatteessa saa syödä, niin ainakin markkinataloutemme haluaa, eri asia sitten haluatko syödä puhtaammin, aidoista raaka-aineista tehtyä ruokaa teollisten jalosteiden sijaan. Ruoka ja ruoan näköinen aines on eri asia, mutta ei kannata vaihtaa täysin radikaalisti kaikkea kerralla terveellisempiin. Se tapahtuu automaattisesti pikku hiljaa, kun makuhermot oppivat haluamaan parempaa ja puhtaampaa.

    Muistutan ensin että valkoinen sokeri ja vehnäjauho ovat ihmiskunnalle vasta n.130v vanhoja juttuja. Teollistumisen myötä keksittiin jalostaa ruokaa (äärimmilleen), jotta mm. säilyvyys paranisi. Vehnäjauho, valkoinen sokeri ja margariini ovat pahimpia esimerkkejä pisimmälle jalostetuista tuotteista, ravintoarvoa niillä ei ole juuri pätkääkään, sen sijaan tyhjiä kaloreita (ja kaupanpäälle saat ehkä vielä pahan mielen). Jos siis vehnää haluaa syödä, niin on parempi valita edes täysjyväversio, jossa on hitusen enemmän jyvän vitamiineja jäljellä, sama juttu sokerissa - raakaruokosokeri säilyttää kivennäisaineet ja sitä voi käyttää vähemmän kuin normi sokeria. Toki hunaja on vieläkin parempi makeuttaja.

    Margariini, se pahimmista pahin (I think). itsekin vetelin mini Lättaa hyvin mielin joku aika sitten ja pelkäsin oikean voin kaloreita. Margariinin prosessoinnissa kasvisöljyä kuumennettaessa ja jäähdyttäessä muodostuu mm. haitallisia transrasvoja, joita on myös mm. pikaruoissa, keksissä jne. Tosin pienemmissä määrin nykyään, mutta lisäaineita ainakin. Tässä lisätietoa transrasvoista (http://www.hypnopaleolaihdutus.com/trans.html)Oikeaa voita pelätään sen sisältämien tyydyttyneiden rasvojen vuoksi. Uudemmat tutkimukset ovat sitä mieltä, että rasvoja ei tarvitse pelätä, kunhan keskittyy niiden laatuun.

    Öljyistä vielä, eli kylmäpuristetut öljyt (tummat) on suositeltavia oliivi- ja kookosöljyn lisäksi. Paistamiseen suosittelen ainoastaan oikeaa voita tai kookosöljyä, koska ne eivät kuumentuessaan härskiinny=pilaannu. Aikaisempi postaukseni, voi myös avata ravintoasioita, ja kirja on ihan huippu ja selkeä: http://quinoaa.blogspot.com/2009/04/ravitsemustiede-tietaa-mita-silta.html

    En ole ravintotieteilijä (enkä haluakkaan, koska heille opetetaan vanhentunutta tietoa) joten korjatkaa joku, jos nämä näkemukseni ovat omiasi vastaan.

    ps. Nettikaupoista minäkin usein tilailen, tulee vaikka lähikauppaasi.

    VastaaPoista
  12. Saanhan lisätä vielä edelliseen...
    Eli margariinihan on rasvan ja veden sekoitusta. Mielestäni on jokseenkin sairasta ja pelottava ajatus syödä rasvaa, joka on onnistuttu prosessoimaan veden kanssa tasaiseksi massaksi. Eli ei liene tuo emulgointiainekaan, jonka käytöstä ihmiskunnalla ei edes sukupolvenmittaista kokemusta, mikään luonnollisin raaka-aine, eikä elimistö siten pysty sitä käsittelemään.
    Millä sitten margariinin voi korvata? No suurin osa maailman väestöstä ei sitä käytä, eikä juuri voitakaan. Margariinin kulutushan perustuu meidän järjettömään voileipien puputtamiseen. MIten olisi leivän päälle kurkku, salaatti, tomaatti tai jokin levite, esim. itse tehty paprikasipulitahna. Ruuanlaitossa ja leivonnassa voi korvata öljyllä. Mm. täytekakku onnistuu mainiosti kun vaan vaihdat margariinin tilalle öljyn.

    Heidi, sulla on tuolla reunan taulukoissa väärä kalsium määrä seesamille. Tai ainakin kuorimattomissa(et kerro kummista puhut) luku on jotain päälle 900, tsekkaas finelistä.

    Kyllä mä olen ainakin löytäny quinoaa ihan ympärisuomea sekä citymarketeista että k-supermarketeista. Eli jos nyt ei ihan tarmo lähikauppiaan varassa ole, niin pitäs löytyä pienemmiltäkin paikkakunnilta

    VastaaPoista
  13. Kiitti Heidi kattavasta vastauksesta. Sulattelua.. Mutta siis, eikö oliiviöljyä voisi käyttää kasvisten paistamiseen pannulla?

