Tietoiseksi tuleminen. Vastuu kaikesta elämästä. Luonnollinen ruoka. Laatu ja luonnollisuus kaikilla elämän osa-alueilla.

25.3.2009

2 kivaa ylläriä

Löysin S-marketista sattumalta säilykeosastolta näitä papupakkauksia. On varmaan ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta osui silmään, kun en yleensä säilykeosastolla hirveesti pyöri. Niissä on tosin paria lisäainetta (E), mutta ravintoarvoltaan suht samoja kun kuivatut. Etuus on kuitenkin suuri: ne voi syödä sellaisenaan - laittaa vaikka suoraan valmiiseen keittoon, salaattiin, pataan jne. Ei tarvi siis ensin liuottaa 8 tuntia ja keittää sen jälkeen tuntia Helppoa ja terveellistä nopeasti siis. Lisäksi pakkaus on pahvia - helpommin kierrätyskelpoinen. Niitä on siis monia eri laatuja - katso tästä. Innostuin tekemään siis taas mustapapu- bataattikeittoo (tosin vaihdettiin bataatit vaihteeksi kotimaisiin luomuperunoihin).

Toinen ylläri. Olen siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa- ja pesuaineita siinä määrin kun vanhat ovat loppuneet. En ole ainakaan vielä täältä Suomen marketeista kyseisiä tuotteita löytänyt ( paitsi tietty erikoisliikkeet ja isommat liikkeet kuten Sokos), vaikka maailmalla niitä peruskaupoista jo on saanut pidemmän aikaa. Ihme on tapahtunut, nimittäin Lidl on ottanut myyntiin Suhada-sarjan, joka on sekä orgaaninen (ainesosia mm. bambusta) että edullinen. Artikkelissa sanotaan, että
Lidlissä kauppiaat ovat menossa tiedostavampaan suuntaan ainakin ihonhoidossa. On sekin jo alkua ja voi olla varma, että jos muut orgaaniset tuotteet lisääntyy, vaihdan täysin Lidliin, jota nyt siis pyrin välttelemään monestakin syystä. Tosin kasvisruoka (soija/tofu) tuotteet ovat hyvin heikot siellä ainakin toistaiseksi. Ostin kokeiluksi sarjan kasvoveden, mutta myös meikit näyttivät kokeilemisen arvoisilta.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä todella mielenkiitoinen blogi! Suurkiitokset tästä! Toivottavasti jaksat ahkerasti päivittää tätä. Mukava lukea treenaamisen ja vegetarismin/veganismin yhteensovittamisesta, etenkin tuon proteiinin osalta. Voitko suositella jotain hyvää proteiinijauhetta tms, jossa ei ole kauheasti lisäaineita? Millainen on palautusjuomasi/ateriasi treenien jälkeen?

    Ja kerro vain lisää vinkkejä, millä vois korvata rahkat ja raejuustot. Tavoitteeni on siirtyä pikkuhiljaa kokonaan pois myös maitotaloustuotteista.

    VastaaPoista
  2. Jes! kiitos palautteesta. Tosi vaikea arvioida, käykö tätä kukaan lukemassa ja vaikka lähinnä omaksi ilokseni kirjottelen, on hienoa jos joku saa hyötyä. Kuntoilusta pitäisi kirjotella enemmän, pitäisi saada tuosta miehestä enemmän irti.

    Olen surffaillut tietoa noista palautusaineista, ja aika heikolta näyttäs suomen osalta tilanne orgaanisista tuotteista. Olen myös löytänyt mielenkiintoista tietoa niiden tarpeettomuudesta ja uskonkin, että ei-jalostetut tuotteet toimisi tässäkin paremmin. Tosin aina ei oo mahista tehä super-ateriaa treenin jälkeen. Hmm, pitää postata lisää tästä aiheesta ja noista välipaloista. Kiitos!!!

    VastaaPoista

Kommentoi, tarkastele, peilaa, opi...