    Anonyymi: Millä valmistat paprikasipulitahnan? Ja voin vaikka lyödä vetoa, ettei meidän kaupassa quinoaa ole. (Eikä hyvin monia muitakaan tuotteita, joista blogeissa "hehkutetaan", eikä kovin paljoa luomutuotteitakaan löydy.) Vaikka Tarmo ei ole meidän kauppias ;)

    VastaaPoista
  14. Kiitos Anonyymi lisäyksestä. Otin kalsium- taulokon suoraan vegaaniliiton sivuilta, mutta pitääkin korjata tieto. Margariinien korvikkeiksi on myös kaupoissa luomukasvistahnoja. Mutta totta, että tuo voileipien puputtamisen taito täällä suomessa saa suuret kiitokset sekä margariini- että leikkelevalmistajilta.

    kte: Eipä kestä:) Kookosöljy on ainoa rasva joka ei kuumetessaan pilaannu. Jostain muistan lukeneeni, että, jos oliiviöljyllä paistaa niin pitäisi laittaa samalla kertaa öljy ja paistettavat, ettei öljy ehdi pilaantumaan. Ja se on varmaan ok, jos käyttää suht pientä lämpötilaa, eikä käristä.

    more: http://joulukalenteri24.blogspot.com/2009/01/luukku-9.html

    VastaaPoista
  15. Kiinnostavia juttuja!
    Minua jäi vielä kuitenkin kiinnostamaan tuo mitä kte jo kysyikin, eli
    "- itse käytän kanssa oliiviöljyä, mutta eikö rypsiöljykin olisi hyvä, ja lisäksi kotimainen??"
    Vastasit, että kylmäpuristetut öljyt ovat suositeltavia, mutta miksi ei ihan perusrypsiöljy?
    Entä tuo veden suodattaminen suomessa?

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoinen postaus! Noista ihmisten ihmetyksistä/selityksistä liittyen kasvissyöntiin... Minulle on usein, etenkin naispuoliset ihmiset sanoneet että "juu, tykkään kasvisruuasta ja muuten olisinkin kasvissyöjä, mutta kun siitä ei tule täyteen niinn kuin lihasta niin en sitten viitsi.." Ihmiset luulevat varmaan kuolevansa nälkään jos eivät saa lihaa. ;) Heillä ei ole aavistustakaan miten monipuolisia ja täyttäviä kasvisruokia on olemassa, kun tosiaan hakevat kaupast aina sitä samaa jauhelihaa ja makkaraa.

    Selvisi minullekin tuo kalsium-osteoporoosi homma. Olenkin miettinyt että miten länsimaissa, jossa syödään/juodaan eniten maitotuotteita on eniten osteoporoosia. Todella valaiseva...

    Kiva lukea paastokokemuksista. Itse en pysty/uskalla paastoa kokeilemaan, koska hemoglobiinini on aina niin alhainen, niin varmaan lähtisi taju.. :) Seurailen kuitenkin teidän fiiliksiä....

    VastaaPoista
  17. Koitan selvittää tätä öljyasiaa hieman enemmän ja postata siitä lähiaikoina. Muistaisin hämärästi lukeneeni, että muovipulloista saattaa liottua muovia öljyyn joten tumma lasipullo on sen takia parempi. Öljy on myös hyvä pitää pimeässä (ettei se pilaannu). Rypsiöljyyn pätee varmaan sama kuin oliiviöljyyn, eli ok paistettaessa samaan aikaa ruoan kanssa eikä liian kuumalla. Ei kai siinä "kylmänä" mitään vikaa ole, luulisin. Kookosrasvan lukuisista eduista on tässä hyvä juttu, mutta teen tosiaan jutun lähiaikoina:)
    Kiitos kaikille kommenteista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    enkuks:
    http://www.naturalnews.com/022313.html

    VastaaPoista
  18. Tassu: Kiitsa:) Juu viimeksi tänään kuulin bussissa kahden lapsosen keskustelua: "musta ei ainaka tuu kasvissyöjä" - " ei mustaka, en mä vois olla ilman lihaa"

    Kotona saatu kasvatus niin vaikuttaa...Jos ei pienestä pitäen tarjoile (maukkaita) kasvisruokia, tai ylipäänsä mitään kasvisruokia, niin ei kai kasvissyöntiä voi pitkään aikaan ajatella ees vaihtoehtona. Ärsyttää!

    Paasto on loppunut :) ja ensimmäinen ateria takana - maha kipee ja aivot ei toimi. Tarkemmat kokemukset tulossa piakkoin!

    VastaaPoista
  19. Kannattaa ehdottomasti lukea Antti Heikkilän kirjoitus rypsiöljystä. www.anttiheikkilä.com/index.php?id=2&art=99

    Pää pointteina; rypsiöljyn omegarasvat ovat lyhyempiketjuisia kuin mitä elimistömme pystyy käyttämään hyväksi. Jää elimistöön ja muuttuu haitallisiksi yhdisteiksi. Rypsiöljy on haitallista sen sisältämän suuren alfalinolihapon pitoisuuden takia, joka estää eikosanoidien luonnollisen synteesin. Jos haluat ymmärtää mitä jälkimmäinen lause tarkoitti lue Antin kirjoitus. :)

    Heikkilällä on muutenkin hyviä juttuja, vaikka hän pitääkin vegaaniutta "uskontona" ja ilmeisesti täysin järjettömänä. :) Itse en ole vielä Heikkilän varsinaisia kirjoja lukenut, mutta pitääpä kesän aikana lukaista. Myös kirja Vaaralliset viljat siirtyy lukulistalle.

    Itse käytin leivän päällä kookosöljyä ja makuun tottuu nopeasti tai jos ei ole tasty versio ei edes maistu. Nyt en ole kyllä syönyt leipää parin kuukauden sisään kuin yhden ruisleivän verran. Vatsa on voinut niin paljon paremmin. Ennen meni vaasan ruispaloja paketti viikossa. En olisi vielä kolme kuukautta sitten uskonut, että leipää, lihaa, leivoksia rakastavasta ihmisestä voi "näin nopeasti" tulla pää osin kasvisravintoa syövä versio. :P

    Miksi suomlaisten on niin vaikea ottaa muuten vastaan mitään kritiikkiä terveys asioissa. Kauhea vastarinta syntyy, jos joku vihjaa maidon, viljan ja sokerin olevan pahasta. Miksi Ruotsi on aina edellä? :)

    VastaaPoista
  20. Et vieläkään vastannut tuohon veden suodattamiseen ;) Mutta hei, jos postaat öljyistä, niin voisitko nostaa esille asian, pitääkö oliiviöljyä oikeasti pitää aina jääkaapissa, vai voiko olla huoneenlämmössä? Ite pidän aina pöydällä, samoinhan sitä pidetään joissakin ravintoloissa jne. aina, mutta meneekö se pilalle?

    VastaaPoista
  21. Ihanaa kun kommentoitte...Kiitos Anonyymi lähteestä. On todella vaikea löytää vaihtoehtoisia näkemyksiä mm. naistenlehden artikkeleille, jotka hehkuttavat rypsiöljyä. (vinkki: älä luota googlen tarjoamiin vastauksiin ainakaan ensimmäisiin!). Olen tutustunut Antti Heikkilään jonkin verran, ja hänellähän on juuri suuri kannattaja että vihaajajoukko (kärjistäen)ja hän myös vastikään erosi lääkäriliitosta, koska halusi kulkea omia polkujaan. Se on niin totta, että Suomalaisille on iskostettu tiukka usko auktoriteetteihin, kyseenalaistaminen on pahe ja vaihtoehtoisia näkemyksiä kertovat ovat "huuhaa" -hippejä.

    kte: Sorppa, taisi unohtua toi vesijuttu. Lähdevesi olisi kai puhtainta ja parasta, mutta periaatteessa hanavesi on ihan ok. Veden kohdalla asia menee vähän hifistelypuolelle ja itsekin ostettiin suodatin, koska maksoi vaan parikymppiä. Suodatinvalmistajan sivuilta:

    "Vaikka vesijohtovesi on turvallista, se saattaa sisältää aineita, jotka vaikuttavat sen makuun ja hajuun. Näitä aineita ovat kloori, orgaaniset epäpuhtaudet ja tietyt kasvinsuojeluaineet. BRITA-vedensuodatin vähentää näitä aineita sekä raskasmetalleja, kuten lyijyä, kuparia ja alumiinia. Kuumien ja kylmien juomien maku ja ulkonäkö paranee.
    BRITA soveltuu käytettäväksi myös ruoanvalmistuksessa. Myös veden tilapäinen kovuus, joka muodostaa kalkkia esimerkiksi keittimiin, vähenee."

    ps. vaikeita kysymyksiä, mutta hienoa saada tänne tietäväisiä ihmisiä ja oppia uutta!

    VastaaPoista
  22. Tampereellahan käsittääkseni juomavesi tehdään pintavedestä, joten sen puhdistamiseen käytetään enemmän kemikaaleja. Eikä se treen vesi mitä olen välillä juonut kyllä hyvälle ja raikkaalle minusta maistu.Brita kannussa kotona käydessä vettä suodatan, koska koti kaivon vesi maistuu raudalle. Osalle kyse on mausta ja osalle siitä ettei halua niitä kemikaaleja kehoonsa, vaikka niistä ei välitöntä näkyvää terveyshaittaa olisikaan.

    Tuosta oliiviöljyn säilytyksestä on vähän eriäviä mielipiteitä, yleensä kai sanotaan huoneenlämmössä. Ihanteellisin olisi varmaan joku viileä pimeä paikka esim. joku kellarin rappu tai vanhanajan keittokomero.Vähän riippuu millä "hifistely asteella"(kuinka puhtaasti syö, kehon herkkyys=raw food ajatusmaailmaa :)) sitä on.

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...